Kyhmyjoutsen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyhmyjoutsen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Joutsenet Cygnus
Laji: olor
Kaksiosainen nimi

Cygnus olor
(Gmelin, 1789)

Kyhmyjoutsenen ympärivuotiset esiintymisalueet (tummanvihreä) sekä pesimä- (vaaleanvihreä) ja talvehtimisalueet (sininen). Keltaisilla alueilla laji esiintyy luonnossa ihmisen tuomana vieraslajina. Näitä alueita on myös eteläisellä pallonpuoliskolla, joka ei näy kartassa.
Kyhmyjoutsenen ympärivuotiset esiintymisalueet (tummanvihreä) sekä pesimä- (vaaleanvihreä) ja talvehtimisalueet (sininen). Keltaisilla alueilla laji esiintyy luonnossa ihmisen tuomana vieraslajina. Näitä alueita on myös eteläisellä pallonpuoliskolla, joka ei näy kartassa.
Katso myös

  Kyhmyjoutsen Wikispeciesissä
  Kyhmyjoutsen Commonsissa

Kyhmyjoutsenperhe syömässä vesikasveja. Aikuiset linnut kurottavat veden alle jolloin vain takaruumis jää veden pinnalle. Pienet poikaset syövät veden pinnalle nousevan ravinnon.

Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta lintu on saanut suomenkielisen nimensäkin.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsen on 145–160 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli 210–240 cm. Seisovan linnun pää ulottuu 1,2 m:n korkeuteen. Koiras on suurempi kuin naaras. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, se voi painaa yli 15 kg.[3]

Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan oranssi ja kyhmy musta. Koiras on hieman isompi kuin naaras, ja sen kyhmy on myös suhteessa isompi, muuten sukupuolet muistuttavat toisiaan. Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa, eikä siinä ole samanlaista kyhmyä kuin aikuisilla linnuilla.[3] Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti kaarella[4], kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana.lähde? Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.[3]

Vanhin suomalainen rengastettu kyhmyjoutsen on ollut vähintään 20 vuotta 5 kuukautta 8 päivää vanha.[5] Euroopan vanhin oli vähintään 28 vuotta 10 kuukautta vanha Britteinsaarilla rengastettu lintu.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsen on peräisin Länsi-Aasian arovesistöistä, josta se on luontaisesti levinnyt Euroopan lauhkeille alueille. Lajin levittäytymishistoriaa on kuitenkin vaikea tutkia, sillä sitä on koristeellisen ulkomuodon ja maukkaan lihan vuoksi pidetty kasvattina jo varsin pitkään. Perinteisesti sitä on pidetty Eurooppaan tuotuna vieraslajina, mutta vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan Britteinsaarilta ja Alankomaista on löydetty fossiileja ja subfossiileja, jotka osoittavat lajin eläneen kyseisillä alueilla yhtäjaksoisesti koko jääkauden jälkeisen ajan, eli noin 11 000 vuotta.[7] Itämeren alueelta löytöjä on vähemmän, mutta niiden perusteella tiedetään kuitenkin kyhmyjoutsenen eläneen Tanskassa, Ruotsissa ja Puolassa jo kivikaudella.[7]

Suomessa kyhmyjoutsenta tavataan rannikkoalueilla koko Suomenlahdella, kaukana Perämerellä ja useilla sisävesillä. Kanta Suomessa on varsin nuori, eikä esihistoriallisia löytöjä tunneta[7]. Ensimmäiset kyhmyjoutsenet tuotiin Ahvenanmaalle puistolinnuiksi, mutta linnut siirtyivät myös vapauteen ja ensimmäinen pesintä todettiin Ahvenanmaalla vuonna 1934.[8][9] Laji on levittäytynyt Suomessa varsin nopeasti, ja sen pesimäkannan kooksi on 2000-luvulla arvioitu noin 6 000–10 000 paria.[10] Britteinsaarten kanta on noin 50 000, Venäjän 7 000–9 500 ja Turkin 11–40 paria.

