Luettelo Hämähäkkimiehen vihollisista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hämähäkkimiehen viholliset ovat Batmanin vihollisten tapaan miltei yhtä tunnettuja kuin supersankari itse. Elinkaarensa aikana Hämähäkkimies on kohdannut poikkeuksellisen suuren lukumäärän erilaisia vihollisia eri tarinoissa ja sarjakuvalehdissä.

Hämähäkkimiehen vihollisilla on monia yhteisiä piirteitä. Heidän hahmonsa ja persoonansa ovat usein syntyneet tieteellisten kokeiden yhteydessä tapahtuneissa onnettomuuksissa tai virhearvioissa. Monilla vihollisilla on eläimellinen asu tai voimat. Monet vihollisista kärsivät erilaisista psykologisista ongelmista, kuten persoonallisuushäiriöistä, skitsofreniasta, psykooseista tai harhaisuudesta.

Hämähäkkimiehellä on myös useita tavanomaisia vihollisia, joilla ei välttämättä ole supervoimia. Luonnollisesti Hämähäkkimies on myös taistellut lukuisia Marvel-universumin vihollisia vastaan, joita ei pidetä suoranaisesti Hämähäkkimiehen vihollisina.

Hämähäkkimies ja murtovaras, jonka partneri tappoi Hämähäkkimiehen sedän.. (Hämähäkkimies 1/80).

Hämähäkkimiehen ensimmäinen vihollinen ei kuitenkaan ollut värikkääseen pukuun sonnustautunut rikollinen, joista hahmo on tunnettu. Ensimmäinen rikollinen oli tavallinen murtovaras, jonka rooli Hämähäkkimiehen synnyssä on kuitenkin merkittävä. Tämä nimeämätön murtovaras sai Hämähäkkimiehen (joka oli päättänyt käyttää hämmästyttäviä voimiaan rahan ansaitsemiseen) ryhtymään aktiivisesti taistelemaan rikollisuutta vastaan.

Hämähäkkimies oli nimittäin erään kerran antanut vartijan jahtaaman varkaan juosta ohitseen asiasta piittaamatta. Pian tämän jälkeen sama mies murtautui Parkerien asunnolle ja murhasi Ben Parkerin, Hämähäkkimiehen sedän. Jahdattuaan varasta erääseen varastoon, Hämähäkkimiehelle selvisi kammottava totuus. Ben-setä eläisi vielä, mikäli hän olisi käyttänyt saamiaan voimiaan vastuullisemmin.

Myöhemmissä sarjakuvissa selviää, että murtovaras oli kätkenyt Parkerien taloon vanhan ryöstösaaliinsa. Varkaan palatessa hakemaan sitä, Hämähäkkimies saa hänet kiinni rysän päältä ja kauhistunut murtovaras saa sydänkohtauksen kuollen pois.

Murtovarkaalla oli myös tytär, nimeltään Jessica Carradine, joka oli vakuuttunut isänsä syyttömyydestä. Syyttäen Hämähäkkimiestä (joka tuolloin oli Ben Reilly, Peter Parkerin klooni) hän saa selville tämän todellisen identiteetin, mutta päättää lopulta jättää menneet taakseen.

  • Elokuvassa Spider-Man - Hämähäkkimies roisto kaappaa Ben Parkerin ajaman auton ja ampuu tämän. Hämähäkkimies jahtaa varasta varastoon, jossa onneton roisto putoaa ikkunasta kuolemaansa. Elokuvan lopputekstit listaavat hahmon "Carjacker"-nimellä. Varasta esitti Michael Papajohn. Spider-Man 3-elokuvassa kuitenkin paljastuu, että Ben Parkerin tappoi todellisuudessa Hiekkamies, joka myös mukana ryöstössä ennen muuttumistaan superrikolliseksi.

