Ihmisrotu

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 9. syyskuuta 2008 kello 10.08 käyttäjän Joonasl (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Tämä artikkeli käsittelee ihmisen jaottelua rotuihin. Artikkelissa rotu määritellään käsite yleisemmin.
Rodun biologisia määritelmiä[1]
Käsite Viite Määritelmä
Essentialistinen Hooton, E.A. (1926)[2] "Ihmiskunnan suuri alaryhmä, jonka määrittelee yhteisistä esi-isistä johtuva joidenkin piirteiden yhdistelmien samankaltaisuus. Näistä piirteistä syntyy enemmän tai vähemmän yksilöllisten muunnelmien taustalla oleva fysiologinen perusta, jonka helpoimmin havaitsee kompositiokuvista."
Taksonominen Mayer, Ernst (1969)[3] "Fenotyypiltään samankaltaisten lajipopulaatioiden yhdistelmä, joka asuttaa lajin elinalueen jotain alialuetta ja eroaa taksonomisesti muista lajin alapopulaatioista."
Populaatio Dobzhansky, Theodosius (1970)[4] "Rodut ovat geneettisesti erottuvia mendeliläisiä populaatioita. Ne eivät ole yksilöitä tai tiettyjä genotyyppejä vaan koostuvat yksilöistä, jotka eroavat toisistaan geneettisesti."
Periytyminen Templeton, Alan R. (1998)[5] "Alalaji (rotu) on erityinen lajin sisäinen evoluutiolinja. Tämä määritelmä edellyttää, että alilaji on geneettisesti eristetty geenivaihdolta pitkiä aikoja, eli alilajilla on historiallinen jatkuvuus nykyisen geneettisen eriytymisen lisäksi."
Kliini Levin, Michael (2002) [6] Rotu merkitsee "yhteistä maantieteellistä alkuperää joko mantereen tai sen laajan osan tasolla... ja sitä käytetään niiden laajuisista kliineistä... Kladistiikan perusyksikkö on genealoginen yksikkö, ja nykytutkimuksen perusteella rodut ovat tällaisia."

Ihmisrotu on termi, jota käytetään luokiteltaessa ihmisiä ryhmiin esimerkiksi yhteisen geeniperimän, maantieteellisen alkuperän tai yhteisten ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Rotuihin luokiteltaessa sovelletut perusteet, samoin kuin käsitteen "rotu" määritelmät ovat hyvin kirjavia. Kaikki tutkijat eivät pidä ihmisrodun käsitettä tarpeellisena, eikä sitä nykyisin yleensä pidetä biologisesti perusteltuna. Myös Unesco on ihmispopulaatioista puhuttaessa suositellut jo vuonna 1950 luopumista termistä "rotu".[7]

Perinteiset länsimaiset rodun määritelmät ovat perustuneet näkyviin eroihin erityisesti ihonvärissä. Eräissä kulttuureissa on kehitetty rotuluokituksia sosiaalisin tai taloudellisin perustein.[8] Käsitykset rodusta ja tietyistä rotujaotteluista ovat vaihdelleet kulttuurista ja ajasta toiseen ja ovat usein olleet kiistanalaisia, koska niillä on suuri vaikutus ihmisten sosiaaliseen identiteettiin.[9] Näkemykset siitä, onko rotu vain kansanomainen nimitys vai tieteelliseksi luokitteluksi kelpaava käsite, eroavat.

Rotu on käsitteenä aina sisältänyt myös muita kuin puhtaasti ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Jo taksonomian isän Carl von Linnén rotuluokittelussa ryhmiin liitettiin luonteenpiirteitä, ja myöhemmin Francis Galtonin kehittämässä "tieteellisessä rasismissa" siitä tuli ihmisryhmien arvottamisen väline.[10] Varhaisten rotututkijoiden ja suuren yleisön mielenkiinto on kohdistunut oletuksiin ihmisen ulkoisten ominaisuuksien kytkeytymisestä henkisiin ominaisuuksiin, älykkyyteen, lahjakkuuteen, suorituskykyyn ja luonteenlaatuun.[11] Useiden tutkijoiden mukaan "rotu" siten kuin se esimerkiksi Yhdysvalloissa käsitetään, on 1800-luvulla kehitetty sosiaalinen järjestelmä, jolla viitattiin kolonialismin luomiin väestöryhmiin Amerikan mantereella. Rotuluokitteluista muodostui myös tapa erottaa, arvottaa ja hallita kolonisoituja kansoja ja myöhemmin 1800-luvun lopussa myös eri eurooppalaisia kansoja. Sillä on puolustettu sosiaalisia, ekonomisia ja poliittisia epäoikeudenmukaisuuksia. 1930- ja 1940-luvulla kansallissosialistit Saksassa tuhosivat rotuoppien varjolla noin 11 miljoonaa "alempiin rotuihin" kuulunutta ihmistä.[12]

Rotuluokittelut nykypäivänä

Jo vuonna 1950 julkaistussa Unescon kannanotossa The Race Question suositellaan rotutermistä luopumista ihmislajista puhuttaessa ja sen korvaamista termillä "etninen ryhmä".[7] Myöhemmässä kannanotossa Proposals on the biological aspects of race vuodelta 1969 todetaan, että kaikkien ihmispopulaatioiden sisällä on laajaa vaihtelua, ja ettei puhtaita rotuja geneettisesti homogeenisen populaation merkityksessä ole olemassa ihmislajin sisällä. Unescon kannanoton mukaan mikään rotuluokittelujärjestelmä ei pysty jaottelemaan ihmiskuntaa selviin erillisiin roturyhmiin, ja ihmiskunnan historian monimutkaisuuden vuoksi monien ihmispopulaatioiden sijoittaminen näihin luokitteluihin on vaikeaa.[13] Viime aikoina muun muassa American Anthropological Associationin ja Yhdysvaltain kansallisiin tiedeakatemioihin kuuluvan Institute of Medicinen kannanottojen mukaan rotujaotteluilla ei ole minkäänlaista biologista pohjaa.[12][14] 78 prosenttia Journal of Physical Anthropology -lehden artikkeleista käytti vuonna 1931 negroidin ja europidin kaltaisia rotuluokitteluja, mutta vuonna 1965 osuus oli 36 prosenttia ja vuonna 1996 enää 28 prosenttia.[15] Perinteisesti määriteltyjen rotujen osuus ihmispopulaatioiden välisestä geneettisestä muuntelussa on pieni. Richard Lewontinin mukaan noin 85  prosenttia kaikesta ihmisten geneettisestä muuntelusta on todettavissa jo yhden kielellisen tai kansallisen ryhmän sisällä ja vain 6–10  prosenttia siitä voidaan selittää perinteisellä rotukäsitteellä.[16]Useat lääketieteelliset vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut ovat luopuneet rodun käyttämisestä selittävänä tekijänä. [17]

Osa evoluution ja sosiologian tutkijoista pitää rotuja puutteellisena käsitteenä ihmisillä systematiikan suhteen. Heidän näkemyksensä on, että rotu on aina määritelmänä epätarkka, keinotekoinen ja tapoihin juuttunut ja että rodun käsite vaihtelee suuresti kulttuureittain. Heidän mukaansa rodun käsite on helpoimmin ymmärrettävissä sosiaalisesti. Esimerkiksi Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo ovat teoksessaan Kallonmittaajia ja skinejä yhdistäneet rotujaottelut länsimaisen aatehistorian rasistiseen perintöön. Heidän mukaansa luokitteluja ja rotuväittämiä alettiin pukea tieteen asuun 1700-luvulla; rasismi systematisoitui, kun ihmiskuntaa jaettiin roduiksi ja tyypeiksi. [18]

Jotkut tiedeyhteisön jäsenet katsovat rotujaottelun edelleen hyödylliseksi. Muun muassa Michael Levin on esittänyt, että rotu on yhä edelleen hyödyllinen käsite ja rotukäsitteen kritiikkiä motivoivat enemmän poliittiset kuin tieteelliset syyt. Vaikka rotuluokittelujen merkitys Levinin mukaan väheneekin, ne tulevat tulevaisuudessakin olemaan käytössä myös biologisessa antropologiassa samalla tavoin kuin spektriluokan kaltainen karkea jaottelu on edelleen käyttökelpoinen kosmologiassa.[6] 1990-luvulta lähtien uudet tiedot genetiikasta ja evoluutiolinjoista ovat muuttaneet ihmisen evoluutiota koskevia käsityksiä, minkä vuoksi on ehdotettu uutta evoluutiolinjoihin perustuvaa määritelmää rodusta. Nämä tutkijat ovat myös väittäneet rotukäsitteen olevan käyttökelpoinen puhuttaessa tietyistä geneettisistä ilmiöistä, esimerkiksi geneettisistä klustereista.[6]

Mielipidetiedustelut

Tiedeyhteisö käyttää termiä "rotu" vaihtelevasti. Jotkut tutkimukset käyttävät sanaa "rotu" vain taksonomisessa merkityksessä, jotkut taas vain sanaa "populaatio". Liebermanin ym. vuonna 1985 tekemässä kyselytutkimuksessa 1 200 eri alojen tutkijaa vastasi kysymykseen, kuinka moni on eri mieltä seuraavan väittämän kanssa: lajin "Homo sapiens sisällä on biologisia rotuja?"[19]

Vastaukset jakaantuivat seuraavanlaisesti eri tieteenalojen edustajien kesken:

