TK-komppania

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomalainen partio lähetettiin illalla 26.4.1945 kohti Norjan rajaa. Partio jakaantui kahdeksi ryhmäksi, joista toinen eteni kohti Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteistä rajapyykkiä, jolle ryhmänjohtajakurssin oppilas Antti Poikola nosti aamuyöstä mukana tuodun Suomen lipun. Valokuvaajaa ei ollut kuitenkaan paikalla, joten päivällä TK-komppanian kuvaajat lavastivat tilanteen uudelleen. TK-miehet hankkivat suuremman lipun ja paremman lippusalon. He panivat viisi miestä sitomaan lippua pyykkiin ja vierelle kymmenkunta muuta sotilasta siisteissä lumipuvuissa ällistelemään historiallista tapahtumaa, sodan loppua. Myöskään oikea lipunnostaja ei ollut mukana kuvaa otettaessa.[1]

TK-komppaniat (lyhenne TK sanasta tiedotuskomppania) olivat ennen talvisotaa perustetun Suomen armeijan tiedotusosaston alaisia yksiköitä, jotka toimivat jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Niissä toimivia sotilaita kutsuttiin TK-miehiksi, jotka olivat siviilissä tavallisesti esimerkiksi toimittajia, opettajia tai mainosmiehiä.[2] Osa oli tunnettuja kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja radiotoimittajia. Tehtäviä olivat esimerkiksi rintamakirjeenvaihtaja, rintamareportteri, elokuvaaja, valokuvaaja, rintamapiirtäjä, rintamaopas, rintamakuuluttaja ja kuulutustekstin laatija.[3]

Ennen TK-toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallisen tiedottamisen toteuttamiseksi perustettiin vuonna 1934 Puolustusministeriön sanomakeskus. Se järjesti ensimmäiset tiedotusmiesten kertausharjoitukset helmikuussa 1937, jolloin koulutettiin kahdeksantoista miestä. Kurssia johti uuden propaganda-aselajin uranuurtaja everstiluutnantti Lasse Leander. Hän oli pitänyt esitelmän soptapropagandasta Suomen Mainosyhdistyksen kokouksessa.[4]

Vuonna 1937 perustettiin Propagandaliitto, jossa olivat mukana muun muassa Jaakko Leppo, V. K. Latvala, Sulo Kolkka, Pekka Tiilikainen, Enzio Sevón, Armas J. Pulla, Olavi Paavolainen, Mika Waltari, Ralph Enckell, Göran Stenius, Kalle Lehmus, Ilmari Turja, Eino Honko ja Arvi Kivimaa. Liiton puheenjohtajaksi valittiin mainosmies V. K. Latvala. Käytännön toimia varten liitto perusti yksityisen Finlandia Uutistoimiston. Propagandaliitto oli ensimmäinen pr-organisaatio Suomessa. Alun perin Propagandaliiton tehtävä oli markkinoida maailmalle Suomen vuoden 1940 olympialaisia.[4][5]

Vuonna 1938 joukko propagandamiehiä lähetettiin Berliiniin opintomatkalle. Propagandaliiton jäsenet kutsuttiin syksyllä 1939 ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Aiheena oli miesten sijoittaminen tarkoituksenmukaisiin tehtäviin. Ennen talvisotaa ehdittiin kouluttaa 60 propagandistia.[4]

Lokakuun 1939 alkupuolella muodostettiin päämajan Propagandaosasto sekä Valtioneuvoston tiedotuskeskus.[4]

Organisaatio ja tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan tiedotustoiminta kuului Päämajan alaisuuteen perustettuun Propagandaosastoon. Toiminta ei talvisodassa ollut niin ammattimaista kuin myöhemmin.[6] TK-organisaatio luotiin välirauhan aikana vuosina 1940–1941.[7]

Idea TK-toiminnasta tuli Saksasta, jossa Päämajan tiedotusosaston päällikkö Kalle Lehmus tutustui välirauhan aikana Saksan armeijan propagandatoimintaan ja propagandakomppanioihin (saks. Propagandakompanie). Propaganda-sanalla oli Suomessa kuitenkin kielteinen kaiku, joten nimitys muuttui tiedotuskomppanioiksi.[8]

Tiedotuskomppaniat toimivat armeijan Päämajasta Mikkelistä käsin toimivan tiedotusosaston alaisuudessa.[2] Niiden lukumäärä sodan aikana vaihteli kahdeksasta kahteentoista.[7] Komppanioissa oli sodan alussa yhteensä 339 miestä[3] ja aktiivisesti etulinjassa palveli noin 150 kuvaajaa.[7] Komppanian määrävahvuus oli 40 miestä, joista valokuvaajia neljä ja elokuvaajia kaksi, sekä kirjoittajia kymmenen. Tosiasiassa miehiä oli kuitenkin vähemmän.[8]

