Ehtoollinen

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Sakramentti (mormonismi))
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ehtoollinen eli eukaristia (lat. eucharistia, m.kreik. eὐχαριστία, eukharistia, ven. eвхаристия, evharistija) on kristillinen sakramentti. Se on juhla-ateria, jossa leivän ja viinin katsotaan kristinuskon suuntauksesta riippuen joko olevan Jeesuksen ruumis ja veri tai edustavan niitä. Ehtoollista vietetään Jeesuksen käskyn mukaisesti hänen ristinkuolemansa muistoksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehtoollisella on pitkä historia. Kristinuskon ehtoollisen esikuvana ovat väljästi ottaen monet juutalaisuuden ruokaseremoniat. Erityisesti ehtoollisen taustalla on juutalainen pääsiäisateria, jota vietetään Egyptin orjuudesta pois pääsyn muistoksi. Eksegeettisessä tutkimuksessa on jonkin verran erimielisyyttä, onko ehtoollisen taustalla pääsiäisateria vai jokin muu juutalainen muistoateria. Joka tapauksessa kristinuskon syntyessä kristityt itse tulkitsivat hyvin pian ehtoollisen liittyvän pääsiäisateriaan ja pääsiäislampaan teurastamiseen sekä siitä seuraavaan uhrisymboliikkaan.

Kristillisen ehtoolliskäsityksen ja tulkinnan taustalla voidaan katsoa olevan vaikutteita myös hellenistisistä uskonnoista. Ne puolestaan palautuvat sekä itämaiseen että muinaiskreikkalaiseen uskomusmaailmaan. Tutkimuksessa on osoittautunut vaikeaksi arvioida, mikä näiden hellenististen kulttien suora vaikutus kristillisen ehtoollisen syntymiseen on ollut. Ne ovat luultavimmin vaikuttaneet ehtoollisen opilliseen ilmaisemiseen ja siihen, kuinka aikalaiset ovat voineet ymmärtää ehtoollisen merkityksen. Kristinuskon levittäytyessä Palestiinan ulkopuolelle hellenistiset kultit ovat muodostaneet tärkeän viitekehyksen, johon ihmisten kokemusmaailma on liittynyt.

Dionysos-mysteerioissa paloiteltiin ja syötiin Dionysos-jumalaa symboloiva härkä, joka oli Dionysoksen inkarnaatio eli lihaksi tullut jumala. Liha syötiin raakana ja veri juotiin. Historioitsija Plutarkhos (k. 120-luvulla) kertoo, että vielä tuolloin uhrilampaan liha syötiin raakana ja veri juotiin.

Dionysos-kultista kehittyneessä orfilaisuudessa uhrin syöminen tuotti välittömän jumalyhteyden lisäksi syntien anteeksisaamisen ja turvasi kuolemanjälkeisen autuuden.

Myöhäisantiikin eleusilaisissa mysteerioissa käytettiin lihan ja veren tilalla jo leipää, vettä ja viiniä.

Ehtoollisen asettaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehtoollisen asettaminen (Juan de Juanes)

Kristinuskossa ehtoollista vietetään Jeesuksen ja hänen ristiin­naulitsemisensa muistoksi. Jeesus itse asetti ehtoollisen viimeisellä ateriallaan opetuslastensa kanssa ennen ristiinnaulitsemistaan. Tästä ateriasta kerrotaan kaikissa synoptisissa evankeliumeissa[1] sekä myös Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille.[2] Ateria oli juutalainen pääsiäisen juhla-ateria. Juutalaisten tapojen mukaan tällaisella aterialla nautittiin lammasta, happamatonta leipää ja viiniä Egyptistä vapautumisen muistona. Jeesus antoi aterialle uuden merkityksen, joka siirtyi ehtoollisperinteeseen. Apostolisessa uskontunnustuksessa III uskonkohdassa mainitaan "minä uskon...pyhäin yhteyden"; tämä on jakautumattoman kirkon aikoina laaditun tunnustuksen mielessä ehtoollisyhteys [Kristuksen lihaan ja vereen], jota katolinen, ortodoksinen sekä luterilainen kirkko tunnustaa; tämän ulkopuolelle jäävät reformoidut kirkot sekä ns. vapaat suunnat, jotka selittävät sanojen Tämä on minun ruumini tarkoittavan Tämä merkitsee minun ruumistani.