  • biologit 16 %
  • kehityspsykologit 36 %
  • fyysiset antropologit 41 %
  • kulttuuriantropologit 53 %

Tohtorintutkinnon suorittaneiden antropologien kesken tulokset olivat seuraavanlaiset:

  • samaa mieltä 50 %
  • eri mieltä 42 %

Vuonna 1999 uusitussa kyselyssä fyysisistä antropologeista enää 31 prosenttia ja kulttuuriantropologeista 20 prosenttia uskoi rotuihin biologisena käsitteenä.[20] Toisen, vain antropologien keskuudessa tehdyn kyselytutkimuksen perusteella enemmistö alan tutkijoista ei myöskään enää kannata käsittettä rotu.[21]

Erään tutkimuksen mukaan vuosien 1936–84 yliopiston fyysisen antropologian oppikirjoissa käsitteiden käyttö oli vähentynyt enemmän kuin biologian. Lieberman et al. ehdotti, että käsitettä "rotu" ei tulisi käyttää Homo sapiensista. Tutkijat kehottivat lisäksi niitä biologeja ja antropologeja, jotka termiä edelleen käyttävät esittävän luennoillaan muun muassa, että termin käyttökelpoisuudesta ja tarkkuudesta ei vallitse tutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä, rotujen sisällä on enemmän variaatiota kuin niiden välillä[19]

Rotumäärittelyjen historiaa

Pääartikkeli: Historialliset teoriat ihmisroduista
Egyptiläinen maalaus, joka esittää erinäköisiä ihmisiä.
Granadan antautuminen, Francisco Pradilla y Ortizin maalaus vuodelta 1882.
Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775.

Nykytutkimuksen valossa rotukäsitettä pidetään ainakin läntisessä maailmassa modernina ilmiönä. Ihmisiä ei antiikin Kreikassa ja Roomassa, juutalaisessa kulttuurissa, kristinuskossa eikä islamissa jaoteltu ulkoisten tunnusmerkkien perusteella erillisiin biologisiin luokkiin. Antiikin maailmassa kreikkalaiset ja roomalaiset jaottelivat ihmisiä pääasiallisesti poliittisten suhteiden ja kansalaisuuksien mukaan. Myöskään Aristoteleen jaottelu kreikkalaisiin ja barbaareihin ei perustunut rotuun vaan heidät jaoteltiin niihin, jotka poliittisesti järjestäytyivät kaupunkivaltioiksi (kreikkalaiset), ja niihin, jotka eivät toimineet näin (barbaarit). Roomalaiset erottivat itsensä muista soveltamansa lakijärjestelmän perusteella, ja suurissa monoteistisissa uskonnoissa keskiajalla jaottelu kulki uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä. Kristinuskossa ja islamissa katsottiin, että kaikki ihmiset olivat kykeneviä kääntymään oikeaan uskoon. Myöskään juutalaisten goyn käsite liittyi juutalaiseen uskontoon, ei verenperintöön.[22]

Mahdollisesti ensimmäisenä rotu esiintyi Espanjassa reconquistan aikana, jolloin Kastilian kuningatar Isabella ja Aragonian kuningas Ferdinand karkottivat maasta ensin juutalaiset vuonna 1492 ja myöhemmin muslimit vuonna 1502. Monet karkotettavista olivat kuitenkin kääntyneet kristityiksi välttyäkseen karkoitukselta ja suurinkvisiittori Tomás de Torquemada määräsi, että inkvisition tuli tutkia henkilöiden uskonnon lisäksi myös näiden sukutausta. Vain niiden, joiden onnistui todistaa sukutaustansa "kristillisyys", sallittiin jäädä maahan. Määräyksestä kehittyi pian "puhtaan veren" (esp. limpieza de sangre) periaate, jota voidaan pitää rotukäsitteen edeltäjänä.[22]

Ensimmäiset rotukäsitteen määritelmät ovat peräisin 1600-luvulta ja liittyvät eurooppalaiseen imperialismiin ja siirtomaiden hankintaan. Nykyisen kaltainen rotukäsite esiintyy ensimmäistä kertaa vuonna 1684 julkaistussa François Bernierin teoksessa Nouvelle division de la terre par les différents espèces ou races qui l'habitent ("Maapallon uusi jako sillä asuviin lajeihin tai rotuihin perustuen"). Egyptiin, Intiaan ja Persiaan suuntautuneiden matkojensa perusteella Bernier jakoi ihmiskunnan neljään rotuun, joista ensimmäinen valtaosaa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, Persiassa, Pohjois- ja Keski-Intiassa leviten aina Indonesiaan asti. Toinen ryhmä sijaitsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, kolmas Itä- ja Keski-Aasiassa. Neljännen ryhmän muodosti lyhytkasvuiset Skandinavian saamelaiset.[22]

Ensimmäiset ihmisiä koskevat systemaattiset rotuluokittelut syntyivät 1700-luvun puolivälissä. Näiden rotuluokittelujen tekijöinä olivat aikakauden merkittävimmät tutkijat, kuten Georges Leclerc de Buffon ja Johann Friedrich Blumenbach ja myöhemmin 1800-luvulla Georges Cuvier. [23] Taksonomian isä Carl von Linné jaotteli ihmiset teoksessaan Systema naturae neljään rotuun: Homo sapiens americanus, joka oli punertava, temperamentikas ja alistuva; Homo sapiens europaeus: valkoinen, vakava ja vahva; Homo sapiens asiaticus: keltainen, melankolinen ja ahne sekä Homo sapiens afer: musta, passiivinen ja laiska. Von Linnén rotujaottelusta tuli pitkään vallinneen rotukäsityksen pohja.[10] Näitä järjestelmiä on myöhemmin nimitetty klassisiksi rotuluokitteluiksi. Klassisissa rotuluokitteluissa rotu määriteltiin joukkona ihmisiä, joilla oli yhteisiä havaittavia tai mitattavia ruumiillisia piirteitä. Näistä piirteistä merkittävin oli aluksi ihonväri, johon perustui myös Blumenbachin luokittelu viiteen rotuun: kaukasialainen (eurooppalainen), mongolinen, etiopialainen, malajilainen ja amerikkalainen rotu.[23]

Ennen klassisia rotuluokitteluja oli rotu Euroopassa yleensä käsitetty kansallisuuden kanssa rinnastettavaksi ilmiöksi, mutta nyt eurooppalaiset alkoivat samastua laajempaan "valkoihoisten ryhmään". Antiikin Kreikan kauneusihanne muodostui rotuhierarkian pohjaksi, ja mitä kauempana joku ihminen oli tästä ihanteesta, sitä vähemmän "kaukasialainen" hän oli.[10] Klassisista rotuteorioissa käytettiin rotuja luokiteltaessa muitakin kuin fyysisiä perusteita, kuten ihmisten "kauneutta" ja "rumuutta", kulttuurien kehitystasoa ja henkisiä ominaisuuksia. Vaikka luokittelut olivat osin rasistisia, uskottiin kuitenkin, että ihmiskunta oli yhtenäinen laji ja muunnelmat johtuivat kunkin ryhmän elinympäristöstä.[23]

"Tieteellinen rasismi"

Francis Galton vuonna 1893.

1800-luvun puolivälissä ihmiskunnan eroavaisuuksien tutkiminen eriytyi omaksi tieteenalakseen, fyysiseksi antropologiaksi. Erityisesti Saksassa fyysisen antropologian edustajat katsoivat harjoittavansa "ihmisen luonnonhistoriaa". Uuden tieteenalan syntymisen yhteydessä rotututkimus muuttui myös aikaisempaa rasistisemmaksi. Siihen vaikuttivat polygenetismin, eli käsityksen ihmisen monilajisuudesta, syntyminen, henkisiä ja fyysisiä piirteitä koskevien väitteiden yhdistymisestä kallonmittaukseen eli kraniologiaan ja myös rotuluokitusten tulkitseminen evoluutioteorian pohjalta.[23]

1700-luvun lopulta alkaen siirryttiin ihmisten erojen tutkimisessa, kuten muissakin tieteissä, silmämääräisistä arvioista kohti mittauksia ja tulosten tilastollista käsittelyä. Fyysisessä antropologiassa mitattiin aluksi kasvokulmia ja katsottiin, että mitä suorempi kasvojen kulma on, sitä kehittyneempi tai "ihmismäisempi" henkilö tai rotu oli. 1840-luvulla siirryttiin kallonmittauksiin ja erityisesti kallon leveyden ja pituuden suhteen eli leveys-pituus-indeksin mittaamiseen. Yleensä katsottiin, että pitkäkalloiset olivat kyvykkäämpiä kuin leveäkalloiset.[23]

Saksalainen professori Christoph Meiners esitti 1793 ilmestyneessä teoksessaan Historische Vergleichung, kulttuurien kehittyneisyys on yhteydessä rotutyyppeihin. Kulttuurit hän jakoi "villeihin", "barbaarisiin", "alkavasti valistuneisiin" ja "valistuneisiin". Hän myös loi hmisten nousevan asteikon, jossa ryhmät asetettiin seuraavaan järjestykseen: ihmisapinat, "metsäneekerit", "pensashottentotit", "bushmannit", "Etelänmeren neekerit", suomalaiset, mongoliset paimentolaiskansat, Länsi-Aasian nomadit, Etelänmeren saarikansat, eteläaasialaiset, hindut, länsiaasialaiset ja eurooppalaiset. Meiners myös katsoi, etteivät "alempiarvoiset" voineet vaatia samoja oikeuksia "ylempiarvoisten kanssa".[23]

Francis Galtonin teosten, erityisesti kirjan The Comparative Worth of Different Races (1869), pohjalta syntyi 1800-luvun loppupuolella eugeniikan tai "tieteellisen rasismin" tutkimusala. Galton sijoitti eri rodut älykkyysasteikolle, jonka toisessa ääripäässä sijaitsivat ateenalaiset ja heidän alapuolellaan laskevassa järjestyksessä englantilaiset, skotlantilaiset ja pohjoisenglantilaiset. Brittien alapuolella olivat afrikkalaiset, ja alimpana luokittelussa olivat Australian alkuperäisasukkaat. Galtonin teorioista tuli hyvin suosittuja Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja ne vaikuttivat voimakkaasti Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän luomiseen 1900-luvulla.[24]

Rotuhygienia

Pääartikkeli: Eugeniikka
Toisen kansainvälisen eugenistiikkakongressin juliste vuodelta 1921.

