HMS Beaufort (L14)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan saattuehävittäjästä. Muita saman nimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Beaufort
HMS Beaufort
HMS Beaufort
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Cammell Laird, Birkenhead
Kölinlasku 17. heinäkuuta 1940
Laskettu vesille 9. kesäkuuta 1941
Palveluskäyttöön 3. marraskuuta 1941
Palveluskäytöstä Norjan laivastolle 1951 nimellä KNM Haugesund
Loppuvaihe romutettu 1966
Tekniset tiedot
Uppouma 1 050 t (standardi)
1 490 t (max)
Pituus 85,34 m
Leveys 9,62 m
Syväys 2,51 m
Koneteho 19 000 hv
Nopeus 27 solmua
Miehistöä 168
Aseistus 6 × QF 4"/L45 Mk XVI -tykkiä kaksiputkisina Mk XIX -asennuksina
4 × QF 2 naulan ilmatorjuntatykkiä neliputkisena asennuksena
2 × Oerlikon 20 mm -ilmatorjuntatykkiä

HMS Beaufort (viirinumero L14) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan tyypin II saattuehävittäjä, joka palveli toisessa maailmansodassa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin 20. joulukuuta 1939 työnumerolla J3560 osana vuoden 1939 hätäohjelmaa Cammell Lairdilta Birkenheadistä, missä köli laskettiin 17. heinäkuuta 1940. Alus laskettiin vesille 9. kesäkuuta 1941 ja valmistui 3. marraskuuta.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1941 alus siirrettiin vastaanottotestien ja varustamisen jälkeen Scapa Flowhun, jossa se aloitti kouluttautumisen Kotilaivaston mukana. Koulutuksen jälkeen alus määrättiin liittymään Välimeren laivastoon. Se liittyi 13. joulukuuta saattueeseen WS14 taistelulaiva HMS Ramilliesin ja hävittäjä HMS Badsworthin kanssa matkalle Freetowniin, jossa alus erkani 21. joulukuuta saattueesta. Beaufort liittyi 25. joulukuuta uudelleen saattueeseen WS14 Ramilliesin, HMS Hurworthin ja sluuppi HMS Bridgewaterin kanssa suojatakseen sitä Hyväntoivonniemen ympäri.[1]

1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus erkani 4. tammikuuta 1942 Kapkaupungissa saattueesta, minkä jälkeen alus matkasi itsenäisesti. Helmikuussa alus kulki Punaisen meren halki Aleksandriaan, jossa se liittyi uuteen laivueeseensa. Alus suojasi 12. helmikuuta Maltalle matkanneen saattueen MW9 kolmea rahtialusta yhdessä risteilijä HMS Carlislen ja hävittäjien HMS Avon Valen, HMS Southwoldin, HMS Eridgen, HMS Dulvertonin, Hurworthin ja HMS Heythropin kanssa. Saattue joutui seuraavana päivänä ilmahyökkäykseen, jolloin yksi rahtialus vaurioitui ja saattajien ilmatorjunta-aseiden ammukset kävivät vähiin. Vaurioitunut alus joutui hakeutumaan Tobrukiin. Saattue joutui 14. helmikuuta uudelleen ilmahyökkäykseen, jolloin toinen rahtialus upposi. Saattajat palasivat Maltalta Egyptiin suojaten Maltalta saapuneita neljää tyhjää rahtialusta.[1]

Alus suojasi 20. maaliskuuta Maltalle matkannutta saattuetta MW10 samojen alusten kanssa (operaatio MG1). Saattue joutui 22. maaliskuuta ilmahyökkäykseen sekä Italian laivaston osaston uhkaamaksi. Seuraavan päivän ilmahyökkäyksissä upposi rahtialus SS Clan Campbell, minkä jälkeen saattue palasi Aleksandriaan.[1]

Huhti-toukokuun alus suojasi Tobrukin varuskunnan huoltokuljetuksia sekä kuljetti henkilöstöä. Alus suojasi 11. kesäkuuta saattuetta MW11C, joka oli osa operaatio Vigorousin saattueista. Saattuen tehtävänä oli toimia houkuttimena, joka vetäisi Italian torjuntatoimet pois varsinaisesta saattueesta. Kukin rahtialuksista hinasi moottoritorpedovenettä (operaatio Rembrandt). Saattue joutui ilmahyökkäykseen, jolloin SS City of Calcutta vaurioitui. Saattue MW11C aloitti 12. kesäkuuta paluumatkan, kun pääosa aloitti matkansa kohti Maltaa.[1]

