Mikojan-Gurevitš MiG-15

Wikipedia
Ohjattu sivulta MiG-15
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mikojan-Gurevitš MiG-15
MiG-15 RB1.jpg
MiG-15 Puolan ilmavoimien väreissä
Tyyppi Hävittäjä
Alkuperämaa Neuvostoliitto
Valmistaja Mikojan-Gurevitš
Ensilento 30. joulukuuta 1947
Esitelty 1949
Status Koulukoneita käytössä
Pääkäyttäjät Neuvostoliiton ilmavoimat
Kansan vapautusarmaijan ilmavoimat
Pohjois-Korean ilmavoimat
Lisää käyttäjiä käyttö-osiossa
Valmistusmäärä ~12,000 + ~6,000 lisenssillä
Muunnelmat Mikojan-Gurevitš MiG-17

Mikojan-Gurevitš MiG-15 (МиГ-15) (NATO-raportointinimi Fagot) oli Neuvostoliitossa Mikojan-Gurevitš OKB:n kehittämä ensimmäisen sukupolven suihkuhävittäjä. Se oli eräs ensimmäisistä onnistuneista nuolisiipisistä suihkuhävittäjistä ja lentokone saavutti mainetta Korean sodassa, jossa se oli sodan alussa ylivoimainen suorasiipisiin länsihävittäjiin verrattuna. Sitä valmistettiin useina eri versioina yhteensä yli 12000 kappaletta ja lisenssivalmistus kasvattaa valmistusmäärän yli 18000:een. Koneen pohjalta valmistettiin myös sen seuraaja MiG-17.

MiG-15UTI Hallissa v. 2005

MiG-15-hävittäjäkoneen 2-paikkainen MiG-15UTI-koulutuskone oli Suomen ilmavoimien käytössä 1960- ja 70-luvulla.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikojan ja Gurevitš (MiG-suunnittelutoimisto) käytti MiG-suihkuhävittäjän suunnittelussa apunaan Saksasta toisen maailmansodan lopulla hankittua tietotaitoa. Monet maat, muun muassa Ranska ja Ruotsi, suunnittelivat toisen maailmansodan jälkeen suihkuhävittäjiä, joissa oli suuria yhtäläisyyksiä Saksan sodan lopussa kehittämien suihkuhävittäjäluonnosten ja prototyyppien kanssa.

Siipi oli 35 astetta viistetty nuolisiipi, kun amerikkalaiset vielä pitäytyivät suoraan siipeen. Englannin Clement Attleen (työnväenpuolueen) hallitus myi 1947 Neuvostoliitolle Rolls-Royce Nene -suihkumoottoreita, joiden pohjalle Neuvostoliitto rakensi omat suihkumoottorinsa. Niiden avulla MiG-15 saavutti Mach 0,934 nopeuden.

MiG-15 Puolan ilmavoimien väreissä

Ensimmäinen koneen prototyyppi I-310 lensi joulukuussa 1947. Sen suorituskykyä testattiin Lavotškin La-15-hävittäjää vastaan.

MiG-15-tuotanto alkoi heti ja kone tuli Neuvostoliiton ilmavoimien käyttöön 1949. Sillä olivat hyvät lento-ominaisuudet, ja amerikkalaiset F-86 Sabre-lentäjät kunnioittivat sitä Korean sodassa. Siellä osaa MiG-15-koneista lensivät toisen maailmansodan johtavat neuvostoässät, toisaalta myös amerikkalaisten lentäjien joukossa oli suuri määrä hävittäjäveteraaneja. USAF veti potkurikoneet pois hävittäjäkäytöstä ja joutui pohtimaan raskaiden B-29-pommikoneiden suojausta ja siirsi ne yötoimintaan.

MiG-15 oli suunnilleen tasaveroinen suorituskyvyltään Sabren kanssa. MiG oli hieman parempi nousukyvyltään ja ketteryydeltään, kun taas Sabre oli nopeampi ja parempi syöksymään. MiGissä oli raskaampi aseistus, kun taas Sabren tulinopeus ja tähtäin oli parempi. Taistelun lopputuloksen ratkaisi yleensä lentäjien taito.

Vuodesta 1950 alkaen noin 7 500 MiG-15-konetta on rakennettu Neuvostoliitossa, Tšekkoslovakiassa, Puolassa ja Kiinassa.

Konetta on käytetty myös Lähi-idän ja Itä-Aasian sodissa.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mig-15 schema.svg

MiG-15bis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (1950)
  • Moottori: Klimov VK-1 -suihkumoottori, 27,5 kN työntövoima
  • Kärkiväli: 10,29 m
  • Pituus: 10,853 m
  • Korkeus: 3,65 m
  • Tyhjäpaino: 3 690 kg, maksimipaino 6 050 kg
  • Miehistö: 1
  • Aseistus: kaksi 23 mm Nudelman-Suranov NS-23 (myöhemmin kaksi NR-23) -tykkiä ja yksi NL-37 37 mm tykki, raketteja tai pommeja siipiripustimissa.

