HMS Beaufort (L14)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Kuninkaallisen laivaston toisessa maailmansodassa palvelleesta Hunt-luokan saattuehävittäjästä. Muita saman nimisiä aluksia, katso HMS Beaufort.
HMS Beaufort
HMS Beaufort
HMS Beaufort
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Cammell Laird, Birkenhead
Kölinlasku 17. heinäkuuta 1940
Laskettu vesille 9. kesäkuuta 1941
Palveluskäyttöön 3. marraskuuta 1941
Palveluskäytöstä Norjan laivastolle 1951 nimellä KNM Haugesund
romutettu 1966
Tekniset tiedot
Uppouma 1050 t (kuiva)
1490 t (max)
Pituus 85,34 m
Leveys 9,62 m
Syväys 2,51 m
Koneteho 19000 hv
Nopeus 27 solmua
Miehistöä 168
Aseistus 6 4"/L45 QF Mk XVI tykkiä kaksiputkisina Mk XIX asennuksina
4 kahden naulan ilmatorjuntatykkiä neliputkisena asennuksena
2 20 mm ilmatorjuntatykkiä

HMS Beaufort (viirinumero L14) oli Britannian Kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan tyypin II saattuehävittäjä, joka palveli toisessa maailmansodassa.

Alus tilattiin 20. joulukuuta 1939 Cammell Lairdilta Birkenheadistä osana vuoden 1939 hätäohjelmaa. Sen köli laskettiin 17. heinäkuuta 1940 työnumerolla 3560 ja alus laskettiin vesille 9. kesäkuuta seuraavana vuonna. Alus valmistui 3. marraskuuta.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus siirtyi lokakuussa vastaanottotestien ja varustamisen jälkeen Scapa Flowhun, jossa se aloitti kouluttautumisen Kotilaivaston mukana. Alus määrättiin koulutuksen jälkeen liittymään Välimeren laivastoon. Se liittyi 13. joulukuuta saattueeseen WS14 taistelulaiva HMS Ramilliesin ja hävittäjä HMS Badsworthin kanssa matkalle Freetowniin, jossa alus erkani 21. joulukuuta saattueesta. HMS Beaufort liittyi 25. joulukuuta uudelleen saattueeseen WS14 HMS Ramilliesin, HMS Hurworthin ja sluuppi HMS Bridgewaterin kanssa suojatakseen sitä Hyväntoivonniemen ympäri.[1]

1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Beaufort erkani 4. tammikuuta 1942 Kapkaupungissa saattueesta, minkä jälkeen alus matkasi itsenäisesti. Alus kulki helmikuussa Punaisen meren hälki Aleksandriaan, jossa se liittyi uuteen laivueeseensa. Alus suojasi 12. helmikuuta Maltalle matkanneen saattueen MW9 kolmea rahtialusta yhdessä risteilijä HMS Carlislen ja hävittäjien HMS Avon Valen, HMS Southwoldin, HMS Eridgen, HMS Dulvertonin, HMS Hurworthin ja HMS Heythropin kanssa. Saattue joutui seuraavana päivänä ilmahyökkäykseen, jolloin yksi rahtialus vaurioitui ja saattajien ilmatorjuntaaseiden ammukset kävivät vähiin. Vaurioitunut alus joutui hakeutumaan Tobrukiin. Saattue joutui 14. helmikuuta uudelleen ilmahyökkäykseen, jolloin toinen rahtialus upposi. Saattajat palasivat Maltalta Egyptiin suojaten Maltalta saapuneita neljää tyhjää rahtialusta.[1]

Alus suojasi 20. maaliskuuta Maltalle matkannutta saattuetta MW10 samojen alusten kanssa (operaatio MG1). Saattue joutui 22. maaliskuuta ilmahyökkäykseen sekä Italian laivasto osaston uhkaamaksi. Seuraavan päivän ilmahyökkäyksissä upposi rahtialus SS Clan Campbell, minkä jälkeen saattue palasi Aleksandriaan.[1]

HMS Beaufort suojasi huhti-toukokuun Tobrukin varuskunnan huoltokuljetuksia sekä kuljetti itse henkilöstöä. Alus suojasi 11. kesäkuuta saattuetta MW11C, joka oli osa operaatio Vigorousin saattueista. Saattuen tehtävänä oli toimia houkuttimena, joka vetäisi Italian torjuntatoimet pois varsinaisesta saattueesta. Kukin rahtialuksista hinasi moottoritorpedovenettä (operaatio Rembrandt). Saattue joutui ilmahyökkäykseen, jolloin SS City of Calcutta vaurioitui. Saattue MW11C aloitti 12. kesäkuuta paluumatkan, kun pääosa aloitti matkansa kohti Maltaa.[1]

