Sallan–Kuusamon alue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Neuvostoliitolle 1940 ja 1944 luovuttamat alueet, Sallan–Kuusamon alue on merkitty karttaan nimellä Salla.

Sallan–Kuusamon alue on yksi niistä luovutetuista alueista, jotka Suomi menetti Neuvostoliitolle talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940. Alue käsitti Kuusamon ja Sallan kuntien silloiset itäosat. Jatkosodassa Pohjois-Suomessa toimineet, Saksan armeijan alaisuudessa olleet suomalaisjoukot valtasivat 1941 takaisin alueen, josta ne kuitenkin joutuivat vetäytymään Moskovan välirauhansopimuksen mukaan 1944.

Kuusamon luovutettu osa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusamosta luovutetun osan maapinta-ala oli 1 653 km² ja asukkaita oli noin 2 100. Tämä oli vajaa neljäsosa Kuusamon pinta-alasta ja runsas kymmenesosa Kuusamon väestöstä.[1][2] Kun koko Kuusamon väkiluku vuonna 1939 oli ollut noin 14 200, oli luovutetulla alueella asunut noin 2  100 henkilöä.[3]

Alueen kyliä olivat Enojärvi, Kenttikylä, Paanajärvi, Pukari, Tavajärvi ja Vatajärvi.[3] Näistä Paanajärvi oli silloisen Kuusamon merkittävimpiä kyliä. Luovutetulla alueella sijainnut Paanajärvi ympäristöineen oli jo 1800-luvulla myös tunnettu luonnonkauneudestaan ja monipuolisista luonnonarvoistaan, ja siellä liikkui muiden muassa Akseli Gallen-Kallela.[4]

Sallan luovutettu osa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sallasta luovutetun osan maapinta-ala oli 5 834 km².[5][2]. Luovutettu alue käsitti noin puolet Sallan pinta-alasta. Koko Sallan kunnan väkiluku vuonna 1939 oli ollut noin 8 300 henkilöä ja luovutettujen kylien väkimäärä oli ollut noin 3 700.[6]

Alueella sijaitsivat Sallan kirkonkylänä toiminut Sallansuu sekä Alakurtin, Korjan, Kuolajärven, Lampelan, Sovajärven, Tuutijärven, Vuorijärven, Vuosnajärven ja Yläkurtin kylät. Alueella oli myös Kutsan luonnonpuisto sekä muun muassa Leipätunturi ja vanhat Sallatunturit.

Siirtoväen asuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä Sallassa että Kuusamossa luovutettujen alueitten asukkailla oli talvisodan jälkeen mahdollisuus asettua joko muualle Suomeen tai saman kunnan jäljelle jääneille alueille.[7]

Kuusamolaisia oli sotavuosina evakuoituina lähinnä Pudasjärven, Yli-Iin ja Saloisten kunnissa sekä eri kunnissa Oulun eteläpuolella. Eri puolille Kuusamoa palasi lopulta Kuusamosta evakuoiduista noin 60 %.[8]

Sallassa koko siirtoväki asutettiin Sallan jäljelle jääneelle alueelle erityisen Sallan ja Kuusamon maanhankintalain perusteella. Asuttaminen tapahtui Sallassa kokonaan valtion maille niin sanottuina kylminä tiloina ennestään viljelemättömälle maalle. Eri kyläkunnat pyrittiin kukin sijoittamaan samoille alueille. Elämä jälleenrakennuskaudella oli asutusalueilla ja koko kunnassa vireää, mutta 1960-luvun lopulla yhteiskunnan rakennemuutos johti koko Sallassa suureen poismuuttoon ja väkiluvun vähenemiseen.[9]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alue on osa Venäjää ja siellä on noin 7 200 asukasta (2005).[10] Kuusamon entinen itäosa ja Sallan entisen itäosan eteläisin reuna kuuluvat lähestulkoon asumattomina Kiestingin maaseutuasutukseen Louhen kuntapiirissä Karjalan tasavallassa. Muu Sallan entinen itäosa, jossa asutus on keskittynyt Alakurttiin, muodostaa Alakurtin maaseutuasutuksen Kantalahden kuntapiirissä Murmanskin alueella.

Luonnonarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Paanajärvi Suomeen kuuluessaan oli tiuhaan asuttua aluetta, eivät siellä suojeluhankkeet virinneet vielä alueen kuuluessa Suomeen.[11] Kuitenkin kun 1990-luvulla virisi hanke Paanajärven ja Oulankajoen valjastamiseksi vesivoiman tuotantoon, johti sekä Suomessa että Venäjällä syntynyt voimakas vastustus Paanajärven kansallispuiston perustamiseen alueelle.[12] Sen sijaan ehdotukset kansallispuiston laajentamisesta Tavajärven ympäristöön eivät enää toteutuneet.[13]

Sallan erämaaseuduilla Kutsan luonnonpuisto oli perustettu jo alueen kuuluessa Suomeen. Alueen kuuluessa Neuvostoliitolle ja sittemmin Venäjälle alue oli hakkuiden piirissä, mutta jyrkkien rotkolaaksojen monipuoliset biologiset ja geologiset luonnonarvot ovat säilyneet ja alue perustettiin uudelleen suojelualueeksi vuonna 1994.[14] 2000-luvulla Kutsa on osana Kantalahden luonnonpuistoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elo, Tiina & Seppälä, Sirkka-Liisa: Raivaajien ja rakentajien Salla. Sallan kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 31 / 2012. Ympäristöministeriö ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. ISBN 978-952-11-4066-2 (pdf). Lataussivun osoite (pdf) (viitattu 1.11.2019).
  • Huusko, Katri (toim.): Tuhottu ja jälleenrakennettu Kuusamo. Oulu: Pohjoinen, 1985. ISBN 951-749-033-X.
  • Koutaniemi, Leo: Pitkin poikin Kuusamoa. Kuusamo: [Kiviniemi], 2018. ISBN 978-952--94-1275-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koutaniemi 2018:73.
  2. a b Raninen-Siiskonen, Tarja: Karjalainen siirtoväki Yle Teema. Viitattu 25.8.2014.
  3. a b Huusko 1985:10.
  4. Koutaniemi 2018: 97-101.
  5. Pinta-alana erotus Suomen tilastollisten vuosikirjojen vuosien 1941 ja 1944-1945 luvuista
  6. Elo & Seppälä 2012: 42-44
  7. Elo & Seppälä 2012: 42; Koutaniemi 2018: 69-80.
  8. Koutaniemi 2018: 76-80.
  9. Elo & Seppälä 2012: 56, 62.
  10. Enkama, Kai: Väki vähenee luovutetuilla alueilla 3.3.2005. Tilastokeskus. Viitattu 25.8.2014.
  11. Koutaniemi 2018:101-102.
  12. Koutaniemi 2018: 55-60, 102.
  13. Koutaniemi 2018: 81-88.
  14. Elo & Seppälä 2012:16-17.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]