Peipsijärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peipsijärvi
Peipsi, Peipsi-Pihkva järv
Чу́дско-Пско́вское о́зеро
Пско́вско-Чу́дское о́зеро
Valtiot Viro, Venäjä
Alue Pihkova, Leningrad
Maakunnat Itä-Virumaa, Jõgevamaa, Tartumaa, Põlvamaa, Võrumaa
Koordinaatit 58°40′59″N, 27°28′59″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Tulojokia Emajoki, Velikaja
Laskujoki Narvanjoki
Järvinumero VEE2075600
Mittaustietoja
Pinnankorkeus noin 30 m mpy.
Pituus 143 km
Leveys 48 km
Rantaviiva 766,172 km [1]
Pinta-ala 3 543,07 km² [1]
Tilavuus 25,07 km³ [1]
Keskisyvyys 7,1 m [2]
Suurin syvyys 15,3 m [2]
Valuma-alue 47 800 km² [1]
Saaria noin 100
Kartta
Peipsijärvi
Satelliittikuva Peipsijärvestä.
Tyrskyävä Peipsi Kallasten punaisen hiekkakiven törmältä kuvattuna.
Multikopterivideo Rannapungerjan majakasta.

Peipsijärvi [3][4] (vir. Peipsi, Peipsi-Pihkva järv; ven. Чу́дско-Пско́вское о́зеро, Tšudsko-Pskovskoje ozero tai Пско́вско-Чу́дское о́зеро, Pskovsko-Tšudskoje ozero) on Narvanjoen vesistöalueeseen kuuluva järvi Viron ja Venäjän rajalla. Sen vesipinta-ala on 3 543 neliökilometriä, mutta pinta-alan arvo riippuu vedenpinnan korkeudesta. Peipsijärvi on Viron ja Baltian suurin, Venäjän seitsemänneksi suurin ja Euroopan viidenneksi suurin järvi.[1][5][6]

Järven ja järvenosien nimityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärvellä on useita nimityksiä, jotka liittyvät järveen kokonaisuutena tai järven eri osiin. Niistä tärkeimmät ovat venäläisten ja virolaisten käyttämät nimitykset. He jakavat järven kolmeen järvenosaan. Järven eteläosa muodostaa pyöreähkön järvialtaan, jota kutsutaan Pihkovanjärveksi (vir. Pihkva järv, ven. Псковское озеро, Pskovskoje ozero). Sen pohjoispuolella sijaitsee kapea järvenosa, joka on pikemminkin salmi kuin oma järvenosansa. Sen luonne poikkeaa suuresti pohjois- ja eteläosasta ja sitä kutsutaan Kuumajärveksi (vir. Lämmijärv, ven. Тёплое озеро, Tjoploje ozero). Molemmat paikalliset nimet viittaavat veden lämpimyyteen. Pohjoista järvenosaa kutsutaan varsinaiseksi Peipsijärveksi tai pelkästään Peipsiksi (vir. Peipsi järv, Peipsi, Suurjärv, Külmjärv, ven. Чудское озеро, Tšudskoje ozero). Venäläinen nimitys viittaa historiallisina aikoina sen rannoilla asuneisiin tšuudeihin. Venäläiset ja virolaiset viittaavat järvikokonaisuuteen käyttämällä siitä kaksoisnimeä Peipsi-Pihkva järv ja Tšudsko-Pskovskoje ozero (Чу́дско-Пско́вское о́зеро) tai myös Pskovsko-Tšudskoje ozero (Пско́вско-Чудско́е о́зеро). Suomen kieleen ei ole vakiintunut yleisestä käytäntöä pohjoisosan nimeksi. Siksi tässä artikkelissa käytetään virolaista tapaa kutsua pohjoisosaa Peipsin suurjärveksi tai vain Suurjärveksi (vir. Peipsi Suurjärv).[6][7]

Pääartikkeli: Peipsin suurjärvi (pohjoisosa)
Pääartikkeli: Kuumajärvi (keskiosa)
Pääartikkeli: Pihkovanjärvi (eteläosa)

Maantietoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärvi sijaitsee Itä-Euroopan tasangolla viimeisen jääkauden mannerjäätikön muovaamassa painaumassa. Kallioperä on hiekkakiveä, jossa on kiviaineksen joukossa kalkkikiveä. Mannerjäätikkö on hionut pehmeään hiekkakiveen tasaisen ja loivapiirteisen painauman, joka aiheuttaa matalalle järvelle loivat ja tasaiset rannat. Sulavan mannerjäätikön reunan alta on purkautunut sulamisvesien mukana paljon hiekkaa, jota näkee järven rannikolla suuria määriä. Myös järvenselkien pohjassa on paljon hiekkaa.[2][8][9]