Alus siirtyi pääsaattueen suojaksi. Saattue joutui 14. kesäkuuta ilmahyökkäykseen ja Italian laivaston osaston uhkaamaksi, jolloin se määrättiin palaamaan. Beaufort suojasi saattuetta öiseltä E-veneiden hyökkäykseltä, jolloin risteilijä (76)|HMS Newcastleen osui torpedo. Seuraavana päivänä ilmahyökkäykset jatkuivat, jolloin HMS Centurion ja risteilijät HMS Arethusa ja HMS Birmingham vaurioituivat sekä kaksi hävittäjää oli vaurioiden vuoksi upotettava. Alus suojasi 16. kesäkuuta palaamaan määrättyä saattuetta sen joutuessa sukellusvene U-205:n maaliksi, jolloin risteilijä HMS Hermione upposi torpedon osuessa.[1]

Alus tulitti 11. heinäkuuta Mersa Matruhia Dulvertonin, Eridgen ja Hurworthin kanssa. Alus suojasi 10. elokuuta saattuetta MW12, jonka mukana se palasi kolme päivää myöhemmin Port Saidiin (operaatio Pedestal).[1]

Alus valmistautui 3. syyskuuta tukemaan operaatio Agreementia Tobrukin lahdella. Sille nousi 12. syyskuuta merijalkaväkeä, joka oli tarkoitus kuljettaa Tobrukiin. Alus tuki seuraavana päivänä tehtyä maihinnousua yhdessä HMS Aldenhamin, HMS Exmoorin, Hurworthin, HMS Sikhin ja HMS Zulun kanssa. Alus palasi 14. syyskuuta osaston mukana Aleksandriaan.[1]

Lokakuussa alus määrättiin Intian valtamerelle HMS Tettcottin kanssa, minkä vuoksi se siirtyi Adeniin. Alus suojasi 14. lokakuuta apuristeilijä HMS Ranchin ja Tetcottin kanssa saattuetta WS22, josta se erkani paria päivää myöhemmin sen saavuttua Adeniin. Alus palasi Aleksandriaan liittyäkseen uudelleen Välimeren laivaston 5. hävittäjälaivueeseen. Alus suojasi 17. marraskuuta operaatio Stoneagen saattuetta MW13, joka joutui ilmahyökkäykseen seuraavana päivänä. Alus erkani 20. marraskuuta saattueesta palaten Aleksandriaan saattueen saavuttua Maltalle.[1]

1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuusta 1943 alus oli laivueen mukana tukemassa 8. armeijan operaatioita. Alus oli estämässä saksalaisten joukkojen evakuointia Tunisiasta Italiaan (operaatio Retribution), kunnes se siirrettiin kesäkuussa Maltalle suojaamaan Sisilian maihinnousuun joukkoja kuljettavia saattueita (operaatio Husky).[1]

Heinäkuussa alus siirtyi Aleksandriaan, josta se suojasi maihinnoususaattueita Sisiliaan. Se liittyi Itäiseen tukiryhmään, jonka mukana se tuki brittien 1. maahanlaskudivisioonan taisteluita Syrakusan lounaispuolella. Alus määrättiin saattajaryhmä P:hen. Beaufort suojasi 5. heinäkuuta Port Saidista saattuetta MWF36, josta se erkani kolmea päivää myöhemmin tankkauksen vuoksi. Alus palasi 9. heinäkuuta saattueen suojaksi, mistä se erkani seuraavana päivänä saattueen saavuttua sillanpäähän. Se siirtyi Sisilian rannikolle tukemaan maihinnousua tykkitulella ja suojaamaan maihinnousualueita E-veneiltä sekä ilmahyökkäyksiltä. Alus vapautui syyskuussa operaatiosta, jonka jälkeen se määrättiin osallistumaan Salernon maihinnousuun osana pohjoista hyökkäysosastoa TF85:tä.[1]

Alus suojasi 6. syyskuuta saattueen TSF1 Tripolista Salernoon, jonne saavuttuaan 9. syyskuuta aloitti laivueen mukana maihinnousun tukemisen. Alus siirrettiin lokakuussa laivueen mukana Aleksandriaan, josta se siirtyi Italian antauduttua Aegean merelle tukemaan operaatioita. Alus joutui 10. lokakuuta ilmahyökkäykseen. Se sekä risteilijä HMS Phoebe ja hävittäjä HMS Belvoir yrittivät löytää saksalaisten saattueita, mutta osasto joutui 12. lokakuuta vetäytymään jouduttuaan ilmahyökkäykseen. Samoin se yritti 15. lokakuuta estää kahden rahtialuksen ja maihinnousualuksen pääsyn Kosille.[1]

Alus suojasi 17. lokakuuta risteilijä HMS Siriusta hävittäjien HMS Pathfinderin ja HMS Eclipsen kanssa täydennettäessä Leroksen varuskuntaa. Risteilijä Auroran liityttyä osastoon se joutui jatkuvien ilmahyökkäysten kohteeksi, jolloin Siriukseen osui pommi. Beaufort , HMS Fury ja Hurworth tulittivat 19. lokakuuta Kosin saarta. Aluksen makasi seuraavan päivän ankkurissa Turkin vesillä välttääkseen ilmahyökkäykset.[1]