1800-luvun tutkijoiden tietämys rodusta oli yleensä sekä essentialistista, jossa rotu määriteltiin ominaisuuksien listan perusteella, että taksonomista. Darwinismin, sosiaalidarwinismin ja mendeliläisen genetiikan kehitys kuitenkin kyseenalaisti molempien määritelmien paikkansapitävyyden ja vaati rodun perusteellista uudelleenmäärittelemistä.

Aluksi liberaalit sosiaalidarwinistit katsoivat, että kehityksen myötä ihmisestä lajina tai ainakin "valkoisesta rodusta" tulee älykkäämpi, sivistyneempi ja moraalisesti parempi, vaikka hintana sille darwinistisessa eloonjäämiskamppailussa olikin "epäkelpojen" tuhoutuminen. 1800-luvun lopussa kuitenkin kehitysusko muuttui pessimismiksi samalla kun rasistiset näkemykset ja rotuhygieeniset vaatimukset vahvistuivat. Rotuhygieniassa katsottiin, että ihmiskuntaa tuli jalostaa kotieläinten tavoin: "epäkelpoja" tuli estää lisääntymästä muun muassa pakkosteriloinneilla, säätämällä avioliittorajoituksia tai eristämällä heidät laitoksiin. Rotuhygieniassa keskityttiin ennen kaikkea "valkoisen rodun" perintöaineksen vaalimiseen ja muiden rotujen perintöaineksen karsimisesta siitä. Rotuhygienia sai vaikutteita myös nationalismista, sillä katsottiin että kansakuntien sisällä oli edistettävä parhaiden perintöainesten leviämistä, jotta kansakunta menestyisi kansojen välisessä kamppailussa elintilasta.[25]

Rotuhygieenikkojen mukaan kaksi merkittävintä uhkakuvaa olivat eri rotujen sekoittuminen ja "huonompien" rotujen määrällinen kasvu. Euroopan sisällä tällainen uhka oli primitiivisenä ja alkukantaisena pidetyn "huonomman" alpiinisen rodun nopeampi lisääntyminen pohjoiseen rotuun eli "arjalaisiin" nähden. Vuonna 1910 Eugen Fischer esitti, että puhdas germaaninen veri oli jo hävinnyt Espanjasta, Portugalista ja Italiasta, oli häviämässä Ranskasta ja tulisi lopulta häviämään myös Saksasta.[25]

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa eugeniikka oli suosittua Yhdysvalloissa ja ympäri läntistä Eurooppaa. Yhdysvalloissa rotuhygieeninen liike oli huipussaan 1924, heikkeni sen jälkeen ja viisi vuotta myöhemmin kaatui kokonaan.[26] 1930-luvulta alkaen eugeniikka eli erityisesti natsi-Saksassa, jonka rotuhygieenisten ohjelmien tavoitteena oli säilyttää "puhdas" saksalainen rotu. Kansallissosialistit suorittivat laajoja, usein julmia kokeiluja ihmisillä koetellakseen perinnöllisyysteorioitaan. Eugeniikka huipentui natsi-Saksan T4-eugeniikkaohjelmaan, jossa toistasataatuhatta ihmistä murhattiin "elinkelvottomana elämänä" (Lebensunwertiges Leben).[27]

Myöhemmät rotuluokittelut

Ruotsalaisten ihmistyypit vuoden 1926 näkemyksen mukaan.[28]
Tyyppi Tyypin osuus väestöstä
(ikäryhmät 15–49)
Puhtaasti pohjoismaista tyyppiä 30 %
lievästi sekoittunutta 27,1 %
puhtaasti itäbalttilaista 8,7 %
kohtalaisen tummaa tyyppiä 25,1 %
tummaa sekatyyppiä 7,3 %
tummaa tyyppiä 0,9 %

1800-luvulla vakiintuneiden päärotujen luokitusjärjestelmän lisäksi esitettiin myös useita tarkempia luokitteluja ja alarotuja. Esimerkiksi Hans Günter jaotteli 1920-luvulla eurooppalaiset viiteen eri rotuun:

  • pohjoinen (arjalainen) rotu on pitkää, vaaleaa, sinisilmäistä ja pitkäkalloista
  • läntinen eli mediterraaninen rotu on lyhyempää, tummatukkaista, tummasilmäistä ja pitkäkalloista
  • itäinen eli alpiininen rotu on lyhyttä, lyhytkalloista, ruskeatukkaista ja ruskeasilmäistä
  • itäbalttilainen rotu on lyhytkasvuista, lyhytkalloista, sinisilmäistä, vaalea- ja karkeatukkaista ja poskipäiltään ulkonevaa
  • dinaarinen rotu on pitkäkasvuista, tummatukkaista, tummasilmäistä, lyhytkalloista, leveäotsaista ja kasvonpiirteiltään voimakasta.

Günterin luokittelussa suomalaiset kuuluivat itäbalttilaiseen rotuun, joka oli piirteiltään lähellä mongolideja. Myöhemmin suomalaisia on pidetty pohjoisen ja itäbalttilaisen rodun muodostamana sekakansana.[29] Ihmisrotujen alaluokkia nimitettiin joskus ihmistyypeiksi. Esimerkiksi vuonna 1926 julkaistussa teoksessa The Racial Characters of the Swedish nation: Anthropologia suecica katsottiin ruotsalaisten edustavan kuutta eri ihmistyyppiä niin, että "puhtaasti pohjoismaista tyyppiä" edusti 30 prosenttia maan väestöstä.[28]

Carleton Coonin rotuluokittelu.
  Kaukasoidit
  Kongoidit
  Kapoidit
  Mongolidit
  Australidit

Yhdysvaltalainen antropologi Carleton Coon esitti vuonna 1962 ilmestyneessä kirjassaan The Origin of Races (suom. Rotujen alkuperä, ei suomennettu), että ihmiskunta jakaantui viiteen rotuun: kaukasoideihin, kongoideihin, kapoideihin, mongolideihin ja australoideihin. Tässä luokittelussa mongolidiseen rotuun kuuluvat myös intiaanit, malaijit ja Tyynenmeren saarten asukkaat, kun taas kapoidit eli eteläisen Afrikan khoisanit muodostivat oman rotunsa. Coon katsoi, että Homo sapiens kehittyi Homo erectuksesta viisi kertaa viidellä alueella, ja nämä viisi itsenäistä evolutionaarista "hyppyä" edustivat rotuluokittelun ryhmiä. Hänen mukaansa esimerkiksi kaukasoidit erkanivat Homo erectuksesta 200 000 vuotta ennen kongoideja. Coonin teoria oli aikoinaan tiedeyhteisössä hyvin kiistanalainen.[30] 1990-luvulta alkaen saatu uusi tieto ihmisen geneettisestä vaihtelusta on kumonnut Coonin teorian rotujen kehittymisestä. Nykynäkemyksen mukaan Afrikka on kaikkien ihmisten alkukoti, josta Homo sapiens muutti korvaten Homo erectuksen noin 140 000–290 000 vuotta sitten.[31]

Coonin teoriaa käytettiin myös erityisesti Yhdysvalloissa perustelemaan rotuerottelujärjestelmää: rotuerottelun kannattajat katsoivat, etteivät afroamerikkalaiset maan valkoista väestöä "nuorempana" olleet kykeneviä täysipainoisesti osallistumaan maan yhteiskuntaan. Professori John P. Jacksonin mukaan Coon myös aktiivisesti tuki rotuerottelua ajaneita ryhmiä.[30]

1900- ja 2000-luvun rotukeskustelu

Rotututkimus

Tiedosto:Map of skin hue equi.png
Kartta ”alkuperäisten populaatioiden” ihonvärin vaihtelusta Renato Biasuttin keräämänä ennen 1940-lukua.