Päämajan Tiedotusosasto antoi ensimmäisen ohjekäskyn 23.6.1941. Siinä määriteltiin tiedotuskomppanioiden tehtäviksi:[9]

»elävöittää ja kertoa rintamantakaiselle väestölle kirjoitusten, valokuvien ja elokuvien avulla kenttäarmeijan toimintaa etulinjataisteluista ja lepohetkistä huoltomuodostelmien ym. toimintaan saakka sekä saada koko kansa eläytymään armeijan taistelutoimintaan päivittäin ja siten terästämään kansan voitontahtoa; hankkia sopivaa propaganda-aineistoa rintamaoloista ulkomaille levitettäväksi; suorittaa viholliseen kohdistuvaa propagandaa rintamalinjan välittömässä läheisyydessä; huolehtia omien joukkojen viihdytystoiminnasta mm. elokuvaesitysten antamisesta ja rintamalehtien toimittamisesta, sanoma- ja aikakauslehtien levittämisestä armeijakunnan joukoille; järjestää rintamalle lähetettyjen ulkomaalaisten sanomalehtimiesten opastusta.»

Kuvaajia ja kirjoittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TK-kuvat ovat TK-miesten tai TK-kuvaajien tekemiä kuvia, piirustuksia, maalauksia, valokuvia tai elokuvia. Talvisodasta syntynyt kuvamateriaali on rintamamiesten omalla kalustollaan kuvaamaa, vaikka kaikki julkaistu aineisto luokiteltiin TK-kuviksi.[7]

TK-miehet valittiin ammattitaidon ja poliittisen asenteen mukaan. Mukana oli myös lukuisia sosiaalidemokraattisia toimittajia, mutta vaikka Olavi Paavolainen yritti vakuuttaa 1. tiedotuskomppanian päällikölle Martti Haaviolle, että tunnetut vasemmistososialistit, taiteilija Tapio Tapiovaara ja kirjailija Jarno Pennanen pitäisi ottaa TK-miehiksi, heitä ei valittu.[10]

Sota-aikana TK-kuvaajat osallistuivat propagandamateriaalin tuottamiseen sodasta ja sen viralliseen dokumentointiin. Nykyisin katsotaan, että TK-miehet tallensivat historiallisesti arvokkaan perinnön jälkipolville.[7]

SA-kuva-arkisto koostuu talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan SA-kuvista. Arkistossa on 160 000 valokuvaa vuosilta 1939–1945. Pääosan niistä ovat ottaneet TK-kuvaajat. Negatiivit ja paperikuvat arkistoitiin Päämajan kuvaosastolle, jossa ne ovat säilyneet tähän päivään asti. Tämä aineisto on digitoitu SA-kuva-arkistoksi internetin käyttäjien katsottavaksi.[11]

Valokuvaus sodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotatilalain astuttua voimaan valokuvaaminen sotatoimialueilla tuli luvanvaraiseksi. Kuvauslupia lunastettiin noin 700, mutta rintamamiehet harrastivat kuvaamista myös luvatta. Esimerkiksi kuvat itäkarjalaiskylistä tai niiden kirkoista ovat nykyisin arvokkaita.[6]

TK-kuvaajien piti havainnoida asioita, joilla oli sotilaallista, sotahistoriallista tai kansatieteellistä arvoa. Kansatieteelliset olivat tärkeitä, kun jatkosodan aikana suurin osa Itä-Karjalaa oli vallattu. Sen liittämistä Suomeen piti perustella ja oikeuttaa aineistolla, joka esitteli kansojen pitkää yhtenäistä historiaa. Sotilaallisten ja sotahistoriallisten aiheiden piti kuvata suomalaista sotilasta hänelle tyypillisiä piirteitä ja taistelutapoja esittelemällä. Epäsotilaallista käytöstä, jermuilua, ei saanut kuvata. Demoralisoivat aiheet, kuten teloitukset ja kaatuneet olivat ehdottomasti kiellettyjä. Kuvaajilta edellytettiin kuitenkin vihollisen julmuuksien kuvaamista ja toivottiin vihollisen suurten tappioiden kuvaamista.[6]

TK-kuvaajiksi komennetut miehet olivat siviiliammatiltaan joko valokuvaajia tai pitkälle ehtineitä harrastajia. TK-kuvaajien pioneereja olivat Osvald Hedenström, Kauko Kivi ja Pekka Kyytinen, sekä varkautelainen Paavo Jänis. Myöhemmin pitkät lehtikuvaajan urat tekivät Ensio Liesimaa ja Erkki Viitasalo. Valokuvauksen harrastaja oli Kim Borg, joka opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa, mutta jonka opinnot jäivät oopperalaulun takia.[8]

Ohjeistettua toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuntemattoman tk-miehen ottama valokuva kesältä 1941, kun suomalaiset joukot ylittävät Venäjän vanhaa rajaa.