Kyhmyjoutsen ei ole varsinainen muuttolintu, mutta vesistöjen jäätyminen pakottaa osan populaatioista siirtymään sulan veden alueille.[11] Ulkonäkönsä takia kyhmyjoutsenta on istutettu muun muassa Yhdysvaltoihin, missä se on levinnyt ja lisääntyy nyt villinä. Siellä sitä esiintyy marskimailla, järvissä ja puistolammissa usein läheisessä yhteydessä ihmisiin mutta myös etäisillä alueilla.[12] Paikoin, kuten Chesapeakenlahdella, se on jo uhkana luontaisille lajeille.[13] Sitä on istutettu myös Uuteen Seelantiin, Australiaan ja Etelä-Afrikkaan.[3]

Elinympäristö ja ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsenen tärkeimpiä pesimäalueita ovat lammet, järvet ja merenlahtien sekä saariston matalat rantavedet. Kyhmyjoutsenten kannan edelleen kasvaessa Suomessa kilpailussa heikompi laulujoutsen joutuu todennäköisesti luopumaan osasta Etelä-Suomen pesimäpaikoistaanlähde?. Kyhmyjoutsenet syövät siemeniä, varsia, lehtiä ja vesikasvien juuria sekä joskus hyönteisiä, etanoita, matoja, nuijapäitä ja pieniä kaloja.[12] Poikaset syövät ensimmäisen kuukauden ajan vedessä eläviä selkärangattomia.[14]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautova naaras pesällä.

Kyhmyjoutsen aloittaa lisääntymisen noin neljävuotiaana. Ne ovat pariuskollisia ja usein myös pesäpaikkauskollisia. Saaristomerellä tavataan pieniä muutaman parin yhdyskuntia samalla luodolla. Kyhmyjoutsenen pesä on korkea keko, jonka ne rakentavat tavallisesti ruovikon reunaan tai meren luodolle. Munia munitaan parin päivän välein keskimäärin neljä kappaletta. Usein joutsenilla tavataan nykyisin suuriakin pesueita joissa voi olla jopa yli 10 poikasta. Naaras hautoo munia noin 36 päivää, ja poikaset ovat lentokykyisiä 120–150 päivän iässä. Pitkä lentokyvyttömyysaika rajoittaa kyhmyjoutsenen leviämistä Suomessa, koska poikasten täytyy olla lentokykyisiä ennen kuin vesistöt jäätyvät.[11] Molemmat vanhemmat hoitavat pesää ja suojelevat poikasia, ja perheiden näkee usein idyllisesti ruokailevan yhdessä.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten laulujoutsenkin, on kyhmyjoutsen aggressiivinen muita lintuja kohtaan. Pesää ja poikasiaan kyhmyjoutsenet suojelevat sähisemällä ja käyttäytyen uhkailevasti, mihin liittyy myös siipien pullistaminen "purjeeksi". Kyhmyjoutsenen aggressiivinen käytös muita lintuja kohtaan ja pesimäkannan nopea kasvu on herättänyt keskustelua sen metsästämisen sallimisesta.[15] Joutsenkantaa kuitenkin säätelevät luontaisesti ankarat jäätalvet, ja pesivä kyhmyjoutsenpariskunta tarjoaa aggressiivisuudellaan suojaa myös muille linnuille.

Kyhmyjoutsen kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Joutsenet kulttuurissa

Eurooppalaisen myytin mukaan yleensä hiljainen kyhmyjoutsen laulaa todella kauniisti juuri ennen kuolemaansa. Tätä kutsutaan joutsenlauluksi. Vertauskuvallisesti myös joidenkin ihmisten on arveltu laulavan ”joutsenlaulunsa” eli tekevän viimeisen työnsä paremmin kuin aiemmat.

