Pihkovanjärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Järvenosan sijainti Peipsijärvellä.
Värskan lahdella Virolle kuuluvassa Lüübnitsan kulän rantaa.
Näkymä lounaispuolen Vidovotšin kylästä (Д. Видовичи).
Verhnijn (Верхний) eli Belovin saari.

Pihkovanjärvi [1][2] (ven. Псковское озеро, Pskovskoje ozero, vir. Pihkva järv [3], võroksi Pihkva järv, Talaba järv) on Peipsijärven eteläisin järvenosa, joka sijaitsee pääosin Venäjällä ja sen luoteisosa työntyy pieniltä osin Viron puolelle.[3][4]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihkovanjärven ja Peipsijärven keskiosan Kuumajärven välinen raja kulkee linjalla Värskanlahden länsirannan lahdensuu ja Mtežin niemen kärki (ven. Мтеж) [5]. Järvenosa on pyöreän muotoinen eikä sillä ole pitkiä niemiä tai lahtia. Sen pinta-ala on 708 neliökilometriä (km²) [3][4] tai 709 km² [6]. Tämä tekee noin 20 % koko Peipsijärven pinta-alasta. Siitä kuuluu Virolle 25 km² ja Venäjälle 683 km² [4]. Pihkovanjärvi on 41 kilometriä pitkä. Sen suurin leveys on noin 20 kilometriä ja sen keskileveys on 17 kilometriä. Järvenosan keskisyvyys on 3,8 metriä, mutta siinä on loiva syvänne, jossa on 5,3 metriä vettä [3]. Sen tilavuudeksi on saatu 2,68 kuutiokilometriä (noin 11 % koko järvestä) [3][4].[7]

Pihkovanjärven rantaviivan pituus on 177 kilometriä [4]. Virolle kuuluva osa sijaitsee järvenosan luoteisosassa. Siellä sijaitsee Kolpinon saari ja Värskänlahti. Lahden pohjukka kuuluu Virolle, mutta saari ja Dubkin kylä (Дубки) sitä ympäröivine peltoineen jäävät Venäjälle. Lisäksi Virolle jää puolet Kulje lahden suuosasta, johon Venäjälle kuuluva Kuuliska oja laskee. Loput Pihkovanjärvestä kuuluukin Venäjälle.[7][a]

Pihkovanjärven länsirannikko on alavaa soistunutta maastoa Kolpoinosta aina Kruppin (Крупп) taajamaan asti. Sen jälkeen seuraavat rannikolla pienet kylät toisiaan Velikajan suistolle asti. Kylät sijaitsevat suoalangon korkeimmilla paikoilla. tärannikolla tulee korkeista paikoista puute, sillä siellä on rantakyliä vähemmän. Kyliä on etelässä Pihkovan lähellä enemmän kuin pohjoisempana. Pohjoisessa ovat rannikoiden suoalueet vallitsevia ja siellä onkin enää neljä pikkukylää.[7][a][b]

Vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihkovanjärven etelärantaan laskee Velikaja, jonka valuma-alueen pinta-ala on 25 200 km² ja keskivirtaama (MQ) on 134 m³/s. Velikaajan suisto on yli neljä kilometriä leveä ja se koostuu lietesaarista ja niiden välisistä joen suuhaaroista. Etelärannikolle Velikajan länsipuolelle laskevat pienemmät joet Obdjoh (valuma-alue 176 km²), Moloževska, Piusa jõgi (796 km²) ja Kuuliska oja. Velikajan itäpuolella eli järvenosaan itärannikolle laskevat Abiža, Borovka, Startseva ja Tolba (190 km²), ja järvenosan pohjoisrannikolle laskee suojokia sekä niitä suuremmat Lipenka, Tšorjana (530 km²) ja Nimolovka.[7][a][b]

Saaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velikajan suistossa sijaitsee noin 40 erikokoista lietesaarta [8]. Ne ovat matalia kosteikkoisia saaria, joista vain yhdellä saarella on asutusta. Eräällä saarella sijaitsee Gorki (Горки) [c]. Pihkovanjärvellä on niiden lisäksi 15 muuta saarta, joiden yhteispinta-ala on 17,46 km² [8]. Useat pienistä saarista sijaitsevat aivan rannikon tuntumassa. Järvenselällä sijaitsee pieni ja matala Semskijn saari (Семский), joka on autio. Kamenkan saari (Каменка) sijaitsee länsirannikon suoalueen eteläreunalla. Sen korkeiden rantojen suojaan jää pieni, mutta mielenkiintoinen lahtimainen järvenosa. Saaressa on sijainnut neljä kylää peltoineen. Aivan tämän lähellä sijaitsee Kolomtsy (Коломцы), jonka kylään tule mantereelta tie. Länsirannikon pohjoisosassa sijaitsee Kolpinon saari (Колпино, pinta-ala 11,5 km²), joka on Peipsijärven suurin saari. Saaren Shartovon (Шартово) ja mantereen välillä liikennöi yhteysalus [c]. Itärannikolla sijaitsee seitsemän kilometriä pitkä matalikko, jonka keskiössä ovat Talabskin saaret (Талабские острова). Niistä kaksi suurinta Verhnij (Верхний) ja Talabsk (Талабск) ovat asuttuja. Keskimmäinen saari Talabenets (Талабенец) on autio. Saarille kulkee Tolbitsasta (Толбица) Tolbajoen ja saarien välillä liikennöivä yhteysalus [c]. Myös Mtežin niemen kärjessä on matala saari.[5][7]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vedenlaatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvenosa on 1900-luvun aikana rehevöitynyt selvästi kaikilla vedenlaadun mittarilla arvioituna. Veden näkösyvyys on keskimäärin 0,7 metriä (vaihtelua 0,4–1,0 metriä). Sameutta aiheuttaa järven mataluus yhdessä levien kasvun kanssa. Rehevyydestä kertoo korkeat klorofylli-α tulokset, jotka ovat keskimäärin 62,7 mikrogrammaa litrassa vettä (μg/l, vaihtelua 26,2–149,6 μg/l). Levien lisääntymisen kriittiset ravintoaineet ovat fosforia ja typpeä sisältävät yhdisteet. Kokonaisfosforipitoisuus on keskimäärin 115,5 μg/l (vaihtelua 53,1–250,8 μg/l) ja kokonaistyppipitoisuus on 1 143 μg/l (vaihtelua 829–1 577 μg/l). Nämä korkeat arvot tekevät järvenosasta hypertrofisen.[9]