Luukkaan evankeliumin ja ensimmäisen korinttolaiskirjeen mukaan Jeesus myös kehotti opetuslapsiaan myöhemminkin viettämään ehtoollista hänen muistokseen. Apostoli Paavalin mukaan ehtoollisen asettaminen tapahtui seuraavasti (1 Kor. 11:23–26):

23 Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24 kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."
25 Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."
26 Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

Ehtoollinen eri kirkkokunnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankelis-luterilainen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankelis-luterilainen oppi ehtoollisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilainen teologia ei juuri muodosta tulkintoja Jeesuksen sanoista "tämä on minun ruumiini" ja "tämä on minun vereni" (Matt. 26:26). Luterilainen kirkko ei kuitenkaan opeta katolisen kirkon tavoin leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa oman olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio). Leipä säilyy leipänä ja viini viininä, mutta niiden mukana ja ohella ehtoollisen nauttija saa todella Kristuksen ruumiin ja veren. Toisin kuin monissa muissa protestanttisissa suuntauksissa, luterilaisen teologian mukaan leipä ja viini eivät symboloi Kristuksen ruumista ja verta eivätkä muutu niiksi vaan yksinkertaisesti ovat ne. Toisin sanoen Kristus on läsnä leivässä ja viinissä (reaalipreesens-oppi). Paavali kirjoittaa: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"[3] Luterilaiset katsovat, että Paavalin kuvaama osallisuus Kristuksesta on samaa kuin osallisuus syntien anteeksiantamuksesta. Niinpä he hakevat ehtoolliselta syntien anteeksiantamusta uskon vahvistukseksi. Luterilaisten mukaan leivässä ja viinissä itsessään ei ole mitään maagista voimaa, vaan niihin liittyy vaikuttava Jumalan sana.

Kirkkoisä Augustinuksen sanat kuvaavat luterilaista sakramenttioppia: "Sakramentti syntyy, kun Jumalan sana liittyy aineeseen." Tällä tavalla määriteltynä Raamatusta löytyy monia sakramentteja, esimerkiksi vaskikäärme[4] oli väliaikainen sellainen, ja Jordan-joen vesi toimi henkilökohtaisena sakramenttina sotapäällikkö Naemanille[5]. Sekä vaskikäärmeeseen että Jordanin veteen liittyi Jumalan sana, joka lupasi israelilaisille parantumisen käärmeen puremasta Siinailla ja Naemanille parantumisen pitalista. Vaskikäärmeessä ja Jordanin vedessä itsessään ei ollut maagista voimaa, vaan niihin liittyi Jumalan sana. Samalla tavalla ehtoollisen leipään ja viiniin liittyy Jumalan sana, joka vaikuttaa sen, mitä se sanoo.

Luterilaiset eivät opeta, että Kristus uhrataan uudestaan joka ehtoollisella syntien anteeksiantamiseksi, kuten katolinen kirkko opettaa puhuen messu-uhrista. Luterilainen osallisuus syntien anteeksiantamuksesta eli Kristuksesta ehtoollisella on osallisuutta Kristuksen Golgatalla suorittamasta sovituksesta. Muita uhreja ei tarvita kuin ainoastaan tämä historiassa kerran tapahtunut Jeesuksen uhraaminen Golgatalla.

Luterilaisessa kirkossa ollaan erimielisiä siitä, säilyykö ehtoollisen konsekraatio myös messun jälkeen, vai ovatko ehtoollisaineet messun jälkeen jälleen vain tavallista leipää ja viiniä. Luterilaisessa in usu -opissa on tähdennetty, että ehtoollinen on ehtoollinen vain käytössään. Se on siis tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi, ei esimerkiksi palvottavaksi messun ulkopuolella.

Suomen ev.-lut. kirkon ehtoolliskäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ehtoollinen toimitetaan pääjumalanpalveluksessa tai erillisessä ehtoollisjumalanpalveluksessa. Sairaalle ehtoollinen voidaan jakaa kotona tai sairaalassa. Luterilainen kirkko ei muutoin hyväksy yksityisehtoollista. Ehtoollisen sisältävän jumalanpalveluksen nimitys on tavallisesti messu.

Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Ehtoollisella voi avustaa kirkkoherran kutsuma maallikko, joka tavallisesti jakaa viinin. Sairaanehtoollisen voi toimittaa myös lehtori. Jos joku on kuoleman vaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa. Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen, mutta myös konfirmoimaton kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.

Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Itsenäisesti ehtoolliselle voi osallistua konfirmoitu luterilaisen kirkon jäsen. Lasten ehtoollinen tuli Suomen luterilaisessa kirkossa mahdolliseksi vuonna 1979. Nykyään ehtoolliselle voi osallistua myös rippikoulun aikana opettajan johdolla. Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkastaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu osallistumaan siihen. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan. Ehtoollinen voidaan antaa myös henkilölle, joka ei ole siihen muutoin oikeutettu, jos hän on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen. Sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen tajuamisesta. Kyse on erityistilanteesta.[6]

Leivän murtaminen
Kalkki eli ehtoollismalja

Ortodoksinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisessa kirkossa eukaristiaa kutsuttiin alkuaan leivän murtamiseksi tai Herran ateriaksi. Se on Kristuksen Ruumiin ja Veren mysteerio, johon ortodoksisen kirkon jäsenillä on mahdollisuus osallistua liturgiassa.[7]

Ennen ehtoollista edellytetään paastoamista, mikäli henkilön terveys sen sallii. On myös hyvä lukea ennen liturgiaa ehtoolliseen valmistavat rukoukset. Näitten keskeisin tarkoitus on auttaa ehtoolliselle tulijaa pääsemään nöyrään mielentilaan ja ymmärtämään ehtoollinen Jumalan lahjaksi. Nämä teot eivät kuitenkaan tee ihmistä otollisemmaksi ehtoolliseen.[7]

Liturgian keskeisessä anafora-osassa ehtoollislahjoina esiin kannetut leipä ja viini muuttuvat Pyhän Hengen avuksihuutamisen (m.kreik. ἐπίκλησις, epikleesis) vaikutuksesta Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, jotka jaetaan Ehtoollisen sakramenttiin valmistautuneille ortodoksisille uskovaisille. Pyhitetyt lahjat nautitaan ortodoksisessa kirkossa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen osallisuudeksi, syntien anteeksi antamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.[7]

Katolinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katoliselle kirkolle eukaristia on hyvin keskeinen uskonkappale ja kirkon elämän lähde. Katolisella on velvollisuus osallistua eukaristian viettoon sunnuntaisin sekä tiettyinä ns. velvoittavina juhlapyhinä.

Katolinen kirkko juhlii ehtoollisen asettamista Pyhän ruumiin juhlapäivänä (Corpus Christi), joka sijoittuu Pyhän Kolminaisuuden päivän jälkeiseksi torstaiksi, 60 päivää pääsiäisen jälkeen.

Katolinen kirkko erottaa toisistaan eukaristian eli ehtoollisseremonian, jossa leivästä ja viinistä tulee pappien välityksellä todellisesti Kristuksen ruumis ja veri, ja näin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi muuttuneen pyhän kommuunion. Tämä oppi hyväksyttiin vuoden 1215 IV:ssä lateraani­kokouksessa. Siihen asti oli ollut voimassa Augustinuksen opetuksiin perustuva käsitys ehtoollisen luonteesta. Kirkon ohjeiden mukaan katolisen tulisi nauttia pyhä kommuunio ainakin kerran vuodessa, pääsiäisenä. Tätä ennen tulee ripittäytyä ollakseen armon tilassa ja pidättäytyä ruoasta ja muista juomista kuin vedestä vähintään tunnin ajan.

Eukaristian todellisen luonteen vuoksi ehtoollisleipää ja viiniä kunnioitetaan ja palvotaan myös itse eukaristian ulkopuolella. Erikoistapauksissa pyhä kommuunio voidaan saada myös eukaristian vieton ulkopuolella.

Reformoitu ehtoolliskäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonpuhdistuksen luterilaisuudesta poikkeava, ns. reformoitu ehtoolliskäsitys ei hyväksy käsitystä, että ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri, tai Jumala muutoinkaan, olisi jollakin erityisellä tavalla läsnä. Reformoidun käsityksen taustalla on Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin opetus.

