Olympialaiset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Olympiavoittaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nykyaikaisia olympialaisia. Antiikin olympialaisista katso Olympian kisat.
Olympialippu, jossa viisi rengasta. Renkaat suunniteltiin vuonna 1913 ja käytettiin ensi kerran Antwerpenin kisoissa vuonna 1920.

Olympialaiset ovat suuret kansainväliset ja monilajiset urheilukilpailut. Ne järjestetään kahden vuoden välein niin, että kesäolympialaiset ja talviolympialaiset vuorottelevat. Olympiakisat keskittyvät yhden kaupungin ympärille ja niiden pitopaikan määrää Kansainvälinen olympiakomitea.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikaiset olympialaiset perustuvat antiikin aikana Olympiassa Kreikassa järjestettyjen Olympian kisojen perintöön. Kreikassa järjestettiin 1800-luvulla myös neljät Zappaan olympialaiset, joita pidetään nykyaikaisten olympialaisten edeltäjinä samoin kuin englantilaisia Wenlockin olympialaisia kisoja.

Nykyaikaiset olympialaiset järjestettiin ensimmäisen kerran Ateenassa vuonna 1896. Ensimmäisistä kisoista asti jokaisissa olympialaisissa ovat olleet mukana vain miekkailu, pyöräily, uinti, voimistelu ja yleisurheilu (soutu olisi listalla ellei lajia olisi peruutettu huonon sään vuoksi vuonna 1896).

Vuodesta 1924 alkaen kisat on jaettu erillisiin kesä- ja talviolympialaisiin ja vuoteen 1992 saakka kesä- ja talvikisat järjestettiin samana vuonna. Tämän jälkeen rytmiä muutettiin siten, että seuraavat talvikisat olivat 1994 ja siitä lähtien neljän vuoden välein.[1]

Vuosina 1912–1948 järjestettiin olympiakisojen yhteydessä myös olympiakisojen taidekilpailuja, ja senkin jälkeen on taidetapahtumia toisinaan järjestetty kisojen ohessa.

Osallistumisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikaisiin olympialaisiin saivat alun perin osallistua vain amatöörit eli kilpailijat, jotka harjoittavat urheilua ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua. Avery Brundagen puheenjohtajakauden jälkeen 1970-luvulta lähtien Kansainvälinen olympiakomitea alkoi suhtautua ammattilaisurheilijoihin entistä suopeammin kasvattaakseen olympialaisten taloudellista tuottoa.[2] Vuonna 1988 ammattilaisurheilijat saivat muutamaa lajia lukuun ottamatta täyden osanotto-oikeuden olympialaisiin[3].

Vuonna 1960 otettiin olympialaisten useimpiin lajeihin käyttöön karsintaraja, joka urheilijan tulee saavuttaa halutessaan osallistua kisoihin. Yleisurheilussa ja uinnissa on käytössä karsintarajat. Muissa lajeissa kisapaikat jaetaan karsintakilpailujen tai ranking-listojen perusteella. Jokaisella Kansainvälisen olympiakomitean jäsenmaalla on silti oikeus lähettää olympialaisiin yksi urheilija (kesäolympialaisiin yksi yleisurheilija ja yksi uintiurheilija), vaikka urheilija ei olisikaan selvittänyt karsintarajoja.

Luettelo olympiakisoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäolympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäolympialaisten isäntäkaupungit ja isäntämaat. Vihreä = valtio on isännöinyt yksiä kesäolympialaisia, Sininen = valtio on isännöinyt kaksia tai useampia kesäolympialaisia, Musta ympyrä = kaupunki on isännöinyt yksiä kesäolympialaisia, Oranssi ympyrä = kaupunki on isännöinyt kaksia tai useampia kesäolympialaisia (Los Angeles, Lontoo, Tokio, Ateena ja Pariisi). Tulevat kesäolympialaiset kursivoituna (2020).
Pääartikkeli: Kesäolympialaiset

Talviolympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talviolympialaisten isäntäkaupungit ja isäntämaat. Vihreä = valtio on isännöinyt yksiä talviolympialaisia, Sininen = valtio on isännöinyt kaksia tai useampia talviolympialaisia, Musta ympyrä = kaupunki on isännöinyt yksiä talviolympialaisia, Oranssi ympyrä = kaupunki on isännöinyt kaksia tai useampia talviolympialaisia (Innsbruck, Sankt Moritz).
Pääartikkeli: Talviolympialaiset

Luettelo olympiakisojen hakijakaupungeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäolympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisat Vuosi Isäntäkohde Muut hakijat Ei-ehdokas

hakijakaupungit

KOK:n istunto Viite
I 1896 Ateena  Kreikka ainoa hakija Pariisi
(1894)
1. Ranska [4]
II 1900 Pariisi  Ranska [4]
III 1904 Chicago  Yhdysvallat alkuperäinen hakija Pariisi
(1901)
4. Ranska [4][5]
St. Louis kisojen siirto
IV 1908 Rooma Italia alkuperäinen hakija Saksa Berliini
Italia Milano
Lontoo
(1904)
6.Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia [4][6][7]
Lontoo Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia kisojen siirto
V 1912 Tukholma  Ruotsi ainoa hakija Berliini
(1909)
10.Saksan vuosina 1871–1918 käytössä ollut lippu. Saksa [4]
VI 1916 Berliini
Saksan vuosina 1871–1918 käytössä ollut lippu. Saksa peruutettiin Egypti Aleksandria
Alankomaat Amsterdam
Belgia Bryssel
Unkari Budapest
Yhdysvallat Cleveland
Tukholma
(1912)
14. Ruotsi [4]
VII 1920 Antwerpen  Belgia Alankomaat Amsterdam
Yhdysvallat Atlanta
Unkari Budapest
Yhdysvallat Cleveland
Kuuba Havanna
Ranska Lyon
Yhdysvallat Philadelphia
Lausanne
(1919)
17. Sveitsi [4]
VIII 1924 Pariisi  Ranska Alankomaat Amsterdam
Espanja Barcelona
Yhdysvallat Los Angeles
Tšekkoslovakia Praha
Italia Rooma
Lausanne
(1921)
19. Sveitsi [4]
IX 1928 Amsterdam  Alankomaat Yhdysvallat Los Angeles [4]
X 1932 Los Angeles  Yhdysvallat ainoa hakija Rooma
(1923)
21. Italia [4]
XI 1936 Berliini Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa Egypti Aleksandria
Espanja Barcelona
Unkari Budapest
Argentiina Buenos Aires
Saksa Köln
Irlanti Dublin
Saksa Frankfurt
Suomi Helsinki
Sveitsi Lausanne
Saksa Nürnberg
Brasilia Rio de Janeiro
Italia Rooma
Lausanne
(1931)
30. Sveitsi [4]
XII 1940 Tokio  Japani alkuperäinen hakija (kisojen siirto) ainoa hakija Berliini
(1936)
35.Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa [4][8]
Helsinki peruutettiin
XIII 1944 Lontoo
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia peruutettiin Kreikka Ateena
Unkari Budapest
Yhdysvallat Detroit
Suomi Helsinki
Sveitsi Lausanne
Kanada Montreal
Italia Rooma
Lontoo
(1939)
38.Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia [4]
XIV 1948 Lontoo Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia Yhdysvallat Baltimore
Sveitsi Lausanne
Yhdysvallat Los Angeles
Yhdysvallat Minneapolis
Yhdysvallat Philadelphia
Lausanne
(1946)
39. Sveitsi [4]
XV 1952 Helsinki  Suomi Alankomaat Amsterdam