Järven keskellä ja Narvanjoen syvänneurassa kulkee kaksi kolmasosa Venäjään ja Viron välisestä 333,8 kilometriä pitkästä valtionrajasta [10]. Peipsijärven läntisestä puolesta kuuluu 1 570 neliökilometriä (km²) Virolle ja loput 1 985 km² Venäjälle. Pihkovanjärvestä kuuluu Virolle vain 10 km² sen luoteisosasta Värskan lahden ympäristössä. Valtioiden välinen rajalinja puolittaa Kuumajärven, jolloin molemmille valtioille jää järvenosasta 118 km². Suurjärven rajalinja kulkee etelässä keskellä järven pohjois-etelä-linjaa, mutta keskellä Suurjärven pohjoisosaa se kääntyy suoraan Narvanjoen niskalle. Raja seuraa tämän jälkeen Narvanjoen syvänneuraa kohti pohjoista. Suurjärvestä jää Virolle 1 442 km² ja Venäjälle 1 189 km². Järven itä- ja etelärannat ovat Pihkovan aluetta. Suurjärven itäranta ja Kuumajärven koillisosat ovat Outovan piiriä. Siitä etelään päin kuuluu Pihkovan piirille. Pihkovanjärven länsirannat kuuluvat Petserin piirille. Viron puolella rannat jakautuvat neljälle maakunnalle. Pohjoisrannat ovat Itä-Virumaata, pieni osuus Suurjärven luoteisrantoja ovat Jõgevamaata, sen eteläpuolella on Tartumaan pitkä osuus ja lopuksi Kuumajärven länsiranta kuuluu Põlvamaalle.[8][9][11]

Järven koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärven 152 kilometriä pitkä vesialue on pohjois-etelä-suuntainen. Järven suurin leveys 47 kilometriä löytyy järven pohjoispäästä ja järven keskileveydeksi on saatu 23 kilometriä. Järven rantaviivan pituus on keskivedenkorkeudella 520 kilometriä [10]. Järven pinta-alaksi ilmoitetaan usein vuonna 1977 julkaistu arvo 3 555 km² (keskivedenkorkeuden ollessa 30,0 metriä mpy.). Nykyään käytetään myös arvoja 3 543,07 km² [1] ja 3 558 km² [12], jotka saadaan hieman eri vedenkorkeuksilla. Virolaisten viranomaisten mukaan Suurjärven pinta-ala on 2 611 km², Pihkovanjärven 708 km² ja Kuumajärven 236 km² [1][10]. Venäläisten mukaan Suurjärvi on 2 613 km², Pihkovanjärvi 709 km² ja Kuumajärvi 236 km² [12].[2]

Järven keskisyvyydeksi ilmoitetaan usein kahta lukua 8,0 metriä tai 8,3 metriä, mutta se on Suurjärven keskisyvyys. Oikea arvo on 7,1 metriä [10]. Syy ilmeiseen virheeseen johtuu nimityksestä; pohjoisosaa kutsutaan usein nimellä Peipsi. Peipsijärven tilavuudeksi ilmoitetaan 25,07 kuutiokilometriä (km³) [1] ja 25,1 km³ [12]. Virolaisten viranomaisten mukaan Suurjärven tilavuus on 21,9 km³ tai 21,79 km³ [10], Pihkovanjärven 2,68 km³ ja Kuumajärven 0,6 km³ [1][10]. Narvanjoen vuosittainen virtaama on 12,6 km³ [10], joten vuodessa vaihtuu noin puolet järven vedestä. Veden viipymäksi voidaan siksi ilmoittaa noin kaksi vuotta.[2]

