HMS Ramillies (07)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kuvaa Britannian kuninkaallisen laivaston Revenge-luokan taistelulaivaa. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Ramillies
HMS Ramillies
HMS Ramillies
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja William Beardmore and Company, Dalmuir, Skotlanti
Kölinlasku 12. marraskuuta 1913
Laskettu vesille 12. kesäkuuta 1916
Palveluskäyttöön 1. syyskuuta 1917
Loppuvaihe romutettu 1949
Tekniset tiedot
Uppouma 28 000 t (standardi)
31 200 t (max)
Pituus 190 m
Leveys 27 m
31 m (torpedovöillä)
Syväys 8,5 m
Koneteho 40 000 shp (30 MW)
Nopeus 23 solmua
1917 torpedovyön lisäämisen jälkeen 21 solmua
1939: 18 solmua
Miehistöä 997 - 1 146
Aseistus 8 × BL 15" (381 mm) Mk I -tykkiä
14 × BL 6" (152 mm) Mk XII -tykkiä
2 × 3" (76 mm) tykkiä
4 × 47 mm tykkiä
4 × 21" (533 mm) torpedoputkea

HMS Ramillies (viirinumero 07) oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuonna 1916 vesillelaskettu Revenge-luokan taistelulaiva, joka otti osaa kumpaankin maailmansotaan ja romutettiin vuonna 1948.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin osana vuoden 1913 laivasto-ohjelmaa William Beardmore and Companyn telakalta Skotlannin Dalmuirista, missä köli laskettiin 12. marraskuuta 1913. Alus laskettiin vesille 12. kesäkuuta 1916 ja otettiin palvelukseen 1. syyskuuta 1917. Alus valmistui lokakuussa. Aluksen palveluskäyttöön ottaminen viivästyi, koska vesille laskun yhteydessä aluksen pohja vaurioitui. Alus jouduttiin hinaamaan vaikeissa olosuhteissa Mersey-jokea pitkin korjattavaksi Cammell Lairdin telakalle.[1]

Samoin käyttöönottoa viivästytti kasvanut huoli sukellusveneistä ja hävittäjistä laukaistujen torpedoiden vaikutuksista ja alukseen päätettiin jo rakennusaikana rakentaa torpedovyöt. Näiden korjausten ja muutostöiden seurauksena sekä työvoiman siirto HMS Repulsen työmaalle aiheuttivat viiveet aluksen käyttöönotossa.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palvelukseen oton jälkeen alus liitettiin toukokuussa 1917 1. taistelulaivaviirikköön, jossa se palveli koko ensimmäisen maailmansodan.

Britannian ja Turkin välinen ristiriita aiheutti 1920 aluksen siirtämisen Marmaranmerelle. Alus siirrettiin Atlantin laivaston 2. taistelulaivaviirikköön 1924. Vuoden 1926 yleislakon aikana alus toimi muonavarastona Mersey-joella yhdessä HMS Barhamin kanssa. Alus palasi Välimeren laivastoon saman vuoden lopulla.

Palestiinan rauhattomuudet 1929 aiheuttivat aluksen siirtämisen alueelle.

Alukselle tehtiin modernisointitöitä kesäkuusta 1932 elokuuhun 1934 Plymouthissa.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan syttyessä 1939 Ramillies kuului Kotilaivastoon ja toimi Pohjois-Atlantilla saattuetehtävissä. Se oli Islannin, Norjan ja Skotlannin välisellä merialueella 31. elokuuta – 7. syyskuuta tehtävänään estää saksalaisten kauppalaivojen paluu kotisatamiin. Vuoden lopulla alus saattoi joukkojenkuljetusaluksia Aleksandriaan ja lokakuussa sen asemapaikkana oli Gibraltar.

Amiraliteetti sai tiedon saksalaisen taskutaistelulaiva Admiral Graf Speen purjehduksesta eteläisellä Atlantilla ja Intian valtamerellä Lourenco Marquesin edustalla 16. marraskuuta. Taistelulaiva sai käskyn siirtyä Adeniin ja muodostaa yhdessä taistelulaiva HMS Malayan ja lentotukialus HMS Gloriousin kanssa Force J:n. Force J lähetettiin tuhoamaan Admiral Graf Spee, joka purjehti takaisin Atlantille ja tapasi kohtalonsa taistelussa La Plata -joen suulla Force H:n risteilijöiden HMS Ajax ja HMNZS Achilleksen, joita tuki Force G:n HMS Exeter, kanssa.

Vuoden 1939 lopulla Ramillies sai käskyn purjehtia itään Intian valtamerelle. Miehistön jäsenenä aluksella oli Hänen kuninkaallinen korkeutensa Prinssi Philip. Alus vieraili Uudessa-Seelannissa jouluna ja saattoi 13 000 uusiseelantilaista sotilasta kuljettaneen saattueen Wellingtonista Sueziin 6. tammikuuta – 12. helmikuuta 1940. Alus saattoi 15. huhtikuuta – 7. toukokuuta australialaisia joukkoja kuljettaneen saattueen Melbournesta Sueziin.

