Vakoilu

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vakooja)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Poliisin ja armeijan oikeudesta vakoilla ja muutoin häiriköidä ihmisiä on Suomessa vastuussa eduskunta. Suomessa ei käydä ihmisoikeuskeskustelua vakoilusta.

Vakoilu on tietojen hankkimista uhrin tietämättä eli tahdon vastaisesti. Se rikkoo uhrin itsemääräämisoikeutta eli ihmisoikeuksia. Vakoilun kohteena on yleensä toisen valtion hallinto tai sotilaallinen organisaatio, yksittäinen henkilö tai henkilöjoukko, jokin teollisuuden haara tai yksittäinen yritys, jolloin on kyse teollisuusvakoilusta.

Vakoilukeinoja ovat ihmisten eli vakoojien suorittama vakoilu, apuvälineiden käyttö (muun muassa vakoilusatelliitit) ja salakuuntelu.

Yksittäisen ihmisen vakoilu keskittyy esimerkiksi uhrin sijaintiin ja tekemisiin. Henkilön yhteyksiä toisiin henkilöihin voidaan myös vakoilla kun halutaan saada tietoa verkostoista. Erityinen laji vakoilua on aviopuolison uskottomuuden vakoilu. Tähän voidaan käyttää yksityisetsiviä. Henkilökohtaista vakoilua sanotaan myös varjostukseksi.

Teollisuusvakoilussa kohdeyrityksestä vakoillaan tuotantoprosessien menetelmiä, muotoilua ja käytettyjä raaka-aineita, tuotesuunnitelmia sekä tulevaisuudensuunnitelmia.

Valtioiden vakoilukohteina voivat olla esimerkiksi toisinajattelijat, vähemmistöihin kuuluvat ihmiset, vieraan maan strategiset sotilas- ja siviilikohteet kuten rakennukset, joukkojen sijoituskohteet, rautatiet ja ohjusasemat. Suurimittaisinta vakoilu on valtioiden välillä kriisiksi nimetyissä tilanteissa, missä vakoilua hoitaa nimetty järjestö. Rauhan aikana sodan uhatessa vihollisesta tiedustellaan mahdollista sotilaallisia varustelutoimenpiteitä. Sodankäynnissä vakoilutulosten perusteella voidaan suunnitella vastatoimia vihollisen pyrkimyksiä estämään.

Elokuvissa, kirjallisuudessa ja jossain määrin myös videopeleissä vakoilu ja siihen liittyvä välineistö on erittäin suosittu aihe. Tunnetuin kuvitteellinen vakooja lienee James Bond.

Vakoilun käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakooja on agentti eli asiahenkilö, joka toimii vakoilun kohteen tietämättä toimeksiantajansa (tavallisesti valtiollisen organisaation) eduksi. Kaksoisagentti on vakooja, joka toimii vakoilun kohteen eduksi varsinaista toimeksiantajaansa vastaan.

Vakoiluun liittyy aina suhteellisen edun hankkimisen pyrkimys. Vakoiluun liittyvät keskeisesti: (1) vakoilutoiminta, (2) vastatoiminta eli hyökkäys vakoilua vastaan (vastavakoilu) tai vakoojien paljastaminen(3) vastavastatoiminta, eli suojautuminen vakoilua vastaan tapahtuvalta hyökkäykseltä; esimerkiksi omien vakoojien suojaus soluttautumalla vastustajan vastavakoiluorganisaatioon.

Vakoilussa vastatoiminnan periaate näkyy muun muassa kaksois- ja kolmoisagentteina sekä erillisinä vakoilu- ja vastavakoiluorganisaatioina NSA, CIA, FBI, MI6 (Britannian ulkoinen), MI5 (Britannian sisäinen), SVR/FSB (entinen KGB), SUPO, SÄPO.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mata Hari, kuuluisa ensimmäisen maailmansodan ajan vakoilija.

Kiinalainen sotateoreetikko Sun Tzu kirjoitti vakoilijoiden käytöstä yli 2 000 vuotta sitten. Hän luokitteli salaiset asiamiehet viiteen tyyppiin:

  • paikallinen agentti on vihollisalueen ihminen, joka otetaan palvelukseen
  • salainen agentti on vihollisalueen viranhaltija, joka otetaan palvelukseen
  • kaksoisagentti on vihollisen vakoilija, joka otetaan palvelukseen
  • uhrattava agentti on oma vakoilija, jolle tahallisesti annetaan väärää tietoa
  • vakoilija on oma asioitsija, joka palaa tietojen kanssa

Sun Tzu totesi: ”Salaiset operaatiot ovat olennaisia sodassa, niiden varassa on armeijan jokainen liike.”