Yhdysvallat Chicago
Yhdysvallat Detroit
Yhdysvallat Los Angeles
Yhdysvallat Minneapolis
Yhdysvallat Philadelphia
Tukholma
(1947)
40. Ruotsi [4]
XVI 1956 Melbourne
 Australia Argentiina Buenos Aires
Yhdysvallat Chicago
Yhdysvallat Detroit
Yhdysvallat Los Angeles
Meksiko México
Yhdysvallat Minneapolis
Yhdysvallat Philadelphia
Yhdysvallat San Francisco
Rooma
(1949)
43. Italia [9][4]
Tukholma
(ratsastuskisat)
 Ruotsi
XVII 1960 Rooma  Italia Belgia Bryssel
Unkari Budapest
Yhdysvallat Detroit
Sveitsi Lausanne
Meksiko México
Japani Tokio
Pariisi
(1955)
50. Ranska [4]
XVIII 1964 Tokio  Japani Belgia Bryssel
Yhdysvallat Detroit
Itävalta Wien
München
(1959)
55. Saksa [4]
XIX 1968 México  Meksiko Argentiina Buenos Aires
Yhdysvallat Detroit
Ranska Lyon
Baden-Baden
(1963)
60. Saksa [4]
XX 1972 München  Saksa Yhdysvallat Detroit
Espanja Madrid
Kanada Montreal
Rooma
(1966)
64. Italia [4]
XXI 1976 Montreal  Kanada Yhdysvallat Los Angeles
Neuvostoliitto Moskova
Amsterdam
(1970)
69. Alankomaat [4]
XXII 1980 Moskova  Neuvostoliitto Yhdysvallat Los Angeles Wien
(1974)
75. Itävalta [4]
XXIII 1984 Los Angeles  Yhdysvallat ainoa hakija Ateena
(1978)
80. Kreikka [4]
XXIV 1988 Seoul  Etelä-Korea Japani Nagoya Baden-Baden
(1981)
84. Saksa [4]
XXV 1992 Barcelona  Espanja Alankomaat Amsterdam
Jugoslavia Belgrad
Iso-Britannia Birmingham
Australia Brisbane
Ranska Pariisi
Lausanne
(1986)
91. Sveitsi [4]
XXVI 1996 Atlanta  Yhdysvallat Kreikka Ateena
Jugoslavia Belgrad
Iso-Britannia Manchester
Australia Melbourne
Kanada Toronto
Tokio
(1990)
96. Japani [4]
XXVII 2000 Sydney  Australia Italia Milano
Brasilia Brasília
Uzbekistan Taškent
Kiina Beijing
Saksa Berliini
Turkki Istanbul
Iso-Britannia Manchester
Monte Carlo
(1993)
101. Monaco [4]
XXVIII 2004 Ateena  Kreikka Turkki Istanbul
Ranska Lille
Brasilia Rio de Janeiro
Venäjä Pietari
Puerto Rico San Juan
Espanja Seville
Argentiina Buenos Aires
Etelä-Afrikka Kapkaupunki
Italia Rooma
Ruotsi Tukholma
Lausanne
(1997)
106. Sveitsi [4]
XXIX 2008 Beijing  Kiina Thaimaa Bangkok
Egypti Kairo
Kuuba Havanna
Malesia Kuala Lumpur
Espanja Seville
Turkki Istanbul
Japani Osaka
Ranska Pariisi
Kanada Toronto
Moskova
(2001)
112. Venäjä [4]
XXX 2012 Lontoo Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia Kuuba Havanna
Turkki Istanbul
Saksa Leipzig
Brasilia Rio de Janeiro
Espanja Madrid
Venäjä Moskova
Yhdysvallat New York City
Ranska Pariisi
Singapore
(2005)
117. Singapore [4]
XXXI 2016 Rio de Janeiro  Brasilia Azerbaidžan Baku
Qatar Doha
Tšekki Praha
Arabiemiirikunnat Dubai
Yhdysvallat Chicago
Espanja Madrid
Japani Tokio
Kööpenhamina
(2009)
121. Tanska [4]
XXXII 2020 Tokio  Japani Italia Rome
Azerbaidžan Baku
Qatar Doha
Turkki Istanbul
Espanja Madrid
Buenos Aires
(2013)
125. Argentiina [4]
XXXIII 2024 Pariisi  Ranska Saksa Hampuri
Italia Rooma
Unkari Budapest
Yhdysvallat Boston
YhdysvallatLos Angeles Lima
(2017)
131. Peru [10][11]
XXXIV 2028 Los Angeles  Yhdysvallat ainoa hakija [12]

Talviolympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisat Vuosi Isäntäkohde Muut hakijat Ei-ehdokas hakijakaupungit KOK:n istunto Viite
I 1924 Chamonix  Ranska ainoa hakija Lausanne
(1921)
19. Sveitsi [4]
II 1928 St. Moritz  Sveitsi Sveitsi Davos
Sveitsi Engelberg
Lissabon
(1926)
24. Portugali [4]
III 1932 Lake Placid  Yhdysvallat Yhdysvallat Bear Mountain
Yhdysvallat Denver
Yhdysvallat Duluth
Yhdysvallat Minneapolis
Kanada Montreal
Norja Oslo
Yhdysvallat Yosemiten laakso
Lausanne
(1929)
27. Sveitsi [4]
IV 1936 Garmisch-Partenkirchen Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa Kanada Montreal
Sveitsi St. Moritz
Wien
(1933)
31. Itävalta [4]
1940 Sapporo  Japani peruutettiin ainoa hakija Varsova
(1937)
36. Puola [4]
St. Moritz  Sveitsi peruutettiin
Garmisch-Partenkirchen Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa peruutettiin
1944 Cortina d'Ampezzo Italia Kanada Montreal
Norja Oslo
Lontoo
(1939)
38.Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia [4]
V 1948 St. Moritz  Sveitsi Yhdysvallat Lake Placid Lausanne
(1946)
39. Sveitsi [4]
VI 1952 Oslo  Norja Italia Cortina d'Ampezzo
Yhdysvallat Lake Placid
Tukholma
(1947)
40. Ruotsi [4]
VII 1956 Cortina d'Ampezzo  Italia Yhdysvallat Colorado Springs
Yhdysvallat Lake Placid
Kanada Montreal
Rooma
(1949)
43. Italia [4]
VIII 1960 Squaw Valley  Yhdysvallat Saksa Garmisch-Partenkirchen
Itävalta Innsbruck
Sveitsi St. Moritz
Pariisi
(1955)
50. Ranska [4]
IX 1964 Innsbruck  Itävalta Kanada Calgary
Suomi Lahti
München
(1959)
55. Saksa [4]
X 1968 Grenoble  Ranska Kanada Calgary
Suomi Lahti
Yhdysvallat Lake Placid
Norja Oslo
Japani Sapporo
Innsbruck
(1964)
61. Itävalta [4]
XI 1972 Sapporo  Japani Kanada Banff
Suomi Lahti
Yhdysvallat Salt Lake City
Rooma
(1966)
64. Italia [4]
XII 1976 Denver  Yhdysvallat alkuperäinen hakija Sveitsi Sion
Suomi Tampere
Kanada Vancouver
Amsterdam
(1970)
69. Alankomaat [4][13][14]
Innsbruck  Itävalta kisojen siirto
XIII 1980 Lake Placid  Yhdysvallat Kanada Vancouver Wien
(1974)
75. Itävalta [4]
XIV 1984 Sarajevo  Jugoslavia Ruotsi Göteborg
Japani Sapporo
Ateena
(1978)
80. Kreikka [4]
XV 1988 Calgary  Kanada Italia Cortina d'Ampezzo
Ruotsi Falun
Baden-Baden
(1981)
84. Saksa [4]
XVI 1992 Albertville  Ranska Yhdysvallat Anchorage
Saksa Berchtesgaden
Italia Cortina d'Ampezzo
Ruotsi Falun
Norja Lillehammer
Bulgaria Sofia
Lausanne
(1986)
91. Sveitsi [4]
XVII 1994 Lillehammer  Norja Yhdysvallat Anchorage
Ruotsi Östersund
Bulgaria Sofia
Seoul
(1988)
94. Etelä-Korea [4]
XVIII 1998 Nagano  Japani Italia Ao.a
Espanja Jaca
Ruotsi Östersund
Yhdysvallat Salt Lake City
Birmingham
(1991)
97.Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia [4]
XIX 2002 Salt Lake City  Yhdysvallat Itävalta Graz
Espanja Jaca
Slovakia Poprad
Venäjä Sotši
Italia Tarvisio
Ruotsi Östersund
Kanada Quebec
Sveitsi Sion
Budapest
(1995)
104. Unkari [4]
XX 2006 Torino  Italia Suomi Helsinki
Itävalta Klagenfurt
Slovakia Poprad
Puola Zakopane
Sveitsi Sion Seoul
(1999)
109. Etelä-Korea [4]
XXI 2010 Vancouver  Kanada Sveitsi Bern
Andorra Andorra la Vella
Kiina Harbin
Espanja Jaca
Bosnia ja Hertsegovina Sarajevo
Etelä-Korea Pyeongchang
Itävalta Salzburg
Praha
(2003)
115. Tšekki [4]
XXII 2014 Sotši  Venäjä Kazakstan Almaty
Georgia Borjomi
Espanja Jaca
Bulgaria Sofia
Etelä-Korea Pyeongchang
Itävalta Salzburg
Guatemala
(2007)
119. Guatemala [4]
XXIII 2018 Pyeongchang  Etelä-Korea Ranska Annecy
Saksa München
Durban
(2011)
123. Etelä-Afrikka [4]
XXIV 2022 Beijing  Kiina Norja Oslo
Puola Krakova
Ukraina Lviv
Ruotsi Tukholma
Kazakstan Almaty Kuala Lumpur
(2015)
128. Malesia [4]
XXV 2026 Milano-Cortina d'Ampezzo  Italia Kanada Calgary
Turkki Erzurum
Japani Sapporo
Itävalta Graz
Sveitsi Sion
Ruotsi Tukholma-Åre Lausanne
(2019)
134. Sveitsi [4]