Kuuluisimmat vastustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämähäkkimiehen tunnetuimmat ja suurimmat vastustajat ovat (aakkosjärjestyksessä):

Vihollinen Ensiesiintyminen Kuvaus
Carnage Amazing Spider-Man #361 Carnage on Venomin symbiootin jälkeläinen, joka vankilassa kiinnittyi Cletus Kasady- nimiseen psykopaattiin. Carnage on voimakkaampi kuin mitä Venom sekä Hämähäkkimies yhteensä. Useimmiten onkin Hämähäkkimies onkin pyytänyt Venomin apua Carnagen pysäyttämisessä. Carnage rakastaa väkivaltaisia murhia ja kaaosta. Nykyään Carnage on oletettavasti kuollut.
Elektro Amazing Spider-Man #9 Alemmuuskompleksin vaivaama Max Dillon jäi salamaniskun uhriksi, mutta kuoleman sijaan hänestä kehittyi sähköenergian mestari. Hän suunnitteli itselleen keltavihreän puvun ja on taistellut useaan otteeseen Hämähäkkimiestä vastaan.
Hiekkamies Amazing Spider-Man #4 Flint Markon paetessa vankilasta hän vahingossa hoiperteli alueelle, jossa suoritettiin ydinasetestauksia. Pommin säteily muutti hänen fysiologiansa niin, että Marko koostuu massasta hiekkamaisia partikkeleita. Hiekkamies toimi myöhemmin sankarina jonkin aikaa, mutta aivopestiin jälleen rikoksen poluille. Spiderman 3-elokuvassa Flint Marko tappoi Hämähäkkimiehen sedän vahingossa.
Kameleontti Amazing Spider-Man #1 Ensimmäinen varsinainen superroisto, jonka Hämähäkkimies on koskaan tavannut. Oikealta nimeltään Kameleontti Dimitri Smerdjakov-niminen vakooja, jonka erikoisalaa on naamioituminen. Hän on Kraven Saalistajan velipuoli.
Kingpin Amazing Spider-Man #50 Wilson Fisk on mahtavin New Yorkin rikollislordeista. Kingpin on kahinoinut useasti Hämähäkkimiehen kanssa, mutta suunnannut myöhemmin huomionsa Daredeviliin.
Korppikotka Amazing Spider-Man #2 Vanhemman puoleinen herrasmies Adrian Toomes päätti vanhoilla päivillään kääntyä keksimänsä lentolaitteen myötä rikoksen poluille. Lintumaisen asunsa kanssa Korppikotka suorittaa uskaliaita ryöstöjään korkealla New Yorkin katujen yllä.
Kraven Saalistaja Amazing Spider-Man #15 Tunnettu suurriistan metsästäjä Sergei Kravinoff päätti kaikki saaliit kellistettyään keskittyä Hämähäkkimiehen jahtaamiseen. Lukuisten tappioiden jälkeen Kraven kehitti Hämähäkkimiehen tuhoamisesta pakkomielteen ja onnistui haudata tämän elävältä. Onnistuttuaan ja koettuaan elämänsä turhaksi, Kraven teki itsemurhan.
Lisko Amazing Spider-Man #6 Tohtori Curt Connorsin menetettyä kätensä sodassa, hän kehitti matelijan DNA:sta seerumin, joka kasvatti Connorsin käden takaisin muuttaen hänet samalla liskomaiseksi olennoksi. Hämähäkkimies on kuitenkin aina onnistunut kumoamaan seerumin muutokset.
Mysterio Amazing Spider-Man #13 Kun erikoisefektien suunnittelija Quentin Beck päätti käyttää elämänsä rikosten tekemiseen, illuusioiden mestari Mysterio oli syntynyt. Mysterio teki myöhemmin itsemurhan hävittyään taistelussa Daredeviliä vastaan. Nykyään mutantti nimeltään Francis Klum on perinyt Mysterion paikan.
Mörkö Amazing Spider-Man #238 Miljönääri muotisuunnittelija Roderick Kingsley, joka Vihreän Menninkäisen aseistuksen avulla nousi Marvel-universumin yhdeksi vaarallisimmista rikollisista.