Alus siirtyi pääsaattueen suojaksi. Saattue joutui 14. kesäkuuta ilmahyökkäykseen ja Italian laivaston osaston uhkaamaksi, jolloin se määrättiin palaamaan. HMS Beaufort suojasi saattuetta öiseltä E-veneiden hyökkäykseltä, jolloin risteilijä HMS Newcastleen osui torpedo. Seuraavana päivänä ilmahyökkäykset jatkuivat, jolloin HMS Centurion ja risteilijät HMS Arethusa ja HMS Birmingham vaurioituivat sekä kaksi hävittäjää oli vaurioiden vuoksi upotettava. Alus suojasi 16. kesäkuuta palaamaan määrättyä saattuetta sen joutuessa sukellusvene U-205:n maaliksi, jolloin risteilijä HMS Hermione upposi torpedon osuessa.[1]

HMS Beaufort tulitti 11. heinäkuuta Mersa Matruhia HMS Dulvertonin, HMS Eridgen ja HMS Hurworthin kanssa. Alus suojasi 10. elokuuta saattuetta MW12, jonka mukana se palasi kolme päivää myöhemmin Port Saidiin (operaatio Pedestal).[1]

Alus valmistautui 3. syyskuuta tukemaan operaatio Agreementia Tobrukin lahdella. Sille nousi 12. syyskuuta merijalkaväkeä, joka oli tarkoitus kuljettaa Tobrukiin. Alus tuki seuraavana päivänä tehtyä maihinnousua yhdessä HMS Aldenhamin, HMS Exmoorin, HMS Hurworthin, HMS Sikhin ja HMS Zulun kanssa. Alus palasi 14. syyskuuta osaston mukana Aleksandriaan.[1]

HMS Beaufort määrättiin lokakuussa Intian valtamerelle HMS Tettcottin kanssa, minkä vuoksi se siirtyi Adeniin. Alus suojasi 14. lokakuuta AMC Ranchin ja HMS Tetcottin kanssa saattuetta WS22, josta se erkani paria päivää myöhemmin sen saavuttua Adeniin. Alus palasi Aleksandriaan liittyäkseen uudelleen Välimeren laivaston 5. Hävittäjälaivueeseen.[1]

Alus suojasi 17. marraskuuta operaatio Stoneagen saattuetta MW13, joka joutui ilmahyökkäykseen seuraavana päivänä. Alus erkani 20. marraskuuta saattueesta palaten Aleksandriaan sen saavuttua Maltalle.[1]

1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Beaufort oli tammikuusta 1943 alkaen laivueen mukana tukemassa 8. Armeijan operaatioita. Alus oli estämässä saksalaisten joukkojen evakuointia Tunisiasta Italiaan (operaatio Retribution), kunnes se siirrettiin kesäkuussa Maltalle suojaamaan Sisilian maihinnousuun joukkoja kuljettavia saattueita (operaatio Husky).[1]

Alus siirtyi heinäkuussa Aleksandriaan, josta se suojasi maihinnoususaattueita Sisiliaan. Se liittyi Itäiseen tukiryhmään, jonka mukana se tuki brittien 1. maahanlaskudivisioonan taisteluita Syrakusan lounaispuolella. Alus määrättiin saattajaryhmä P:hen. HMS Beaufort suojasi 5. heinäkuuta Port Saidista saattuetta MWF36, josta se erkani kolmea päivää myöhemmin tankkauksen vuoksi. Alus palasi 9. heinäkuuta saattueen suojaksi, mistä se erkani seuraavana päivänä saattueen saavuttua sillanpäähän. Se siirtyi Sisilian rannikolle tukemaan maihinnousua tykkitulella ja suojaamaan maihinnousualueita E-veneiltä sekä ilmahyökkäyksiltä. Alus vapautui syyskuussa operaatiosta, jonka jälkeen se määrättiin osallistumaan Salernon maihinnousuun osana pohjoista hyökkäysosastoa TF85:tä.[1]

HMS Beaufort suojasi 6. syyskuuta saattueen TSF1 Tripolista Salernoon, jonne saavuttuaan 9. syyskuuta aloitti laivueen mukana maihinnousun tukemisen. Alus siirrettiin lokakuussa laivueen mukana Aleksandriaan, josta se siirtyi Italian antauduttua Aegean merelle tukemaan operaatioita. Alus joutui 10. lokakuuta ilmahyökkäykseen. Se sekä risteilijä HMS Phoebe ja hävittäjä HMS Belvoir yrittivät löytää saksalaisten saattueita, mutta osasto joutui 12. lokakuuta vetäytymään jouduttuaan ilmahyökkäykseen. Samoin se yritti 15. lokakuuta estää kahden rahtialuksen ja maihinnousualuksen pääsyn Kosille.[1]

Alus suojasi 17. lokakuuta risteilijä HMS Siriusta hävittäjien HMS Pathfinderin ja HMS Eclipsen kanssa täydennettäessä Leroksen varuskuntaa. Risteilijä HMS Auroran liityttyä osastoon se joutui jatkuvien ilmahyökkäysten kohteeksi, jolloin HMS Siriukseen osui pommi. HMS Beaufort , HMS Fury ja HMS Hurworth tulittivat 19. lokakuuta Kosin saarta. Aluksen makasi seuraavan päivän ankkurissa Turkin vesillä välttääkseen ilmahyökkäykset.[1]