Olympiaboikotit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat maat boikotoivat kesäolympiakisoja vuosina 1956, 1976, 1980 ja 1984. Vuoden 1956 boikotti liittyi Unkarin kansannousuun ja Suezin kriisiin, vuoden 1976 boikotti liittyi Etelä-Afrikan rotusortoon, vuoden 1980 boikotti Neuvostoliiton Afganistanin sotaan ja vuoden 1984 boikotti oli vastatoimi vuoden 1980 boikotille. Näitä vuosia ennenkin olympiakisoissa oli koettu pienempiä boikotteja.

Olympiasymbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympiarenkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympiatunnuksen muodostavat viisi toisiinsa yhdistyvää rengasta, joiden esikuva löydettiin vanhasta alttarista Olympian raunioilta. Olympiarenkaat ovat maailman tunnetuin tuotemerkki. Tunnuksen suunnitteli nykyaikaisten olympialaisten isä Pierre de Coubertin. Aluksi renkaat olivat ketjuna viisi rengasta peräkkäin, kun nykyään ne ovat kahdessa kerroksessa. Kansainvälisen Olympiakomitean mukaan olympiarenkaat kuvastavat viittä maailman maanosaa, jotka olympian henki yhdistää (renkaat yhdessä toisiinsa), sekä urheilijoita, jotka eri puolilta maailmaa kokoontuvat yhteen olympialaisten ajaksi.

Renkaiden symboliikasta on ollut myös muita tulkintoja:

  • Renkaat kuvaavat sitä, että antiikin aikaan kisat kestivät viisi päivää.
  • Renkaat kuvaavat antiikin olympialaisten tärkeintä ja arvostetuinta lajia, viisiottelua.
  • Renkaat kuvaavat de Coubertinin käsitystä siitä, että urheilu kehittää viittä elämän aluetta (oma-aloitteisuutta, sitkeyttä ja peräänantamattomuutta, tehokkuutta, täydellisyyden tavoittelua ja vaaran halveksuntaa).