Järven pohja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmekymmentä metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan Peipsijärven keskisyvyys on 7,1 metriä ja suurin syvyys 15,3 metriä [6]. Järven pohja muodostuu kallioperästä, jonka paksuus vaihtelee 45–50 kilometriin. Sen ylimmät kerrostumat muodostuivat devonkaudella (416–360 miljoonaa vuotta sitten) ja ne ovat kalkkipitoista hiekkakiveä ja hiekkakivikerros on 300–600 metriä paksu. Jääkaudella mannerjäätiköt ovat kuluttaneet pehmeään kallioon loivapiirteisen järveä leveämmän uran, joka paljastui viime jääkauden loppuvaiheessa mannerjäätikön alta varsin tasaiseksi kuluneena. Kalliopinta alkoi vasta silloin peittyä hiekalla, moreenilla ja kivillä, jotka jäivät sulavasta mannerjäätiköstä jälkeen. Paikalle kerääntyi vettä, joka muodosti mannerjäätikön reunaa vasten jääjärven. Ympäristöstä järveen laskeneet joet toivat veden mukana lietettä ja savea, jotka laskeutuivat järven pohjaan sedimentiksi. Vapautuminen mannerjäästä ja sedimenttien kerääntyminen järven pohjalle on jatkunut vasta 13 000 vuotta, joten sedimenttipatja on geologisesti ohut. Hiekka ja moreenikerrosta on tavallisesti 1–2 metriä ja se on vain harvoin yli 10 metriä paksu. Se koostuu savesta, hiekasta ja siltistä sekä orgaanisesta mudasta, jota voi esiintyä Suurjärvellä 40 %, Kuumajärvellä 85 % ja Pihkovanjärvellä 35 % sedimentin aineksesta.[2]

Järvi on syvin sen pohjoispäässä ja matalin Kuumajärvellä. Maankohoaminen on alueella hidasta, mutta samalla se on epätasaista. Järven pohjoispää kohoaa edelleen nopeammin kuin sen eteläpää. Tämän seurauksena järvi laajenee siihen suuntaan, mutta syveneekö se samalla, riippuu voimakkaasti sedimentaation nopeudesta.[2]

Saaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärvi on melko saareton, sillä isompia saaria on 35 ja niiden yhteinen pinta-ala on vain 29,7 km² [1]. Muutamaa saarta lukuun ottamatta kaikki saaret sijaitsevat rannikoiden tuntumassa. Ne ovat yleensä matalia saaria, jotka peittyvät osittain veteen vedenpinnan korkeuden noustessa. Viisi saarta on asuttua [8]. Suurin saari on Venäjälle kuuluva Kolpino (Колпино, 11,1 km²), toiseksi suurin Virolle kuuluva Piirissaar (7,5 km²) ja kolmantena on venäläinen Kamenka (Каменка, 4,0 km²). Piirissaar sijaitsee Suurjärven ja Kuumajärven järvialtaiden rajalla. Eniten saaria esiintyy Pihkovanjärvellä, jonka järvenselällä sijaitsee esimerkiksi yksinäinen Semskij (Семский). Pihkovanjärven saariksi ei aina muisteta ilmoittaa Velikajajoen suistoalueen noin 40 lietesaarta, joiden välissä virtaa Velikajan lukuisat suuhaarat. Yhdellä lietesaarella on jopa asutusta.[2][6][9][11]

Rannikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärven 520 kilometrin pituinen rantaviiva on yleensä melko selkeäpiirteinen. Poikkeuksina tästä ovat esimerkiksi pääaltaan kaakkoisnurkassa hiekkasärkän takana sijaitseva Raskopelin lahti, Kuumajärven rikkonainen itäranta sekä jokea muistuttava Värskanlahti.[6][11]

Järvi on yleensä hyvin tasapohjainen ja sen rannat ovat tasaisia ja loivia, mikä johtuu jääkaudella tapahtuneesta mannerjäätikön tasaisesta kulutuksesta. Nykyiset rantojen harvinaiset epätasaisuudet johtuvat maaperästä esiin pilkistävästä kallioperästä, jääkauden jälkeen kasautuneista moreenikummuista, epätasaisuudet syntyvät jatkuvasti kevätjäiden puskevan liikkeen vuoksi tai sitten suoraan ihmistoiminnasta. Etenkin luoteis-, pohjois- ja koillisrannikot ovat hiekkaisia alueita, joissa luonto on mäntyä kasvavaa kangasmetsää ja joka on kesäisin lomailijoiden suosiossa. Muualla, ja erityisesti Peipsin alangolla, esiintyy runsaasti kosteikkoja ja suoalueita. Ne ovat muodostuneet järven vedenpinnan vaihteluista, jotka seuraavat hitaasti toisiaan vuosikymmenten välein. Myös keväiset tulvat edesauttavat soistumista.[5][11]

Rantojen loivapiirteiset rannat ovat matalina herkästi lämpeneviä. Keskikesällä avoveden pintalämpötila voi nousta 22 °C ja rantavedessä 26 °C lämpötilaan.[2]