MiG-15 UTI[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ilmavoimien käyttämä versio [1]

  • Moottori: Klimov RD-45 FA, 22,7 kN
  • Kärkiväli 10,08 m
  • Pituus 10,04 m
  • Korkeus 3,40 m
  • Lentopaino 4850 kg

Suorituskyky UTI[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nopeus 1 015 km/h
  • Nousuaika 10 000 m → 7 min
  • Lakikorkeus 14 600 m
  • Toimintamatka lisäsäiliöillä 1 265 km

Aseistus yksi 12,7mm UBK-Je -konekivääri tai yksi 23 mm NS-23 -tykki

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afganistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto luovutti 1957 kolme MiG-15UTI-konetta Afganistanin ilmavoimille, jossa ne palvelivat MiG-17F-lentäjien koulutuksessa.

Albania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albania aloitti MiG-15-koneiden vastaanoton 1950. Maan ilmavoimissa palveli ainakin kaksi laivuetta MiG-15-koneita, jotka muodostivat Valonan lentotukikohtaan sijoitetun 5818. Hävittäjärykmentin. Hävittäjäversion lisäksi maa vastaanotti myös joitakin MiG-15UTI-koulukoneita. Albanian ja Neuvostoliiton suhteiden katketessa koneiden varaosatoimitukset siirtyivät Kiinalle (F-2 eli MiG-15bis:n kopio).

Algeria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1963 alussa Algerian ilmavoimat vastaanottivat Neuvostoliitosta MiG-15- ja MiG-15UTI-koneita, joista muodostettiin kolmelaivueinen hävittäjäpommittajarykmentti. Maa vastaanotti myöhemmin Egyptistä lisää vastaavia koneita.

Angola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Angolan ilmavoimat vastaanotti Neuvostoliitosta MiG-15UTI-koneita ja vuonna 1976 kolme konetta Kuubasta.

Armenia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armenian ilmavoimilla oli käytössään joitakin Neuvostoliitolta perimiään MiG-15-koneita.

Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australiaan ostettiin toistakymmentä Puolan ilmavoimien myymää SBLim-2- ja 2A- sekä MiG-15UTI-konetta, jotka siirrettiin siviilirekisteriin.

Bulgaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian ilmavoimat vastaanotti 1952 Neuvostoliitosta MiG-15- sekä MiG15UTI- ja jo seuraavana vuonna MiG-15bis-koneita. Koneista muodostettiin kaksi hävittäjärykmenttiä sekä erilliseen tiedustelurykmenttiin yksi laivue.

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2-paikkainen MiG-15UTI on hävittäjän koulutusversio (NATO-koodi "Midget"). Se seurasi Neuvostoliiton perinnettä kehittää palveluksessa olevan hävittäjäkoneen koulutusmalli.

Suomeen hankittiin neljä kaksipaikkaista MiG-15 UTI -harjoitushävittäjää vuonna 1962 välityypiksi auttamaan siirtymistä Fouga Magister -suihkuharjoituskoneesta suorituskykyisiin MiG-21 -suihkuhävittäjiin. Lentäjille muutos oli silti hyvin vaativaa ja tilanteen ratkaisi varsinaisesti vasta MiG-21- koneen UTI-versio.[2]

Konetta pidettiin lento-ominaisuuksiltaan erittäin hyvänä. Sen varustus oli kuitenkin vanhentunut ja kone vaati paljon huoltoa. Jarrut olivat vaikeakäyttöiset tehden rullauksesta hankalaa.[3] Lempinimen "Mukelo" saanut kone oli käytössä vuoteen 1977.

1954 Neuvostoliitto teki koneen hävittäjäversiosta tarjouksen oma-aloitteisesti. Tarjousta ei ollut toivottu ja asia oli molemmille sotilasosapuolille yllättävä. Lauri Pekuri teki UTI-versiolla tutustumislennon. Hän ja Ilmavoimien esikunnan diplomi-insinööri Leo Piippo eivät puoltaneet hankintaa, koska malli oli vanhenemassa ja hävittäjien kehitys nähtävissä. Tyypin käyttö olisi myös ollut kallista suuren polttoaineenkulutuksen ja huoltotarpeen vuoksi. Lisäksi tuossa vaiheessa koulutus suihkukoneisiin oli tärkeämpää, mihin De Havilland Vampire soveltui paremmin. Kävi ilmi, että hankinta oli sovittu osana kahdenkeskistä clearing-kauppaa ilman tarkempaa informointia kummallakaan puolella.

Esimerkiksi presidentti Paasikiveä ei oltu informoitu, mikä luonnollisesti raivostutti hänet.[4]

25. tammikuuta 1954 Neuvostoliiton ilmeisesti eksynyt MiG-15 putosi Rautjärvelle - tämä oli ehkä MiG-suihkuhävittäjien ensiesiintyminen Suomen ilmatilassa.[5] Aiempi käyttö voi olla mahdollista, koska Neuvostoliiton vuokra-alueelta Porkkalasta lensi myös suihkuhävittäjiä, jotka todennäköisesti olivat MiG-15-koneita.[6]

Museokappaleita Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaavia konetyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keski-Suomen ilmailumuseon opas teksti Timo Heinonen, Tapio Kakko ISBN 952-90092-5-9
  2. Heinonen, Kakko
  3. Heinonen, Kakko
  4. Lauri Pekuri - Hävittäjälentäjä WSOY 2006 ISBN 951-0-31907-4 - s.260-264
  5. Suomen ilmailumuseon Ilmailumuisto-näyttely 10.1.2006
  6. FST:n dokumentti Porkkala takaisin (esitetty 26.1.2006)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]