Vesikasvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesikasvit voidaan luokitella kasvutavan mukaan erilaisiin elomuotoihin. Rantakasveihin, ilmaversoisiin, kelluslehtisiin sekä upos- ja pohjalehtisiin. Eri lajit vaihtuvat usein vyöhykkeittäin rannalta ulapalle päin.[1][2]

Rannoilla ilmaversoiset vesikasvit voivat kasvaa sekä matalassa vedessä, että maalla vedenpinnan yläpuolella. Monet tällaiset rantakasvit kasvavat kuitenkin yleensä veden välittömässä läheisyydessä, mutta jotkin lajit voivat toisinaan kasvaa melko kaukanakin lähimmästä vesistöstä. Tällaisia hyvinkin kuivassa sekä kosteassa kasvavia lajeja ovat esimerkiksi järviruoko (Phragmites australis) ja vesitatar (Persicaria amphibia) ja osmankäämit (Typha).[1]

Pohjasta kasvavat kasvit voidaan jakaa edelleen niiden lehtien sijoittumisen perusteella pohjalehtisiin eli pohjaversoisiin jotka ovat kasveja, joiden lehdet kasvavat ruusukkeena pohjassa sekä uposlehtisiin ja kelluslehtisiin kasveihin. Kasvin kukinto voi kohota veden pinnan yläpuolelle kuten nuottaruoholla (Lobelia dortmanna), vaikka se on muuten pääasiassa veden alla. Lahnanruohot (Isoëtes) sen sijaan kasvavat kokonaan upoksissa. Kelluslehtiset ovat kasveja, joiden lehdet kelluvat veden pinnalla, kuten ulpukat (Nuphar) ja lumpeet (Nymphaea). Vedessä vapaana kasvavia kasveja ovat irtokellujat ja -keijujat, kuten limaskat (Lemna).[1]

Vedessä kasvavat kasvit ovat sopeutuneet vesiympäristöön eri tavoin. Monilla vesikasveilla on solukoissaan runsaasti aerenkyymiä eli tuuletussolukkoa, jotta ilman happi pääsisi vedenalaisiin kasvin osiin[3], ja vähän tukisolukkoa, sillä veden noste tukee kasvia. Ilmarakoja on yleensä vain kasvin vedenpäällisissä osissa eli esimerkiksi kelluslehtisten vesikasvien lehtien yläpinnoilla.

Vesikasveilla ei ole pulaa vedestä, ja siksi niiden juuret ovat yleensä pienet verrattuna maakasveihin. Juurten kokoon vaikuttaa kuitenkin myös ravinteiden saanti. Irtokellujilla on hyvin pienet juuret, koska ne ottavat tarvitsemansa ravinteet vedestä, ja vedessä ravinteita on melko tasaisesti. Pohjaan kiinnittyvien kasvien juuret ovat suuremmat, koska pohja-aineksessa ravinteet ovat jakautuneet epätasaisesti, ja juuriston on oltava riittävän suuri saadakseen riittävästi ravinteita. Uposlehtiset kasvit ovat usein rentoja. Ne eivät tarvitse tukevaa vartta, koska vesi kannattelee niitä. Pohjalehtisten kasvien lehdet ovat veden pohjassa, joten kasvien kasvua voi rajoittaa se, että pohjaan saakka ei tule riittävästi valoa. Kelluslehtisten kasvien lehdet taas kelluvat veden pinnalla, joten kasvit saavat runsaasti valoa.[4]

Vesikasvit eivät ole mikään taksonominen ryhmä ja vesikasveja on monissa eri kasviheimoissa. Vesikasveja sisältäviä kasviheimoja ovat esimerkiksi vitakasvit (Potamogetonaceae), lummekasvit (Nymphaeaceae) ja lahnanruohokasvit (Isoëtaceae).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]