Vedenpinnan säännöstely, vaihtelut ja virtaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärveä ei säännöstellä, vaikka Narvanjoen keskijuoksulla sijaitseekin Narvanjoen vesivoimalaitos. Vedenpinnan keskikorkeus on 30,0 metriä mpy., vaikka toisinaan ilmoitetaan arvo 30,1 metriä. Vedenpinnan suurimmat vuosittaiset vaihtelut liittyvät talven lumien sulamiseen (huhti-toukokuu) ja myöhäissyksyn sateisiin (marras-joulukuu). Alimmillaan järven vesi on talvisin (tammi-maaliskuu) ja syyskesällä (elo-lokakuu). Vuosittaiset vedenpinnan äärikorkeudet mahtuvat yleensä kahden metrin sisälle. Vedenpinnan vaihteluista on tarkka käsitys vuodesta 1920 alkaen. Sinä aikana on vedenpinta ollut alimmillaan 7. marraskuuta 1994, jolloin vedenpinta oli 28,72 metrissä (mpy.), järven pinta-ala oli 3 480 km² ja tilavuus oli 20,98 km³. Korkeimmillaan se oli 12. toukokuuta 1924, jolloin vedenpinta oli 31,76 metrissä, pinta-ala oli 4 330 km² ja tilavuus 32,128 km³. Veden äärikorkeuksien vaihteluväli on siten ollut 3,04 metriä, pinta-alojen ero 850 km² ja tilavuuksien ero 11,15 km³. Tulva-aikana vesi nousee Suurjärvellä Emajõe–Suursoolle (noin 200 km²), pohjoisrannalle Remnikin ja Vasknarvan välissä sekä Remdan niemimaalle, joka jatkuu Kuumajärven puolelle, ja etelässä se nousee vielä Pihkovanjärven lounais- ja länsirannoille. Samalla, kun rannat peittyvät, jäävät myös monet saaret vedenalle tai ainakin kutistuvat voimakkaasti.[2][8]

Voimakkaat tuulet voivat nostaa matalassa järvessä lyhyitä ja teräviä aaltoja. Aallot voivat tulla 1,5-metrisiksi ja korkein aallokko yltää 2,8 metrin korkeuteen. Tuulen paine työntää veden pintakerrosta edellään ja aiheuttaa järvessä virtauksia. Esimerkiksi pohjois- tai etelätuulella Suurjärvellä on kaksi virtauspyörrettä, jotka virtaavat kummallakin rannalla tuulta vastaan, kun ne pyörivät vastakkaisiin suuntiin. Samaa tapahtuu Suurjärvessä myös itä- ja länsituulilla. Virtaukset erottuvat selvimmin Kuumajärvessä, kun vesi vaihtaa puolta Suurjärven ja Pihkovanjärven välillä.[8]

Peipsijärven valuma-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Peipsijärven valuma-alue

Järvi kuuluu Narvanjoen vesistöön, jonka laskujoki Narvanjoki laskee Itämeren Suomenlahteen [13]. Sen valuma-alueen pinta-ala on 56 200 km² ja joka on 3,6&% koko Itämeren valuma-alueesta. Siitä 36 100 km² (64,3%) kuuluu Venäjälle, 17 000 km² (30%) Virolle ja 3 560 km² (5,5%) Latvialle. Valuma-alueen eteläosissa on vielä pieni osa, joka ulottuu Valko-Venäjälle. Peipsijärven valuma-alue on Narvanjoen valuma-aluetta hieman pienempi. Sen 47 800 km² laajuisesta valuma-alueesta 27 917 km² kuuluu Venäjälle, 16 323 km² Virolle ja muut alueet ovat edellisen vertailun suuruiset.[10]

Järvestä virtaa vuosittain Narvanjoen kautta keskimäärin noin 12,6 km³ vettä, mikä muodostaa 3 % Itämeren kokonaisvirtauksesta. Järveen laskevista joista ja puroista tulee yhteensä 9,3 km³ vuodessa ja sateista tulee 2,0 km³ lisää. Järveen tulevasta vedestä poistuu 85,3 % Narvanjoen kautta ja vedenpinnalta haitumalla häviää 14,7 % lisää. Järveen laskevista joista ovat kaksi muita selvästi suurimpia: Velikaja ja Emajoki [14]. Seuraavaksi suurempia ovat esimerkiksi Võhandu [15], Želtša, Piusa [16], Rannapungerja [17] ja Tšornaja.[6][8][10]

Järven valuma-alueen maankäyttö jakaantuu seuraavasti: viljeyalueet 42 %, metsämaat 40 %, kosteikot ja suot 6 %, avovettä 2 % ja asutus-, teollisuus- ja tiestön alueet 10 %. Valuma-alueen aktiivisesti viljelty maa-ala on huomattavasti kutistunut 1990-luvulta alkaen. Esimerkiksi Velikajan valuma-alueella 40 % peltoalasta ei ole aktiivisessa viljelyssä.[10]

Luontoarvoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmaston vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvi sijaitsee pohjoisella vyöhykkeellä, jossa lämpötilat vaihtelevat yleensä -20 °C – +30 °C. Järven lämpötiloja tunnetaan vuodesta 1924 alkaen. Korkein pintaveden lämpötila mitattiin 27. heinäkuuta 1988, joka oli 28,8 °C. Korkeimmat lämpötilat mitataan yleensä heinäkuussa, mutta vuosittaiset ennätykset sattuvat kesäkuusta elokuuhun. Järvi jäätyy talveksi ja jääkansi peittää järven joulukuusta huhtikuuhun. Ilmaston epävakauden takia jäätyminen ja sulaminen vaihtelevat nykyään suuresti. Esimerkiksi jäidenlähtö oli vuonna 2008 jo 19. tammikuuta. Jään paksuus on yleensä ollut 50–60 senttimetriä, mutta se on voinut joinakin vuosina ylittää 75 senttimetrin paksuuden. Järvi jäätyy marras-joulukuun vaihteessa ja vapautuu jäistä huhti-toukokuussa, jolloin myös vesi on yleensä korkeimmillaan. Jäät lähtevät ensimmäisenä Pihkovanjärvestä ja Kuumajärvestä.[2][5][8]

Kuumajärvellä vesi on muuta järveä hieman lämpimämpi talvella ja keväällä. Kuumajärven jäätilanne on erilainen kuin muissa järvenosissa, sillä täällä ovat jäät heikommat, ohuemmat ja ne lähtevät Kuumajärvestä yleensä ensimmäisenä.[9]

Vedenlaatu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärvi oli viime vuosisadalla vielä miksotrofinen järvi, mutta sen tila on siitä asti heikentynyt. Peipsijärven tilaa on seurattu sitä tiiviimmin mitä enemmän se on rehevöitynyt. Rehevöitymisen varjopuolena on ollut ennen niin kalaisan järven tuotannon vähentyminen. Heikko vedenlaatu johtuu osaltaan pitkäaikaisesta asutuksen ja teollisuuden jätevesien laskemisesta suoraan puhdistamatta Peipsijärveen laskeviin jokiin. Tässä asiassa on tapahtunut edistystä. Toisaalta, vaikka Peipsijärven valuma-alueella toiminut maatalous on vähentynyt, ovat sen päästöt ovat edelleen suhteellisen korkeat. Metsien tiheä ojitus tuo sadevedet nopeasti jokiin ja samalla huuhtoutuu niihin veden mukaan maaperästä ravinteita. Järven rehevöityminen ei ole tasaista, vaan Pihkovanjärvi voidaan luokitella hypertrofiseksi järvenosaksi ja pohjoinen järviallas eutrofiseksi järvenosaksi. Samalla kun järvi rehevöityy kauttaaltaan, kulkeutuvat ravinteet etelästä kohti pohjoista. Veden virratessa pohjoiseen päin saa Kuumajärvi osansa Pihkovanjärven ravinteista. Rehevyydestä kertova ja silmin helposti havaittava suure on näkösyvyys. Se on samealla Pihkovanjärvellä keskimäärin 0,7 metriä, Kuumajärvellä 0,95 metriä ja Suurjärvellä 1,8 metriä. Näkösyvyys vaihtelee sameustilanteen mukaan 0,5 – 3,4 metriin. Yhteyttävien levien elopaino vaihtelee suuresti. Tutkimuksissa käytetään yleensä klorofylli-α mittaustuloksia. Ne ovat keskimäärin 23,7 mikrogrammaa litrassa vettä (μg/l, vaihtelua 6,4 – 88,0 μg/l). Pihkovanjärvessä vaihtelu on suurempaa (26,2 – 149,6 μg/l) kuin Suurjärvessä (5,9 – 53,9 μg/l). Samansuuntainen tulos saadaan kokonaisfosforin ja kokonaistypen pitoisuuksilla. Se on Peipsijärvellä fosforin osalta keskimäärin 48,3 μg/l (vaihtelua 16,7 – 140,2 μg/l) ja typen osalta 784 μg/l (vaihtelua 439 – 1 400 μg/l). Pihkovanjärvessä fosforin arvot voivat vaihdella 53,1 – 250,8 μg/l ja typen arvot 829 – 1 577 μg/l. Suurjärvessä tilanne on parempi: fosforipitoisuudet ovat 17,1 – 82,0 μg/l ja typpipitoisuudet 417 – 1 188 μg/l.[2]

Vesikasvillisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvestä tavataan noin 150 suurta vesikasvi- ja kosteikkokasvikasvilajia (ilmoitetaan myös 120 lajia [8]), joista yleisin on aina ollut ahvenvita ja rantavedessä järviruoko. Vesikasvillisuus on kokenut ravinteiden lisääntyessä muutoksia. Muutamat mesotrofiset kasvilajit ovat katoamassa eutrofisten kasvilajien lisääntyessä. Maisemallisesti suuri muutos on ruokakasvillisuuden 70-kertaistuminen järven pohjoisosassa. Ruovikoiden lisääntyminen johtuu kolmesta asiasta: ravinnemäärien kasvusta, 1960- ja 1970-lukujen matalat vedenpinnat ja ruovikoiden niittämisen loppuminen. Rehevöityminen on suosinut sellaisia vesikasveja kuin pikkuhaura, vesirutto, pyörösätkin, karvalehti, ristilimaska, isolimaska ja hentovita. Nämä ovat yleisiä Peipsijärven eteläosissa ja ne leviävät kohti pohjoisosan rantoja. Järven vesikasvillisuus oli lajimäärissä ja elopainossa mitattuna runsainta 1970- ja 1980-luvuilla. Rehevöityminen on sen jälkeen jatkunut ja kasvilajien lajien biomassat ovat muuttuneet ruokokasvien eduksi. Ne lajit, jotka viihtyvät ruokojen joukossa, menestyvät edelleen myös hyvin.[2]

Kalakanta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärvi on Pohjois-Euroopan kalarikkain järvi, joka on antanut kalastajille vuosittain noin 7 000 – 11 000 tonnin saaliit [6]. Historiallisesti tärkeimmät kalastetut lajit ovat olleet kuore, muikku ja kuha, mutta nämä ovat menettäneet aikaisemman taloudellisen merkityksensä [18]. Nykyiset kalasaaliit ovat pudonneet puoleen 1900-luvun alun saaliista, mutta tämä trendi näkyi jo 1800-luvulla. Kalasaaliiden väheneminen oli silloin pääsyy järven tutkimusten aloittamiseen. Vuosisaaliin keskiarvo oli 1930-luvulla 11 650 tonnia (noin 33 kilogrammaa hehtaarilta eli kg/ha) ja 2005–2009 enää 5 593 tonnia (16 kg/ha) ja samalla ovat saalislajien keskinäiset suhteet muuttuneet. Muikun osuus oli 1930-luvulla 43 % saaliista, särjen 16 %, ahvenen 7 % ja lahnan 7 %. Vuosina 2005–2009 saaliskalojen osuus oli kuhalla 34 %, lahnalla 17 %, särjellä 14 % ja ahvenella 13 %. Saalisluetteloissa esiintyvät yleisesti myös hauki, made, kiiski, siika, ankerias, sorva, säyne, suutari ja pasuri. Järvessä elää ainakin 37 eri kalalajia. Edellisten lisäksi tavataan vielä esimerkiksi kivisimppu*, kymmenpiikki, kolmipiikki, monni*, kivennuoliainen, mutakala*, rantaneula*, ruutana, vimpa, salakka, törö, allikkosalakka, mutu, toutain*, turpa, seipi, karppi, harjus*, taimen, pikkunahkiainen, punasalakka ja hopearuutana (* rauhoitettuja).[2][8][19]

Lintukanta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvellä ja sen rannikolla elää ja pesii 180 lintulajia ja siellä on nähty 266 eri lintulajia, joista 15 ovat satunnaisia vierailijoita. Järvi on yli miljoonalle muuttolinnulle tärkeä pysähtymispaikka. Keväisin ovat yleisimmät muuttajat tukkasotka, lapasotka, telkkä, alli, isokoskelo ja tukkakoskelo, ja syksyisin puolisukeltajat, haapanat ja edellä mainitut sotkat ja koskelot. Yleisiä, näkyviä tai tunnettuja järviympäristöön sopeutuneita lintulajeja ovat harmaahaikara, mustahaikara, kyhmyjoutsen, merikotka, nokikana, härkälintu, pikkulokki, naurulokki, mustatiira, liro, sinisorsa ja kuningaskalastaja. Lintukannan suojelemiseksi on perustettu Venäjän puolelle Peipsijärven rauhoitusalue ja Viroon joukko Natura 2000 -alueita.[8][19][20]