Italian liityttyä sotaan kesäkuussa 1940 taistelulaiva siirrettiin Välimerelle osaksi amiraali Andrew Cunninghamin Force D:tä Aleksandriassa. Yhdessä sisaraluksensa HMS Royal Sovereignin kanssa se saattoi saattueen Aleksandriasta Maltalle 27.–30. kesäkuuta. Ramillies osallistui Bardian ja Fort Capuzzon pommitukseen 16.–18. elokuuta. Paluumatkalla se joutui italialaisen pommikoneen maaliksi, mutta siihen ei osunut.

Alus saattoi saattueen Aleksandriasta Maltalle 8.–14. lokakuuta. Paluumatkalla aluksen kimppuun hyökkäsi kahdeksan italialaista torpedovenettä. Ramillies ei kärsinyt tappioita, mutta se upotti kolme hyökkäävistä veneistä ja vaurioitti neljää.

Taistelulaiva saattoi saattueen Aleksandriasta Kreetalle 25.–28. lokakuuta ja 10.–13. marraskuuta saattuetehtävässä Aleksandriasta Maltalle ja sitten taas Kreetalle. Viimeisellä matkalla vihollisen sukellusvene laukaisi torpedon kohti Ramilliesia, mutta ei osunut.

Amiraali Andrew Cunninghamin johtama hyökkäys Taranton laivastotukikohtaan 11. marraskuuta vähensi italialaisten taistelulaivojen aiheuttamaa uhkaa Välimerellä ja Cunningham saattoi lähettää kaksi vanhaa ja hidasta taistelulaivaansa, Ramilliesin ja Malayan, Pohjois-Atlantin saattueiden suojaksi ja samalla vapauttaa saattuehävittäjät Välimerellä näiden suojaamisesta.

Alus purjehti länteen suojaten neljän kauppalaivan saattuetta Maltalle marraskuun lopulla 1940. Puolessa matkassa se irrottautui saattueesta ja matkasi edelleen kohden länttä, liittyen risteilijöihin HMS Berwick ja HMS Newcastle. Alukset purjehtivat Sisilian kapeikon kautta. Tämän purjehduksen aikana laivat ottivat osaa Spartiventon taisteluun, jonka aikana Ramillies ampui useita laukauksia pääaseillaan saamatta aikaiseksi mitään ja Berwick vaurioitui.

Pohjois-Atlantti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantiin paluun jälkeen alus liitettiin Atlantin saattueiden suojaksi. Alus lähti ensimmäiseen tehtäväänsä 12. tammikuuta 1941 saattamaan 40 000 sotilaan saattuetta Kapkaupungin kautta Lähi-itään.

Taistelulaivan ollessa saattamassa saattuetta HX106 Halifaxista Liverpooliin Saksan laivaston taisteluristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau löysivät saattueen 8. helmikuuta. Scharnhorstin päällikkö lupautui vetämään Ramilliesin pois saattueen luota, jotta Gneisenau voisi tuhota sen. Tähän ei kuitenkaan saksalaisen osaston komentaja vara-amiraali Günther Lütjens kuitenkaan suostunut, koska häntä oli kielletty taistelemasta raskaiden 15 tuuman tykein varustettujen pinta-alusten kanssa. Tosiasiassa riski olisi ollut vähäinen, koska Scharnhorst oli paljon Ramilliesia nopeampi ja sen tykkien kantama oli suurempi, vaikka ne olivatkin kevyempiä. Saksalaiset poistuivat saattueen luota, mutta ilmoittivat siitä sukellusveneille, jotka upottivat muutaman aluksen saattueesta.

24. toukokuuta Ramillies oli Cape Farewellin eteläpuolella Grönlannin tuntumassa suojaamassa saattuetta HX127 Halifaxista. Saattueeseen kuului 57 kauppalaivaa sekä saattajat Kanadan laivaston hävittäjä HMCS Ottawa, Intian laivaston sluuppi HMIS Sutlej, Town-luokan hävittäjä HMS Salisbury, saattuehävittäjä HMS Hambledon, korvetit HMS Larkspur ja HMS Begonia sekä pienempiä aluksia. Saksalainen taistelulaiva Bismarck oli murtautunut Pohjois-Atlantille ja oli upottanut matkalla taisteluristeilijä HMS Hoodin. Mikäli Bismarck olisi jatkanut purjehdustaan saattuereittejä kohti olisi alus ollut ainoa este saattueiden ja tuhon välillä. 24. toukokuuta amiraliteetti määräsi taistelulaivan jättämään saattueensa ja estämään Bismarckin pääsyn laivareitille. Bismarck oli kuitenkin saanut vaurioita taistelussa ja oli purjehtimassa kohti Ranskaa korjattavaksi.

