Kultasakaali

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Sakaali)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusanat ”sakaali” ja ”shakaali” ohjaavat tänne. Sanojen muita merkityksiä täsmennyssivulla.
Kultasakaali
Kultasakaali Intiassa
Kultasakaali Intiassa
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Koirat Canis
Laji: aureus
Kaksiosainen nimi

Canis aureus
Linnaeus, 1758

Kultasakaalin levinneisyys
Kultasakaalin levinneisyys
Alalajit [2]
  • Canis aureus aureus
  • Canis aureus cruesemanni
  • Canis aureus ecsedensis
  • Canis aureus indicus
  • Canis aureus moreotica
  • Canis aureus naria
  • Canis aureus palaestina
  • Canis aureus syriacus
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kultasakaali Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kultasakaali Commonsissa

Kultasakaali[3][4] (Canis aureus) eli sakaali[5] (pers. šaġāl) on keskikokoinen ja raskastekoinen koiraeläinlaji.[6] Lajin nimestä on käytetty myös kirjoitusasuja šakaali ja shakaali, mutta näitä pidetään vanhentuneina.[7] Sakaali on kaikkiruokainen,[6] ja sillä on pitkät terävät kulmahampaat sekä hyvin kehittyneet raateluhampaat, jotka pystyvät lävistämään sitkeän nahan.

Kultasakaalin katsottin aiemmin elävän sekä Euraasiassa että Afrikassa, mutta viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että afrikkalaiset kultasakaalit ovat tosiasiassa lähempää sukua sudelle (Canis lupus) kuin euraasialaiselle kultasakaalille. Siksi afrikkalaiset kultasakaalit onkin erotettu omaksi lajikseen susisakaali (Canis lupaster).[1][8]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakaalin korkeus on 40 senttimetriä, ja sen ruumiin pituus on 85–105 senttimetriä. Häntä on 20–24 senttimetrin mittainen. Sakaalit painavat noin 7–13 kilogrammaa.[5] Naaraat ovat pienempiä kuin urokset.

Kuten useimmat koiraeläimet, sakaalit ovat notkealihaksisia juoksijoita, joilla on pitkä häntä. Kultasakaalin turkki on perusväriltään kellertävän punertava. Turkin kuviointi voi vaihdella iän, esiintymisalueen ja vuodenajan mukaan, mutta yleensä turkki on tummempi talvella kuin kesällä. Karvat ovat kärjestä ruskeita.[3]

Kultasakaaleilla on suuret, pystyt korvat ja moni-ilmeinen korva-, häntä- ja kuonoasentojen valikoima. Lisäksi ne voivat äännellä haukahdellen, muristen, kiljuen tai susien tapaan erityisesti ulvoen.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canis-suvun sakaaleista kultasakaalin levinneisyys on laajin, Pohjois- ja Itä-Afrikasta aina Myanmariin asti.[3] Euroopassa kultasakaalia esiintyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen pitkään vain Kreikassa ja muualla Balkanin niemimaalla, mutta se on sittemmin levinnyt tulokaslajina, niin että sitä on 15 Euroopan unionin maassa aina Tanskaan ja Baltiaan saakka. Viroon sakaalit ilmestyivät vuonna 2013. Vuonna 2016 tutkimusprofessori Ilpo Kojola arveli lajin jo levinneen myös Suomeen,[9][6] mutta ensimmäinen vahvistettu havainto asiasta tehtiin vasta heinäkuussa 2019 Pohjois-Savon Rautavaaralla.[10] Muuallakin Pohjois-Euroopassa kultasakaalia tavataan satunnaisesti: Tanskassa löydettiin kesällä 2015 liikenteessä kuollut yksilö ja elokuussa 2016 Pohjois-Jyllannissa tehtiin ensimmäiset havainnot elävistä kultasakaaleista.[11][12] Muita sakaalilajeja tavataan vain Afrikassa. Kultasakaalin tyypillistä elinympäristöä ovat kuivat savannit.[3]

Kultasakaali on EU:ssa riistalaji muualla paitsi Saksassa, Puolassa ja Italiassa.[6]

Suomessa on alkanut kiistely siitä, onko kultasakaali vieraslaji vai tulokaslaji, mikä vaikuttaa sen asemaan lainsäädännön kannalta. Maa- ja metsätalousministeriön ja Luonnonvarakeskuksen kannalta se on tulokaslaji, joka on luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettu kuten esimerkiksi jalohaikara. Osa keskeisistä poliitikoista kuten eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari taas pitää lajia Suomen luontoon kuulumattomana ja poistettavana supikoiran tai minkin tapaan.[13]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdessä metsästämisellä on kultasakaaleille suuri merkitys: sakaalipari saalistaa kolme kertaa tehokkaammin kuin yksinäinen sakaali. Sakaaliparin on havaittu onnistuvan saalistamaan thomsoningasellin vasoja. Sakaali kuljettaa mahassaan ruokaa oksennettavaksi pennuilleen tai imettävälle emolle. Ne myös kätkevät ruokaa.