Kyhmyjoutsenia syötiin melko tavallisesti Euroopassa 700-luvulta aina 1600-luvulle. Esimerkiksi 1500-luvulla elänyt ranskalainen luonnontieteiljä Pierre Belon kuvaili joutsenta etenkin ranskalaisena herkkuna, jota syötiin juhla-aterioiden yhteydessä. Kyhmyjoutsen valmistettiin usein paistamalla ja se tarjoiltiin maustetun kastikkeen kera. Etenkin keskiajalla tavallinen tapa tarjoilla joutsen oli pukea sen nahka höyhenineen uudelleen valmistamisen jälkeen, jolloin valmis joutsen muistutti elävää. Kyhmyjoutsenen käyttö ravintona väheni etenkin, kun kalkkuna tuotiin Amerikasta Eurooppaan.[16]

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kyhmyjoutsen on saanut nimensä nokan tyvessä olevasta kyhmystä.
    Kyhmyjoutsen on saanut nimensä nokan tyvessä olevasta kyhmystä.
  • Untuvikkoja.
    Untuvikkoja.
  • Nuoren kyhmyjoutsenen höyhenpuku on ruskeanharmaa ja nokka harmaa.
    Nuoren kyhmyjoutsenen höyhenpuku on ruskeanharmaa ja nokka harmaa.
  • Kyhmyjoutsenen muna
    Kyhmyjoutsenen muna
  • Kyhmyjoutsen Akionlahdella Oulunsalossa.
    Kyhmyjoutsen Akionlahdella Oulunsalossa.
  • Kyhmyjoutsen Oulujoessa Oulun Tuirassa.
    Kyhmyjoutsen Oulujoessa Oulun Tuirassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ BirdLife International: Cygnus olor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Jari Valkama: Kyhmyjoutsen – Cygnus olor Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ a b c d Factsheet ARKive. Arkistoitu 6.3.2014. Viitattu 7.10.2013.
  4. ↑ Sorsalinnut Suomen riistakeskus. 4.4.2013. Viitattu 16.3.2019.
  5. ↑ Lintujen ikäennätykset Luomus. 28.5.2019. Viitattu 19.7.2020.
  6. ↑ Fransson, T., Jansson, L., Kolehmainen, T., Kroon, C. & Wenninger, T.: EURING list of longevity records for European birds (PDF) EURING. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Mannermaa, Kristiina: Kyhmyjoutsen alkuperäinen laji. Suomen Luonto, 2010, nro 9, s. 12. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  8. ↑ Hautala, H. & Suominen, T.: Laulujoutsen, s. 26. Otava, 1991. ISBN 951-1-11576-6.
  9. ↑ Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 5. Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8.
  10. ↑ Kyhmyjoutsen Lintuatlas. Viitattu 5.6.2014.
  11. ↑ a b Kyhmyjoutsen Luontoportti. Viitattu 8.10.2013.
  12. ↑ a b Mute Swan Audubon. 13.11.2014. Viitattu 11.3.2021. (englanniksi)
  13. ↑ Mute Swans Spark Loud Debate in Chesapeake Bay 2003. National Geographic. Viitattu 8.10.2013.
  14. ↑ Mute Swans Save the beaches. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 8.10.2013.
  15. ↑ Luonnonsuojeluliitto Korkeaojalle: Kyhmyjoutsenenkaan metsästys ei ole oikein 2004. Luonnonsuojeluliitto. Viitattu 8.10.2013.
  16. ↑ Alan Davidson: ”swan”, The Oxford Companion to Food. 3. painos. Oxford University press, 2014. ISBN 978-0-19-104072-6. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1987: Knölsvanens expansion i Österbotten fortsätter. - Lintumies 4.1987 s. 265. LYL.
  • Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1987: The Mute Swan Cygnus olor in Ostrobothnia in 1970-1986. - ornis Fennica 64:27-29.
  • Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1991: Fortsatt framgång för knölsvanen i Kvarken. - Lintumies 3.1991 s. 138-139. LYL.
  • Tenovuo, Rauno 1961: Knölsvanen (Cygnus olor) invandrar till sydvästra Finland. - Nordenskiöld-Samfundets tidskrift 26-37.
  • Tenovuo, Rauno 1975: Kyhmyjoutsen Lounais-Suomen asukkaana. - Suomen Riista 26:5-13.
  • Tenovuo, Rauno 1976: The Mute Swan (Cygnus olor) in Finland. - Ornis Fennica 53:147-159.
  • Ulfvens, Johan 1993: Breeding habitat characteristics in a newly established population of the Mute Swan Cygnus olor on the Finnish west coast. - Ornis Fennica 70:106-109.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kyhmyjoutsen&oldid=21378838”