Reformoidun käsityksen taustalla on Jumalan olemusta koskeva prinsiippi, että äärellinen ei voi sisältää itseensä ääretöntä (finitum non capax infinitum). Käsityksen mukaan ääretön Jumala ei voi sitoutua äärelliseen elementtiin, esimerkiksi leipään tai viiniin. Jumala tosin ylläpitää koko luotua todellisuutta ja on Pyhän Henkensä välityksellä läsnä kaikkialla maailmassa.

Reformoidussa ehtoolliskäsityksessä ehtoollista voidaan kutsua sakramentiksi, mutta se ei sisällä käsitystä Kristuksen reaalipreesensistä eli erityisestä läsnäolosta ehtoollisaineissa. Tämän vuoksi ehtoollinen ymmärretään Kristuksen käskyn kuuliaisena toteuttamisena sekä muistoateriana. Tätä käsitystä kutsutaan usein myös symboliseksi eli vertauskuvalliseksi ehtoolliskäsitykseksi. Martti Luther huomautti reformoidusta ehtoollisopista, että reformoidut voisivat leivän ja viinin syömisen sijasta kajauttaa laulun Kristuksen taivaaseen astumisesta. Hän ei suostunut yhteistyöhön reformoitujen kanssa, jotka olivat hänen mielestään sakramentin vihollisia.

Reformoitua ehtoolliskäsitystä edustavat Suomessa yleensä ns. vapaiden suuntien seurakunnat, kuten Vapaakirkko ja Helluntaiherätys.

Ehtoollinen ei-kristillisissä uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jehovan todistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jehovan todistajissa ehtoollista kutsutaan muistonvietoksi. Liikkeen ainoa vuotuinen uskonnollinen juhla on Jeesuksen kuoleman muistojuhla eli muistonvietto, jota Jeesus on yhteisön mukaan Raamatussa kehottanut kristittyjä viettämään. Muistojuhlaa vietetään vuosittain juutalaisen kalenterin mukaan 14. päivänä nisankuuta (eli abibkuuta) auringonlaskun jälkeen. Aluksi lauletaan laulu ja rukoillaan rukous, minkä jälkeen seuraa muistonviettoesitelmä, jossa selitetään Jeesuksen kuoleman ja muistoaterian merkitystä. Sen jälkeen jaetaan ”vertauskuvat” eli leipä ja viini. Nimitys ”vertauskuvat” perustuu siihen, että Jehovan todistajat uskovat leivän ja viinin ”vertauskuvaavan” Jeesuksen verta ja lihaa. Leipä ja viini vain kuvaavat Jeesuksen ruumista ja verta: ne eivät muutu Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Jehovan todistajat uskovat, että Jeesuksen olinpaikka on nykyaikana taivas, jossa hän hallitsee kuninkaana.[8]

Leipää ja viiniä muistonvietossa nauttivat vain ne, jotka tuntevat kuuluvansa 144 000:een hengestä siinneeseen, joilla on taivaallinen toivo. Heidän joukossaan on muutamia suomalaisia, mutta heistä ei tehdä maakohtaista tilastoa. Suurin osa läsnäolijoista ei osallistu ehtoolliseen, vaan he seuraavat tilaisuutta ”kunnioittavina tarkkailijoina”, jotka eivät syö leipää tai juo viiniä vaan ojentavat heille tarjotun leivän ja viinin eteenpäin niistä kieltäytyen. Vuoden 2013 muistonvietossa leipään ja viiniin otti osaa 13 204 henkilöä ympäri maailman ja kaiken kaikkiaan muistonvietossa oli läsnä 19 241 252 henkilöä.[9]

Mormonismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa artikkelisarjaa
Mormonismi

USVA headstone emb-11.svg

Historia

Joseph Smith
Ensimmäinen näky
Urim ja tummim· Oliver Cowdery
Martin Harris · David Whitmer
Brigham Young · Sidney Rigdon

Oppi ja rituaalit

Jumala · Pelastussuunnitelma
Oppi kirkosta · Kaste
Sakramentti
Konfirmaatio · Endaumentti
Sinetöinti · Pappeus
Avioliitto · Perhe
Moniavioisuus
Viisauden sana
Jumalanpalvelus · Sijaistoimitukset
Valmistavat toimitukset