Kojolan mukaan kultasakaali asettuisi ketun ja suden väliin: se saalistaisi kettua mutta olisi itse suden saalis.[6]

Sekä uros- että naarassakaalit saavuttavat sukukypsyyden 11 kuukauden iässä, mutta eivät välttämättä heti ala lisääntyä. Kultasakaali synnyttää vuosittain yhden poikueen, jossa on 4–6 pentua.[5] Jotkut nuoret jäävät apureiksi auttamaan vanhempiaan seuraavan pesueen hoidossa. Kultasakaali voi elää 12–14-vuotiaaksi.[5] Sen risteytymisestä on olemassa yksittäishavainto, mutta risteytyminen on Kojolan mukaan epätodennäköistä, sillä susi mieluummin tappaa sen, koska se on kilpailija.[6]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakaalit käyttävät hyvin monipuolista ravintoa. Ne syövät hedelmiä, selkärangattomia, matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä, jyrsijöitä sekä haaskoja. Pääasiassa ne saalistavat itse hyppyantilooppeja sekä gaselleja. Kultasakaali on sakaaleista taidokkain suurempien eläinten saalistaja.

Muita sakaalilajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakaalit ovat osa koiraeläinten heimon koirien (Canis) sukua. Muita sakaalilajeja ovat vaippasakaali (C. mesomelas) ja juovasakaali (C. adustus). Aiemmin myös etiopiansusi eli simieninsakaali (C. simensis) luettiin sakaaleihin, mutta nykytiedon mukaan se on läheisempää sukua sudelle ja kojootille.

Symboliikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakaali viihtyy hautapaikkojen läheisyydessä, siksi sitä on pidetty kuoleman enteenä. Egyptiläisten Anubis-jumalalla oli sakaalin pää. Hänellä oli myös ihmisen ja villikoiran piirteitä. Väriltään musta Anubis vartioi kuoleman valtakuntaan johtavaa tietä. Mustaa oli myös balsamoinnissa käytetty pihka. Intialaisissa eläinsaduissa sakaali on länsimaisen kettumainen.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hoffmann, M. – Arnold, J. – Duckworth, J. W. – Jhala, Y. – Kamler, J. F. – Krofel, M.: Canis aureus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  2. Canis aureus (Golden Jackal) BioLib.cz. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  3. a b c d Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 56. Maailman eläimet -sarjan 1. osa. Suomentanut Matti Nurminen. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  4. Kauhala, Kaarina: Koiran villit sukulaiset, s. 240. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23728-0.
  5. a b c d Koko perheen eläinkirja, s. 78. Suomentaneet A.-M. Laukkanen ja M. Virtanen. 2., uud. p. Vantaa: Kirjalito, 1997. ISBN 951-28-1927-9.
  6. a b c d e f Malinen, Jere: Suomeen on saattanut jo levitä uusi koiraeläinlaji. Helsingin Sanomat 21.1.2019, s. A 13. Verkkoversio.
  7. Sajavaara, Paula: ”Vierassanat”, Nykysuomen sanavarat, s. 101. Toimittanut Jouko Vesikansa. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-10969-X.
  8. Kettunen, Niko: Viikon eläin: Rautavaaran sakaali risteytyy ketun kanssa yhtä todennäköisesti kuin karhu lisääntyy mursun kanssa Helsingin Sanomat. 29.7.2019. Viitattu 30.7.2019.
  9. Halkka, Antti: Tuleeko sakaali Suomeenkin? Suomen Luonto 3/2016.
  10. Suomessa on tehty ensimmäinen vahvistettu sakaalihavainto – "Eurooppalaiset tutkijat tunnistivat välittömästi" Yle Uutiset. Viitattu 25.7.2019.
  11. Bjørn-Hansen, Søren: Nyt rovdyr fundet i Danmark: Guldsjakal dræbt i Jylland DR. 10.9.2015. Viitattu 10.8.2016. (tanskaksi)
  12. Ritzau, Leveret af: Vild sjakal fotograferet i Nordjylland Avisen DK. 8.8.2016. Viitattu 10.8.2016. (tanskaksi)
  13. Rytkönen, Anne-Pauliina: Rautavaaralla kuvattu sakaali jakaa voimakkaasti mielipiteitä – Asiantuntijat: "Ainakaan se ei ole vieraslaji" YLE Uutiset. 26.7.2019. Viitattu 31.7.2019.
  14. Lempiäinen, Pentti (toim.): Suuri symbolikirja. WSOY 1993. ISBN 951-0-18537-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]