Avoin taivas -sopimus
Avoin taivas -sopimukseen (engl. Treaty on Open Skies) liittyneet valtiot sallivat tarkkailu- ja ilmakuvauslentojen suorittamisen toistensa ilmatilassa vastavuoroisuusperiaatteella. Tämä asevalvontaan liittyvä sopimus allekirjoitettiin Helsingin Etyk-seurantakokouksessa 24. maaliskuuta 1992, ja se on osa Etyjin asevalvontasopimusten verkostoa.
Sopimus tuli voimaan 1. tammikuuta 2002, kun 20 sopimusvaltiota oli ratifioinut sen. Ennen voimaantuloa sopimusta sovellettiin väliaikaisesti ja lentoja tehtiin vuosina 1996–2001 yli 350. Suomi liittyi sopimukseen 10. helmikuuta 2003 osallistuttuaan toimintaan sitä ennen tarkkailijana. Suomen laboratoriona tässä toiminnassa on pääesikunnan alainen Topografikunta.
Tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avoin taivas -sopimus tehtiin lähinnä Naton ja entisen Varsovan liiton jäsenmaiden sekä Neuvostoliiton hajoamisessa itsenäistyneiden valtioiden kesken. Sopimuksella haluttiin vahvistaa rauhaa, lujittaa vakautta ja yhteistyöhön perustuvaa turvallisuutta kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Luotu ilmakuvausjärjestelmä lisää osaltaan luottamusta valtioiden välillä, kun niiden sotilastoimilta edellytetään suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Kuvauslentojen ilmakuva-aineisto on erittäin merkittävää asejärjestelmien todentamisessa asevalvonnassa. Aineistoa voidaan käyttää myös konfliktien estossa ja kriisinhallinnassa sekä tarkkailtaessa ympäristön tilaa. Vaikka satelliitit pystyvät kuvaamaan sotilaskohteita tarkasti, niin sopimus on silti tärkeä: kaikilla valtioilla ei ole käytössään satelliitteja ja lennoilla otetut kuvat ovat halpoja, hyvin tarkkoja ja oikea-aikaisia. Ennen kaikkea sopimuksella luodaan luottamusta ja avoimuutta valtioiden välille.
Sopimusvaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sopimusvaltioita on 34: Alankomaat, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Georgia, Islanti, Italia, Kanada, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Turkki, Ukraina, Unkari, Valko-Venäjä, Venäjä, Viro, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat.
Kirgisia on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ole ratifioinut sitä. Kyproksen anomus on ratkaisematta.
Alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvaus- ja siirtolento voidaan tehdä vain sopimukseen liittyneen maan yli. Siirtolennot tehdään kuvausaukot peitettyinä. Koko sopimusvaltion alue on kuvattavissa, myös aluevedet ja mantereesta erilläänolevat saaret. Lennot ovat sallittuja myös demilitarisoiduilla alueilla, kuten Ahvenanmaalla ja Huippuvuorilla.
Kuvausjärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen valtion alueen tarkkailu on mahdollista kaikissa sääoloissa ja kaikkina vuorokaudenaikoina, koska voidaan käyttää
- panoraamaa tai yksittäisiä kuvaruutuja kuvaavaa, mustavalkoista filmiä käyttävää valokuvauskameraa
- magneettinauhaa käyttävää videokameraa
- mustavalkoista valokuvausfilmiä tai magneettinauhaa käyttävää infrapunakeilainta
- magneettinauhaa käyttävää, sivulle kuvaavaa SAR-tutkaa (synthetic aperture radar)
- sähkömagneettisen säteilyn aikaansaamien elektronisten signaalien (esimerkiksi radio- tai tutkasignaalien) keräämiseen käytettäviä laitteita ei tarkkailukoneessa saa olla.
Käytettävien kuvausvälineiden tulee olla jokaisen sopimusvaltion hankittavissa. Valokuvaus- tai videokameran maaerotuskyky ei saa olla 30 senttimetriä parempi. Infrapunakeilaimen maaerotuskyky ei saa olla 50 senttimetriä parempi eikä SAR-tutkan maaerotuskyky 3 metriä parempi.
Kuvausjärjestelmät katsastetaan ennakkoon lentämällä pilvettömällä säällä, valoisana vuorokaudenaikana erotuskykytestikentän yli. Jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus nimetä henkilöitä osallistumaan tällaiseen katsastukseen.
Jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus pyytää ja saada haltuunsa kopioita tarkkailulennolla tehdyistä tallenteista. Näin valtiot saavat kerätyksi paljon enemmän tietoa kuin pystyisivät keräämään itse tekemillään lennoilla.
Tarkkailulennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lentojen kokonaislukumäärät on tarkoin kiintiöity valtion koon mukaan. Kukin valtio on oikeutettu suorittamaan tarkkailulentoja ja kukin valtio on velvollinen sallimaan tarkkailulennon alueensa yli. Kukin sopimusvaltio saa tehdä yhtä monta lentoa toisen valtion yli kuin toisella valtiolla on oikeus tehdä sen itsensä yli.