Nuijapää Amazing Spider-Man #113 Vaarallinen rikollispomo, jolla on fiksaatio gangsterielokuviin. Nuijapään päässä on vahva metallilaatta, jota hän käyttää taisteluissaan. Nuijapää on yksi Marvel-universumin alamaailman johtajista.
Sakaali Amazing Spider-Man #129 Tohtori Miles Warren työskenteli Empire State- yliopistossa biologian professorina ja ihastui Peter Parkerin tyttöystävään, Gwen Stacyyn. Gwenin kuoleman jälkeen Warren sekosi ja sekoitti sakaalinsa geneettisiä materiaaleja omaansa. Sakaali oli yksi pääsuunnittelijoista Kloonisaagassa.
Sarvikuono Amazing Spider-Man #41 Aleksei Sytsevich oli köyhä maahanmuuttaja, joka luisui rikosten poluille. Hän osallistui kokeeseen, jossa hänen ihonsa korvattiin liki tuhoutumattomalla keinoiholla. Sarvikuono on tylsämielinen rikollinen, mutta puhtaan voiman suhteen yksi Hämähäkkimiehen voimakkaimmista vastustajista.
Tohtori Mustekala Amazing Spider-Man #3 Tohtori Otto Octavius oli kunnioitettu ja huippuälykäs tiedemies, joka kehitti nerokkaat mekaaniset apulonkerot avukseen käsitellessään vaarallisia radioaktiivisia aineita. Lonkerot kuitenkin kiinnittyivät hänen hermoihinsa laboratorioräjähdyksen myötä ja ajoivat hänet hulluuteen. Tohtori Mustekala on Kuuden Koplan perustaja ja vastuullinen George Stacyn murhasta. Myöhemmin Hämähäkkimiehen klooni Kaine tappoi Tohtori Mustekalan, mutta ninjakultti Käsi toi tämän takaisin elävien kirjoihin.
Tärisyttäjä Amazing Spider-Man #46 Murtovaras Herman Schultz, joka kehitti itselleen voimakkaita shokkiaaltoja lähettävät hanskat. Tärisyttäjä käyttää keltaruskeaa pukuaan suojellakseen itseään omilta "tärinöiltään". Tärisyttäjä on Hämähäkkimiehen yksi pragmaattisimmista vihollisista ja tietää yleensä omat rajansa.
Venom Amazing Spider-Man #299 Hämähäkkimiehen saadessa Salatuissa Sodissa itselleen uuden, mustan asun, paljastui vasta myöhemmin asun olevan todellisuudessa elävä olento. Hankkiuduttuaan asusta eroon, symbioottinen olento sitoutui Eddie Brock- nimiseen reportteriin muodostaen näin Venomin. Symbiootin ansiosta Brockilla on kaikki - ja vähän enemmänkin, Hämähäkkimiehen voimat. Venom tuntee Hämähäkkimiehen salaisen identiteetin Peter Parkerina ja on näkymätön Hämähäkkimiehen vaistolle. Nykyään Venomin manttelia kantaa Skorpioni.
Vihreä Menninkäinen (I)Amazing Spider-Man #14
(II) Amazing Spider-Man #136
Vihreän Menninkäisen manttelia on kantanut ainakin kaksi miestä, Norman ja Harry Osborn, isä ja poika. Norman Osborn, Vihreän Menninkäisen identiteetin luoja, oli nerokas tiedemies, joka kokeili kokeiluasteella olevaa supersotilasseerumia itseensä ja sai valtavat voimat, mutta sekosi prosessin aikana. Myöhemmin Norman Osborn tappaa Hämähäkkimiehen tyttöystävän, Gwen Stacyn. Norman Osbornin lyhytaikaisen kuoleman aikana hänen poikansa Harry peri Menninkäisen manttelin itselleen, mutta kuoli seerumin vaikutusten vuoksi.

Muita Hämähäkkimiehen ”omia” vihollisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]