Kuvaajat ja kirjoittajat saattoivat tehdä pitkiä matkoja rintamalohkoille. Meri- ja ilmavoimien tiedotuskomppanioiden toimialueena oli koko sotatoimialue. Päämajan tiedotusosastolta tuli sodan alussa lähes päivittäin ohjekäskyjä, joissa kerrottiin mitä piti kuvata ja mitä ei saanut kuvata. Usein kuvaajien piti toimia myös oman ammattitaidon ja neuvokkuuden varassa. Se ei ollut TK-miehille vaikeaa, koska he osasivat ammattinsa tehtyään siviilissä jo pitkän uran.[8]

TK-miesten pääasiallisena tehtävänä oli uutistoiminta. Se tarkoitti sodasta välitettävän tiedon ja silminnäkijäkuvausten kohdistamista kotirintamalle. Propagandan lisäksi kuvaajat ikuistivat sotahistoriaa ja erityisesti Itä-Karjalan valtauksen jälkeen kansatieteellisiä aiheita.[8]

Kuvaajille ja piirtäjille annettiin suulliset ohjeet, joiden mukaan heidän tuli kuvata ennen kaikkea:

  • sotatoimien kulkua esittäviä aiheita;
  • suomalaista sotilasta siten, että hänelle ominaiset piirteet ja taistelutavat tulevat esille;
  • aseita toiminnassa;
  • linnoituslaitteita ja aseiden aiheuttamia vaurioita;
  • eri aselajien toimintaa monipuolisesti;
  • takaisin vallattuja alueita siinä kunnossa kuin ne ovat joutuneet joukkojemme käsiin;
  • vallatun alueen näkymät myös puhtaasti maasto- ja maisemakuvina;
  • Itä-Karjalan asujaimistosta kuvia, jotka todistavat heidän ja suomalaisten sukulaisuuden;
  • aiheita, jotka todistavat vihollisen julmuuden ja tappioiden suuruuden.[10]

SA-kuva-arkiston kuvia tutkineen Helena Pilkkeen mukaan kuvista näkyy hyvin, mitä aiheita Päämaja tiedotus kuviin halusi. Ne ovat taisteluiden lisäksi eri paikkakuntien näkymiä, muonitusta, lottien ja huollon toimintaa, tykistön marsseja ja tuliasemiin sijoitusta, käsikranaattien heittoa, sekä omia hyökkäysvaunuja ampumassa palavia vihollistankkeja. Kun 1940-luvun Suomi oli hyvin uskonnollinen, TK-kuviin on ikuistettu runsaasti Karjalan kirkkoja, kenttäjumalanpalveluksia ja rintamaehtoollisia sekä hyökkäysvaiheessa tehtyjä väliaikaisia sankarihautauksia rintamien tuntumassa. Kuvissa oli myös sotilaita kenraaleista sotamiehiin, rintamakomentajista taistelulähetteihin, niin taistelujen aikana kuin vapaahetkiä viettämässä.[8]

Sotaelokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TK-kuvaajat kuvasivat jatkosodan aikana 88 dokumenttielokuvaa hyökkäys- ja asemasodan vaiheista. Kamera taltioi myös kotirintaman tapahtumia ja siviiliväestön elämää. Puolustusvoimien uutiskatsauksissa kuvattiin muun muassa itään etenemisessä vallatut alueet vuonna 1941.[12]

Kuuluisa elokuvaaja Felix Forsman, joka toimi myös tk-kuvaajana.