Tarkkailulento suoritetaan ennaltanimetyllä lentokoneella ja siitä on ilmoitettava viimeistään 72 tuntia ennen tarkkailtavaan valtioon saapumista. Valtion on myös järjestettävä erotuskykytestikenttä kuvausjärjestelmien katsastusta varten.
Lentokone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarkkailuilma-aluksen tulee olla kiinteäsiipinen ja aseistamaton. Toiminnassa käytettävät lentokonetyypit on nimettävä ennakkoon ja jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus osallistua koneen ja sen kuvausjärjestelmien katsastukseen.
Tarkkailtava valtio voi itse antaa käyttöön lentokoneen. Jos niin ei tapahdu, niin tarkkaileva valtio voi valita käytettävän koneen, joko oman tai jonkun toisen valtion omistaman. Koska sopijamaat saavat muodostaa keskenään ryhmiä, niin usein tarkkailulennot ovat useamman valtion yhdessä tekemiä jollakin tarkoitukseen varustetulla erikoiskoneella.
Esimerkiksi Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Italian, Luxemburgin, Kanadan, Kreikan, Norjan, Portugalin ja Ranskan muodostama ryhmä (Pod Group) käyttää Kanadan ilmavoimien C-130 Hercules -konetta. Sen ulkoinen polttoainetankki on muunnettu kuvausjärjestelmille sopivaksi säiliöksi. Kukin maa maksaa koneen käytöstä sillä tekemiensä lentojen määrän ja pituuden mukaan.
Kaikissa käytettävissä koneissa ei ole kaikkia sallittuja tarkkailujärjestelmiä. Bulgaria, Romania, Tšekki ja Ukraina on nimennyt koneekseen Antonov An-30 -koneen, jollaisia Venäjä on nimennyt itselleen kolme kappaletta. Venäjällä on lisäksi kolme Tupolev Tu-154 -konetta. Unkarin koneena on Antonov An-26 ja Ruotsin Saab 340. Yhdysvallat käyttää kolmea kappaletta Boeing 707:n sotilasversiota OC-135B. Turkin käytössä on kaksi CASA CN-235 -konetta ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla BAe HS748:n sotilasversio Andover PR MK1. Saksa ei ole nimennyt itselleen uutta konetta sen jälkeen kun sen Tupolev Tu-154M tuhoutui Etelä-Atlantilla 13. syyskuuta 1997.
Lentokoneeseen pitää lentomiehistön ohella mahtua ennalta nimetty käyttöhenkilöstö. Lisäksi tarkkailtava valtio saa asettaa kaksi lennon valvojaa ja tulkin sekä yhden valvojan kutakin kuvausjärjestelmän käyttöpaikkaa kohden. Käytettävissä koneissa on tyypistä riippuen 16 (Andover) – 39 (OC-135) paikkaa. Tarkkailuhenkilöstö nauttii diplomaattien erioikeuksia ja vapauksia.
Neuvoa-antava toimikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sopimusvaltiot perustivat Wieniin neuvoa-antavan toimikunnan (Open Skies Consultative Commission), joka tulkitsee sopimusta. Se voi myös tehdä siihen muutoksia ja ratkaista uudet liittymishakemukset. Toimikunnan päätökset tehdään yksimielisesti, niin että kaikki sopimusvaltiot voivat ne hyväksyä.
Ympäristön tilan tarkkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarkkailulentokoneiden käyttöä ympäristön tilan seuraamisessa tultaneen lisäämään tulevaisuudessa. Koneita on aiemminkin käytety suurten luonnonmullistusten ja onnettomuuksien seurannassa.
Vuonna 1997 Oderjoen tulviessa Saksan tarkkailukone kuvasi koko aluetta Neissejoelta Itämerelle kymmenen päivän ajan. Saksa luovutti kuvia myös Puolan ja Tšekin käyttöön.
Marraskuussa 1998 Yhdysvaltain kone kuvasi hurrikaani Mitchin tuhoja Hondurasissa ja Nicaraguassa. Vuonna 2000 Yhdysvaltain kone kuvasi Ranskassa ja Saksassa metsätuhoja, joita Lothar-myrsky aiheutti kaatamalla puita yli 200 miljoonaa kuutiometriä.
Espanjan käyttämä kone kuvasi öljylauttoja, joita syntyi, kun Prestige-tankkeri upposi Espanjan rannikolla 20. marraskuuta 2002.
Tarkkailulentoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen tarkkailulentonsa Suomi teki Saksaan vuonna 1997. Toisena Suomen lentona oli tarkkailulento Venäjällä 22.–26. kesäkuuta 1998. Tämä lento tehtiin Venäjän ilmavoimien Antonov An-30B -koneella. Suomalaiset saivat mukaansa filmit, jotka oli kuvattu koneen kameroilla.
Venäjä lensi Suomessa 27. heinäkuuta – 1. elokuuta 1998. Suomi teki valvontalennon Venäjälle 9.–13. huhtikuuta 2001. Suomi lensi Yhdysvalloissa heinäkuussa 2001. Yhdysvaltain ilmavoimien OC-135B-kone kuvasi Suomessa 8. elokuuta 2001.
