Narvanjoen vesivoimalaitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Narvanjoen vesivoimalaitos
Нарвская ГЭС
Narva hüdroelektrijaam
Narva hydroelectric station, Apr 2009.jpg
Valtio VenäjäView and modify data on Wikidata
Sijainti Ivangorodskoye urban settlement (d) (käännä suomeksi) ja Narva (d)View and modify data on Wikidata
Koordinaatit 59°22′05″N, 28°12′40″E
Rakentaminen alkoi 1950 [1]
Sähköverkkoon 1955 [1]
Valmistunut 1956 [1]
Kustannus 440,9 miljoonaa ruplaa [2]
Pääurakoitsija Lengidroproject [3]
Omistaja TGK-1 [3]
Pato
Nimi Narvan pato
Tyyppi gravitaatiopato, betonia
maapato
Vesistö Narvanjoen vesistöalue
Joki tai koski Narvanjoki
Valuma-alue 56 056 km² [2][5][6]
Keskivirtaama 390 m³/s [2][6]
Korkeus reunalle 27 m [2]
Korkeus 9,2 m [4]
Pituus 206 m (betoni) ja [2]
1647 m (maapato)
Paksuus juuresta 50 m (maapato) [2]
Paksuus ylhäältä 14 m [2]
Tilavuus 575 500 000 m³ [2]
Juoksutuskanavia 11 ja 2 [2]
Juoksutusvirtaama 2 450 m³/s ja 150 m³/s [2]
Yläpuolinen patoallas
Nimi Narvan tekojärvi
Pituus 25 km [2]
Pinta-ala 191,4 km² [2][7]
Kokonaistilavuus 0,365 km³ [2][7]
Sääntelytilavuus 0,091 km³ [2][7]
Inaktiivinen tilavuus 0,274 km³
Syvyys 15 m
Keskikorkeus 25 m mpy. [2]
(24–25 m mpy.)
Voimalaitos
Tyyppi jokivoimalaitos
Pudotuskorkeus 23,5 m [2]
Rakennevirtaama 651 m³/s [2]
Turbiinit 3 × Kaplan (41,7 MW) [2]
Kapasiteetti 124,8 MW [8]
Säännöstelyaika 12 vrk
Vuosituotanto 549,9 GWh [8]
Narvanjoen vesivoimalaitos
Commons luokka

Narvanjoen vesivoimalaitos (ven. Нарвская ГЭС, Narvskaja GES, vir. Narva hüdroelektrijaam) sijaitsee Narvanjoessa, joka on Venäjän ja Viron välinen rajajoki, sen itärannalla Ivangorodissa vastapäätä Viron Narvaa. Ivangorod kuuluu Leningradin alueeseen. Voimala hyödyntää Narvan vesiputousta, joka on muodostunut Baltian klintin kohdalle. Se on Narvanjoen vesistöalueen merkittävin vesivoimalaitos ja se voidaan toimintatavansa vuoksi luokitella jokivoimalaitokseksi.[9][8][1]

Narvan pato ja Narvan tekojärvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvan pato (myös vir. Kulgu pais [4]) kulkee poikittain jokilaaksossa siinä alkavan koskijakson yläpuolella. Pato muodostuu pääosin pengermäisestä maapadosta, jonka kokonaispituus on 1 647 metriä. Maapadon tilavuus on 575 500 kuutiometriä ja sen keskellä sijaitsee betonista valmistettu säännöstelypato, joka on 206 metriä pitkä. Siinä on 11 ohijuoksutusporttia, jotka ovat kaikki 16 metriä leveitä. Ohijuoksuaukoista voidaan juoksuttaa vettä 2 450 kuutiometriä sekunnissa (m³/s), joka joutuu Narvanjoen pääuomaan ja peittää tavallisesti kuivillaan näkyvän kosken ja putouksen. Säännöstelypadon suojana on 200 metriä pitkä jääsuoja.[2]

Padon taakse aukeaa tavallisesti alle 200 neliökilometrin suuruinen Narvan tekojärvi. Ennen patoamista paikalla virtasi vain Narvanjoki, johon yhtyivät sivujoet Kulgu jõgi [5], Tšernovka [10], Pljussa [11] ja Pjata. Nämä ovat nykyään tekojärveen laskevia jokia. Padolla nostetaan tekojärven vedenpinta 25 metriin mpy. Se on syvimmillään 14,6 metriä [2], mutta sen keskisyvyys on vain 1,8 metriä.[9][6]

Voimalaitos ja sen kanavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvanjoen kosket alkavat pari kilometriä ennen sen putousta. Jokiuoman koskiosuudella sijaitsee muutama saari ja joki on padottu juuri Kreenholmin saaren yläpuolelta.[9][2]

Voimalaitos haluttiin rakentaa joen pääuoman syvimpään kohtaan, joten padolta kaivettiin tulovedelle 2 144 metriä pitkä kanava voimalaitokselle. Kanavan rakennevirtaama on 820 m³/s. Voimalaitoksen kohdalla vesi putoaa 23,5 metriä ja vesi ohjataan kolmen vesiturbiinin läpi poistokanavalle. Se johtaa lähes välittömästi joen pääuomaan, mutta sitä on paranneltu 1 060 metrin matkalta. Voimalan oikealla puolella sijaitsee vielä kaksi 10,8 metriä leveää ohijuoksutusporttia, joiden kapasiteetti on 150 m³/s.[2]

