Utajärven kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Utajärven kirkko
Utajärven kirkko kesällä 2007
Utajärven kirkko kesällä 2007
Sijainti Utajärvi
Koordinaatit 64°46′16″N, 026°24′36″E
Seurakunta Utajärven seurakunta
Rakentamisvuosi 1760
Suunnittelija Heikki Väänänen
Materiaali puu
Istumapaikkoja 320
Tyylisuunta tukipilarikirkko
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Kellotapuli kirkon edessä
Sankarihautausmaa kirkon vieressä

Utajärven kirkko on Utajärven evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkko kuntakeskuksen länsipuolella, lähellä valtatietä 22 Oulujoen etelärannalla.

Kirkko on valmistunut vuonna 1762. Tyyliltään se on länsitornillinen tukipilarikirkko. Kirkon suunnittelijaa ei tiedetä, mutta sen rakentajana toimi ylikiiminkiläinen Heikki Väänänen. Kirkossa on noin 320 istumapaikkaa. Myös kirkon vieressä seisova kellotapuli on Väänäsen rakentama. Se valmistui vuonna 1764. Vuoden 1894 korjauksissa lääninarkkitehti Julius Basilier muutti kirkon ulkoasun ajan hengen mukaisesti uusgoottilaiseksi. Alkuperäinen asu palautettiin vuonna 1970 tehdyissä entistämistöissä. Entisöinnin suunnitteli Oulun yliopiston arkkitehtuurin professori Esko Järventaus. Kirkon seuraava kunnostus tehtiin vuonna 2009.

Rakennustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispa Carl Erik Mennanderin tarkastuksen yhteydessä Oulussa 10. helmikuuta 1760 käsiteltiin Utajärven kylien anomusta kappelin rakentamisesta. Perusteluiksi todettiin muun muassa, että anomuksessa mainituissa kylissä oli noin 85 savua, vaikka torppareita ja sotamiehiä ei laskettaisi, ja että Muhoksen kirkkoon oli matkaa seitsemästä ja puolesta peninkulmasta lähtien. Seuraavana vuonna annetulla kuninkaallisella käskykirjeellä muodostettiinkin Utajärven kappeliseurakunta. Utajärven kirkon ja tapulin suunnittelu- ja muita asiakirjoja ei ole säilynyt, mutta Turun tuomiokapitulin kirjelmässä Utajärven kappelikysymyksestä 18. maaliskuuta 1761 todetaan, että tarpeet oli jo siirretty rakennuspaikalle. Samana vuonna oli tehty myös kirkon peltinen tuuliviiri, joka oli vuoden 1894 korjaukseen asti kirkon länsitornin huipussa. Vuonna 1762 rakennusmenoiksi on kirjattu vain kaksi 24 taalarin rautaerää. Vuonna 1763 taas rakennusmestari Heikki Määtälle, joka todennäköisimmin oli Heikki Väänänen, sekä Matti Roiniselle oli kirjattu palkkana 307 taalaria ja 16 äyriä. Roininen oli todennäköisesti kirkon rakentamisen alkuunpanijoita. Rakennustyön ratkaiseva vuosi lienee ollut juuri 1762.

Kellotapulin valmistumisesta Heikki Väänänen kuittasi vuonna 1768 palkkana 360 taalaria. Noin 510 kiloa eli 3 kippuntaa painavan malmikellon teki vuonna 1763 Fahlstenin valimo Tukholmassa, mutta se halkesi ja jouduttiin valamaan uudelleen 1768. Korjatun kellon nostamisesta tapuliin Väänänen sai palkkana 18 taalaria vasta vuonna 1772.

Kirkon muuttaminen uusgoottilaiseen asuun tehtiin rakentamisesta noin 130 vuoden kuluttua, pääosin ilmeisesti 4. helmikuuta – 7. lokakuuta 1894. Rakennusmestarina toimi kaustislainen Juho Jaakko Kuorikoski eli Rauma. Teknisesti korjaus oli niin hyvä, ettei kirkko kaivannut mainittavaa kohennusta pitkään aikaan.

Kirkon sisustus ja kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkosalin etuosaa nähtynä urkuparvelta.

Kirkkoon ostettiin Siikajoelta talollinen Antti Nikkilältä 1779 puusta ja raudasta valmistetut kynttiläkruunut. Seuraavana vuonna talollinen Pietari Haloselta ostettiin barokkiperinteinen kuusipiippuinen messinkikruunu. Kirkossa on myös alun perin 30-piippuinen suuriruhtinas Aleksanteri II:n 25-vuotisen hallituskauden muistokruunu vuodelta 1880. Kirkkosalin alkuperäiset saarnatuoli, penkit ja kuorin kiinteä sisustus uusittiin vuoden 1894 suurten muutosten yhteydessä. Myöhemmin, vuonna 1912 hankittiin kaksi valurautaista lämmitysuunia Veljekset Friisin konepajalta Kokkolasta. Sähkövalaistus asennettiin 1925. Vuonna 1928 hankittiin 9-äänikertaiset urut Tulenheimon tehtaalta Kangasalta. Urut uusittiin vuonna 1981 nykyisiin Urkurakentamo Tuomen rakentamiin 15-äänikertaisiin mekaanisiin urkuihin[1]. Sotien jälkeen vuonna 1948 kirkkoon saatiin sähkölämmitys ja loistevalaisimet.