Nisäkkäät ja matelijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven vesi- ja rantaympäristöön ovat sopeutuneet joukko nisäkkäitä. Niitä ovat Peipsijärvellä euroopanmajava, piisami, saukko ja minkki sekä vesipäästäinen ja vesimyyrä. Matelijoista tavataan sammakko, viitasammakko, vihersammakko, kaivajasammakko, lessonansammakko, viherkonna, rupikonna, vesilisko, rupilisko, hietasisilisko, sisilisko, vaskitsa, rantakäärme ja kyykäärme.[19]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonhistoriaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärvi on geologisesti hyvin nuori järvi. Se muodostui viime jääkauden loppuvaiheessa, kun sulavan mannerjäätikön reuna paljasti nykyisen järvenpohjan alueet jään alta noin 13 000 vuotta sitten. Paikalle oli kerääntynyt jäätiköiden sulamisvettä peittäen aluksi koko järven alueen allensa. Jääjärveen kertynyt vesi virtasi aluksi mannerjäätikön reunaa seuraten kohti länttä, missä vedet laskivat Baltian jääjärveen. Mannerjäätikön reuna perääntyi hitaasti satojen vuosien ajan kohti pohjoista. Ensin paljastuivat Pihkovanjärven alueet ja sitten Kuumajärven alueet. Peipsijärven kohdalla ollut jääjärvi oli pinta-alaltaan moninkertainen nykyiseen verrattuna, sillä sen rannat sijaitsivat etelässä kaukana Pihkovan kaupungin takana. Mannerjäätikön vetäytyessä Suomenlahdelle jäi koko Peipsijärvi ja sen ympäristö veden alle. Vasta 11 580 vuotta sitten, kun Baltian jääjärven vedenpinta putosi lyhyessä ajassa 28 metriä, laski myös Peipsijärven vedenpinta. Narvanjoen niska kului nopeasti syvemmäksi ja Peipsijärvi kuivui lähes tyhjilleen. Peipsijärvi muodostui vain sen pohjoisosan altaaseen kertyneestä vedestä, jonka pinta-ala oli vain puolet Suurjärven nykyisestä koosta (Pikku-Peipsi). Silloin Velikaja laski Pihkovanjärven ja Kuumajärven pohjaa pitkin pohjoiseen järvialtaaseen. Siihen yhtyivät lännestä virtaava pieni Emajoki ja idästä virtaava Želtša sekä kaikki muut pikkujoet.[8][19][21][22]

Peipsijärven pohjoisranta sijaitsi silloin Alutagusen tasangolla nykyistä paljon ylempänä. Samalla järven vesi ei ylettynyt eteläpäässä edes Kuumajärvelle asti. Silloinen tilanne johtui maankamaran nykyistä suuremmasta kaltevuudesta. Jääkauden aikainen mannerjäätikkö oli painanut maankuoren Perämerellä yli kilometrin syvyyteen, jolloin Peipsijärven kohdalla maa oli sinne päin kallellaan. Kun Skandinavian mannerjäätikkö suli ohuemmaksi, korjaantui tilanne ja maankuori alkoi Perämerellä kohota nopeasti. Peipsijärven pohjoisrannalla kohoaminen oli nopeampaa kuin Pihkovanjärven etelärannoilla. Siksi maankuori tuhansien vuosien aikana hiljalleen kallistui etelään päin samalla kun se kohosi ylöspäin. Narvanjoen laskukynnys Suurjärven pohjoispäässä piti vedenpinnan samalla korkeudella tuhansia vuosia. Järvialtaan hidas kallistuminen siirsi muinaisjärven rantaa yhä kauemmaksi etelään päin. Ensi täyttyi Suurjärven järviallas, mutta seuraavaksi alkoi vesi nousta Kuumajärven alueelle. Velikajan jokiuoma lyheni samalla kun järvi laajeni etelään päin. Emajoen suu tulvi ensiksi omaksi uomakseen lähes samaan aikaan kuin Želtšan lasku-uoma. Yksi toisensa jälkeen Velikajan sivu-uomat muodostivat omat jokensa.[8][19][21][22]

Pihkovanjärven vuoro tuli seuraavaksi. Pikku-Pihkovanjärvi laajeni ja saavutti lopulta nykyiset rantansa. Vaikka Pihkovanjärven rannikko ei nykyään enää kohoa, nousee vielä Peipsijärven pohjoisranta. Tämän vuoksi Pihkovanjärven vesi tulee vielä hiljalleen tulvimaan kauemmaksi etelään seuraavan tuhannen vuoden ajan. Tästä hitaasta tapahtumasta on jopa historiallisia mainintoja. Pihkovan kronikassa vuodelta 1458 on maininta kirkosta, joka oli rakennettu Suurjärven etelärannikolle Ozolitsan saarelle. Nouseva vesi kulutti saarta yhä enemmän ja lopulta kirkko oli hylättävä. Kirkon rauniot näkyvät edelleen siinä kohdassa, jossa Ozolitsan saaresta on jäänteenä kaksi pikkusaarta Ležnitsa ja Stanok.[2][21][22]

