Antiikin viisiottelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiekonheittäjä kuvattuna attikalaisessa punakuviotekniikalla koristellussa astiassa, noin 490 eaa.

Viisiottelu (m.kreik. πένταθλον, pentathlon) oli urheilulajien moniottelu, joka oli kilpailijoiden ohjelmassa Olympian kisoissa sekä muissa panhelleenisissä kisoissa.[1][2]

Viisiottelun viisi lajia olivat stadionjuoksu (stadion; myös podōkeiēn, ”nopeajalkaisuus”), paini (palē), pituushyppy (halma), keihäänheitto (akonta; on epäselvää heitettiinko pituutta vai tarkkuutta) ja kiekonheitto (diskos).[1][2] Lajeista suoritettiin ensin eräänlainen alkusarja, johon kuuluivat kiekon- ja keihäänheitto sekä pituushyppy. Näiden lajien parhaat jatkoivat stadionjuoksulla, jonka parhaista voittaja selvitettiin lopuksi painilla.[2]

Kreikkalaisessa mytologiassa viisiottelun kehittäjänä pidettiin Iasonia, joka liitti kyseiset viisi lajia yhteen argonauttien retkellä. Viisiottelua pidettiin urheilulajeista jaloimpana, koska se kasvatti kaikkein sopusuhtaisimpia urheilijoita.[2] Viisiottelijat olivat aikansa huippu-urheilijoita, ja heidän harjoitteluohjelmansa oli usein osana sotilaspalvelusta. Lajit olivatkin tarkoituksella sellaisia, että niistä on taistelutilanteessa hyötyä. Ajalle ominaiseen tapaan kilpailijat urheilivat alastomina.

Viisiottelu Olympian kisoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympian kisoissa viisiottelu otettiin mukaan kisaohjelmaan 18. olympiadin kisoissa vuonna 708 eaa. samaan aikaan, kun paini otettiin mukaan myös itsenäisenä lajina. Lisäksi 38. olympiadin kisoissa vuonna 628 eaa. mukana oli poikien viisiottelu, mutta tämä jäi ainoaksi kerraksi.[3]

Seuraavassa luetellaan viisiottelun ja poikien viisiottelun tunnetut voittajat Olympian kisoissa. Luettelo perustuu Foundation of the Hellenic World -säätiön kokoamaan tietokantaan, johon on koottu antiikin ajalta säilyneet tiedot kisojen voittajista (katso myös: luettelo Olympian kisojen voittajista). Säilyneet tiedot ovat epätäydellisiä.[4]

Viisiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympiadi Vuosi Voittaja Kotipaikka
18. 708 eaa. Lampis Sparta
26. 676 eaa. Filombrotos Sparta
27. 672 eaa. Filombrotos Sparta
28. 668 eaa. Filombrotos Sparta
70. 500 eaa. Akmatidas Sparta
72. 492 eaa. Hieronymos Andros
73. 488 eaa. Euthykles Lokroi
74. 484 eaa. Theopompos Heraia
75. 480 eaa. Theopompos Heraia
76. 476 eaa. ei tiedossa Taras
77. 472 eaa. [...]amos Miletos
78. 468 eaa. [...]tion Taras
79. 464 eaa. Ksenofon Korintti
82. 452 eaa. Pythokles Elis
83. 448 eaa. Keton Lokroi
84. 444 eaa. Ikkos Taras
99. 384 eaa. Hysmon Elis
101. 376 eaa. Stomios Elis
112. 332 eaa. Kallipos Ateena
117. 312 eaa. Aleksibios Heraia
121. 296 eaa. Timakhos Mantineia
137. 232 eaa. Gorgos Messene
145. 200 eaa. Timon Elis
177. 72 eaa. Aristonymidas Kos
229. 137 jaa. Aelius Granianus Sikyon
230. 141 jaa. Aelius Granianus Sikyon
244. 197 jaa. Aurelius Metrodorus Kyzikos
252. 229 jaa. Demetrios Salamis
253. 233 jaa. Demetrios Salamis
255. 241 jaa. Aurelius Germanus Antinoe
255. 241 jaa. Publius Asklepiades Korintti

Poikien viisiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympiadi Vuosi Voittaja Kotipaikka
38. 628 eaa. Eutelidas Sparta

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Liddell, Henry George & Scott, Robert: πένταθλον A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Pentathlon”, Antiikin käsikirja, s. 415. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. Kotynski, Edward J.: The Athletics of the Ancient Olympics: A Summary and Research Tool 2006. Viitattu 22.2.2016.
  4. The Olympic Victors From Ancient Olympia to Athens of 1896. Foundation of the Hellenic World. Viitattu 22.2.2016.