Intian valtameri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ramillies määrättiin maaliskuussa 1942 osaksi amiraali James Somervillen laivasto-osastoa, joka koottiin lähetettäväksi Intian valtamerelle suojaamaan Intian reittiä. Osastoon määrättiin kaksi lentotukialusta ja kolme vanhaa Revenge-luokan taistelulaivaa. Osaston onneksi se ei kohdannut Japanin laivastoa, joka vetäytyi alueelta aiheutettuaan liittoutuneille lentotukialuksen ja useiden pienempien alusten menetyksen.

Toukokuussa alus lähetettiin tukemaan maihinnousua Madagaskarille (Operaatio Ironclad). Keisarillisen Japanin laivaston sukellusveneen I-10:n tiedustelulentokone havaitsi taistelulaivan ankkurissa Diego Suarezin satamassa. Koneen havaitsemisen jälkeen aluksen paikkaa vaihdettiin. Japanilaiset sukellusveneet I-16 ja I-20 lähettivät kuitenkin matkaan pienoissukellusveneet, joista luutnantti Saburo Akedan komentama onnistui läpäisemään sataman puolustuksen ja laukaisemaan torpedonsa, joista toinen vaurioitti pahoin Ramilliesia kello 20:25 ja toinen upotti tankkeri British Loyaltyn kello 21:20. Korvetit HMS Genista ja HMS Thyme pudottivat syvyyspommeja, mutta sukellusvene kykeni rantautumaan ja luutnantti Akeda sekä puosu Masami Takemoto pakenivat maihin, missä he kuolivat tulitaistelussa merijalkaväkeä vastaan.

Japanilaiset raportoivat taistelulaivan upottamisesta, mutta alus hinattiin Durbaniin korjattavaksi ja se palasi Plymouthiin telakalle elokuussa 1942 omin voimin. Kesäkuussa 1943 se palasi korjattuna palvelukseen.

Normandia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto-osastot Normandian maihinnousussa

Ramillies kuului 6. kesäkuuta 1944 Normandian maihinnousun tulitukiosastoon. Aluksen alueeksi oli määrätty Sword Beach eli itäisin maihinnousualue, jossa erityisenä tehtävänä oli tuhota Bernevillen patteri. Se onnistui tehtävässään ja maihinnousu onnistui suunnitellusti. Ensimmäisen päivän aikana se joutui myös kahden saksalaisen hävittäjän hyökkäyksen kohteeksi, mutta laukaistut torpedot eivät osuneet. Lisäksi taistelulaiva tuhosi 4 ja 6 tuuman apuaseillaan osaston E-veneitä. Illalla alus palasi Portsmouthiin täydentämään ammuksia ja huoltoon.

Normandina rannikolle alus palasi 8. kesäkuuta tuhoten toisen 6 tuuman rannikkopatterin ja tulitti seuraavana päivänä tulenjohtajan johtamana panssarivaunuja, tykkejä, jalkaväkikeskittymiä ja moottoriajoneuvoja menestyksekkäästi estäen saksalaisten vastahyökkäykset alueella. Alus joutui myös E-veneiden hyökkäyksen kohteeksi, minkä se torjui omalla tulella.

Alus tulitti 10. kesäkuuta kaukana sisämaassa olevaa rautatieristeystä lähellä Caenia ja uudelleen seuraavana päivänä samoin kuin panssariyhtymää, jossa sen tuli aiheutti merkittäviä tappioita. Alus kärsi lieviä vaurioita syöksypommittajan pudottamasta lähelle osuneesta pommista 12. kesäkuuta.

Saksalainen liikkuva patteri ampui 32 laukausta kohti alusta 15. kesäkuuta. Laukauksista kaksi osui ja yksi miehistön jäsen haavoittui laivalla. Tulituksen seurauksena alus siirtyi kantaman ulkopuolelle ja tulitti saksalaista patteria tuhoten sen seuraavien päivien kuluessa.

Normandian maihinnousun aikana taistelulaiva ampui 1 002 kappaletta 15 tuuman kranaatteja, mitä pidetään suurimpana ammusmääränä, minkä yksi alus on ampunut yhdessä operaatiossa. Alus osallistui tulitukitehtävään vielä maihinnousussa Etelä-Ranskaan (operaatio Dragoon) tuhoten Toulonin satamaa suojaavat patterit.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reserviin taistelulaiva siirrettiin 31. tammikuuta 1945 Portsmouthissa ja sitä käytettiin majoitusaluksena. Alus myytiin 1946 ja romutettiin 1949.

Aluksen päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • kapteeni Harold T Baillie-Grohman 5. tammikuuta 1939 - 27. marraskuuta 1940
  • kapteeni Arthur D Read
  • kapteeni John Egerton Broome 1945-1946

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede, Englanti: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
  • Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]