Voimalaitosrakennus on 84 metriä pitkä ja sen alla sijaitseva turbiinihalli on 61 metriä pitkä ja 18 metriä leveä. Kukin vesiturbiini vie sieltä tilaa 20 metriä. Turbiinit ovat Kalpan-turbiineja (malli PL 495-VB-660) ja niiden mekaaninen teho on 48 megawattia (MW) täydellä 217 m³/s virtaamalla. Ne pyörivät pystyasennossa ja akselin yläpäähän on kiinnitetty niiden sähkögeneraattorit (mallia START 1030/120-68), joiden kapasiteetti on 41,7 MW. Ne tuottavat 10 500 voltin jännitteen, joka muunnetaan muuntamolla erilaisiksi jännitteiksi. Sähkö toimitetaan Venäjän korkeajänniteverkkoon viidellä 110 000 voltin johdolla.[2]

Narvanjoen keskimääräinen virtaama on 12,3 km³ vuodessa eli noin 390 m³/s. Sillä on voimalaitoksen keskimääräiseksi vuosituotannon suuruudeksi tullut 640 GWh [3] ja se muutettuna tuotantotehoksi antaisi keskimmäärin 73 MW (58 % maksimitehosta).[2]

Voimalaitoksen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimalan kuuluu voimayhtiölle TGK-1, jonka osakkeita omistavat Gasprom (51,79 %), Fortum (25,66 %) ja muut (22,5 %) [3]. Kaikki sen tuottama sähkö johdetaan Venäjän sähköverkkoon, josta Ivangorod käyttää vain 10 %. Narvan voimala on nimetty Leningradin ydinvoimalan varavoimalähteeksi.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesivoimalaitosta oli yritetty rakentaa Narvanjokeen jo 1880-luvulta asti, mutta huonolla menestyksellä. Sitten 1900-luvun hankkeet, kuten insinööri Koenigin ehdotus, saksalaisen Siemens Bounionin 50 MW hanke ja englantilaisen Dickensin ehdotus, kariutuivat kaikki. Vasta Lengidroprojectin (ven. Ленгидропроект [3]) insinöörin Jakov Gluskinin (ven. Яков Глускин) johdolla voimalaitoshanke vietiin valmiiksi asti. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1950 ja saatiin päätökseen vuonna 1956. Voimala kytkettiin sähköverkkoon 30. syyskuuta 1955. Voimalan laitteisto valmistettiin Leningradissa Elektrosilan (ven. Электросила) ja Leningradin metallin (ven. Ленинградский металлический завод) tehtaissa. Narvan tekojärven alle jäi 40,3 km³ viljelymaata ja 742 rakennusta siirrettiin muualle turvaan [7][2]. Viron itsenäistyttyä voimalaitos käytännössä jaettiin Venäjän ja Viron kesken. Kummallakin on osa Narvan tekojärvestä ja padoista, mutta voimalaitosyksikkö on vain venäläisomistuksessa.[1][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Нарвская ГЭС ipetersburg.ru. 2015. Pietari, Venäjä: iPetersburg. Viitattu 31.3.2020. (venäjäksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Гидроузел на р. Нарва rushydro.ru. АО Ленгидропроект. Viitattu 31.3.2020. (venäjäksi)
  3. a b c d e Narva Hydroelectric Power Plant Russia globalenergyobservatory.org. Global Energy Observatory. Viitattu 31.3.2020. (englanniksi)
  4. a b Kulgu tamm, viitattu 31.3.2020
  5. a b Keskkonnaregister: Narvanjoki (VEE1062200) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 13.11.2019. (viroksi)
  6. a b c Eesti Entsüklopeedia: Narva jõgi, viitattu 13.11.2019
  7. a b c d Нарвская ГЭС (ГЭС-13) филиала "Невский" ОАО "ТГК-1" ecm.ru. Moskova, Venäjä: AO Электроцентромонтаж. Viitattu 31.3.2020. (venäjäksi)
  8. a b c Нарвская ГЭС tgc1.ru. Pietari, Venäjä: TGK-1. Viitattu 31.3.2020. (venäjäksi)
  9. a b c Annov, Merle & Kurrel, Kadri & Lepik, Leida: Eesti teedeatlas, s. 34, 35, 46. Tallinna: Regio, 2014. ISBN 978-9949-520-16-9. toimitus (viitattu 13.11.2019). (viroksi),(englanniksi)
  10. Tšernovka (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 13.11.2019. (venäjäksi)
  11. Pljussajoki (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 9.11.2019. (venäjäksi)
  12. Järvet, Arvo: Sada aastat Narva jõe äravoolu mõõtmisi Eesti Loodus. 2002/12. Tallinna: MTÜ Loodusajakiri. Viitattu 13.11.2019. (viroksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]