Kosteikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kosteikkoa Hvítá-joen varrella, Islannissa

Kosteikko on yleisnimitys luontotyypeistä, jotka sijoittuvat kovanmaan ja avoveden välille. Kosteikkoja ovat esimerkiksi märät ja vettyneet matalat maa-alueet, lampien, järvien ja merien matalat ranta-alueet, kuten rantaruovikot. Kosteikkoja ovat myös suot, tulvametsät, marskimaat, jokisuistot ja virtaavat vedet, kuten kosket.

Kosteikot tarjoavat kasvualustan monille eläin- ja kasvilajeille ja ne voivat toimia puskurina tulva-alueilla ja estää voimakkaat ja äkilliset tulvat. Sateet, valuma-alueelle tulevat vedet, alueen maaperä ja maanpinnan korkeuserot sekä veden haihtuminen muodostavat kosteikkojen hydrologiset olosuhteet. Kosteikot ovat yksi arvokkaimmista ja uhanalaisimmista luontotyypeistä maapallolla.[1] Suot, umpeen kasvavat järvet, tulvaherkät alueet, matalat merenlahdet, veden peittämät ranta-alueet ja mangroverannat, ovat kaikki uhanalaisia luontotyyppejä.

Pohjois-Euroopassa on kosteikoiksi luokiteltavia alueita enemmän kuin monessa muussa maanosassa. Suomessa ja Ruotsissa kosteikkoja on noin 25 % maapinta-alasta.

Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ramsarin sopimus on kansainvälinen sopimus kosteikkojen ja vesialueiden suojelusta. Floridassa, Yhdysvalloissa sijaitseva Evergladesin valtava rämealue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kunnostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappilanluhdan kunnostettua kosteikkoa Lieksassa.

Kosteikkoja on kunnostettu Suomessa ja muualla maailmassa niiden luontoarvojen vuoksi. Muun muassa useat vesi- ja kahlaajalinnut sekä hyönteiset viihtyvät kosteikkoalueilla.[2] Esimerkiksi Suomessa on Helsingissä kunnostettu Vantaanjoen suiston kaislikkoaluetta ja Floridassa, Yhdysvalloissa Evergladesin valtavaa rämealuetta. Myös entisiä kosteikkoalueita voidaan ennallistaa tai uusia kosteikkoja voidaan rakentaa. Kosteikkojen rakentamista suunniteltaessa otetaan huomioon kosteikon valuma-alue, jotta saadaan selville mahdolliset kosteikosta johtuvat haitat. Nämä seikat selvitetään joko tarkastelemalla aluetta kartalla tai tarkastelemalla aluetta maastossa.[3]

Kosteikkoalueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tunnetuin kosteikkoalue on Liminganlahti, joka on muodostunut maan kohoamisen seurauksena ja joka on merkittävä lintujen pesimä- ja levähdydalue.[4] Hollannissa on Oostvaardersplassenin luonnonpuisto, jonka rantaruohikot ja marskimaa on merkityksellinen vesilintujen ruokailun kannalta.[5] Bulgariasta Kreikkaan ja Turkkiin virtaavan Evros-joen suisto on myös merkittävä lintujen pesimäympäristö.[6] Kaikki kolme edellä mainittua aluetta ovat Ramsar-alueita.

Karibian meren alueella on koralliriuttoja saarineen, kuten muun muassa Saint Vicent ja Grenadiinien alueella Tobaco cays saarten alueella, Bahamasaarten alueeseen kuuluvalla Exuman saariston alueella ja Turks- ja Caicossaarten alueella Pillory Beachilla. Koralliriuttoja on myös Australian läheisillä merialueilla. Tälläinen on australian ja Papua-Uuden-Guinean välissä oleva 2000 pitkä Iso valliriutta. Koralliriuttoja on myös hieman kauempana Isosta valliriutasta sijaitsevilla Withsundayn saarilla.

Meksikossa on sian Ka'anin biosfäärialue, missä rannikolla on matala laguuni ja saarten magrovemetsissä pesii lintuja. Brasiliassa lähellä Porto Alegren kaupunkia viisi jokea yhtyvät muodostaen Lagoa dos Patos nimisen vuorovesilaguunin. Tämän laguunin rantaruovikot ovat merkittäviä useille kala- ja lintulajeille ja myöskin merikilpikonnille. Se on Etelä-Amerikan toiseksi suurin laguuni. Ranskassa Lioninlahdella on Camarguen alue, jonka laguunien ja soiden ruovikoissa esiintyy paljon lintuja. Unkarissa on Hortobágyn kansallipuisto, jossa on Euroopan suurin yhtenäinen ruohostoalue ja suolavetisiä soita. Tonavan suistossa, Romanian ja Ukrainan rajamaastossa on Euroopan suurin yhtenäinen suomaa. Uudessa-Seelannissa Whakarewarewan laaksossa on geysireitä ja kuplivia mutalammikoita.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppo Keränen, Kari Soveri, Pertti Kalinainen, Kaija Keskinen. Kosteikko – maata, vettä ja elämää. Suomen luonnonsuojelun tuki 1979

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kosteikot wwf Suomi. Viitattu 30-4.2022.
  2. Miksi kosteikkoja kunnostetaan? 13.2.2008. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 16.6.2009.
  3. Kosteikkojen perustaminen vesiensuojelussa Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 30.4.2022.
  4. Liminganlahden luonto Luontoon.fi. 2022. Metsähallitus. Viitattu 8.5.2022.
  5. Birdwatching tours Oostvaardersplassen FlevoBirdwatching. Viitattu 8.5.2022 (englanniksi).
  6. General description Evros Delta. Viitattu 8.5.2022 (englanniksi).
  7. Juuso Aarnio: 501 luonnonihmettä, jotka on nähtävä edes kerran eläessään, s. 82, 96, 100, 101, 128, 306, 323, 330, 392, 414, 443. Readme.fi, 2007. ISBN 978-952-220-248-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]