Pyhät tekstit ja muut julkaisut

Mormonin kirja · Raamattu
Oppi ja liitot · Kallisarvoinen helmi

Toimintatavat ja kulttuuri

Temppeli · Lähetystyö
Apujärjestö · Pyhäkoulu
Apuyhdistys · Alkeisyhdistys
Nuoret miehet · Nuoret naiset

Organisaatio ja johtaminen

MAP-kirkko · MAP-presidentti
Ensimmäinen presidenttikunta
Kaksitoista apostolia
Apostoli · Seitsenkymmenet
Johtava piispakunta
Yleisauktoriteetit
Vaarna · Ylipappi
Piispa

Katso myös

Kritiikki · Jäsenmäärä
Mormonismi Suomessa

n  k  m
Teemasivu

Mormonismissa ehtoollisesta käytetään nimitystä sakramentti, eli leivän ja viinin nauttiminen Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoksi. Sanalla on siis heiman toinen merkitys kuin perinteisessä kristillisessä terminologiassa, jossa sakramentti viittaa ehtoollisen lisäksi yleisesti kirkon pyhiin toimituksiin. MAP-kirkossa esimerkiksi kastetta ja konfirmaatiota kutsutaankin nimellä ”pyhät toimitukset”. Sitä vastoin Kristuksen yhteisössä sanaa ”sakramentti” käytetään perinteiseen tapaan kaikkien pyhien toimitusten nimenä.

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa sakramentti toimitetaan yleensä joka sunnuntai sakramenttikokouksen yhteydessä. MAP-kirkko tuntee myös kotona tapahtuvan sakramentin vieton mahdollisuuden. Koska suurimmalla osalla kirkon yli 16-vuotiaista jäsenistä on pappeus, joka mahdollistaa sakramentin siunaamisen ja jakamisen, on tavallista, että seurakunnan (nuoret) miehet tai lähetyssaarnaajat käyvät seurakunnan vanhusten ja sairaiden (yleensä kotiinsa sidottujen) jäsenten luona siunaamassa ja jakamassa heille sakramentin. On myös mahdollista, että perheen isä toimittaa sakramentin perheelleen, hoitaen näin kutsumustaan perheen päänä ja pappina. Näin voi tapahtua ennen muuta matkoilla tai sairauden johdosta. Tämä edellyttää kuitenkin seurakunnan piispan lupaa, eikä tällaisen kotona tapahtuvan sakramenttikokouksen tulisi vähentää seurakunnan sunnuntaisen sakramenttikokouksen merkitystä.

Sakramentin siunaaminen ja jakaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MAP-kirkossa sakramentin voi siunata ja jakaa vain mies, jolla on kirkon pappeuden valtuus. Jo 12-vuotiaat diakonit saavat avustaa sakramentin jakamisessa, mutta sakramentin siunaamiseen vaaditaan 16 vuoden iässä saatava pappeus. Myös korkeamman eli Melkisedekin pappeuden haltijat voivat siunata ja jakaa sakramentin. Ennen toimitusta opettajat valmistavat sakramentin siunaamista varten eli asettavat leivät tarjoiluastioihin ja täyttävät pikarit vedellä. Nämä asetetaan sakramenttipöydälle ja peitetään valkoisella liinalla, joka edustaa Kristuksen käärinliinoja. Sakramenttitoimitus aloitetaan sakramenttilaululla, jonka aikana papit murtavat leivät pieniksi palasiksi; tämä edustaa Kristuksen kuolemaa eli ruumiin "murtamista". Leipä siunataan erityisellä rukouksella, minkä jälkeen se jaetaan seurakunnalle (alkaen piispasta tai vaarnan johtajasta, mikäli hän on paikalla). Toisin kuin muut kristilliset kirkot, MAP-kirkko ei käytä evankeliumeista löytyviä Jeesuksen ehtoollissanoja sakramenttia siunatessaan. Sakramentin siunaamisessa käytetään erityisiä rukouksia, jotka löytyvät sekä Mormonin kirja että Opista ja liitoista. Leipä siunataan seuraavin sanoin:

”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä me pyydämme Sinua siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat, että he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat valmiit ottamaan Poikasi nimen päällensä ja aina muistamaan hänet ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä aina olisi heidän kanssansa. Amen.” (Moronin kirja 5:1, Oppi ja liitot 20:77).

