Aden

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aden
(ʻAdan)
عدن
Näkymä Adeniin.
Näkymä Adeniin.

Aden

Koordinaatit: 12°48′N, 45°02′E

Valtio Jemen
Maakunta Aden
Väkiluku (2004) 589 419
Aikavyöhyke UTC+3

















Aden (arab. عدن‎, Adan) on kaupunki Jemenissä. Sen asukasluku vuonna 2004 oli 589 419[1]. Adenin satamaa on pidetty yhtenä maailman parhaista luonnoinsatamista ja siöllä on ollut kauppayhteyksiä Afrikkaan ja Intiaan jo pitkään. Antiikin aikana sen kautta kulki mausteita Roomaan ja myöhemmin aluetta halltisivat eri muslimidynastiat. Britit valtasivat Adenin vuonna 1839 ja hallitsivat kaupunkia vuoteen 1967 saakka. Sittemmin kaupunki kuului Etelä-Jemeniin ja vuodesta 1990 yhdistyneeseen Jemenin tasavaltaan. Jemenin viimeisimmän sisällissodan alettua vuonna 2015 kaupunki on ollut Jemenin kansainvälisesti tunnustetun hallituksen keskus.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aden sijaitsee Adeninlahden pohjoisrannikolla Punaisenmeren suulla Arabian niemimaa lounaisosassa. Itse kaupunki on rakennettu kapealle rannikkotasangolle meren ja sisämaan vuorten välissä sammuneen tulivuoren kraaterin muodostamalla niemimaalla, joka reunustaa Adenin satamaa (Bandar at-Tawahi). Sataman edustalla on Sirahin saari. Niemimaasta länteen on toinen niemimaa, Adan as-Sughra tai Pikku-Aden. Niemet suojaavat Adenin satamaa monsuunikaudella ja toisin kuin monilla muilla Punaisenmeren satamilla, Adenin satamassa ei ole liikennettä haittavaa koralliriuttaa. Adenin satamaa onkin pidetty yhtenä maailman parhaista luonnonsatamista. Nykyinen kaupunki on muodostunut alueella aikanaan sijainneiden useiden eri kylien rakentuessa yhteen.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adenin vanhakaupunki sammuneen tulivuoren kraaterilla.

Adenin perustamisajankohtaa ei tunneta varmasti. Mahdollisesti alueella on ollut ihmisasutusta jo neoliittiselta kaudelta lähtien, mutta varsinainen kaupunki on muodostunut myöhemmin varhaisella rautakaudella. 900-luvulla ennen ajanlaskun alkua alueella vaikutti Awsanin eteläarabialainen kuningaskunta, jonka pääasiallisena satamana Aden mahdollisesti toimi.[2] Vanhin Adenin mainitseva historiallinen lähde on Vanhan testamentin Hesekielin kirja, jossa mainitaan kaupungilla olleen kauppayhteyksiä Tyrokseen.[1] Aletta hallitsivat pitkään sisämaan kuningaskunnat, jotka pitivät hallussaan mausteita ja hajusteita kuljettaneita karavaanireittejä. Mausteita ja suitsuketta vietiin etenkin hellenistisiin kuningaskuntiin ja sittemmin Roomaan. Monet antiikin historiotsijat luulivat esimerkiksi kanelin tulevan Jemenistä, vaikka todellisuudesta se tuotiin Punaisenmeren seudulle meriteitse Intiasta ja kauempaa idästä. Kauppayhteyksistä kertovat esimerkiksi Adenista löytyneet kreikkalaiset kolikot. Himyarin kuningaskunta yhdisti suuret osat Etelä-Arabiaa 200-luvun lopulla jälkeen ajanlaskun alun ja Adenin kaupan hallinta lienee ollut vähintään osasyy heidän menestykseensä. Vuoden 570 paikkeilla alueen valloittivat sasanidit ja vuonna 628 alueen persialainen kuvernööri kääntyi islamiin.[2]

Islam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aden teoksessa vuodelta 1590.

Aluetta sittemmin hallinneiden Damaskoksen umaijadien valta päättyi valtakunnan kapinoihin ja vuodesta 750 aluetta hallitsivat Bagdadin abbasidit. Jemenissä alkoi näihin aikoihin syntyä huomattava ero šiialaisen sisämaan ja rannikon sunnalaisten välillä. Tärkeä satama oli useiden eri tahojen tavoittelema ja se vallattiin useampaan otteeseen. Vuonna 1173 Aden päätyi aijubideille, jotka laativat pitkään heidän jälkeensä'kkin sovelletut säännökset satamalle. Aijubidien heiketessä valtaan nousivat rasulidit, jotka hallitsivat Adenista kunnes pääkaupunki siirrettiin Taizin kaupunkiin. Satamakaupunkina Aden oli hyvin kansainvälinen. Kaupungissa asui esimerkiksi juutalaisia ja hindulaisia kauppiaita. Vastaavasti adenilaisia muutti kauppiaine muihin tärkeisiin satamiin. Paikka mainitaan myös kiinalaisissa lähteissä ja esimerkiksi Ming-dynastian amiraali Zheng He kävi kaupungissa kolmeen otteeseen vuosien 1417 ja 1433 välillä. On mahdollista, että sen läpi kulki myös Marco Polo vuonna 1293. Ibn Battuta vieraili Adenissa vuoden 1330 paikkeilla. Ensimmäinen Adenia henkilökohtaisten kokemusten perusteella kuvaillut oli italialainen Ludovico di Varthema vuonna 1511. Samalla vuosisadalla kaupungin valtaustya yrittivät pariin otteeseen portugalilaiset. Vuonna 1538 kaupungin valtasivat osmanit.[2]