Olympialipun kuusi eri väriä (renkaiden värit+pohjana valkoinen) edustavat maailman kansoja, sillä vähintään yksi lipun väreistä löytyy kaikkien maailman valtioiden lipuista.

Olympiatuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska nykyaikaiset olympiakisat jatkavat antiikin olympiakisojen perinnettä, olympiatuli sytytetään ennen kisoja auringonsäteistä Olympian lehdossa Kreikassa, josta se kuljetetaan kisapaikalle. Ensimmäinen soihtuviesti Olympiasta olympialaisten isäntäkaupunkiin järjestettiin Berliinin olympialaisten yhteydessä 1936.

Olympiamotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaisten tunnus on Citius, altius, fortius, joka tarkoittaa nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.

Olympiamitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintojenjakotilaisuus vuoden 2008 kesäolympialaisissa

Olympiakisojen lajien kolme parasta saavat mitalin: ensimmäinen kultaisen, toinen hopeisen ja kolmas pronssisen. Kahdeksan parasta saavat kunniakirjan.[15] Jokainen olympialaisiin osallistuva urheilija saa muistomitalin.

Olympiamitali on halkaisijaltaan vähintään 6 senttimetriä ja paksuudeltaan vähintään 3 millimetriä[15]. Kultamitalin kultapitoisuus oli vuoden 2012 kesäolympiakisoissa 1,36 % eli 6 grammaa. Mitalista 93 % oli hopeaa ja 6 % kuparia. Olympialaisten kultamitalin kultapitoisuus on vähentynyt kisa kisalta, ja vielä vuosien 1904, 1908 ja 1912 olympiakisoissa mitali oli täyskultaa, tosin nykyistä pienempi.[16] Kultamitaleita jaettiin ensimmäisen kerran vuoden 1904 kesäolympiakisoissa; edellisissä kisoissa voittajat olivat saaneet kullatun pronssiplakaatin[15].

Olympiahymni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin käytössä oleva alkuperäinen Ateenan olympialaisiin 1896 tehty olympiahymni on kreikkalaisten Spyrídon Samáraksen säveltämä ja Kostís Palamáksen sanoittama.

Olympiamaskotti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1968 alkaen on useimpia olympiakisoja varten suunniteltu oma maskotti, yleensä eläin- tai ihmishahmo. Maskotti on yleensä ollut sellainen, että se on jollain tavalla liittynyt kyseiseen maahan missä kisat pidetään, esim. Venäjällä Miska-karhu tai Kanadassa Amik-majava.[17]

Ensimmäinen maskotti nähtiin Grenoblen talvikisoissa vuonna 1968, missä Schuss-niminen yksijalkainen hiihtäjähahmo esiintyi kuvissa ja leluissa. Virallisen kisamaskotin tittelin sai kuitenkin vasta Münchenin vuoden 1972 kesäkisojen maskotti Waldi.

Olympiavala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympiavala on olympialaisten avajaisissa lausuttava juhlallinen ja rituaalinen lupaus, jonka yksi urheilija lausuu kaikkien urheilijoiden ja yksi tuomari kaikkien tuomarien puolesta.

Mitalitilastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestyneimmät urheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Laji Kisat Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2004–2016 23 3 2 28
Neuvostoliitto Larysa Latynina voimistelu 1956–1964 9 5 4 18
Suomi Paavo Nurmi yleisurheilu 1920–1928 9 3 0 12
Yhdysvallat Mark Spitz uinti 1968–1972 9 1 1 11
Yhdysvallat Carl Lewis yleisurheilu 1984–1996 9 1 0 10
Norja Marit Bjørgen maastohiihto 2002–2018 8 4 3 15
Norja Ole Einar Bjørndalen ampumahiihto 1998–2014 8 4 1 13
Norja Bjørn Dæhlie maastohiihto 1992–1998 8 4 0 12
Saksa Birgit Fischer melonta 1980–2004 8 4 0 12
Japani Sawao Katō voimistelu 1968–1976 8 3 1 12
Yhdysvallat Jennifer Thompson uinti 1992–2004 8 3 1 12
Yhdysvallat Matt Biondi uinti 1984–1992 8 2 1 11
Yhdysvallat Ray Ewry* yleisurheilu 1900–1908 8 (10) 0 0 8 (10)
Jamaika Usain Bolt yleisurheilu 2008–2016 8 0 0 8

* Ray Ewryn mitalien määrä riippuu siitä, lasketaanko vuoden 1906 kesäolympialaisten (välikisat) mitaleja mukaan.

