Uuno Eskola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uuno Eskola 1930-luvun alussa.

Uuno Eskola (vuoteen 1906 Eskolin; 6. elokuuta 1889 Pertteli9. maaliskuuta 1958 Helsinki) oli suomalainen kuvataiteilija, lavastaja, näyttelijä ja kirjailija.[1] Hän debytoi Helsingissä vuonna 1915.[2] Hän ohjasi, käsikirjoitti, lavasti ja tuotti kaksi elokuvaaEi auta itku markkinoilla (1927) ja Lumisten metsien mies (1928) – ja näytteli elokuvassa Koskenlaskijan morsian (1923).

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskolan vanhemmat olivat lakkitehtailija Karl Viktor Eskolin ja Eeva Kristiina Willstedt. Puoliso oli Aune Helmi Hermine Böök vuodesta 1925. Parhaimpina aikoina Uuno Eskolan lapsuuden koti oli pramea, mutta välillä isän liiketoimet epäonnistuivat ja perhe köyhtyi. Eskola muutti 11-vuotiaana Saloon veljensä Vihtorin luokse, mutta palasi kotiin kolme vuotta myöhemmin. Isää ja poikaa yhdisti isänmaallisuus. Kodista tuli suomalaisuusaatteen levittämiskeskuksia Perttelissä. Uuno Eskola omaksui ajatuksen terve ruumis, terve sielu ja tahraton mieli. Isän kuoleman jälkeen Eskola muutti takaisin Saloon. Hän alkoi harrastaa näyttelemistä ja lausuntaa sekä jatkoi kirjoittamista. Salosta Eskola muutti Helsinkiin ja sai myytyä tauluja sotarikkaille. Maaseudun asukkaat eivät olleet vielä tottuneet uuteen taiteeseen. Omaelämäkerrallinen romaani, Veren viettelys, oli vuoden 1923 joulumarkkinoiden sensaatio. Naimisiin mennessä Eskola otti vastaan Rauman teatterinjohtajan viran. Pariskunnan koti paloi, ja aviopari muutti myöhemmin Tampereelle. Eskolasta tuli Tampereen Teatterin lavastaja ja näyttelijä seitsemän vuoden ajaksi. Eskola kehitti merkittävästi Suomen näyttämötaidetta ja kutsuttiin New Yorkiin 1933 osanottajaksi kansainväliseen lavastusnäyttelyyn yhdessä Matti Warenin kanssa. Aune ja Uuno Eskola muuttivat Helsinkiin ja Uuno rupesi vapaaksi taiteilijaksi.[3]

Taideopinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskola opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1914–1915, Helsingin yliopiston piirustussalissa. Piirustuksenopettajatutkinnon hän suoritti Eero Järnefeltille. Eero Järnefelt oli Eskolan pitkäaikainen henkinen tuki. Ulkomailla Eskola opiskeli Dresdenissä, Saksassa, vuosina 1919–1920. Hän teki opintomatkat Pariisiin vuonna 1931 ja Italiaan vuonna 1953. Maalaamisen alkeet Uuno Eskola oli oppinut turkulaisen Edvin Lydenin johdolla vuosina 1911–1913.[4]

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskola on osallistunut Suomen Taiteilijain näyttelyihin vuosina 1915, 1916 ja 1917. Ulkomailla hänen töitään on ollut esillä Kööpenhaminassa vuonna 1919.

Tyylisuunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskolan nuoruuden tuotanto oli melko ekspressiivistä. Hän käytti paljon sinistä ja ruskeaa. Tunnelma teoksissa oli alakuloinen ja runollisen mystinen. Eskola teki tuolloin suuren tilaustyön Venäjän armeijalle.[5] Eskola oli Marraskuun ryhmän jäsen.

Eskola kokeili maalauksissaan myös kubismia, futurismia, surrealismia ja uusasiallisuutta. Häntä viehätti myös monumentaalitaide ja hän kokeili siinä eri tekniikkoja. Eskola kehitti täysin oman fresko- ja mosaiikkitekniikan. Erityisesti Eskolaa kiinnosti Kalevala- ja uskonnolliset aiheet (kirkkotaide). Lappi oli hänelle myös rakas aihe, erityisesti ruskan kirkkaat ja runsaat värit.[6]

Palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskola palkittiin vuonna 1949 Pro Finlandia -mitalilla.

Taideteoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskola on tehnyt Enontekiön kirkkoon alttaritaulun: ”Taivaaseen astuva Kristus”. Alttaritaulu on marmorifresko saamelaisista ihmisistä ja tunturimaisemasta. Eskola on tehnyt myös Kiuruveden kirkkoon mosaiikkialttaritaulun. Samoin Iisalmen kirkon alttaritaulumosaiikki on Eskolan tekemä (1954). Kaikkiaan Eskola on tehnyt neljä alttaritaulumosaiikkia.[7] Uuno Eskola on myös suunnitellut 1970 vihityn Roihuvuoren kirkon (Helsinki) kastekappelin alttaritaulumosaiikin.

Uuno Eskola on tehnyt muun muassa öljymaalaukset: Kevättalvi (1920), Hartaushetki (1916–1921), Taiteilijan puoliso (1927), Omakuva (1929), Lapin Talvi (1947), Paimen (1941). Mosaiikki, Tuonelan joella, on valmistunut 1951.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uuno Eskola Elonetissä
  • Tirranen, Hertta (toim.): ”Uuno Eskola”, Suomen taiteilijoita Alvar Cawenista Wäinö Aaltoseen, s. 160–169. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Kirjava. Ragnar Ekelund, Marraskuun ryhmä (1950)
  • Suomen taiteiljaseura: Kuvataiteilijat 1986, toim. Mauri Faven, Erkki Hirvelä, Jorma Hautala, Reino Laitasalo, Antti Lampisuo, Pirkko Nukari, Maria-Liisa Saastamoinen ja Päivi Lampinen, ISBN 951-95546-3-7; sivu 64-65

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aikalaiskirja 1934, sivu 120.
  2. Uuno Eskola taiteilijamatrikkelissa
  3. Tirranen, s. 160–168.
  4. Tirranen, s. 160, 163–164.
  5. Tirranen, s. 164.
  6. Tirranen s. 167–169.
  7. Tirranen s. 168–169.
  8. Tirranen s. 162–169.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juusela-Sarasmo, Pirjo ym. (toim.): Uuno Eskola — taiteellisen veren viettelys. Salon taidemuseon julkaisuja, 26. Salo: Salon taidemuseo Veturitalli, 2016. ISSN 1459-739X. ISBN 978-952-5830-19-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.