Osmanien valtakudella Aden nähtiin ensisijaisesti suojana íslamin pyhiä kaupunkeja vastaan. Valtakuntaan kuului monia muita käyttökelposia satamia, jolloin Adenin merkitys kokonaisuudessan väheni. 1600-luvun aikana Jemenin sisämaassa oli muodostunut zaidilainen valtio, joka hääsi osmanit Adenista vuonna 1630. Kaupungilla oli edelleen kiinteät yhteydet Intiaan ja Afrikan rannikolle. Afrikasta tuotiin esimerkiksi orjia ja sieltä vietiin oopiumia Intiaan. Alueella oli kuitenkin kasvanut 1600-luvulla myös muita kilpailevia satamia, kuten läheinen Mocha. Vuonna 1728 Adenin sunnalainen väestö karkoitti zaidilaiset ja paikalle perustettiin itsenäinen Lahjin sulttaanikunta. Zaidilaisten ei onnistunut vallata kaupunkia takaisin useista yrityksistä huolimatta. Adenin merkitys väheni edelleen ja 1700-luvun loppupuolella se oli vain noin 800 asukkaan kalastajakylä.[2]

Britit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adenin satama postikortissa vuoden 1910 paikkeilta.

Brititalkoivat vahvistaa asemiaan Punaisenmeren ympäristössä 1800-luvun alkupuolella. Mocha oli tuolloin tärkeä yhteys Intiaan ja britit pelkäsivät Ranskan kasvavaa vaikutusvaltaa alueella. Kapteeni Stafford Hainesin johtama laivasto-osasto brittiläisestä Intiasta valtasi kaupungin tammikuussa 1839 tekosyynä Lahjin sulttaanin väitetty tuki merirosvoille. Lopulta sulttaanin kanssa solmittiin sopimus, jolla Adenin hallinta siirtyi briteille vuotuista maksua vastaan. Britti säilyttivät asemansa huolimatta 1800-luvulla heimojen parissa syntyneiden uskonnollisten liikkeiden yrityksistä karkottaa vääräuskoiset alueelta. Vuonna 1850 Aden julistettiin vapaasatamaksi, joka siirsi kiaupankäynnin Adeniin alueen muista satamista. Pian Aden oli kasvanut noin 20 000 asukkaan kaupungiksi. Sataman keskeisyyttä lisäsi entisestään Suezin kanavan avautuminen vuonna 1869. Kaupungin kautta vedettiin myös Britannian ja Intian välinen lennätinlinja.[2]

Aden kukoisti myös aikoina, jolloin muu Jemen oli sekasorrossa, esimerkiksi zaidilaisen imaamin kapinoidessa osmaneja vastaan vuosina 1904–1911. Adenin kautta britit tukivat myös arabikapinallisia ensimmäisessä maailmansodassa. Toisen maailmansodan jälkeen Aden kasvoi maailman neljänneksi vilkkaimmaksi satamaksi. Jemenistä saapui monia poliittisia pakolaisia Adeniin ja kaupungin noin 8 000 juutalaista lennätettiin Israeliin vuosien 1949 ja 1950 välillä. Vuonna 1963 britit muodostivat Etelä-Arabian federaation, joka ei riittänyt hillitsemään kasvavaa kansallismielisyyttä. Eri vapausliikkeet alkoivat tehdä iskuja brittejä vastaan ja vuonna 1963 alueelle julistettiin hätätila. Vuoteen 1967 mennessä väkivaltaisuuksissa oli kuollut noin 1 000 henkilöä. Britit päättivät lopulta vetäytyä alueelta 29. marraskuuta 1967 ja Etelä-Jemen itsenäistyi. Tuolloin Adenin asukasluku oli noin 250 000. Suuri osa kaupungin virkamiehistä ja kauppiaista muutti pois brittien mukana ja sataman liikenne hiljeni merkittävästi.[2]

Itsenäinen Jemen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adenin vanhaakaupunkia.

Taloudelliset olosuhteet heikkenivät merkittävästi kommunistien hallitsemassa Etelä-Jemenissä, vaikka jonkin verran apua saatiin Kiinasta ja Neuvostoliitosta.[2] Tilannetta pahensi Suezin kanavan sulkeminen vuosina 1967–1975.[1] Kanavan jälleenavautuminen ja Hadramawtin alueen öljylöydöt helpottivat lopulta tilannetta. Etelä- ja Pohjois-Jemen yhdistyivät Jemenin tasaltana 21. toukokuuta 1990 ja perustamisjulistus annettiin Adenista. Etelä-Jemenin itsenäisyydellä oli kuitenkin edelleen kannattajansa. Kaupunki kärsi huomattavia vahinkoja tilanteeseen liittyneessä sisällissodassa vuonna 1994.[2] Jemenin viimeisimmän sisällissodan sytyttyä vuonna 2015 huthi-kapinalliset valtasivat maan pohjoisosat ja maan kansianvälisesti tunnustettu hallitus siirtyi Adeniin. Taisteluja on kuitenkin esiintynyt myös etelässä Etelä-Jemenin separatistien ja hallituksen välillä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Aden Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.5.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Michael R. T. Dumper ja Bruce E. Stanley: Cities of The Middle East and North Africa, s. 8-16. ABC CLIO, 2007. ISBN 1-57607-919-8. (englanniksi)
  3. Yemen war: Deadly infighting rages in Aden BBC News. BBC. Viitattu 23.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]