Tämän jälkeen viini (MAP-kirkossa vesi) siunataan seuraavin sanoin ja jaetaan samoin seurakunnalle:

”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä me pyydämme Sinua siunaamaan ja pyhittämään tämän viinin (veden) kaikkien niiden sieluille, jotka sitä juovat, että he tekisivät sen Poikasi veren muistoksi, joka on vuodatettu heidän tähtensä, että he todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he aina muistavat hänet, jotta hänen Henkensä olisi heidän kanssansa. Amen.” (Moronin kirja 5:2, Oppi ja liitot 20:79).

Sakramentin siunausrukous eroaa useimmista muista kirkossa käytetyistä rukouksista siinä, että se Jumalan ilmoittamanakenen mukaan? on lausuttava sanatarkasti. Jos rukousta lausuva pappi tekee virheen, hänen tulee keskeyttää rukous ja aloittaa alusta. Mikäli hän ei toimi näin, sakramenttikokouksen johtaja tai piispa yleensä huomauttaa asiasta ja pyytää lausumaan rukouksen uudelleen.

Veden käyttö viinin sijasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opin ja liittojen luku 20., joka säätelee myös sakramentin toimittamista, puhuu leivän ja viinin jakamisesta ja siunaamisesta. Tämä ilmoitus on kirjan mukaan annettu huhtikuussa 1830, jolloin kirkko siis käytti leipää ja viiniä sakramenttitoimituksessaan. Elokuussa 1830 annetussa ilmoituksessa Jumala käski Joseph Smithiä käyttämään sakramentissa ”uutta” viiniä (Oppi ja liitot 27:4). Tämän mukaan käytetyn viinin siis tulisi olla vastapuristettua ja alkoholitonta. Tämän ilmoituksen pohjalta useat Myöhempien aikojen pyhien liikkeen kirkot ja yhdyskunnat käyttävät sakramentissa alkoholitonta viiniä tai rypälemehua. Näin toimivat esimerkiksi Kristuksen yhteisö ja strangiittien Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. On kuitenkin selvää, että varhaiset pyhät käyttivät sakramenttikokouksissaan myös alkoholipitoista viiniä.

Elokuussa 1830 annettu ilmoitus kielsi myös Smithiä ja muita kirkon johtajia ostamasta viiniä kirkon vihollisilta (Oppi ja liitot 27:2-4). Taustalla oli ilmeisesti pelko siitä, että kirkon viholliset pyrkisivät vahingoittamaan pyhiä myrkyttämällä viini. Ilmoitus kehotti pyhiä käyttämään vain viiniä, jonka he itse olisivat valmistaneet (27:4). MAP-kirkko hankkikin historiansa alkuvaiheissa viinitiloja sakramenttiviinin valmistamista varten, esimerkiksi Napa Valleystä Kaliforniasta.

Kirkon toiminnan siirryttyä pääosin Utahiin kävi oman viinin tuottaminen osin työlääksi. Samalla MAP-kirkko alkoi suhtautua yhä pidättyvämmin alkoholin käyttämiseen. Smith oli saanut 27. helmikuuta 1833 ”Viisauden sanaksi” kutsutun ilmoituksen (Oppi ja liitot 89), joka kielsi pyhiä nauttimasta alkoholia paitsi sakramentin yhteydessä (89:5). Vaikka viinin käyttäminen siis nimenomaisesti sallittiin sakrametin yhteydessä (viinin tuli vain olla ”puhdasta” sekä pyhien itse valmistamaa, 89:6), alettiin siihenkin suhtautua pidättyvästi 1870-luvulta alkaen. Kun Oppi ja liitot lisäksi totesivat: ”Sillä, mitä te syötte tai mitä te juotte sakramenttia nauttiessanne, ei ole merkitystä, jos te teette sen katse kiinnitettynä vain minun kunniaani” (27:2), alkoi MAP-kirkossa yleistyä tapa korvata sakramentin viini vedellä. Tämä tapa otettiin käyttöön koko kirkossa 1912. Vaikka viinin korvaaminen vedellä hämärsikin osittain juoman merkitystä Jeesuksen veren vertauskuvana, liittyi myös veteen vahvaa vertauskuvallisuutta. Raamattuhan käyttää vettä puhtauden ja Pyhän hengen vertauskuvana, ja Jeesus sanoi virtailevansa seuraajiensa sydämistä elävän veden virtoina.

