Jalohaikara

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jalohaikara
Ardea alba 003.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pelikaanilinnut Pelecaniformes
Heimo: Haikarat Ardeidae
Suku: Harmaahaikarat Ardea
Laji: alba
Kaksiosainen nimi
Ardea alba
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Ardea alba map.svg
Alalajit
  • A. a. alba
  • A. a. egretta
  • A. a. melanorhyncha
  • A. a. modesta
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Jalohaikara Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Jalohaikara Commonsissa

Jalohaikara (Egretta alba tai Ardea alba, joskus myös Casmerodius albus) on laajalle levinnyt haikaralaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalohaikara on pituudeltaan 94–104 senttimetriä, painoltaan 870–1000 grammaa, ja sen siipien kärkiväli on 131–145 senttimetriä.[2]

Lintu on väriltään kokovalkea. Nokka on soidinaikana huhti–toukokuussa osittain punainen mutta muulloin kokonaan keltainen. Jalat ovat mustat.

Suomessa tavattavista lajeista jalohaikara muistuttaa muodoltaan harmaahaikaraa ja on sen kanssa samaa kokoluokkaa. Suomessa vain erittäin harvinainen silkkihaikara on samanvärinen.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalohaikaraa esiintyy ympäri maailmaa, lukuunottamatta monia valtamerten saaria, Etelämannerta ja Grönlantia. Maailman kanta on 550 000 – 1 900 000 yksilöä.[2] Baltian pesimäkanta on hitaassa nousussa. Suomessa jalohaikaraa ei ole tavattu pesivänä, mutta se on nykyään jo tavallinen harhailija huhti–syyskuussa, onpa talvehtijakin havaittu.

Jalohaikaran elinympäristöä ovat muun muassa matalavetiset rannat, kosteikot ja merenlahdet.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalohaikara syö kaloja, sammakoita ja hyönteisiä, jotka se keihästää nokallaan.

Pesintä ja soidinmenot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalohaikara pesii yksittäispareina tai satojen parien yhdyskuntina usein muiden haikaralajien kanssa. Soitimella linnut ”tervehtivät” pariaan puussa seisoskellen, lentävät reviirillään kaulat ojossa, raakkuvat ja korahtelevat, kohottelevat siipiään, taivuttelevat käärmemäistä kaulaansa ja levittävät hartioidensa pitkät ja tuuheat koristehöyhenet komeaksi viuhkaksi.[2]

Koristehöyhenien käyttö ja muut uhkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalohaikaran koristehöyhenet ovat pidentyneet molemmilla sukupuolilla, mutta koiraalla ne ovat keskimäärin pidemmät. Jalohaikaran koristehöyheniä käytettiin hyvin paljon naisten hattujen koristeena erityisesti 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Höyhenkauppa loppui 1930-luvulla, ja haikarakannat ovat sittemmin elpyneet. Nykyään haikaroiden tärkein yksittäinen uhkatekijä on kosteikkojen kuivatus.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Casmerodius albus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Södersved, Jan (päätoim.): Luonnossa: Linnut 1, s. 164. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-31883-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.