Isolimaska
| Isolimaska | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: | Vehkakasvit Araceae |
| Suku: | Isolimaskat Spirodela |
| Laji: | polyrrhiza |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Isolimaska eli silmuisolimaska (Spirodela polyrrhiza tai Spirodela polyrhiza) on maapallolla laajalle levinnyt, veden pinnalla kelluvia suuria kasvustoja muodostava pieni kasvi.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isolimaskan 4–8 millimetriä pitkät versot ovat 5–15-juurisia. Juuret ovat tavallisesti alle 3 cm pitkiä. Versot kelluvat tavallisesti 2–5 verson ryhminä. Versot ovat lähes pyöreitä, ehytlaitaisia, 5–15-suonisia ja litteitä. Väriltään versot ovat päältä sinivihreitä ja alta sinipunaisia. Verson tyvi on hyvin lyhyt ja kalvomainen. Kukinto on vaatimaton. Suomessa isolimaskan ei tiedetä kukkineen.[2] Laji muodostaa syksyisin pieniä, tummia ja juurettomia talvehtimissilmuja.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isolimaskan levinneisyysalue on hyvin laaja mutta epäyhtenäinen. Sitä tavataan muun muassa suurimassa osassa Eurooppaa pohjoisimpia ja eteläisimpiä osia lukuun ottamatta, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Aasian etelä-, kaakkois- ja itäosissa sekä Pohjois-Amerikan keski- ja eteläosissa.[4] Suomessa isolimaskaa esiintyy sisämaassa paikoitellen linjan Vaasa–Mikkeli eteläpuolella. Pohjanlahden rannikolla levinneisyysalue jatkuu satunnaisena aina Perämeren perukoille saakka. Yleisin laji on Etelä-Suomessa.[5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isolimaskaa kasvaa rehevissä ojissa, lammissa, järvissä ja joissa suojaisilla paikoilla. Laji on yleistynyt Etelä-Suomessa.[2] Isolimaska kasvaa usein yhdessä pikkulimaskan (Lemna minor) ja kupulimaskan (Lemna gibba) kanssa.[3]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvalloissa isolimaskaa viljellään toisinaan eläinten rehuksi.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Spirodela polyrrhiza IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 506.
- ↑ a b Ålands flora 2008, s. 347.
- ↑ Den virtuella floran: Stor andmat (ruotsiksi) Viitattu 23.8.2010.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Isolimaskan levinneisyys Suomessa Viitattu 22.8.2010.
- ↑ Den virtuella floran: Storandmatar (ruotsiksi) Viitattu 23.8.2010.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2022: (Silmu)isolimaskan levinneisyys Suomessa.
- ITIS: Spirodela polyrrhiza (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Spirodela polyrrhiza (englanniksi)
| ||||||||||