Ensimmäinen inventaarioluettelo kirkon kalustosta on tehty 8. elokuuta 1836. Mahdollisesti vanhin esine on saarnatuolin kaiteella olleen tiimalasin kullattu barokkityylinen jalka. Yksi messinkinen yksipiippuinen kynttiläkilpi on kirkon rakennusvuodelta 1762, jolloin kirkon tileihin vietiin myös kaluston ensimmäinen esine, puiset ruumispaarit. Vuonna 1763 hankittiin punaista verkaa saarnatuolin ympärille ja alttarin peitteeksi. Ne poistettiin kalustoluettelosta vasta 1895 eli kun ne olivat olleet käytössä peräti 132 vuotta.

Muuhun kirkon vanhaan kalustoon kuuluvat mm. suomalainen Raamattu ja kaksi suomalaista virsikirjaa, kolme arkkua, kuparinen kastemalja ja ehtoollisviinikannu, numerotaulu, messukasukka vuodelta 1775 sekä hopeiset ehtoolliskalkki ja öylättilautanen vuodelta 1778. Keisari Nikolai I:n Suomen kansalle antama vakuutus 12. joulukuuta 1825 kehystettynä ja lasitettuna sekä suomen- että ruotsinkielellä kuuluu myös kirkon kalustoon. Historiallisesti merkittävin huonekalu lienee 1778 teetetty kirkon kaappi, jonka valmisti talollinen Jaakko Kukkonen Ahmakselta. Kirkossa on myös tallella kuusireikäinen eli kolmen hengen jalkapuu.

Kirkon alkuperäinen alttaritaulu vuodelta 1838 esitti Jeesuksen ylösnousemusta. Sen maalasi Muhoksen Laitasaaren kylän Koistilan tilan omistaja Jakob Wallin. Taulu paloi kirkon uudistamisen yhteydessä 1894 Siiran talon navetan mukana, jonne se oli siirretty korjaustöiden tieltä. Kirkon nykyisen alttaritaulun on maalannut taiteilija Olli Miettinen vuonna 1949, aihe on sama kuin Wallinin alkuperäisessä taulussa.

Kirkkotarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuel Kolströmin muistomerkki

Kirkkotarhasta on hyvin vähän asiakirjatietoja varhaisilta ajoilta. Vuonna 1833 mitattiin 20 kapanalan suuruinen metsäalue kirkkotarhan tulevia tarpeita varten, mutta vasta vuonna 1851 laaditussa isonjaon kartassa kirkkotarha on merkitty 0,560 tynnyrinalan suuruisena kuusikulmiona kirkon läheisyyteen. Kirkkotarhan hautausmaakäytöstä oli luovuttu pääosin jo 1779, kun Utajärvi oli saanut Syväojanniemelle hautausmaa-alueen. Siksi mainitun kartan arvellaankin esittävän kirkon alkuperäistä rakennuspaikkaa. Kirkkotarhan järjestelyihin vaikutti myöhemmin eniten sankarihauta, joka suunniteltiin kirkon eteläpuolelle arkkitehti Uki Heikkisen johdolla. Sankarimuistomerkin reliefin suunnitteli kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen, se paljastettiin 9. toukokuuta 1949[2]. Vuonna 1958 kirkon luoteispuolelle pystytettiin Karjalaan jääneiden vainajien punagraniittinen muistomerkki. Vanhasta kirkkotarhasta on jäljellä vain 1852 kuolleen kappalaisen Emanuel Kolströmin haudalle pystytetty valurautaristi kivipylväineen ja kettinkeineen kirkon kaakkoispuolella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Petterson, Lars 1962. Utajärven kirkko ja tapuli. Teoksessa: Korhonen, Arvi (toim.), Utajärven vaiheita. Muistojulkaisu kirkon 200-vuotisjuhlaan. Utajärven seurakunta. Kauppakirjapaino Oy, s. 145–247.
  • Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet Osa 1. Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliiton Julkaisu A:115, s. 166. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitto, 1993. ISBN 951-9328-53-X.
  • Juhani Karanta: Pohjoispohjalaisia kirkkoja: Utajärven kirkko KirjastoVirma. Viitattu 28. kesäkuuta 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirkko Utajärven seurakunta. Viitattu 10.9.2016.
  2. Antero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerkit. Sotiemme muistomerkit Pähkinäsaaren rauhasta 1323 nykypäivään 1998. Espoo: Sotilasperinteen seuran julkaisu n:o 1, Kustannusosakeyhtiö Suomen Mies, 1998. ISBN 952-9872-05-4 Sivu 292.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Utajärven kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
  • Markku Haapio, Laura Luostarinen (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2, s. 354. Etelä-Suomen Kustannus, 1980.