Manteri

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vesilisko)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
manteri
Smooth newt.jpeg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Sammakkoeläimet Amphibia
Lahko: Pyrstösammakot Caudata
Alalahko: Salamandroidea
Heimo: Vesiliskot Salamandridae
Suku: Lissotriton
Laji: vulgaris
Kaksiosainen nimi
Lissotriton vulgaris
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Manterin levinneisyys
Manterin levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Manteri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Manteri Commonsissa

Manteri, aiemmin vesilisko (Lissotriton vulgaris, ent. Triturus vulgaris) on salamantereihin kuuluva sammakkoeläin.[2]. Se on yksi viidestä Suomessa elävästä sammakkoeläinlajista[3].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manterilla on rupiliskoon verrattuna sileä iho. Laji on päältä vihertävän ruskea ja vatsapuolelta oranssinkeltainen. Vatsapuolella on mustia pyöreitä täpliä. Häntä muodostaa lähes puolet pituudesta. Suomessa tavattavat manterit ovat täysikasvuisina korkeintaan 10 senttimetriä pitkiä.

Naaraspuolinen manteri

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantereita tavataan lähes koko Keski- ja Pohjois-Euroopassa sekä Aasian länsiosissa. Valtaosa Suomen mantereista elää maan eteläosissa.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manterit elävät yleensä maalla, mutta lisääntymisaikana ne elävät vedessä. Niiden elinympäristöjä ovat erilaiset rehevät vesistöt kuten lammet ja ojat, mutta myös pellonreunat ja puutarhat kelpaavat usein niille. Parhaiten ne viihtyvät matalissa virtaamattomissa vesissä. Manterit karttavat suoraa auringonvaloa mutta toisaalta eivät viihdy myöskään täysin varjossa. Talvella manteri on horroksessa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manterit lisääntyvät toukokuussa. Kosiotanssin jälkeen uros pudottaa siittiöpaketin, jonka naaras poimii omaan viemärisuoleensa. Naaras munii ja kiinnittää munat vesikasveihin tai kiviin, minkä jälkeen 2–3 viikon päästä nuijapäät kuoriutuvat. Aluksi nuijapäät hengittävät ulkokiduksilla, mutta kidukset surkastuvat, kun keuhkot kehittyvät. Tämän jälkeen myös jalat kasvavat, ja manterista tulee kykeneväinen elämään myös maalla. Nuijapäät eivät muistuta mitenkään sammakon nuijapäitä, toisaalta eivät myöskään lainkaan aikuista manteria, ainakaan varhaisvaiheissa. Isoissa hiidenkirnuissa ja metsälammissa voi tavata paljonkin toukkia.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manterit ovat lihansyöjiä. Ne saalistavat erilaisia hyönteisiä ja muita suuhun sopivia selkärangattomia otuksia. Vedessä ne löytävät saaliinsa liikkeen ja hajun perusteella ja iskevätkin kiinni lähes kaikkeen liikkuvaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jan Willem Arntzen, Sergius Kuzmin, Trevor Beebee, Theodore Papenfuss, Max Sparreboom, Ismail H. Ugurtas, Steven Anderson, Brandon Anthony, Franco Andreone, David Tarkhnishvili, Vladimir Ishchenko, Natalia Ananjeva, Nikolai Orlov, Boris Tuniyev: Lissotriton vulgaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 7.8.2014. (englanniksi)
  2. http://luontoliitto.fi/kevatseuranta/vesilisko.html
  3. http://www.yle.fi/kouluportti/ekolokero/jakso/13/ohjaamo.shtml