Alus laski 21. lokakuuta Alindan lahteen joukkoja HMS Furyn kanssa, minkä jälkeen se tulitti Kosin satama-aluetta joutuen ilmahyökkäykseen. HMS Beaufort, HMS Aurora, HMS Fury ja HMS Hurowrth muodostivat 22. lokakuuta Nestle Forcen, jonka tehtävänä oli estää saksalaisten joukkojen siirrot. Alus partioi 26. lokakuuta partioimassa Rhodoksen kanavaa HMS Faulknorin ja HMS Belvoirin kanssa. Osasto makasi päivän valoisan osan ankkurissa Kosin lahdella.[1]

HMS Beaufortille nousi 29. lokakuuta 60 sotilasta kuljetettavaksi Kastelorisolle, jonne se matkasi yhdessä HMS Petardin ja HMS Belvoirin kanssa. Osasto kohtasi risteilijä HMS Auroran Turkin aluevesillä, minkä jälkeen ne joutuivat ilmahyökkäykseen. Osasto palasi seuraavana päivänä Aleksandriaan suojaten ilmahyökkäyksessä pahoin vaurioitunutta HMS Auroraa.[1]

Alus joutui 11. marraskuuta Kosin satamassa ilmahyökkäykseen, minkä jälkeen se vetäytyi Turkin vesille suojaan. Se pysyi Turkin aluevesillä seuraavan päivän Saksan ilmavoimien ilmaherruuden vuoksi. Alus tulitti 13. marraskuuta Mount Clidiä Leroksella tukiessaan maavoimien taistelua. Se palasi seuraavana päivänä Aleksandriaan.[1]

Alus siirrettiin joulukuussa keskiselle Välimerelle suojaamaan saattueita sekä tukitehtäviin. Sen tukikohtana oli Algerin satama kuten myös HMS Aldenhamilla, HMS Belvoirilla ja Kreikan laivaston hävittäjällä Kanariksella. Osasto suojasi Pohjois-Afrikan satamien ja Napolin välisiä saattueita.[1]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Beaufort määrättiin tammikuussa 1944 pohjoiseen hyökkäysosasto P:hen suojaamaan saattueita ja tukemaan maihinnousua Anzioon (operaatio Shingle). Alus lähti 21. tammikuuta Napolista osasto P:n mukana. Alus suojasi seuraavana päivänä maihinnousua.[1]

Alus määrättiin helmikuussa Etelä-Ranskaan tehtävään maihinnousuun (operaatio Dragoon), jonka vuoksi se oliYhdysvaltain laivaston alaisuudessa heinäkuuhun saakka. Se suojasi 13. elokuuta saattueen SM2 Napolista Etelä-Ranskan maihinnousualueelle. Alus suojasi 15. elokuuta muiden hävittäjien mukana maihinnousualueelle saapuvia aluksia. Se vapautettiin Yhdysvaltain laivaston alaisuudesta, minkä jälkeen se palasi Välimeren laivastoon.[1]

Alus osallistui syyskuusta lokakuuhun Aegean meren saarten takaisin valtaukseen sekä saksalaisjoukkojen vetäytymisen estämiseen alueelta, kunnes se siirrettiin tukemaan Kreikan mantereen takaisinvaltausta (operaatio Manna).

1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus suojasi alkuvuoden 1945 saattueita keskisellä Välimerellä sekä tuki alueen taisteluita, kunnes huhtikuussa suunniteltiin aluksen siirtoa Itäiseen laivastoon. Alus purjehti toukokuussa kotimaahan Cardiffin telakalle huollettavaksi. Se siirrettiin 10. kesäkuuta telakalle.[1]

HMS Beaufort palasi 24. syyskuuta telakalta, minkä jälkeen se oli koeajoissa. Alus ei palannut palvelukseen useaan viikkoon ja se siirrettiin lopulta Devonportin reserviin. Maattuaan ankkurissa aina vuoteen 1951 se lainattiin Norjan laivastolle, joka nimesi aluksen sen palatessa palvelukseen KNM Haugesundiksi.[1]

Alus luokiteltiin uudelleen fregatiksi ja se lunastettiin Norjalle. Aluksen masto vaihdettiin verkkorakenteiseksi ja sille asennettiin kaksi Squid sukellusveneentorjuntaheitintä X-tornin paikalle. Aluksen uudeksi norjalaiseksi viirinumeroksi tuli F312. Alus pysyi palveluksessa aina vuoteen 1965, jolloin se poistui lopullisesti palveluksesta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • English, John: The Hunts - A history of the design, development and careers of the 86 destroyers of this class built for the Royal and Allied Navies during World War II. Cumbria, Englanti: World Ship Society, 1987. ISBN 0-905617-44-4. (englanniksi)
  • Whitley M J: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]