Suomensukuinen

Suomensukuisten kansojen asuinalueet englanniksi.

Suomensukuinen tarkoittaa suomensukuista eli uralilaista kieltä puhuvaa kansaa tai ihmistä. Suomensukuisiksi kieliksi lasketaan suomalais-ugrilaiset ja uralilaiset kielet. Niistä muita kuin itämerensuomalaisia kieliä sanotaan usein suomen kielen etäsukukieliksi. Käsite suomensukuinen on kuitenkin alun perin viitannut kielellisen sukulaisuuden lisäksi geneettiseen ja kulttuuriseenkin sukulaisuuteen, joiden on ajateltu yhdistävän uralilaisia kieliä puhuvia kansoja.

1800- ja 1900-luvun käsityksiä

Suomensukuisten kielten puhujien muodostama Suomen suku ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin usein ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi Aarno Karimo kirjoitti kirjassaan Kumpujen yöstä (1929–1932): Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla... Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus Uralin lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään Raamatun kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu luvattuun maahan.

Vuosien 1918–1922 heimosotia perusteltiin aikoinaan kansojen yhteenkuuluvuudella, mutta ne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille.

Geneettinen samankaltaisuus

Nykytietämyksen mukaan jotkin uralilaiset kansat eroavat geneettisesti toisistaan, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Kielikunnan sisällä keskenään läheiset kansat muistuttavat toisiaan yleensä myös geneettisesti. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää muun muassa itämerensuomalaisia kansoja. Myös suomensukuisten kansojen muinaiskulttuurissa ja -uskonnossa on ollut samankaltaisuuksien lisäksi eroavaisuuksia. Uskontoon ja kulttuuriin vaikutti voimakkaasti elinkeino, joka vaihteli eri uralilaisia kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esimerkiksi maata viljelevien suomalaisten ja virolaisten uskomukset olivat lähempänä toisiaan ja jopa muiden maanviljelyä harjoittavien kansojen uskomuksia kuin metsästyksellä eläneiden saamelaisten shamanismia. Silti jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt.

Isälinjat

Suomalaisten miesten isälinjoja genettisesti tutkittaessa on havaittu, että suomalaisten miesten yleisin haploryhmä on N3a (toisen merkintätavan mukaan N1c1), jota esiintyy 63,2 % miespuolisesta Suomen väestöstä. Pohjois-Savossa tämän isälinjan esiintymistiheys on lähes 80 %. Tämä Sisä- ja Itä-Suomessa erityisen yleinen haploryhmä on yleinen myös muilla suomalais-ugrilaisia kieliä, mutta myös balttilaisia kieliä puhuvien kansojen keskuudessa. Esimerkiksi suomalais-ugrilaisilla virolaisilla (35,7 %), karjalaisilla (43 %), saamelaisilla (47,2 %), kuten myös balttialaisilla liettualaisilla ja latvialaisilla (36,7–41,9 %) N3a on yleinen. Sitä esiintyy usein myös joillain Siperian uralilaisilla kansoilla, kuten nenetseillä (40,5 %), hanteilla (38,3 %) ja udmurteilla (56,3 %) Tätä haploryhmää ei kuitenkaan esiinny Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa se on Pohjois-Norjaa lukuun ottamatta harvinainen. Kaikilla N3a-haplotyypin haaroilla on yhteinen esivanhempi noin 5 000 vuoden päässä menneisyydessä, jossain idässä.

Käsitteen kritiikkä

Ilmaisu suomensukuinen on jokseenkin Suomi-keskeinen, koska suomi ei ole suurin uralilainen kieli, vaan toiseksi suurin. Esimerkiksi germaaneja voitaisiin samalla logiikalla kutsua englanninsukuisiksi tai saksansukuisiksi. Käsitettä ei käytetä kielitieteessä Suomen ulkopuolella, vaan yleisesti puhutaan suomalais-ugrilaisista kansoista tai uralilaisista kansoista.

Katso myös

• Suomalaisten alkuperä
• Itämerensuomalainen mytologia