1940-luvulta lähtien evoluutiobiologit ovat hylänneet essentialistisen rodun määritelmän, jonka mukaan ihmiskunta voitaisiin jakaa tiettyyn määrään rotuja luettelemalla näihin rotuihin kuuluvien ulkoiset ominaisuudet, koska ulkoisilla ominaisuuksilla on tapana muuttua maantieteellisesti vähitellen eikä äkkinäisesti. Ulkoiset ominaisuudet periytyvät toisistaan riippumatta, eikä yhden ominaisuuden olemassaolo ennusta muiden olemassaoloa. Esimerkiksi, että ihonväri muuttuu lähestyttäessä päiväntasaajaa vaaleasta tummemmaksi, mutta se ei ole yhteydessä nenän muotoon tai hiusten laatuun. Tämän vuoksi pyrkimystä jakaa ihmisiä ulkonäön perusteella biologisiksi populaatioiksi pidetään tutkijoiden keskuudessa sekä subjektiivisena että mielivaltaisena.[12] 1960-luvulta lähtien myös väestögeneettiset mallit ja tiedot ovat kyseenalaistaneet rodun taksonomisen merkityksen ja osa tutkijoista on hylännyt ihmisryhmien luokittelun rodun perusteella tai siirtynyt käyttämään populaatiohin eli kliineihin perustuvaa rodun määritelmää. Muun muassa American Anthropological Associationin ja Yhdysvaltain tiedeakatemian Institute of Medicinen kannanottojen mukaan rotujaotteluilta puuttuu biologinen pohja.[12][32][33][14][34]

Keskustelu rodusta on tullut vaikeammaksi, koska rotua on tutkittu ainakin kahdella tasolla, maailmanlaajuisesti ja kansallisesti, ja eri tavoitteisiin pyrkien. Evoluutiobiologit ovat yleensä kiinnostuneita ihmiskunnasta kokonaisuutena ja keskittyvät tutkimuksissaan ihmisryhmien välisiin maailmanlaajuisiin eroavaisuuksiin. Siksi taksonomiset luokittelut ovat usein hyödyttömiä. Päätöksentekijät ja käytännön ammateissa työskentelevät (lainvalvonta, lääketiede) ovat yleensä kiinnostuneita lähinnä suppeammasta geneettisestä vaihtelusta ja pitävät siksi taksonomisia rotukategorioita hyödyllisinä. Esimerkiksi pääkallon ominaisuuksien perusteella voidaan yleensä arvioida, mihin rotuun ja ihmistyyppiin yksilö kuului. Tämä voi auttaa huomattavasti vainajien tunnistuksessa.[10]

Tutkimuksen ja mittakaavan erot ilmenevät kolmessa vuodesta 2002 lähtien julkaistussa tutkimuksessa: Rosenbergin ym. "Genetic Structure of Human Populations" [35], Serre & Pääbon "Evidence for Gradients of Human Genetic Diversity Within and Among Continents" [36] ja Tang et al:in "Genetic structure, self-identified race/ethnicity, and confounding in case-control association studies."[37]. Sekä Rosenberg että Serre & Pääbo tutkivat yleistä geneettistä vaihtelua, mutta päätyivät eri johtopäätöksiin. Kun Rosenberg tutki yksilöitä eri populaatioista ympäri maailmaa maantieteestä välittämättä, Serre & Pääbo ottivat näytteitä valitessaan huomioon maantieteen. Rosenberg löysi todisteita geneettisille klustereille ("roduille"). Serre & Pääbo taas havaitsivat, että suhteessa maantietoon ihmisten geneettinen vaihtelu on jatkuvaa (paikasta paikkaan) ja kliniaalista.[36] Rosenbergin tutkimus kohdistui lääketieteeseen (epidemiologiaan), kun taas Serren & Pääbon kohde oli ihmisen evoluutio. Tang et al. taas tutkivat geneettistä vaihtelua Yhdysvalloissa sen perusteelli, kumpi on epidemiologisessa tutkimuksessa tärkeämpi arviointiperuste, rotu (etnisyys) vai maantieto. Tang havaitsi, että Yhdysvalloissa rotu/etnisyys on tärkeämpi kysymys, toisin kuin Serre & Pääbo. Lisätutkimus itsemääritellystä rodusta suhteessa populaation geneettiseen rakenteeseen vahvisti Tangin päätelmiä. Serre & Pääbo ennustivatkin globaalin ja kansallisen tason ristiriidat analyysissään:

»Täytyy pitää mielessä että USA:n siirtolaisuushistoria on johtanut populaatioiden hajanaisuuteen eurooppalaisten, länsiafrikkalaisten ja kaakkoisaasialaisten suhteen. Siispä tutkimukset joissa käytetään yksilöitä Euroopasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Kaakkois-Aasiasta… saattavat olla kelvollinen kuvaus USA:n väestön koostumuksesta.[36]»

Rotu alalajina

1900-luvun alussa biologit kehittivät uuden, tiukemman mallin rodun käsitteelle alalajina.[38] Heille rotu on selvärajainen ryhmä, joka muodostaa lajin tai osan siitä. Monotyyppisellä lajilla ei ole eri rotuja, tai lähemminkin lajiin kuuluu yksi rotu joka muodostaa kyseisen lajin. Monotyyppiset lajit voivat esiintyä usealla tavalla:

  • Kaikki lajin jäsenet ovat hyvin samankaltaisia eikä niitä voi jakaa biologisesti järkevällä tavalla eri kategorioihin.
  • Vaihtelu yksilöiden välillä on suurta mutta käytännössä satunnaista ja merkityksetöntä näiden ominaisuuksien periytymisen suhteen (useat kasvit kuuluvat tähän kategoriaan).
  • Vaihtelu yksilöiden välillä on havaittavaa ja noudattaa tiettyä kaavaa, mutta ei ole löydettävissä selkeitä jakolinjoja ryhmien välille: ne sulautuvat toinen toisiinsa. Tällainen vaihtelu tarkoittaa aina merkittävää geenivirtaa populaation eri ryhmien välillä.

Polytyyppiseen lajiin kuuluu kaksi tai useampaa rotua (tai nykykielessä kaksi tai useampi "alatyyppi"). Nämä ovat erillisiä ryhmiä jotka eroavat selkeästi toisistaan eivätkä yleensä lisäänny keskenään, mutta jotka lisääntyisivät jos niillä olisi siihen mahdollisuus.[39] Huomaa että ryhmät, jotka eivät lisääntyisi vapaasti keskenään vaikka niillä olisi siihen mahdollisuus, eivät ole rotuja, vaan eri lajeja.

Vaikka tämä yritys määritellä käsitteitä tarkasti on saanut kannatusta monien biologien, erityisesti eläintieteilijöiden keskuudessa, useat tutkijat ovat arvostelleet sitä.[38]

Rotukäsitteen tilalle käsitteet kliini ja populaatio

1900-luvun alussa antropologit kyseenalaistivat ja lopulta hylkäsivät väitteen biologisten rotujen vastaavuudesta kielellisten ja kulttuuristen ryhmien kanssa. Väestögenetiikan nousu johti jotkut biologit ja antropologit pitämään jopa koko rotukäsitteen hylkäämistä järkevänä. Syitä siihen oli pääasiassa neljästä: empiiriset todisteet, määritelmälliset ongelmat, vaihtoehtoisten käsitteiden helppo saatavuus ja eettiset ongelmat.[40] Ensimmäisinä kyseenalaistivat rotukäsitteen empiirisin perustein antropologit Franz Boas, joka tutki fenotyyppejä[41], ja Ashley Montagu, joka tukeutui genetiikkaan. Edward O. Wilson ja W. Brown kyseenalaistivat käsitteen eläintieteen näkökulmasta ja lisäksi torjuivat väitteen rodun ja alalajin vastaavuudesta.[42]

Yhden ratkaisevista uusista havainnoista geno- ja fenotyyppisen vaihtelun uudelleenmäärittelemiseksi teki antropologi C. Loring Brace: kun muuntelut, joihin vaikuttavat luonnonvalinta, migraatio tai geneettinen siirtymä, noudattavat maantieteellisiä rajoja, maantieteelliset muutokset ovat "kliinejä".[43] Tämä näkökulma kohdisti huomion fenotyyppisiin eli ilmiasuun perustuviin rotumääritelmiin (esimerkiksi ihonväriin, pään muotoon tai hiustyyppiin perustuvat määritelmät) liittyvään ongelmaan, ne jättävät huomiotta useita muita tekijöitä (kuten veriryhmän), jotka eivät ole yhteneväisiä kyseisten rotumääritelmien kanssa. Niinpä antropologi Frank Livingstone päätteli, että koska kliinit ylittävät rodullisia rajoja, "ei ole rotuja, vaan vain kliinejä".[44]

Geneetikko Richard Lewontin havaitessa, että 85 prosenttia ihmisen geneettistä vaihtelusta on populaation sisäistä eikä populaatioiden välistä, väitti, että sekä "rotu" että "alalaji" ovat huonoja termejä sovellettuna populaatioihin.[45] Lewontinin näkemystä on kritisoitu, ja sitä on pidetty virhepäätelmänä. Jotkut tutkijat toteavat, että rodullisten ryhmien välinen vaihtelu vastaa vain viittä prosenttia ihmisen geneettisestä vaihtelusta. FST:n teknisten rajoitusten vuoksi monien geneetikkojen mielestä pieni luku ei kuitenkaan suoranaisesti tee rodun käsitettä epätarkoituksenmukaiseksi.[46]

Empiiriset ongelmat ovat saaneet eräät evoluutiota tutkivat harkitsemaan rodun määritelmää uudelleen. Edellä esitettyjen ongelmien lisäksi toisen maailmansodan jälkeen tutkijat ovat ovat varsin hyvin nähneet rotu-uskomusten käytön syrjinnän, apartheidin, orjuuden ja kansanmurhan välineinä. Näkemys voitti alaa erityisesti 1960-luvulla Yhdysvalloissa kansalaisoikeusliikkeen ja kolonialismikriittisten liikkeiden myötä. Jotkut tutkijat ovatkin joko täysin hylänneet rodun käsitteen "populaation" hyväksi, jotkut taas ovat siirtyneet käyttämään "kliiniä". Käsitteet eivät sulje toisiaan pois, ja useat tutkijat käyttävät molempia. Monet sosiologit ovat korvanneet sanan "rotu" sanalla "etnisyys" viitatessaan ryhmiin, jotka määrittelevät itsensä uskonnon, kansallisuuden tai "rodun" perusteella.[47]

Ihmisen evoluution malleja

Tiedosto:Human mtDNA migration.png
Kartta ihmisen siirtymisestä alkuperäisiltä asuinsijoilta Afrikasta eri puolille maailmaa. Kartta on luotu mitokondrioiden perusteella (tuhatta vuotta ennen nykyhetkeä; k=tuhat).