Felix Forsman kuvasi kesäkuussa 1942 Mannerheimin vierailun Saksaan, jossa hän tapasi Hitlerin lisäksi Hermann Göringin ja muita natsi-Saksan merkkihenkilöitä. Matkan kuvamateriaalista leikattu uutiskatsaus numero 52 päätyi kuitenkin valmistuttuaan esityskieltoon, jossa se oli vuoteen 2007 saakka. Pia Andellin ohjaama dokumentti Göringin sauva (2010) kertoo Felix Forsmanin salaisesta komennuksesta Saksaan.[13] Forsman muisteli vierailuaan natsi-Saksassa, jossa hän kävi omin päin seuraamassa muun muassa Leni Riefenstahlin elokuvan kuvauksia. Hän totesi haastattelussaan, että elokuvalla voi suggeroida ja valehdella niin paljon kuin suinkin jaksetaan.[14]

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuntataisteluja Kannaksella ja karjalaisten evakuointia kuvattiin kesäkuussa 1944. Tekijöinä olivat rintamalla tiedotuskomppanioiden ja pääkaupunkiseudulla Valtion Tiedotuslaitoksen ja Päämajan TK-kuvaajat.[12]

TK-kuvaajien eri aselajeja kuvaavasta aineistosta on tehty DVD-julkaisu otsikolla Jatkosota ilmassa suomalaisissa TK-filmeissä (2013). Kooste sisältää suomalaisten TK-kuvaajien otoksia sotilaslentokoneiden toiminnasta ja ilmasodasta. Mukana on muun muassa kuvia Helsingin ilmapuolustuksesta, tiedustelu- ja pommikoneista sekä Stuka-syöksypommittajan kyydissä kuvattu otos.[15]

TK-piirtäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana päämajan tiedotusosastoon siirretty Olavi Paavolainen vastasi muun muassa rintamapiirtäjien asioista. Hän tuli myös hyvin toimeen omaperäisten taiteilijoiden kanssa. Vapaita taiteilijoita toimi TK-piirtäjinä vähän, mutta myös mainosmiehet edistivät kuvallista propagandaa.

Rintamapiirtäjät jäivät sodan alussa vähälle huomiolle, esimerkiksi Suomen Kuvalehti julkaisi ensimmäiset TK-piirrokset vasta lokakuussa 1941. Piirtäjien oli vaikea kuvata sotatoimien taistelutilanteita, joten heidän oli kamppailtava toden ja kuvitellun välimailla. Taiteellisesti merkittäviä saavutuksia syntyi rauhallisissa rintamaoloissa hyökkäysvaiheen jälkeen. Sodan tuhoamat rakennukset ja metsänriekaleet kuuluvat sotataiteen keskeisiin aiheisiin. Monien rintamapiirtäjien helmet syntyivät Itä-Karjalassa, kun keskityttiin vallattujen alueiden kulttuurin ja maisemien tallentamiseen.[10]

Suhde suomalaisen sotilaan heroisointiin vaihteli. Toiset taiteilijat välttelivät liioittelua ja pysyttelivät realismissa, toiset loivat tietoisesti sankarimyyttiä. Lehdet julkaisivat usein varsinkin Alexander Lindebergin piirroksia, joita julkaistiin vuonna 1943 laaja valikoima salkkuna. Lindebergin piirrostyyli muistutti saksalaisten PK-piirtäjien kuten Hans Liskan tyyliä, jonka työt tunnettiin suomeksikin ilmestyneestä Signaali-lehdestä. Taitavimpia TK-piirtäjiä oli Aarne Nopsanen, joka pystyi ilmaisemaan sähäkkää liikettä. Suomalaisten TK-piirtäjien tuotannon taso oli vaihteleva. Modernismista irtauduttiin ja lähestyttiin klassismia ja ihanteellisuutta, jotka kantoivat virallista leimaa.[10]

Sensuuri toimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TK-kuvaajien toiminta oli tiukasti rajoitettua, mutta rintamasotilaat saivat kuvata vapaasti. Sensuuri koski myös lehtikuvaajia, mutta ei niin tiukasti kuin TK-kuvaajia.[6]

TK-miehet liikkuivat Päämajan ohjeiden mukaan sotarintamilla ja sota-alueilla Lapista Äänisen rannoille. Tekstit lähetettiin ensin Mikkelin Päämajaan, Lokkiin, jossa jutut käytiin läpi Tiedotus 1:ssä ja sieltä edelleen Valtion Tiedotuslaitoksen kautta sanomalehdille.[2]

Jokainen TK-kuva ja teksti tarkastettiin Päämajassa. Osa kuvista joutui julkaisukieltoon sodan aikana. Raaimpia taistelun jälkiä ja partisaanien uhreja ei haluttu näyttää kotirintamalle. Myös urheilukilpailujen kuvaus kiellettiin asemasodan aikana, jotta kotirintama ei olisi saanut väärää kuvaa rintaman olosuhteista.[8]