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lain näkökulmasta toisen valtion hyväksi vakoilua käsitellään tarkemmin artikkelissa Maanpetos

Soluttautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomea vastaan toimineista vakoojista kuuluisin ja aikansa merkittävin vakoilija Neuvostoliitolle oli Vilho Pentikäinen. Hän muun muassa luovutti Suomi-konepistoolin piirustukset Neuvostoliitolle. Pentikäinen paljastui valokuvatessaan salaisia asiakirjoja ja hän loikkasi nopeasti Neuvostoliittoon.

Sodan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen kuuluisa suomalainen vakooja sodan aikana oli kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Hella Wuolijoki, joka oli NKVD:n agentti koodinimellä ”Runoilija”. Wuolijoki muun muassa majoitti ja suojeli desanttia sekä välitti tietoja Neuvostoliiton tiedustelupalvelu NKVD:lle.

Diplomaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta karkotetaan vuosittain 2–3 diplomaattia, joista osa vakoiluepäilyjen takia. Syytteeseen johtamattomista vakoilutapauksista ei yleensä tiedoteta julkisuuteen, vaan tieto niistä annetaan vain valtakunnan poliittiselle johdolle.[1] Vuonna 1992 Suomesta karkotettiin poikkeuksellisesti 11 Venäjän diplomaattia vakoilusta epäiltyina. Diplomaatit olivat aikaisemmin toimineet muissa länsimaissa, mutta tulleet karkotetuiksi vakoilusta. Venäjä tunnetusti vakoilee diplomaattisen koskemattomuuden turvin länsimaissa. Heidän sallittiin kuitenkin Suomen ulkopoliittisen linjan mukaisesti toimia Suomessa. Poliittinen vastuu karkotuksista siirtyi vuonna 1992 Tasavallan presidentiltä pääministerille ja muille ministereille. [2]

Kylmänsodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1992−2006 Suomessa tuli julkisuuteen kaksi tapausta, joissa vakoiltiin venäläisille: Ensimmäisessä ulkoministeriön työntekijä toimitti venäläisille EU:n salaisia asiakirjoja. Kaksi venäläistä vakoojaa taas jäi kiinni Suomen tullissa matkalla Lontooseen.[3]

Vakoilumuseo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereella toimiva Vakoilumuseo on lajissaan harvinainen vakoilun erikoismuseo.

Kuuluisia tiedustelupalveluita, jotka ovat vakoilleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisia vakoojia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sun Tzu: Sodankäynnin taito, Tietosanoma Oy 1998, ISBN 951-885-040-2
  • Tasala, Markku: Operaatio Upsala
  • Rislakki, Jukka: CIA: selvitys Yhdysvaltain tiedustelupalvelun toimista maailmalla ja Suomessa (yhdessä Jorma Lindforsin kanssa, esipuhe Philip Agee). Love, Helsinki 1978
  • Rislakki, Jukka: Erittäin salainen: vakoilu Suomessa. Love-kirjat, Helsinki 1982
  • Rislakki, Jukka: Maan alla: vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944. Love-kirjat, Helsinki 1985, 2. painos 1986
  • Kuosma, T.: Vakoilusta globaaliin urkintaan. Nordbooks 2015

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lerner, K. Lee & Lerner, Brenda Wilmoth (toim.): Encyclopedia of Espionage, Intelligence and Security. , 2003. ISBN 978-0-7876-7546-2. (englanniksi)
  • Pohjonen, Juha: Maanpetturin tie: maanpetoksesta Suomessa vuosina 1945–1972 tuomitut. Helsinki : Otava, 2000. ISBN 951-1-16994-7.
  • Varjo, Veijo (salanimi, oik. Matti Arjanne): Miehet pimeästä : neuvostovakoilu Suomessa. Vapaus-sarja n:o 7. Tampere: Kustannuspiste, 1980. ISBN 951-95489-6-3. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomo Pietiläinen: Tutkimus: Venäjä vakoilee yhä eniten poliittista tietoa Helsingin Sanomat. 28.9.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 1.10.2008.
  2. Olli Ainola: Valtiosalaisuus paljastuu: Lännen asettama kokelastentti - näin Suomi päätyi kartkottamaan 11 venäläisvakoojaa Ilta-Lehti. 7.1.2017. Alma. Viitattu 7.1.2017.
  3. Paljastuneet venäläiset vakoilutapaukset Helsingin Sanomat. 28.9.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 1.10.2008.
  4. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]