Eniten mitaleita saavuttaneet urheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Laji Kisat Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2004–2016 23 3 2 28
Neuvostoliitto Larisa Latynina voimistelu 1956–1964 9 5 4 18
Norja Marit Bjørgen maastohiihto 2002–2018 8 4 3 15
Neuvostoliitto Nikolai Andrianov voimistelu 1972–1980 7 5 3 15
Norja Ole Einar Bjørndalen ampumahiihto 1998–2014 8 4 1 13
Neuvostoliitto Boris Šahlin voimistelu 1956–1964 7 4 2 13
Italia Edoardo Mangiarotti miekkailu 1936–1960 6 5 2 13
Japani Takashi Ono voimistelu 1952–1964 5 4 4 13
Suomi Paavo Nurmi yleisurheilu 1920–1928 9 3 0 12
Saksa Birgit Fischer melonta 1980–2004 8 4 0 12
Norja Bjørn Dæhlie maastohiihto 1992–1998 8 4 0 12
Japani Sawao Katō voimistelu 1968–1976 8 3 1 12
Yhdysvallat Jennifer Thompson uinti 1992–2004 8 3 1 12
Yhdysvallat Ryan Lochte uinti 2004–2016 6 3 3 12
Yhdysvallat Dara Torres uinti 1984–2008 4 4 4 12
Venäjä Aleksei Nemov voimistelu 1996–2000 4 2 6 12

Eniten kultamitaleita yksissä kisoissa saavuttaneet urheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Laji Vuosi Kulta
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2008 8
Yhdysvallat Mark Spitz uinti 1972 7
Saksan demokraattisen tasavallan lippu Kristin Otto uinti 1988 6
Valko-Venäjä Vitali Štšerbo voimistelu 1992 6
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2004 6
Yhdysvallat Anton Heida voimistelu 1904 5
Yhdysvallat Willis Lee ammunta 1920 5
Italia Nedo Nadi miekkailu 1920 5
Suomi Paavo Nurmi yleisurheilu 1924 5
Yhdysvallat Eric Heiden pikaluistelu 1980 5
Yhdysvallat Matt Biondi uinti 1988 5
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2016 5

Kultamitali useimmissa peräkkäisissä kisoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Laji Vuodet Kisat (lkm)
Unkari Aladár Gerevich miekkailu 1932–1960 6
Yhdistynyt kuningaskunta Steve Redgrave soutu 1984–2000 5
Unkari Pál Kovács miekkailu 1936–1960 5

Gerevichin ja Kovácsin saavutukset tekee ainutlaatuisiksi se, että heiltä jäivät väliin kahdet kisat toisen maailmansodan takia.

Eniten mitaleita yksissä kisoissa saavuttaneet urheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Laji Kisat Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2008 8 0 0 8
Yhdysvallat Michael Phelps uinti 2004 6 0 2 8
Neuvostoliitto Aleksandr Ditjatin voimistelu 1980 3 4 1 8

Muita mitalisaavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voittanut mitalin sekä kesä- että talviolympialaisissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitalit kesä- ja talvilajissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mitalit talvilajissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gillis Grafström, Ruotsi, kultaa taitoluistelussa 1920, 1924, 1928 ja hopeaa 1932. Taitoluistelu oli kesäkisojen ohjelmassa 1920, sen jälkeen talvikisoissa. Grafström oli myös ensimmäinen joka voitti sekä kesä- että talvikisoissa kultaa, tai ylipäätänsä mitalin sillä pariluistelu jossa Ludovika ja Walter Jakobsson ottivat 1924 hopeaa oli seuraavana päivänä miesten luistelun jälkeen.
  • Ludovika Jakobsson ja Walter Jakobsson, Suomi, taitoluistelu, 1920 taitoluistelu oli kesäkisoissa, 1924 talvikisoissa.
  • Yhdysvaltalaiset jääkiekkoilijat Herbert Drury ja Frank Synott, hopealla Antwerpenissa 1920 ja Chamonix’ssa 1924