Minkä tahansa biologisen rotumääritelmän pitää vastata kysymyksiin rotujen välisten erojen kehittymisestä ihmisen evoluutiossa. Lähes koko 1900-luvun antropologit ovat kuitenkin joutuneet luottamaan puutteelliseen fossiiliaineistoon ihmisen evoluution historiasta. Heidän mallinsa ovat harvoin antaneet hyvän pohjan rotujen alkuperän tarkasteluun. Nykytutkimus ja molekyylibiologia ovat kuitenkin tuottaneet huomattavasti uutta tietoa ihmisen menneisyydestä.

Antropologien keskuudessa on väitelty kiihkeästikin Homo sapiensin alkuperästä. Homo erectus muutti Afrikasta Eurooppaan ja Aasiaan noin miljoona vuotta sitten. Väittely keskittyy kahteen teoriaan: kehittyikö Homo erectus Homo sapiensiksi suurin piirtein samanaikaisesti Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa, vai kehittyikö se vain Afrikassa syrjäyttäen myöhemmin Homo erectuksen Euroopassa ja Aasiassa?[30] Kumpikin malli tuo mukanaan erilaisia skenaarioita rotujen synnystä.

Ensimmäisen mallin puolustajat, muun muassa Frayer ym.[48], pitävät todisteinaan fossiilien anatomista jatkuvuutta Etelä- ja Keski-Euroopan, Itä-Aasian ja Australian alueilla. Anatomisten samankaltaisuuksien ajatellaan johtuvan geneettisistä samankaltaisuuksista. Suuret geneettiset samanlaisuudet ihmisten välillä eivät heidän väitteidensä mukaan todista yhteisestä esi-isästä vaan heijastavat jatkuvaa geenivirtaa eri ihmispopulaatioiden välillä ja näiden populaatioiden yhteyksiä toisiinsa. Tärkein piirre tässä mallissa on se, että siiinäHomo sapiensin evoluutiolla on miljoonia vuosia aikaa, mikä on enemmän kuin riittävästi eri rotujen kehittymiselle. Leiberman ja Jackson ovat kuitenkin huomauttaneet, että tämä malli riippuu useista jo valmiiksi rodun käsitteestä juontuvista päätelmistä.[49]

1990-luvulta lähtien saatu tieto on johtanut biologiassa rodun kyseenalaistamiseen evoluutiolinjana. Laajasti ymmärrettynä rotukäsitteestä on tullut synonyymi alkuperälle. Ihmisen geneettistä vaihtelua käsittelevien tutkimusten mukaan Afrikka on kaikkien ihmisten alkukoti, josta Homo sapiens muutti korvaten Homo erectuksen noin 140 000–290 000 vuotta sitten. Australian alkuperäisasukkaita pidetään varhaisena muuttoryhmänä, joka on pysynyt pitkään eristyneenä. Suurinta osaa muista ryhmistä, kuten eurooppalaiset, aasialaiset ja intiaanit, on pidetty yhtenä, toisilleen sukua olevana ryhmänä, joka on syntynyt myöhemmässä migraatiossa Afrikasta.[31]

1980-luvulta lähtien on huomattu ihmisen sisäisen geneettisen vaihtelun olevan verrattain vähäistä, minkä on tulkittu olevan osoitus lajin nuoruudesta ja lajin on ajateltu olevan jopa liian nuori kehittämään alalajeja. Ihmisen genomissa on kuitenkin noin kolme miljardia nukleotidia, ja kaksi ihmistä eroaa toisistaan keskimäärin kolmella miljoonalla nukleotidilla. Suurin osa näistä eroavaisuuksista on neutraaleja, mutta osa on myös toiminnallisia, ja ne vaikuttavat ihmisten välisiin fenotyyppisiin eroihin.

Populaatiogenetiikan alalla uskotaan näiden neutraalien erojen kuvastavan ihmisen väestöhistoriaa. Ihmispopulaatio kulki pullonkaulan läpi ennen nopeaa lisääntymistä Afrikasta saapuneiden migraatioiden aikaan. Seurauksena oli Afrikan ja Euraasian populaatioiden välisiä eroja noin 100 000 vuotta sitten (noin 5 000 sukupolvea) ja myöhemmin Euroopan ja Aasian populaatioiden välisiä eroja 40 000 vuotta sitten (noin 2 000 sukupolvea).

Pienen populaation nopealla kasvulla on kaksi merkittävää vaikutusta geneettisen vaihtelun jakautumiseen. Ensiksi, niin kutsuttu perustajavaikutus tapahtuu, kun perustajapopulaatiot tuovat mukanaan uuteen populaatioon vain osan aiemman suuren populaation geneettisestä vaihtelusta. Toiseksi, kun perustajapopulaatiot hajaantuvat enemmän maantieteellisesti, todennäköisyys kahden eri perustajapopulaation yksilön lisääntymiseen pienenee. Se vähentää geenivirtaa kahden maantieteellisen ryhmän välillä ja samalla kasvattaa ryhmien geneettistä etäisyyttä.

Uusi tieto ihmisen geneettisestä vaihtelusta on käynnistänyt keskustelun rodun käsitteestä uudelleen. Suurin osa erimielisyyksistä koskee kysymyksiä uuden tiedon tulkitsemisesta, erityisesti siitä, ovatko aiemmat päätelmät rodusta oikeita. Tutkijoiden suuri enemmistö ei pidä Afrikasta tulleissa migraatioissa eronneita ryhmiä alalajeina. Toiset kuitenkin kiistelevät siitä, pitäisikö noitä evoluutiolinjoja kutsua "roduiksi".

Argumentteja rotulinjojen puolesta
DNA sisältää ihmisen perintöaineksen. 1 056 ihmiseltä yhteensä 52 eri ryhmistä mitattiin 377 DNA-tuntomerkkiä, joiden pohjalta ihmiset voitiin jaotella kuuden eri joukon eli geneettisen klusterin (K = 2, 3, 4, 5 tai 6) perusteella, joista viisi noudatti populaatioiden pääasiallisia maantieteellisiä sijainteja. K=2 erotti Afrikan ja Euraasian Itä-Aasiasta, Oseaniasta ja Amerikasta. K=3 erotti Afrikan ja Euraasian. K=4 erotti Amerikan. K=5 erotti Oseanian (oheisessa kaaviossa vihreä). K=6 erotti pohjoisessa Pakistanissa elävät kalashit (Rosenberg et al. (2002)). Tällainen analyysi muodostaa perustan rodun määrittelemiselle evoluutiolinjojen suhteen.

Geneettisessä tilastoaineistossa näkyy jonkin verran eroavuuksia ihmispopulaatioiden keskimääräisissä DNA-sekvensseissä. Joidenkin tutkimusten perusteella keskimääräisten sekvenssieroavuuksien huippuarvot saadaan populaatioille, joiden jakauma noudattaa tiettyä maantieteellistä jakaumaa, esimerkiksi mantereita.

Tutkimuksissa havaitaan, että saman mantereen ihmiset voivat olla keskenään samankaltaisia. Yleensä kuitenkin manner on siihen liian iso populaatioyksikkö, ja mantereen ihmispopulaation sisäinen vaihtelu on yleensä suurempi kuin mannerpopulaatioiden välinen keskimääräinen vaihtelu. Usein populaatiotutkimuksia kritisoidaan ryhmäidentiteetin luomisesta edeltä käsin. On myös esitetty, että ryhmäidentiteetti voitaisiin määritellä vain geneettisen datan perusteella, jolloin vallitsevasta populaatiorakenteesta saataisiin todisteita. Esimerkiksi Rosenbergin tutkimusryhmä. pystyi sijoittamaan 1 056 yksilöä 52 populaatiosta ympäri maapalloa kuuteen geneettiseen klusteriin, joista viisi vastaa perinteistä jaottelua mongolidiseen, euripidiseen, negridiseen, australidiseen ja Amerikan alkuperäiskansojen "punaiseen" ihmisrotuun.[35] Tutkimukset, jotka sijoittavat yksilöitä ryhmiin, jättävät kuitenkin epäselväksi, mitä yhteistä mitatuilla eroilla on käsitteen rotu kanssa. Joillakin historiallisesti sekoittuneiksi tiedetyillä rodullisista tai etnisistä ryhmistä ei ole homogeenistä perimää. Esimerkiksi monet Yhdysvaltain mustien perimä on sekoitus länsiafrikkalaista ja eurooppalaista perimää. Shriverin tutkimusryhmä (2003) havaitsi, että heidän perimästään noin 80 prosenttia on afrikkalaista. Useimmilla valkoisilla ei sitä vastoin ole lainkaan afrikkalaista perimää. Valkoisina itseään pitävien henkilöiden afrikkalaisen perimän määrä oli keskimäärin 2,3 prosenttia, jos sitä löydettiin. Tämä vastaa kolmea mustaa esivanhempaa 128:sta.[50]