Järvenosan nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven nimi tulee Pihkovan kaupungin nimestä. Se esiintyy vanhoissa venäläisissä kronikoissa 900–1200- lukujen aikana. Kaupunkina se esiintyy ensimmäisen kerran kirjoitettuna muodossa Pskov (vuonna 903, Пьсковъ) ja sen jälkeen muodoissa Plskov (Пльсковъ), Pleskov (Плесковъ), Pskov (Пъсковъ, Псковъ), Pskov (Пськовъ) ja Peskov (Песковъ). Sanan merkityksestä on esitetty monia teorioita. Erään teorian mukaan kaupunki olisi nimetty sen kautta virtaavan joen (Pskova (Пскова) eli nykyään Velikaja) mukaan ja sitten myöhemmin järven eteläosa sai saman nimen. Joen itämerensuomalainen nimi olisi tullut pihkaa tarkoittavasta sanasta, joka on äännetty slaavilaisesti. Nimelle löytyy muitakin selityksiä, mutta niitä ei esitetä tässä. Monissa slaavilaisissa teksteissä järven nimet Tšuudien järvi (Tšudskoje ozero, Чудское озеро) ja Suuri järvi (aikaisemmin Velikoje ozero (Великое озеро) ja 1500-luvulta alkaen Bolšoje ozero (Большое озеро)) tarkoittivat koko Peipsijärveä. Vasta 1400-luvulta alkaen alettiin viitata järven eteläosaan omalla nimellään. Pihkovanjärven kanssa rinnakkainen nimi Talabski järv on yleistynyt 1800-luvulla ja se on saatu samannimisten Talabskin saarien nimestä. Järven eteläosasta tunnetaan seuraavia kirjoitettuja muotoja (suluissa vuosiluku): Pskovskoje ozero (1406, Псковское озеро), Ozero Pskovo (1627, озеро Псково), Pihkwa-järw (1854), Pihkwa järw (1868), kleinen Peipus (1875), Talabskoje ozero (1882, Талабское озеро) ja Pihkvajärv (1904). Latviaksi se on Pleskavas ezers, puolaksi Jezioro Pskowskie, saksaksi Pleskauer See, suomeksi Pihkovanjärvi, vatjaksi Vopskova järv, võruksi Talaba järv́ tai Pihkva järv́.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Asutustilanne on tarkistettu Internetin Google Maps-karttapalvelusta.
  2. a b Asutustilanne on tarkistettu Internetin GeoMixer-karttapalvelusta.
  3. a b c Laivaliikenteen reitit on merkitty Internetin AMCE-karttapalveluun.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kotimaisten kielten keskus: Viron paikannimet: suomeen mukautettu vai vironkielinen nimiasu?(ohje), viitattu 28.4.2017
  2. Pihkovanjärvi, Kotus, Kotimaisten kielten keskus, viitattu 29.11.2020
  3. a b c d e Keskkonnaregister: Peipsijärvi (vee2075600) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 29.11.2020. (viroksi)
  4. a b c d e Roll, Gulnara & al.: Lake Peipsi Chudskoe (PDF), Transboundary Cooperation, Tarto, Viro, viitattu 29.11.2020 (englanniksi)
  5. a b Mäemets, Aarne: Peipsi järv (Peipsi-Pihkva järv), Eesti NSV järved ja nende kaitse, 1977, viitattu 29.11.2020
  6. Поверхностные водные объекты (Poverhnstnye vosnye objekty), Комитет по природным ресурсам и экологии Псковской области, viitattu 29.11.2020 (venäjäksi)
  7. a b c d e Neuvostoajan kartta: O-35-Д, Псков (Pihkova), 1:200 000, viitattu 1.12.2020 (venäjäksi)
  8. a b Peipsi, Eesti Entsüklopeedia, 30.11.2020 (viroksi)
  9. Kangur, Külli & Kangur, Andu & Raukas, Anto: Hakusana: Peipsi lake in Estonia/Russia, Encyclopedia of Earth Sciences Series, 2012, s.596–607, viitattu 1.12.2020 (englanniksi)
  10. Pihkva järv, Eesti kohanimeraamat, viitattu 30.11.2020