Mustasukkaisuus (vuoden 1953 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mustasukkaisuus
Riitta (Regina Linnanheimo) ja Jyri (Eero Paganus) kosken lumoissa.
Riitta (Regina Linnanheimo) ja Jyri (Eero Paganus) kosken lumoissa.
Ohjaaja Teuvo Tulio
Käsikirjoittaja Nisse Hirn
Tuottaja Teuvo Tulio
Säveltäjä Tauno Marttinen
Kuvaaja Erkki Imberg
Leikkaaja Teuvo Tulio
Pääosat Regina Linnanheimo
Eero Paganus
Assi Raine
Annie Mörk
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Teuvo Tulio
Ensi-ilta 13. maaliskuuta 1953
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli Suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Anja (Assi Raine) kertoo huoliaan isoäidilleen (Annie Mörk).

Mustasukkaisuus on Teuvo Tulion ohjaama suomalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1953. Se on uusintaversio Tulion vuonna 1946 ohjaamasta elokuvasta Levoton veri. Tulio teki elokuvasta samanaikaisesti myös ruotsinkielisen version Kvinnorna på Forsgården.

Toisin kuin Levoton veri, Mustasukkaisuus sijoittuu maalaisympäristöön.

Tarinan kummassakin sovituksessa pääroolin näyttelee Regina Linnanheimo. Elokuva on tyylilajiltaan melodraama ja asetelmaltaan kolmiodraama: Linnanheimon tulkitsema Riitta ja hänen nuorempi sisarensa Anja (Assi Raine) rakastuvat samaan mieheen, Eero Paganuksen näyttelemään Jyri Marakseen.

Mustasukkaisuus on yksi harvoista suomalaisista elokuvista, jota ei alkujaankaan ole esitetty helsinkiläisissä elokuvateattereissa. Tulio suunnitteli avaavansa Helsingin keskustaan Erottajan väestönsuojaan oman elokuvateatterinsa Aa-Bion jouluna 1952, mutta hanke raukesi. Mustasukkaisuuden oli määrä olla uuden teatterin avajaiselokuva. Sen sijaan elokuvan ensi-ilta järjestettiin Turussa.[1] Televisiossa elokuva esitettiin ensimmäisen kerran 31. lokakuuta 1962. KAVA ja Finnkino Oy ovat julkaisseet Mustasukkaisuuden DVD:nä, joka sisältää myös elokuvan ruotsinkielisen rinnakkaisversion[2].

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Regina Linnanheimo  … Riitta  
 Eero Paganus  … Jyri Maras  
 Assi Raine  … Anja  
 Annie Mörk  … Riitan ja Anjan isoäiti  
 Paavo Jännes  … tohtori  
 Lauri Korpela  … sahan kamreeri  
 Elli Ylimaa  … taloudenhoitaja  
 Kyösti Erämaa  … rikostutkija  
 Onni Hannukainen  … tuulastaja  
 F. E. Sillanpää  … mies tansseissa  
 Helvi Järveläinen  … nainen tansseissa  
 Tomi Luoto  … mies saunassa  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorehkot sisarukset Riitta ja Anja ovat hengenvaarassa. Heitä ollaan kuljettamassa puisella lossilla vuolaan virran yli, kun vaijeri katkeaa ja lossi ajautuu kohti koskea, kohti kuolemaa. Apuun tulee salskea metsänhoitaja Jyri, joka pelastaa sisarukset. Riitta ja Anja asuvat isoäitinsä kanssa suuressa sukutalossa. Perhe omistaa sahalaitoksen, jonka ohjaksiin isoäiti on tarttunut poikansa kuoleman jälkeen. Anja ihastuu Jyriin, mutta hääkellot soivatkin lopulta Jyrille ja Riitalle. Pettynyt Anja lähtee Helsinkiin opiskelemaan. Jyrin ja Riitan avio-onni kukoistaa, he saavat lapsen. Muutaman vuoden kuluttua lapsi kuolee tapaturmaisesti, koski vie hänet mukanaan. Jyri syyttää onnettomuudesta Riittaa. Hän lähtee omille teilleen ja Riitta jää yksin. Sattuu räjähdeonnettomuus, jossa Riitta sokeutuu. Anja palaa kotiin hoitamaan sisartaan. Myös Jyri palaa vaellukseltaan Riitan luo ja tekee sovinnon hänen kanssaan.