Tuoreen tutkimuksen mukaan amerikkalaisten itsensä ilmoittama etninen identiteetti kertoo erittäin hyvin yksilön geneettisestä profiilista. Tang ja muut tunnistivat neljä geneettistä klusteria 3 636 yksilöltä 15 paikkakunnalta Yhdysvalloista ja pystyivät määrittämään yksilön itse ilmoittaman nimityksen: valkoinen (White), musta (Black), itäaasialainen (East Asian) ja latino (Hispanic) vain 0,14 prosentin virhemarginaalilla.[37]

Argumentteja rotulinjoja vastaan

Keskeisin ongelma rodun biologisessa määrittelyssä on se, että se selittää vain pienen osan ihmispopulaatioiden välisestä geneettisestä vaihtelusta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että 85 prosenttia kaikesta ihmisten välisestä geneettisestä vaihtelusta löytyy jo yhden kielellisen tai kansallisen ryhmän, esimerkiksi ranskalaisten tai japanilaisten, sisältä. Jäljelle jäävästä vaihtelusta noin 15 prosenttia ilmenee kansallisten, samaan "rotuun" kuuluvien, ryhmien välillä (esimerkiksi japanilaisten ja korealaisten tai ranskalaisten ja espanjalaisten väliltä) ja ainoastaan 6 prosenttia – 10 prosenttia muuntelusta esiintyy perinteisesti määriteltyjen rotujen väliltä. [16]

Antropologien Lieberman ja Jackson mielestä rodun määrittelemiselle evoluutiolinjojen perusteella on kuitenkin olemassa paljon syvempiä metodologisia ja käsitteellisiä ongelmia. He tähdentävät, että mallia puoltavat "molekyyliset ja biokemialliset todisteet käyttävät jo rodun käsitettä alkuperäisten näytteidensä ryhmittelyssä". Esimerkiksi suuret ja vaihtelevat pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten ryhmät nimetään valmiiksi valkoisiksi jo ennen DNA-analyysiä. Se rajoittaa ja vääristää tulkintaa, suhteita evoluutiolinjoissa sekä jättää huomiotta tärkeitä ympäristötekijöitä, jotka ovat jo itsessään vaikuttaneet geneettiseen vaihtelevuuteen. Heidän mukaansa empiirisen tutkimuksen merkittävyydestä huolimatta monet tutkimukset käyttävät rodun käsitettä huolimattomasti. He toteavat, että tutkimusten laatijat löytävät todisteita suurille eroavuuksille koska ovat jo alun perinkin pitäneet rotua pätevänä käsitteenä.[49]

Uudet tutkimukset osoittavatkin geneettisen vaihtelun olevan tasaista ja jatkuvaa myös alueilla, joita on ennen pidetty homogeenisina, ja tutkimuksissa olleiden aukkojen olevan riippuvaisia näytteidenottotavoista.[36] Tutkimuksen tekijät eivät kyseenalaista evoluutiolinjoja käyttävän tutkimuksen merkitystä vaan vain rotusanan käytön, kun "populaatio" jne. ovat riittäviä kuvaamaan tutkimustuloksia.

Rotu oikeusantropologiassa

Oikeusantropologiassa pyritään ihmisen luurangosta tai sen osasta tunnistamaan henkilön ikä, sukupuoli ja "rotu" tai etninen ryhmä. Oikeusantropologit pystyvät erilaisten tutkimusten mukaan noin 80 prosentin todennäköisyydellä päättelemään ihmisen kallosta henkilön rodun.[10] Esimerkiksi oikeusantropologi Norman Sauer on kuitenkin esittänyt, ettei se välttämättä todista rotujen olemassaolosta:[51]

»Luurankonäytteen rodunmäärityksen onnistuminen ei todista rotukäsitteen olemassa olosta vaan pikemminkin ennustaa, mihin sosiaalisesti luotuun rotuluokkaan henkilö oli sijoitettu eläessään. Näytteessä voi olla piirteitä, jotka viittaavat afrikkalaiseen alkuperään, jolloin tässä maassa [Yhdysvalloissa] henkilö on todennäköisesti luokiteltu "mustaksi" riippumatta siitä, onko sellaista rotua todella luonnossa olemassa.»

Oikeusantropologiassa rodunmääritys tapahtuu vertailemalla näytekalloa laajoihin referenssikokoelmissa, kuten esimerkiksi Terry-kokoelmassa Smithsonian-instituutissa, olevista pääkalloista tehtyihin mittauksiin. Pääkallot on ryhmitelty roduittain joko henkilön syntymätodistuksen tai kuoleman jälkeisen ruumiinavauksen perusteella. Molemmissa tapauksissa henkilöt, joita kulttuurisesti pidetään "negroidisina" tai "mustina", luokitellaan mustiksi, vaikka heissä olisi vain 1/8:s tai 1/16:s osa afrikkalaista alkuperää.[10] Rotu ei siis tarkoita puhtaasti biologisesti määräytynyttä populaatiota vaan kertoo "mihin sosiaalisesti luotuun "rotukategoriaan" henkilö on sijoitettu".[51]

Rotu lääketieteessä

Yhdysvalloissa on vuonna 2006 tehty havainto, että tiedolla rodullisesta alkuperästä voi olla merkitystä potilaiden terveyden kannalta.[52] Lääketieteessä käytetään siksi toisinaan jaotteluja geneettisiin ryhmiin, joiden alttius geneettisille sairauksille ja lääkkeiden vaikutuksille vaihtelee. Yhdysvaltojen lääkintöviranomainen FDA on hyväksynyt ensimmäisen niin sanotun "etnisen lääkkeen", BiDilin käytettäväksi afroamerikkalaisten sydänsairauksien hoitoon.[53] Lääke todettiin tehokkaaksi nimenomaan mustien sydäntaudin hoitoon sen jälkeen, kun se oli epäonnistunut laajemmassa tutkimuksessa.[34] BiDilin tapauksessa kuitenkin syy lääkkeen tehoon nimenomaisesti mustilla on epäselvä, ja on mahdollista, että syynä olisi esimerkiksi afroamerikkalaisten suurempi altistuminen lyijylle, ilmansaasteille ja hyönteismyrkyille.[54] Syyksi BiDilin tuomiseen markkinoille nimenomaan mustille potilaille tarkoitettuna on esitetty myös Yhdysvaltain patenttilainsäädännön erikoisuuksia: lääke yhdistää kaksi lääkeainetta, joiden teho sydänsairauksien hoidossa on näyttöä ilman rodun tai etnisyyden selittävää tekijää. [55]

Eräät tutkijat ovat esittäneet, että rotu selittävänä tekijänä lääketieteessä on vain merkki niistä geeneistä, jotka määrittävät lääkkeitä metabolisoivia entsyymejä ja että nykytieteen tulokset rodusta asettavat epäilyksenalaiseksi rodun käyttämisen lääketieteellisesti merkittävänä selittävänä tekijänä.[56] Helmikuussa 2001 Archives of Pediatrics and Adolescent Medicine -lehden toimituskunta pyysi, etteivät tutkijat enää käyttäisi käsitettä "rotu" selittävänä muuttujana eivätkä käyttäisi vanhentuneita käsitteitä. Myös jotkin muut lehdet, kuten New England Journal of Medicine ja American Journal of Public Health ovat antaneet samankaltaiset ohjeet. [17]

Rotu yhteiskunnallisena ilmiönä

Monien tutkijoiden mielestä rotu on käsitteenä aina sisältänyt myös muita kuin vain ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Nykyinen 1700-luvulla kehitetty käsitys rodusta perustuu aikakauden näkemykseen ihmisten, luonnon ja Jumalan muodostamasta hierarkkisesta järjestelmästä. Jumalan määrittelemästä rotuhierarkiasta muodostui perustelu kolonialismille ja orjuudelle. 1800-luvun alussa katsottiin, että eurooppalaiset, afrikkalaiset ja intiaanit olivat omia erillisiä lajejaan, ja afrikkalaisten katsottiin olevan vähiten inhimillisiä ja taksonomisesti lähinnä apinoita. Käsitys rodusta ja siihen liittyvät ennakkoluulot ja myytit ovat syvään juurtuneita eri kulttuureihin ja vaikuttavat käsityksiin ihmisten biologisista eroista ja kulttuureista. [12] Rotukäsite on myös ollut yhteydessä rasismiin.

Rasismi

Pääartikkeli: Rasismi, Rotuerottelu
"Nämä tilat varattu valkoisille", apartheidin aikainen kyltti englanniksi ja afrikaansiksi.

Rotukäsitteeseen on aina liittynyt muitakin kuin vain ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Jo taksonomian isän Carl von Linnén rotuluokitelussa ryhmiin liitettiin luonteenpiirteitä, ja myöhemmin Francis Galtonin kehittämässä "tieteellisessä rasismissa" siitä tuli ihmisryhmien arvottamisen väline.[10]

Rasismi eli rotusyrjintä on ideologia tai toiminta, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai "kansanluonteen" erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismia ovat myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen. Rasismi liitetään usein etnisten konfliktien lietsontaan, rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumisesta eri rotuihin.[57]

Rotusyrjintä on yleisin rasistinen käytäntö. Se merkitsee tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimista tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjintää esimerkiksi työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa. Rotuerottelu on käytäntö, jossa ihmisiä erotellaan rodun perusteella normaaleissa toiminnoissa, kuten koulutuksessa, hotelli- ja ravintolapalveluissa tai asumisessa.[58] Rotuerottelua on harjoitettu maiden lainsäädännöistä huolimatta tai harvemmin lainsäädännön kautta muun muassa Etelä-Afrikassa apartheidin aikana ja Yhdysvaltain etelävaltioissa aina 1960-luvulle asti.

