Pikkulimaska

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikkulimaska
Eendekroos dicht bijeen.JPG
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Alismatales
Heimo: Vehkakasvit Araceae
Suku: Limaskat Lemna
Laji: minor
Kaksiosainen nimi
Lemna minor
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pikkulimaska Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkulimaska Commonsissa

Pikkulimaska (Lemna minor) on veden pinnalla kelluva pieni monivuotinen kasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulimaska muodostaa suuria kasvustoja hitaasti virtaavien vesien pinnalle. 1,5–5 mm kokoiset versot ovat yksijuurisia, tavallisesti 2–5 verson ryhminä kelluvia. Valkoista langanpätkää muistuttavan juuren pituus on tavallisesti alle 5 cm. Lehtiä muistuttavat versot ovat pitkänpyöreitä tai vastapuikeita, ehytlaitaisia, kolmesuonisia ja litteitä. Väriltään ne ovat vihreitä, joskus harvoin alapuolelta punertavia. Verson tyvi on lyhyt ja kalvomainen. Alapinnan ilmaontelot ovat epäselvästi näkyviä ja alle 0,3 mm levyisiä. Vaatimattomassa kukinnossa on kaksi hedekukkaa ja yksi emikukka. Kukinto sijaitsee verson laidan taskussa kalvon suojaamana. Pikkulimaska kukkii heinä-elokuussa, mutta kukintoja tavataan harvoin eikä sen tiedetä tuottaneen Suomessa siemeniä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulimaskaa tavataan läpi pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilla alueilla, mutta esiintymisalue on epäyhtenäinen. Sitä kasvaa koko Euroopassa pohjoisimpia osia lukuun ottamatta, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, suurimmassa osassa Keski-, Itä- ja Kaakkois-Aasiaa, Pohjois-Amerikan keski- ja eteläosissa sekä Karibialla. Laji on levinnyt myös eteläiselle pallonpuoliskolle muun muassa eteläiseen Afrikkaan ja Australiaan.[3] Suomessa pikkulimaskaa tavataan yleisenä OuluJoensuu-linjan eteläpuolella. Pohjoisimmat havainnot ovat Keski-Lapista.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulimaska kasvaa rehevöityneissä vesissä, kuten lammikoissa, ojissa, joissa, järvissä sekä vähäsuolaisessa murtovedessä suojaisissa paikoissa. Sitä tavataan myös ulkoluotojen kallioallikoissa.[2] Laji on Suomessa yleistynyt vesistöjen rehevöitymisen myötä.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulimaskaa kasvatetaan myös akvaariokasvina, ja esimerkiksi kultakalat syövät sitä mielellään.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lemna minor IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b Retkeilykasvio 1998, s. 506.
  3. Den virtuella floran: Andmat Viitattu 18.8.2010.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Pikkulimaskan levinneisyys Suomessa Viitattu 18.8.2010.
  5. Oulun kasvit 2005, s. 81.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]