Suomi lensi Norjassa 2.–4. syyskuuta 2002 Kanadan ilmavoimien Lockheed C-130 Hercules -koneella yhdessä Ruotsin ja Benelux-maiden kanssa.
Yhdysvallat lensi Suomessa OC-135B -koneella 6.–9. kesäkuuta 2003. Venäjä lensi Suomessa 21.–25. kesäkuuta 2004.
Suomi lensi tarkkailulennon Ruotsissa 16.–19. toukokuuta 2005. Koneena käytettiin Ruotsin tarkkailukonetta Saab 340 "OS-100". Lennon tarkoituksena oli kouluttaa suomalaista henkilöstöä käyttämään Ruotsin koneen järjestelmiä. Ukraina lensi Suomessa 4.–8. heinäkuuta 2005 Ukrainan Antonov An-30B -koneella. Suomi lensi Venäjän ilmatilassa 8.–12. elokuuta 2005. Koneena oli Ruotsin ilmavoimien Saab 340 "OS-100" -kone, jota lensi 6-henkinen ruotsalaismiehistö mukanaan yhdeksänhenkinen suomalaismiehistö. Venäjä lensi tarkkailulennon Suomen ilmatilassa 3.–7. lokakuuta 2005 Antonov An-30B -koneella.
Suomi lensi 19. maaliskuuta 2006 alkaen Open skies -lennon Venäjällä.[1]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkujaan yhdysvaltalaisten Avoin taivas -ehdotuksen tarkoituksena oli 1950-luvulla tarjota mahdollisuus luvalliseen ilmavalokuvaukseen luottamusta lisäävänä toimena. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ampuivat kymmeniä toistensa lentokoneita alas pääosin luvattoman ilmatiedustelun vuoksi.
Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower ehdotti Neuvostoliiton Nikolai Bulganinille vastavuoroista ilmatarkkailua Geneven tapaamisessa 21. heinäkuuta 1955, mihin Neuvostoliitto ei suostunut.
Aloite oli seurausta tiedusteluun käytettyjen yhdysvaltalaisten RB-29-koneiden alasampumisesta 7. marraskuuta 1954 Hokkaidon lähellä. Yhdysvaltain ilmavoimien niin ikään tiedustelutarkoituksiin käyttämä pommikone RB-47 oli 8. toukokuuta 1954 joutunut neuvostoliittolaisten MiG-15- ja MiG-17-koneiden takaa-ajamaksi ja se onnistui vain vaurioituneena palaamaan lentotukikohtaansa Britanniaan lentotankattuna.
Yhdysvaltain tiedustelulennot Neuvostoliiton ilmatilassa johtivat laajaa kansainvälistä huomiota herättäneeseen U-2:a lentäneen Gary Powersin alasampumiseen vappuna 1960.
Suunnitelman vastavuoroisista kuvauslennoista otti uudelleen esille Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush vuonna 1989. Hän ehdotti Ety-kokouksessa tällaisia lentoja luottamusta lisääväksi toimeksi maiden välille. Neuvottelut Naton ja Varsovan liiton välillä alkoivat helmikuussa 1990. Saman vuoden kesäkuussa Nato-maat ehdottivat sopimusta jatkoksi niille todentamistoimille, joista sovittiin Wienissä tavanomaisia aseita Euroopassa, TAE, koskevissa neuvotteluissa. Vuoden 1990 TAE-sopimus koski panssarien, tykkien, taistelukoneiden ja helikopterien vähentämistä.
Jo aiemmin Tukholman asiakirjassa vuodelta 1986 oli sovittu luottamusta ja turvallisuutta lisääväksi toimeksi tietojenvaihto asevoimista ja sotaharjoituksista. TAE-neuvotteluissa ei kuitenkaan ollut rittävästi aikaa sopia ilmatarkkailun yksityiskohdista. Ennakkovalmisteluista kuitenkin sovittiin ja Kanada teki ensimmäisen Avoin taivas -koelennon Unkarissa vuonna 1990. Neuvotteluja tarkkailulennoista jatkettiin ja sopimus allekirjoitettiin vuonna 1992.
Sopimus astui voimaan vasta vuonna 2002, sen jälkeen kun Venäjä ja Valko-Venäjä olivat ratifioineet sen. Ennen virallista voimaantuloaan sopimusta toteutettiin tilapäisesti vilkkaan koelentotoiminnan muodossa.
Ennen nykyistä monikansallista sopimusta oli voimassa vain yksi kahdenvälinen sopimus: Romanian ja Unkarin vuonna 1991 tekemä Avoin taivas -sopimus.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kilpeläinen, Ilkka: Venäjä tekee valvontalentoja Suomessa Yle Uutiset. 15.7.2013.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomi Open Skies -lennolla Venäjällä Turun Sanomat. 21.3.2006. Viitattu 23.7.2012.