Joskus tilanne edellyttää myös leivän korvaamista muilla ruoka-aineilla. Leiriolosuhteissa tai vaelluksilla käytetään joskus tortilloja tai perunalastuja. Toisen maailmansodan aikana jotkut pula-ajasta kärsivän Euroopan seurakunnista päätyivät käyttämään perunan viipaleita. Näissä tilanteissa sakramenttirukouksessa kuitenkin pyydetään siunausta ”leivälle”.

Muutoksia sakramenttikäytännöissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Diakonit ja opettajat eivät aluksi ottaneet osaa sakramenttiaineiden valmistamiseen ja jakamiseen. Tämä tapa otettiin käyttöön 1898, ja se yleistyi vasta 1920- ja 1930-luvuilla.
  • Sakramentissa käytetty vesi nautittiin alun alkaen yhteisestä kalkista, mutta 1911 käyttöön otettiin erillispikarit. Tässä kirkko seurasi Yhdysvalloista yleistyvää tapaa korvata yhteismalja hygieniasyistä erillisillä pikareilla. Tapa alkoi kongragationalistien keskuudessa 1893. Ennen käytettiin lasipikareita, mutta nykyään lähes kaikkialla on käytössä muoviset kertakäyttöpikarit.
  • Sakrametin jakaminen ensin piispalle otettiin käyttöön vasta 1946.
  • Ennen sakramenttia jakavat miehet pitivät oikean kätensä kohotettuna 90 asteen kulmaan, kuten kastettaessakin, ja jakoivat sakramentin vasemmalla kädellä. Tämä tapa on kuitenkin täysin hävinnyt 1980-luvulla.
  • Kirkkoon kuulumattomia kehotettiin ennen pidättäytymään sakramentin vastaanottamisesta. Nykyään asia jätetään vierailijan itsensä päätettäväksi.
Sakramentin merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mormoneille sakramentti on ennen muuta kasteen liiton muistamista ja sen uudistamista. Sakramenttirukouksen mukaan sakramentti nautitaan Jeesuksen ruumiin ja veren muistoksi. Sakramenttiin siis liittyy Jeesuksen kuoleman muistaminen ja sen muistaminen, mitä hän on tehnyt koko ihmiskunnan puolesta. Samalla sakramentin vastaanottaja kiittää tästä ja uudistaa omalta puolelta lupauksensa Jumalalle. Sakramenttirukoukset myös lupaavat, että Jumalan Pojan Henki on oleva sakramettia nauttivien kanssa. Sakramentti ymmärretään siis kasteen liiton viikoittaiseksi uusimiseksi ja samalla syntien anteeksiantamuksen anomiseksi.

Toisin kuin kristikunnan isoissa kirkoissa, mormonit eivät usko Jeesuksen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä leivässä ja viinissä tai näiden muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Heille leipä ja viini/vesi ovat selkeästi vertauskuvia Jeesuksen ruumiista ja verestä.

Myös kirkkoon kuulumattomat saavat ottaa vastaan sakramentin leivän ja veden. Heille sakramentin merkitys on kuitenkin erilainen. Heille kysymys ei voi olla kasteen liiton uudistamisesta, vaan Kristuksen kuoleman muistamisesta. Sama koskee myös kastamattomia lapsia, jotka ottavat vastaan sakramentin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matt. 26:26–29, Mark. 14:22–24, Luuk. 22:14–20
  2. 1. Kor. 11:23–26
  3. 1. Kor. 10:16
  4. 4. Moos. 21:8–9
  5. 2. Kun. 5:10–14
  6. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1993/19931055 Kirkkojärjestys, 2. luvun 9–12 §
  7. a b c Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 64. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1999.
  8. Raamattu Opettaa s. 60 (julkaissut Jehovan Todistajat)
  9. Jehovan todistajien vuosikirja 2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ehtoollinen.