Rotuluokittelut

Rotu on suurelta osin poliittinen ja sosiaalinen kysymys, ja sen määritelmät ja erilaiset rotuluokittelut eroavat eri maissa. Yhdysvaltain hallinto on määritellyt joukon rotuja, joita käytetään väestönlaskennassa ja tilastoissa. Vuoden 2000 väestönlaskennassa käytetty rotuluokittelu perustui ihmisten omaan ilmoitukseen. Yhdysvaltain käyttämät rotuluokat ovat sosiaalipoliittisia eivätkä tieteellisiä tai antropologisia käsitteitä. Luokittelussa on sekä rotuun että henkilön alkuperämaahan perustuvia luokkia.[59] Esimerkiksi Brasiliassa on käytössä huomattavasti yhdysvaltalaista luokittelua laajempi järjestelmä, ja Haitissa käytetty määritelmä "valkoisesta" poikkeaa huomattavasti Yhdysvaltain määritelmästä.[9]

Etelä-Afrikassa säädettiin vuonna 1950 väestö- ja rekisteröintilaki (Population Registration Act), jossa esitettiin menetelmä kaikkien eteläafrikkalaisten rodun määrittelemiseksi ja rekisteröimiseksi ja joka toimi kaiken myöhemmän apartheidlainsäädännön pohjana. Lain perusteella kaikki Etelä-Afrikan kansalaiset rekisteröitiin joko eurooppalaisiksi, värillisiksi tai alkuasukkaiksi. Uusi kategoria "aasialaiset" lisättiin lakiin vuonna 1959 maan intialaisia varten. Ihmisen rodun määrittelyn perustaksi otettiin "yhteisön hyväksyntä", ja sitä laajennettiin myöhemmin ottamaan lukuun henkilön ulkonäkö ja sukujuuret, jotta voitiin estää vaaleiden afrikkalaisten "esiintyminen" valkoisina. Värillisten erottamiseksi valkoisista käytettiin muun muassa seuraavia määrittelyjä:[60]

  1. henkilön hiusten piirteet
  2. muun karvoituksen ominaisuudet
  3. ihon värisävy
  4. kasvonpiirteet
  5. kotikieli ja erityisesti afrikaansin taito
  6. asuinalue, ystävät ja tuttavat
  7. työ
  8. sosiaalinen asema ja yhteiskuntaluokka
  9. ruokailu- ja juomatottumukset

Rotu ja älykkyys

Pääartikkeli: Rotu ja älykkyysosamäärä

Rodun ja älykkyysosamäärän yhteyksien tutkiminen on älykkyyden tutkimuksen kiistanalainen osa-alue. Sen pyrkimyksenä on tarkastella rotujen ja etnisten ryhmien välisten älykkyyserojen taustaa, luonnetta ja seurauksia. Tutkimussuuntauksen kritiikki kohdistuu sekä rotumäärittelyjen epätieteellisyyteen että älykkyyden määrittelyn vaikeuteen.[61]