Alus laski 21. lokakuuta Alindan lahteen joukkoja Furyn kanssa, minkä jälkeen se tulitti Kosin satama-aluetta joutuen ilmahyökkäykseen. Beaufort, Aurora, Fury ja Hurowrth muodostivat 22. lokakuuta Nestle Forcen, jonka tehtävänä oli estää saksalaisten joukkojen siirrot. Alus partioi 26. lokakuuta partioimassa Rhodoksen kanavaa HMS Faulknorin ja Belvoirin kanssa. Osasto makasi päivän valoisan osan ankkurissa Kosin lahdella.[1]

Alukselle nousi 29. lokakuuta 60 sotilasta kuljetettavaksi Kastelorisolle, jonne se matkasi yhdessä HMS Petardin ja Belvoirin kanssa. Osasto kohtasi risteilijä Auroran Turkin aluevesillä, minkä jälkeen ne joutuivat ilmahyökkäykseen. Osasto palasi seuraavana päivänä Aleksandriaan suojaten ilmahyökkäyksessä pahoin vaurioitunutta Auroraa. Alus joutui 11. marraskuuta Kosin satamassa ilmahyökkäykseen, minkä jälkeen se vetäytyi Turkin vesille suojaan. Se pysyi Turkin aluevesillä seuraavan päivän Saksan ilmavoimien ilmaherruuden vuoksi. Alus tulitti 13. marraskuuta Mount Clidiä Leroksella tukiessaan maavoimien taistelua. Se palasi seuraavana päivänä Aleksandriaan.[1]

Joulukuussa alus siirrettiin keskiselle Välimerelle suojaamaan saattueita sekä tukitehtäviin. Sen tukikohtana oli Algerin satama kuten myös HMS Aldenhamilla, Belvoirilla ja Kreikan laivaston hävittäjällä Kanariksella. Osasto suojasi Pohjois-Afrikan satamien ja Napolin välisiä saattueita.[1]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1944 alus määrättiin pohjoiseen hyökkäysosasto P:hen suojaamaan saattueita ja tukemaan maihinnousua Anzioon (operaatio Shingle). Alus lähti 21. tammikuuta Napolista osasto P:n mukana. Alus suojasi seuraavana päivänä maihinnousua.[1]

Helmikuussa alus määrättiin Etelä-Ranskaan tehtävään maihinnousuun (operaatio Dragoon), jonka vuoksi se oli Yhdysvaltain laivaston alaisuudessa heinäkuuhun saakka. Se suojasi 13. elokuuta saattueen SM2 Napolista Etelä-Ranskan maihinnousualueelle. Alus suojasi 15. elokuuta muiden hävittäjien mukana maihinnousualueelle saapuvia aluksia. Se vapautettiin Yhdysvaltain laivaston alaisuudesta, minkä jälkeen se palasi Välimeren laivastoon.[1]

Syyskuusta lokakuuhun alus osallistui Aegean meren saarten takaisin valtaukseen sekä saksalaisjoukkojen vetäytymisen estämiseen alueelta, kunnes se siirrettiin tukemaan Kreikan mantereen takaisinvaltausta (operaatio Manna).

1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuoden 1945 alus suojasi saattueita keskisellä Välimerellä sekä tuki alueen taisteluita, kunnes huhtikuussa suunniteltiin aluksen siirtoa Itäiseen laivastoon. Alus purjehti toukokuussa kotimaahan huollettavaksi Cardiffin telakalle, jonne se siirrettiin 10. kesäkuuta. Alus palasi 24. syyskuuta telakalta, minkä jälkeen se oli koeajoissa. Alus ei palannut palvelukseen useaan viikkoon ja se siirrettiin lopulta Devonportin reserviin. Maattuaan ankkurissa aina vuoteen 1951 se lainattiin Norjan laivastolle, joka nimesi aluksen sen palatessa palvelukseen KNM Haugesundiksi.[1]

Alus luokiteltiin uudelleen fregatiksi ja se lunastettiin Norjalle. Aluksen masto vaihdettiin verkkorakenteiseksi ja sille asennettiin kaksi Squid-sukellusveneentorjuntaheitintä X-tornin paikalle. Aluksen uudeksi norjalaiseksi runkonumeroksi tuli F312. Alus pysyi palveluksessa aina vuoteen 1965, jolloin se poistui lopullisesti palveluksesta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • English, John: The Hunts - A history of the design, development and careers of the 86 destroyers of this class built for the Royal and Allied Navies during World War II. Cumbria, Englanti: World Ship Society, 1987. ISBN 0-905617-44-4. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]