Alueen kulttuurihistoriaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipsijärven ympäristö muodostaa kulttuurialueen, joka on ollut asuttu mesoliittiselta kaudelta lähtien. Sen kautta on kulkenut viikinkien käyttämä kauppareitti. 800-luvulla järven kaakkoispuolelle syntyi Pihkovan kaupunki, minkä jälkeen itäslaavit alkoivat levittäytyä seudulla asuneiden itämerensuomalaisten keskuuteen. Vuonna 1242 järven jäällä käytiin Peipsijärven taistelu, joka pysäytti saksalaisen ritarikunnan etenemisen Novgorodin alueelle.[23]

1500-luvulta lähtien Peipsijärven länsirannalle alkoi siirtyä venäläisiä kalastajia, jotka sittemmin muodostivat Viron vanhauskoisen venäläisasutuksen. Venäläiset harjoittivat myös käsityöammatteja ja puutarhaviljelyä sekä kävivät muualla ansiotöissä. Virolaiset ja setukaiset asettuivat ainoastaan maanviljelyyn soveltuville paikoille, joita Peipsijärven rannoilla on melko vähän. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa virolaisia muutti paljon järven itäpuolelle Outovan kihlakuntaan.[24]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Keskkonnaregister: Peipsijärvi (vee2075600) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 29.11.2020. (viroksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Kangur, Külli & Kangur, Andu & Raukas, Anto: Hakusana: Peipsi lake in Estonia/Russia, Encyclopedia of Earth Sciences Series, 2012, s.596–607, viitattu 1.12.2020 (englanniksi)
  3. ↑ Kotimaisten kielten keskus: Viron paikannimet: suomeen mukautettu vai vironkielinen nimiasu?(ohje), viitattu 28.4.2017
  4. ↑ Hakulinen, Kerkko; Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan: Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet, s. 141. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
  5. ↑ a b c Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 29, s. 251. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1978.
  6. ↑ a b c d e f g Pskovsko-Tšudskoje ozero, s. 7–9.
  7. ↑ Suomalaiset nimet Hakulinen–Paikkala, s. 105, 146.
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l Peipsi, Eesti Entsüklopeedia, viitattu 3.12.2020 (viroksi)
  9. ↑ a b c d Mäemets, Aarne: Peipsi järv (Peipsi-Pihkva järv), Eesti NSV järved ja nende kaitse, 1977, viitattu 2.12.2020 (viroksi)
  10. ↑ a b c d e f g h i j Roll, Gulnara & al.: Lake Peipsi Chudskoe (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF), Transboundary Cooperation, Tarto, Viro, (englanniksi)
  11. ↑ a b c d Annov, Merle & Kurrel, Kadri & Lepik, Leida: Eesti teedeatlas. Tallinna: Regio, 2014. ISBN 978-9949-520-16-9 toimitus (viitattu 16.1.2021). (viroksi),(englanniksi)
  12. ↑ a b c Поверхностные водные объекты (Arkistoitu – Internet Archive) (Poverhnstnye vosnye objekty), Комитет по природным ресурсам и экологии Псковской области, viitattu 29.11.2020 (venäjäksi)
  13. ↑ Keskkonnaregister: Narvajoki (vee1062200) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.2.2017. (viroksi)
  14. ↑ Keskkonnaregister: Emajõgi (vee1023600) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.2.2017. (viroksi)
  15. ↑ Keskkonnaregister: Võhandu (vee1003000) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.2.2017. (viroksi)
  16. ↑ Keskkonnaregister: Piusa (vee1000200) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.2.2017. (viroksi)
  17. ↑ Keskkonnaregister: Rannapungerja (vee1058700) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.2.2017. (viroksi)
  18. ↑ Pskovsko-Tšudskoje ozero, s. 335–337.
  19. ↑ a b c d e Peipsijärvi (PDF), peipsi.ee, viitattu 6.1.2021
  20. ↑ Pskovsko-Tšudskoje ozero, s. 355–356, 375
  21. ↑ a b c Marjatta Koivisto (toim.): ”11. Muinais-Itämeri”, Jääkaudet, s. 63–68. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3
  22. ↑ a b c Marjatta Koivisto (toim.): ”12. Jäätikkö sulaa”, Jääkaudet, s. 69–86. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3
  23. ↑ Pskovsko-Tšudskoje ozero, s. 414–440.
  24. ↑ Pskovsko-Tšudskoje ozero, s. 441–444.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Peipsijärvi&oldid=22802380”