Tämä on lupaava artikkeli.

Susisakaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Susisakaali
African wolf digging 4.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Koirat Canis
Laji: lupaster
Kaksiosainen nimi

Canis lupaster
Hemprich & Ehrenberg, 1832

Synonyymit
  • Canis anthus Cuvier, 1820
  • Canis aureus lupaster Hemprich & Ehrenberg, 1832
Susisakaalin levinneisyys
Susisakaalin levinneisyys
Alalajit[2]
  • Canis lupaster lupaster
  • Canis lupaster anthus
  • Canis lupaster bea
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Susisakaali Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Susisakaali Commonsissa

Susisakaali[3] eli afrikankultasusi[4] (Canis lupaster, syn. Canis anthus) on koiraeläinten heimoon kuuluva nisäkäslaji. Sitä tavataan laajalla alueella Afrikan pohjois- ja koillisosissa.[1] Se on ennen luettu samaan lajiin kultasakaalin kanssa, mutta nykyisin susisakaalia pidetään omana lajinaan.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susisakaalin (vas.) ja kultasakaalin (oik.) kallo.

Susisakaalia pidettiin aiemmin samana lajina kuin Euraasiassa elävää kultasakaalia, joka on ulkoisesti lähes identtinen susisakaalin kanssa. DNA-analyysit (esim. Koepfli et al. 2015 ja Viranta et al. 2017) ovat kuitenkin osoittaneet, että kyseessä on kaksi eri lajia ja että susisakaali on lähempää sukua sudelle ja kojootille kuin kultasakaalille.[1][5][4] Susisakaali on perinteisesti jaettu 3–6 alalajiin, mutta geneettisissä tutkimuksissa alalajeja ei ole määritelty.[2][6]

Fylogenia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koepfli et al (2015):[5]












Susi (Canis lupus)



Kojootti (Canis latrans)




Susisakaali (Canis lupaster)




Simieninsakaali (Canis simensis)




Kultasakaali (Canis aureus)




Vuorisusi (Cuon alpinus)




Hyeenakoira (Lycaon pictus)






Juovasakaali (Lupulella adustus)



Vaippasakaali (Lupulella mesomelas)





Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susisakaalin paino on 10–15 kiloa. Sen ruumiinpituus on 72,2–93 senttiä ja korkeus 38–40 senttiä. Turkki on takkuinen ja väriltään se vaihtelee harmaanruskeasta keltaisenruskeaan. Ruumiin alaosa, jalkojen sisäpuoli ja kaula ovat valkeahkoja. Selällä on pitempikarvaisempi harja. Päässä on kapea kuono ja pystyt pienehköt korvat. Suunympärystä on valkoinen ja kuono punaisenkeltainen. Jalat ovat pitkät ja sirot. Häntä on suhteellisen lyhyt ja tuuheakarvainen. Hännänpää on musta.[7]

Kultasakaaliin verrattuna susisakaali on pienempi ja värikkäämpi. Arabiansusi on kookkaampi ja suurempikorvainen. Villiintyneillä koirilla turkki on yleensä lyhyempi, hännänpäästä puuttu musta ja turkin väritys on punertavampi.[7]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susisakaalia tavataan laajalla alueella Pohjois- ja Itä-Afrikassa. Levinneisyysalue käsittää osia Algeriasta, Burkina Fasosta, Eritreasta, Etelä-Sudanista Etiopiasta, Guineasta, Kamerunista, Keniasta, Keski-Afrikan tasavallasta, Libyasta, Malista, Mauritaniasta, Marokosta, Nigeristä, Nigeriasta, Senegalista, Somaliasta, Sudanista, Tansaniasta, Tšadista, Tunisiasta ja Länsi-Saharasta.[1]

Susisakaalin elinympäristö käsittää savannia, pensaikkomaita ja ruohikkomaita. Se pystyy selviytymään hyvin kuivissakin olosuhteissa puoliaavikoilla.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agaman saalikseen saanut susisakaali.

Susisakaalin elintavoista tunnetut seikat tiedetään paljolti vain tutkimuksista Serengetistä, Masai Marasta ja Etiopiasta. Laajemmat selvitykset muilta esiintymisalueilta puuttuvat.[1] Susisakaalit ovat sosiaalisia eläimiä ja liikkuvat tavallisesti pareina tai pienissä ryhmissä. Yleensä ne ovat aktiivisimmillaan öisin. Etenkin kauempana ihmisistä ne saattavat liikkua myös hämärässä. Susisakaalit tekevät useita eri äännähdyksiä, kuten vingahduksia, haukahduksia ja murinaa. Susisakaalilla on hyvä näkö- ja hajuaisti.[7]

Susisakaali on kaikkiruokainen ja pystyy käyttämään hyödykseen huomattavan erillaisia ravinnonlähteitä. Ne voivat syödä esimerkiksi hyönteisiä, liskoja, käärmeitä, pieniä nisäkkäitä, maassapesiviä lintuja ja raatoja. Ne voivat syödä myös meloneja ja maissia sekä käydä nuorten vuohten ja lampaiden kimppuun. Sitä pääasiallisesti saalistava petoeläin on täplähyeena.[7]

Susisakaali tekee pesänsä ennestään olemassa olleisiin koloihin esimerkiksi luolissa tai esimerkiksi tiheän kasvillisuuden suojaan. Lisääntymisaika ajoittuu alkukevääseen. Naaraan tiineys kestää 60 päivää ja pentuja on kerrallaan 4–5, tai harvemmin jopa 8. Naaras imettää 56–70 päivää, ja poikasista tulee sukukypsiä noin 12 kuukauden ikäisinä.[7]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt susisakaalin elinvoimaiseksi lajiksi. Sitä tavataan varsin laajalla alueella, vaikkakin paikoitelleen sen kantojen uskotaan olevan laskussa. Lajia pidetään monin paikoin myös tuhoeläimenä, koska se saattaa käydä kotieläimien kimppuun. Marokossa sitä myös metsästetään lihansa takia. Lisääntyvä kaupungistuminen saatta pienentää sen elinympäristöjä.[1]

Laji ei kuulu CITES-sopimuksen piiriin. Sitä tavataan useilla eri suojelluilla alueilla eri puolilla omaa levinneisyysaluettaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Hoffmann, M. & Atickem, A.: Canis lupaster IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  2. a b Castelló, José R.: Canids of the World, s. 127–131. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.8.2019). (englanniksi)
  3. Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 4. Perhoskala–Suutari, s. 1585. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01817-5.
  4. a b Kettunen, Niko: Viikon eläin: Rautavaaran sakaali risteytyy ketun kanssa yhtä todennäköisesti kuin karhu lisääntyy mursun kanssa Helsingin Sanomat. 29.7.2019. Viitattu 30.7.2019.
  5. a b Koepfli, Klaus-Peter et al: Genome-wide Evidence Reveals that African and Eurasian Golden Jackals Are Distinct Species. Current Biology, 17.8.2015, 25. vsk, nro 16, s. 2158–2165. doi:10.1016/j.cub.2015.06.060. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  6. Canis anthus (African Golden Wolf) BioLib.cz. Viitattu 2.8.2019. (englanniksi)
  7. a b c d e José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 126-127. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)