Jatkosodan aikana TK-miehet kirjoittivat noin 8 000 uutista ja reportaasia. Kirjoituksista jäi julkaisematta yli 1 000 sensuurin vuoksi. TK-miehet kirjoittivat muun muassa taisteluista ja sotilaiden vapaa-ajasta. Kotirintamaa yritettiin varjella sodan todellisuudelta, ja sensuroidut kuvaukset olivat liian kamalia kotirintaman luettavaksi. Sensuuri myös hidasti uutisointia. Esimerkiksi Kannaksen murtuman jälkeen ensimmäiset jutut tulivat lehtiin vasta viikon kuluttua.[16]

Tunnettuja TK-miehiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekka Oilinki: Kun Poikolan Antti lopetti Lapin sodan Kirjasto Virma. Pohjois-Pohjanmaan kirjastot. Viitattu 2.2.2014.
  2. a b c Kari Kumpulampi: Jatkosodan kielletyt kirjoitukset Pirkanmaan Sanomat. 2.5.2012. Pirkanmaan Lehtitalo. Viitattu 27.11.2013.
  3. a b Valistus- ja tiedotustoiminta sekä propaganda Veteraanienperinto.fi. Veteraanien perintö – Itsenäinen Isänmaa. Viitattu 28.11.2013.
  4. a b c d Lehtnen, Lasse: Sotapropaganda ja henkinen huolto talvisodassa (seminaariesitelmä) Lasse Lehtinen. 26.11.2009. Viitattu 23.1.2017.
  5. van Ruler, Betteke & Verčič, Dejan (toim.): Public Relations and Communication Management in Europe: A Nation-by-nation Introduction to Public Relations Theory and Practice, s. 110. Mouton de Gruyter, 2004. (englanniksi)
  6. a b c d Olli Kleemola: Sota-ajan valokuvaus: taustaa Pala Suomen historiaa. Viitattu 27.11.2013.
  7. a b c d e Kuvat kertovat veteraanien tarinaa Puolustusvoimat.fi. 25.4.2013.. Puolustusvoimat, Viestintäosasto. Viitattu 27.11.2013.
  8. a b c d e f g Helena Pilke: TK-kuvaajien perintö pelastettiin jälkipolville (pdf) Sotaveteraani – Krigsveteranen 3/13 s. 12. 12.6.2013. Suomen Sotaveteraaniliitto. Viitattu 28.11.2013.
  9. Arvo Alanne: TK-taipaleeltani jatkosodassa Kansa Taisteli. 15.9.1978. Viitattu 29.1.2015.
  10. a b c d Markku Valkonen: Ateljeena sotatanner. Otava, 1989.
  11. SA-kuva-arkisto SA-kuva-arkisto, Etulinjasta kotirintamalle 1939–1945. Puolustusvoimat. Viitattu 27.11.2013.
  12. a b Sodan aikaiset uutiskatsaukset DVD-kokoelmana Maanpuolustuskiltojen liitto ry. Viitattu 28.11.2013.
  13. Göringin sauva (dokumenttielokuvan esittely) Yle Teema. 19.1.2011. Oy Yleisradio Ab. Viitattu 28.11.2013.
  14. Virtanen, Leena: Felix Forsman (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, Muistot. 24.10.2005. Sanoma Oy. Viitattu 17.4.2016.
  15. Jatkosota ilmassa TK-kuvaajien ikuistamina Maanpuolustuskorkeakoulu. 22.3.2013. Puolustusvoimat. Viitattu 28.11.2013.
  16. Petri Rinne (toim.): Jatkosodan sensuroidut raportit Yle Radio Suomi. 13.10.2011. Oy Yleisradio Ab. Viitattu 27.11.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perko, Touko: TK-miehet jatkosodassa: päämajan kotirintaman propaganda 1941–1944. Otava, 1974.
  • Porkka, Reijo: Sodasta kuvin: TK-valokuvaus 1941–1944. Suomen valokuvataiteen museon säätiö, 1983. ISBN 9519086218.
  • Valkonen, Markku: Ateljeena sotatanner: TK-piirtäjien sotaa. Otava, 1989. ISBN 951-1-09262-6.
  • Pilke, Helena: Julkaiseminen kielletty: Rintamakirjeenvaihtajat ja Päämajan sensuuri. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2011. ISBN 978-952-222-301-2.
  • Tuomikoski, Pekka: Sensuroidut sotakirjoitukset. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-26935-9.
  • Kulju, Mika & Tuomikoski, Pekka: Tuntematon jatkosota: TK-miesten sensuroidut dokumentit. Helsinki: Gummerus, 2015. ISBN 978-951-24-0084-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]