Jyri ja Anja viihtyvät mainiosti yhdessä, pientä flirttiä on ilmassa, mutta heidän lempensä ei roihahda liekkeihin. Sen sijaan Riitta kuvittelee, että Anja on päättänyt viedä Jyrin. Riitan mielenterveys alkaa horjua. Lääkärit onnistuvat palauttamaan Riitan näkökyvyn, mutta palattuaan kotiin leikkauksesta, hän päättää teeskennellä sokeaa. Hänen vainoharhaisuutensa syvenee. Hän yrittää surmata Anjan kolmasti, viimeisellä kerralla hän ampuu siskoaan. Jyri onnistuu vakuuttamaan Riitan siitä, että hänellä ei ole rakkaussuhdetta Anjan kanssa, mutta poliisiauton sireenien ujellus saa jo rauhoittuneen Riitan uudelleen paniikkiin. Taloudenhoitaja näki Riitan ampuvan Anjaa ja soitti virkavallan paikalle. Riitta kuitenkin luulee Jyrin kavaltaneen hänet ja hyppää koskeen. Kuolema tuo rauhan ja sovituksen mielenterveytensä menettäneelle Riitalle.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustasukkaisuuden kuvausaika oli kesä–syystalvi 1952. Ulkokuvauksia tehtiin Enossa Pamilonkoskella, sisäkuvaus Kulosaaren studiolla Helsingissä.[3]

Perimätiedon mukaan Mustasukkaisuuden alun hevosajelukohtaus on peräisin Uuno Eskolan kadonneesta mykkäelokuvasta Ei auta itku markkinoilla (1927).[1] Lopputeksteissä on mainittu paitsi neljä keskeisintä näyttelijää (Linnanheimo, Paganus, Raine, Mörk), myös Riitan uskollista koiraa esittävä Wolf (Taiston koirakoulusta).

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustasukkaisuus sai kehnon vastaanoton niin yleisöltä kuin elokuvakriitikoiltakin – aika oli ajanut Tulion kaltaisen primitivistin ohi.[4] Useat sanomalehdet eivät huomioineet elokuvaa lainkaan. Uuden Auran kriitikko kirjoitti Tulion melodraamasta: "Hän on kerännyt siihen aineksia sekä omista että toisten vanhoista elokuvista ja keittänyt kokoon sopan, jossa on sekä tukkilaisromantiikkaa, intohimoja, hulluutta, siirappimaista lempeä että tragiikkaa. Siis kaikki ne ainekset, joilla hän on tähänkin asti onnistunut saamaan yleisöä." Jyväskylän Sanomissa kriitikko kylläkin kehui Linnanheimon tutkielmaa Riitan sielunelämästä: "Regina Linnanheimo luonnehtii sangen sattuvasti ja tehoavasti mustasukkaisuuteen sortuvan naisen kohtaloa." Annie Mörkin näyttelemistä pidettiin yleisesti onnistuneena.[5]

Arto Pajukallio luonnehtii elokuvaa vuonna 2010: "Tulion kolmiodraamaa räikeimmillään, hulluimmillaan"[6]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin elokuvassa ei ole dialogia. Alussa näytetään pätkiä Tulion aiemmista tuotannoista. Vaikka elokuvaa on pidetty toisintona Levottomasta verestä, taiteentutkija Martti-Tapio Kuuskoski pitää sitä mieluummin Levottoman veren jatkona. Riitan tarina Mustasukkaisuudessa alkaa siitä, mihin Sylvin tarina Levottomassa veressä päättyy. Mustasukkaisuudessa on runsaasti temaattista materiaalia ohjaajansa edellisistä elokuvista, kuten Hornankosken silta, Levottoman veren juonikuvio ja musiikkikappaleita aiemmista Tulio-tuotannoista. Kuuskoski määrittelee Mustasukkaisuuden kollaasiksi Tulion kaikista edellisistä elokuvista.[4]

Valmistumisajankohtaan nähden Mustasukkaisuudessa on uutta se, että ohjaaja antaa kuvallisen muodon naisen libidinaaliselle seksuaalienergialle. Se on "täysin pidäkkeetön elokuva halusta", Tulio ei ainoastaan kuvaa halua, vaan menee halun sisään. Mustasukkaisuus ei ole enää puhdasta melodraamaa, vaan ylittää sen rajat.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kansallisfilmografia 5, ISBN 951-861-206-4
  • Martti-Tapio Kuuskoski, Elokuvan esittely Teuvo Tulion elokuvien DVD:llä.[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen kansallisfilmografia 5, sivu 47
  2. a b Jari Sedergrenin elokuvablogi, viitatu 4.8.2012
  3. Suomen kansallisfilmografia 5, sivu 44
  4. a b c Elokuvan esittely (Martti-Tapio Kuuskoski)
  5. Suomen kansallisfilmografia 5, sivut 46 ja 47
  6. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 5.12.2010 sivu D 11

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]