Viitteet

  1. ↑ Long JC, Kittles RA.: Human genetic diversity and the nonexistence of biological races. Hum Biol, 2003, nro 75, s. 449–471.
  2. ↑ Hooton, E.A.: Methods of racial analysis. Science, 1926, nro LXIII, s. 75–81.
  3. ↑ Mayer, Ernst: Principles of Systematic Zoology. New York. McGraw-Hill, 1969.
  4. ↑ Dobzhansky,Theodosius: Genetics of the Evolutionary Process. New York. Columbia University Press, 1970.
  5. ↑ Templeton AR.: Nested clade analyses of phylogeographic data: testing hypotheses about gene flow and population history. Molecular ecology, 1998, nro Apr;7(4), s. 381–397.
  6. ↑ a b c Michael Levin: The Race Concept: A Defense. Behavior and Philosophy, 2002, nro 30, s. 21–46. : "“Race,” in a word, is used to denote continental or subcontinental clades. Cladistic taxonomy (Kitching et al., 1998; also see Andreasen, 1998, for a similar approach) takes the basic taxon to be the genealogical unit, ancestors–plus–line–(or tree)–of–descent, what according to the present analysis races are. "
  7. ↑ a b The Race Question 1950. UNESCO. Viitattu 16.4. 2008. (englanniksi)
  8. ↑ Esimerkiksi hutujen ja tutsien jaottelu perustuu enemmänkin yhteiskuntaluokkaan ja taloudellisiin tekijöihin kuin etnisiin näkökohtiin. Hieman yleistäen ilmaistuna hutu muuttui tutsiksi, jos hän ryhtyi kasvattamaan nautakarjaa, ja tutsi muuttui hutuksi, mikäli hän rupesi viljelemään maata.Philip Gourevitch: Huomenna meidät ja perheemme tapetaan. Kertomuksia Ruandasta. Nemo, 2001. ISBN 952-5180-35-2. Myöhemmin brittiläinen John Hanning Speke esitti, että tutsit kuuluvat "korkeampaan" haamilaiseen ja hutut "alempaan" banturotuun.[1]
  9. ↑ a b Susan Pizarro-Eckert,: Top 10 Facts About Race About, Inc., A part of The New York Times Company. (englanniksi) "Because race is a political and social issue, definitions and classification systems differ from one country to another. For example, Brazil has many more racial categories than the U.S., and Haiti has a vastly different definition of "white" than the U.S....who's white, who's black, who's Asian have all changed just within the highly politicized American racial classification system. A close look at the highly imperfect classification system in use today reveals an incomplete map and an inconsistent application of guidelines and definitions. For example, in order to claim identity as an "American Indian" one must earn it; they must prove tribal membership or a minimum percentage of blood relation. On the other hand, to classify as "Black or African American" all that's necessary is a single "drop," or one ancestor, and the option of choice in identity is removed."
  10. ↑ a b c d e f g Leonard Lieberman: "Race" 1997 and 2001: A Race Odyssey 1997. American. (englanniksi)
  11. ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 5778
  12. ↑ a b c d e esimerkiksi: [http://www.aaanet.org/stmts/racepp.htm American Anthropological Association Statement on "Race"] May 17, 1998. American Anthropological Association. Viitattu 9.4. 2007. (englanniksi) "Physical variations in any given trait tend to occur gradually rather than abruptly over geographic areas. And because physical traits are inherited independently of one another, knowing the range of one trait does not predict the presence of others. For example, skin color varies largely from light in the temperate areas in the north to dark in the tropical areas in the south; its intensity is not related to nose shape or hair texture. Dark skin may be associated with frizzy or kinky hair or curly or wavy or straight hair, all of which are found among different indigenous peoples in tropical regions. These facts render any attempt to establish lines of division among biological populations both arbitrary and subjective." Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”aaa” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  13. ↑ Four statements on the race question 1969. UNESCO. Viitattu 14.4. 2008. (englanniksi)
  14. ↑ a b G M Oppenheimer: Paradigm lost: race, ethnicity, and the search for a new population taxonomy.. Am J Public Health, 2001, nro 91(7), s. 1049–1055. "The Institute of Medicine (IOM) recently recommended that the National Institutes of Health (NIH) reevaluate its employment of “race,” a concept lacking scientific or anthropological justification, in cancer surveillance and other population research."
  15. ↑ Leonard Lieberman, Rodney C. Kirk, and Alice Littlefield, "Perishing Paradigm: Race 1931–1999," American Anthropologist 105, no. 1 (2003): 110–113. A following article in the same issue, by Mat Cartmill and Kaye Brown, questions the precise rate of decline, but agrees that the Negroid/Caucasoid/Mongoloid paradigm has fallen into near-total disfavor.
  16. ↑ a b R.C. Lewontin: Confusions About Human Races April 20, 2005. The Social Science Research Council. Viitattu 9.4. 2007. (englanniksi)
  17. ↑ a b Frederick P. Rivara and Laurence Finberg, "Use of the Terms Race and Ethnicity," Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 155, no. 2 (2001): 119. For similar author's guidelines, see Robert S. Schwartz, "Racial Profiling in Medical Research," The New England Journal of Medicine, 344 (no, 18, May 3, 2001); M.T. Fullilove, "Abandoning 'Race' as a Variable in Public Health Research: An Idea Whose Time has Come," American Journal of Public Health, 88 (1998), 1297–1298; and R. Bhopal and L. Donaldson, "White, European, Western, Caucasian, or What? Inappropriate Labeling in Research on Race, Ethnicity, and Health." American Journal of Public Health, 88 (1998), 1303–1307.
  18. ↑ Tauno Linkoranta, Me ja ne. Arvostelu teoksesta Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo, Kallonmittaajia ja skinejä. Rasismin aatehistoriaa. Yliopisto-lehti 2/1999. [2]
  19. ↑ a b Lieberman, Hampton, Littlefield, and Hallead: Race in Biology and Anthropology: A Study of College Texts and Professors. Journal of Research in Science Teaching, 1992, nro 29, s. 301–321.
  20. ↑ How “Caucasoids”Got Such Big Crania and Why They Shrank February 2001. Current Anthropology Volume 42, Number 1. (englanniksi)
  21. ↑ Leonard Lieberman, Blaine W. Stevenson, Larry T. Reynolds: Race and Anthropology: A Core Concept without Consensus. Anthropology & Education Quarterly, 1989, nro 2, s. 67–73. "Race, once a core anthropological concept, is no longer supported by a majority of members of the discipline."
  22. ↑ a b c Michael James: Race Wed May 28, 2008. The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 18.7. 2008. (englanniksi)
  23. ↑ a b c d e f Pekka Isaksson, Jouko Jokisalo: Historian lisälehtiä – Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 183–184. Like, 2005. 952-471-543-0.
  24. ↑ [http://www.wilderdom.com/personality/L4-1IntelligenceNatureVsNurture.html Nature vs Nurture in Intelligence] wilderdom.com. 10 Apr 2005. Viitattu 7.3. 2007. (englanniksi) "Galton was convinced that "intelligence must be bred, not trained". Such arguments have had massive social consequences and have been used to support apartheid policies, sterilization programs, and other acts of withholding basic human rights from minority groups."
  25. ↑ a b Pekka Isaksson, Jouko Jokisalo: Historian lisälehtiä – Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 208–213. Like, 2005. 952-471-543-0.
  26. ↑ Jeremy Rifkin: biotekniikan aika, Otava 1999 (ISBN 951-1-15987-9), alkuteos The Biotech Century, 1998
  27. ↑ Euthanasia 2 September 2006. ARC The Genuine Action Reinhard Camps Website. Viitattu 18.7. 2008. (englanniksi)
  28. ↑ a b Herman B. Lundborg, F. J. Linders: The Racial Characters of the Swedish nation: Anthropologia suecica. Statens rasbiologiska institut, 1926.
  29. ↑ Carleton Coon: The Races of Europe, s. Chapter IX, section 11. The Baltic Finns: Finland. Society for Nordish Physical Anthropology, 1939. Teoksen verkkoversio.
  30. ↑ a b c John P. Jackson, Jr.: “In Ways Unacademical”: The Reception of Carleton S. Coon’s The Origin of Races. Journal of the History of Biology, 2001, nro 34, s. 247–285. Artikkelin verkkoversio.
  31. ↑ a b Rebecca L. Cann*, Mark Stoneking & Allan C. Wilson: Mitochondrial DNA and Human Evolution. Nature, 1987, nro 325, s. 31–36.
  32. ↑ Michael J. Bamshad and Steve E. Olson: Does Race Exist?. Scientific American, 2003, nro December. "Does Race Exist? If races are defined as genetically discrete groups, no. But researchers can use some genetic information to group individuals into clusters with medical relevance."
  33. ↑ Joseph L. Graves, Jr.*: What We Know and What We Don’t Know: Human Genetic Variation and the Social Construction of Race April 25, 2005. The Social Science Research Council. Viitattu 9.4. 2007. (englanniksi) "“Genetics for the Human Race” began with a commentary imploring researchers to change from socially constructed race-based to genetic population-based thinking. In fact, every one of the papers published in this volume discussed the limitations of present genetic data to reconstruct 19th century typological racial schemes. All recognized that geographic variation exists, and that this variation may play a role in specific diseases, but none expressed that “race” as classically defined was an appropriate way to classify individuals."
  34. ↑ a b Gregory M. Lamb: A place for race in medicine?. The Christian Science Monitor, 2005, nro March 03. "Indeed, scholars in recent decades had concluded that racial designations are fuzzy, so hard to pin down that people's self-reporting of their race had become the only useful method of designating race. In the 1990s the work of the Human Genome Project – an international effort to sequence and map all human genes – seemed to add legitimacy to this view."
  35. ↑ a b Noah A. Rosenberg,1* Jonathan K. Pritchard,2 James L. Weber,3 Howard M. Cann,4 Kenneth K. Kidd,5 Lev A. Zhivotovsky,6 Marcus W. Feldman7: Genetic Structure of Human Populations. Science, 2002, nro Vol. 298. no. 5602, s. 2381–2385.
  36. ↑ a b c d David Serre and Svante Pääbo: Evidence for Gradients of Human Genetic Diversity Within and Among Continents. Genome Research, 2004, nro 14, s. 1679–1685.
  37. ↑ a b Tang H, Quertermous T, Rodriguez B, Kardia SL, Zhu X, Brown A, Pankow JS, Province MA, Hunt SC, Boerwinkle E, Schork NJ, Risch NJ.: Genetic structure, self-identified race/ethnicity, and confounding in case-control association studies. American journal of human genetics, 2005, nro 76(2), s. 268–275.
  38. ↑ a b Smith, H., Chiszar, D., and Montanucci, R: Subspecies and Classification. Herpetological Review, 1997, nro 28(1), s. 13–16. Artikkelin verkkoversio.
  39. ↑ polytypism 1999. Dictionary of Zoology 1999, originally published by Oxford University Press 1999.. Viitattu 21.7. 2008. (englanniksi)
  40. ↑ Leonard and William Byrne: Race and How to Teach It. SACC Notes. American Anthropological Association, 1993, nro Spring-Summer:2–3.
  41. ↑ Franz Boas: Changes in the bodily form of descendants of immigrants. American Anthropologist, 1912.
  42. ↑ OBITUARY – WILLIAM L. BROWN JR. June 1, 1922 – March 30, 1997 The William L. Brown, Jr., Digital Library. Viitattu 9.4. 2007. (englanniksi) "Inevitable by-products of this emphasis were Wilson and Brown's (1953) and Brown and Wilson's (1954) vigorous attacks on the taxonomic subspecies, which had a tremendous effect on zoological systematics in general. "
  43. ↑ Brace, C. Loring: The Concept of Race – A Non-Racial Approach Towards the Understanding of Human Diversity, s. 103–152. The Free Press of Glencoe, 1964.
  44. ↑ Frank B. Livingstone and Theodosius Dobzhansky: On the non-existence of human races. Current Anthropology, 1962, nro 3, s. 279–281.
  45. ↑ Lewontin: The Apportionment of Human Diversity. Evolutionary Biology, 1973, nro 6, s. 381–397.
  46. ↑ Edwards, A., W., F.: Human genetic diversity: Lewontin’s fallacy. BioEssays, 2003, nro 25, s. 798–801.
  47. ↑ Dennis O'Neil: Race and Ethnicity: Overview July 05, 2006.. Behavioral Sciences Department, Palomar College, San Marcos, California. Viitattu 8.5. 2008. (englanniksi)
  48. ↑ Frayer, D. W., M. H. Wolpoff, A. G. Thorne, F. H. Smith, and G. G. Pope.: Theories of modern human origins: the paleontological test. AMERICAN ANTHROPOLOGIST, 1993, nro 95, s. 14–50.
  49. ↑ a b Leiberman and Jackson: Race and Three Models of Human Origins. American Anthropologist, 1995, nro 97(2), s. 231–242.
  50. ↑ Mark D. Shriver, Esteban J. Parra, Sonia Dios, Carolina Bonilla, Heather Norton, Celina Jovel, Carrie Pfaff, Cecily Jones, Aisha Massac, Neil Cameron, Archie Baron, Tabitha Jackson, George Argyropoulos, Li Jin, Clive J. Hoggart, Paul M. McKeigue, Rick A. Kittles: Skin pigmentation, biogeographical ancestry and admixture mapping. Human Genetics, 2003, nro 112, s. 387–399.
  51. ↑ a b N.J. Sauer: Forensic Anthropology and the Concept of Race: If Races Don't Exist, Why are Forensic Anthropologists So Good at Identifying Them?. Social Science and Medicine, 1992, nro vol.34, no.2, s. 107–111.
  52. ↑ Race can be important in medicine. The Economist, 2006, nro Apr 12th 2006. Artikkelin verkkoversio.
  53. ↑ Bidil NitroMed. Viitattu 10.4. 2007. (englanniksi)
  54. ↑ David Goldstein and Hunt Willard: A Medicine For One Race Only? Duke University. Viitattu 10.4. 2007. (englanniksi)
  55. ↑ Pamela Sankar 1* Jonathan Kahn 2: BiDil: Race Medicine Or Race Marketing?. Health Affairs, 10.1377/hlthaff.w5.455, 2005.
  56. ↑ Root, Michael: Määritä osoite! 2002. Philosophy of Science Assoc. 18th Biennial Mtg – PSA 2002: PSA 2002 Contributed Papers. Viitattu 10.4.2007. (englanniksi)
  57. ↑ "racism." The Oxford Dictionary of Philosophy. Oxford University Press, 1994, 1996, 2005. Answers.com 21 Jan. 2008. http://www.answers.com/topic/racism
  58. ↑ "segregation." Encyclopedia of Public Health. The Gale Group, Inc, 2002. Answers.com 21 Jan. 2008. http://www.answers.com/topic/segregation
  59. ↑ OFFICE OF MANAGEMENT AND BUDGET: Revisions to the Standards for the Classification of Federal Data on Race and Ethnicity October 30, 1997. Federal Register. (englanniksi)
  60. ↑ Deborah Posel: What’s in a name? Racial categorisations under apartheid and their afterlife transformation.und.ac.za. (englanniksi)
  61. ↑ Sternberg, R. J., Grigorenko, E. L., & Kidd, K. K. (2005). Intelligence, Race, and Genetics. American Psychologist, Vol. 60, 46–59.

Aiheesta muualla

Virallisia kannanottoja

Muut

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ihmisrotu&oldid=5427079”