Muita kesäolympialaisten ennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten kesäolympiakisoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet:

Naiset:

Eniten vuosia kultamitalien välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet:

Naiset:

Vanhimmat kultamitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet:

Naiset:

  • 54 v 8 kk 1 pv Sybil Newall, Iso-Britannia, jousiammunta, 1908

Nuorimmat kultamitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet:

  • Korkeintaan 12-vuotias tuntematon ranskalaispoika hollantilaisten perämiehenä, kaksikkosoutu, 1900[20]
  • 13 v 9 kk 9 pv Klaus Zerta, GER, soutu, 1960

Naiset:

Vanhimmat tunnetut osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet:

Naiset:

Nuorimmat tunnetut osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet:

Naiset:

Muita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaikkien aikojen ensimmäinen olympiavoittaja oli Ateenan kisoissa 1896 kolmiloikan voittanut James B. Connolly.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • David Wallechinsky: The Complete Book of the Olympics

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Olympic Games International Olympic Committee ® IOC 2008. Viitattu 1.12.2008.
  2. Greene, Bob: What changed the Olympics forever 23.7.2012. CNN. Viitattu 9.12.2012.
  3. Amateurism 7.12.1999. USA Today. Viitattu 9.12.2012.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg INTERNATIONAL OLYMPIC COMMITTEE VOTE HISTORY OLYMPIC and SOCCER LOGOs and MASCOTs. Viitattu 16.11.2019.
  5. Stead, W. T. (1901). The Americanization of the World. Horace Markley, 341. 
  6. Hämäläinen, Karo: Ateenasta Ateenaan, s. 56–61. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2937-3.
  7. 1908 London Summer Games SPorts-Reference. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
  8. Sandra Collins. The 1940 Tokyo Games: The Missing Olympics: Japan, the Asian Olympics and the Olympic Movement. p. 51
  9. Melbourne - Stockholm 1956 International Olympic Committee. Arkistoitu 19 May 2007. Viitattu 10.4.2007.
  10. Parkkinen, Jaakko: Budapest jäämässä ulos olympiahausta – enää kaksi kaupunkia jäljellä 23.2.2017. Yle. Viitattu 6.3.2017.
  11. Ennakkotiedot pitivät paikkansa – KOK jakoi kerralla kahdet olympiakisaisännyydet yle.fi. 13.9.2017. Viitattu 12.10.2017.
  12. Ennakkotiedot pitivät paikkansa – KOK jakoi kerralla kahdet olympiakisaisännyydet yle.fi. 13.9.2017. Viitattu 12.10.2017.
  13. Past Olympic host city election results GamesBids. Arkistoitu 17 March 2011. Viitattu 17 March 2011.
  14. Colorado only state ever to turn down Olympics Rocky Mountain News. 12 October 1999. Arkistoitu 1 June 2009. Viitattu 16 March 2011.
  15. a b c Report 268 (s. 30) 31.1.2002. KOK. Viitattu 10.8.2012.
  16. Melonyce McAfee: Why Olympians bite their medals 10.8.2012. CNN.com. Viitattu 10.8.2012.
  17. Olympiamaskotit 5.8.2016. Yle.
  18. Ratsastajaveteraani ennätykseen: kymmenennet olympialaiset hs.fi. 4.8.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.8.2012.
  19. [1]
  20. Rowing - About London2012. Viitattu 10.8.2012.
  21. http://www.colby.edu/colby.mag/issues/85n2/spec1.html

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lasse Erola: Omituiset olympialaiset

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]