Spartiventon taistelu
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
| Spartiventon taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toisen maailmansodan Välimeren sotatoimialuetta | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
1 lentotukialus |
2 taistelulaivaa | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
1 raskas risteilijä vaurioitui |
1 hävittäjä vaurioitui | ||||||
Spartiventon taistelu (ital. Battaglia di capo Teulada eli battaglia di capo Spartivento) oli meritaistelu toisessa maailmansodassa Spartiventon niemen edustalla 27. marraskuuta 1940. Taistelun osapuolet olivat amiraali James Somervillen johtama brittiläinen laivasto-osasto Force H sekä amiraali Inigo Campionin johtama Italian laivaston osasto.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Maltan saattueet
Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat tuhosi tai teki taistelukyvyttömäksi puolet Italian laivaston taistelulaivoista Taranton taistelussa 11. marraskuuta 1940. Siihen asti Italian laivasto oli pysynyt satamassa, mutta se oli muodostanut sitenkin selkeän uhan brittien Välimeren saattueille. Hyökkäyksen jälkeen italialaisille selvisi, että heidän laivastonsa ei ollut paremmassa turvassa satamassa ja aloittivat varsinaisen merisodankäynnin jäljelle jääneillä aluksillaan.
Italian laivaston osasto, joka oli koottu kahden taistelulaivan Vittorio Veneton ja Giulio Cesaren ympärille pyrki taisteluun 17. marraskuuta brittiläisen Maltalle lentokoneita ja muita tarvikkeita kuljettavan saattueen kanssa (operaatio White). Brittien saattue sai kuitenkin varoituksen lähestyvästä Italian laivastosta ja kääntyi takaisin Gibraltarille. Tukialukset HMS Argus lähetti Maltalle kaksitoista Hawker Hurricanea. Koneista putosi mereen kahdeksan ja lentäjistä katosi seitsemän.
Italian menestys estää Maltan lentokonetäydennys muutti brittien suunnitelmia ja seuraava lentokonetäydennys (Operaatio Collar) sai mukaansa vahvemman saattueen, joka oli koottu Gibraltarille sijoitetusta Force H:sta sekä Aleksandriaan sijoitetusta Välimeren laivastosta (Force D). Italialaiset havaitsivat saattueen olevan matkalla ja pyrkivät pysäyttämään sen etenemisen.
Osapuolten laivastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liittoutuneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Britannian Maltalle purjehtivan saattueen ja sen lähisuojauksen muodostivat neljä rahtialusta sekä ilmatorjuntaristeilijä HMS Coventry, kevyt risteilijä HMS Despatch, hävittäjät HMS Duncan, HMS Hotspur ja HMS Wishart, Flower-luokan korvetit HMS Peony, HMS Salvia, HMS Gloxinia ja HMS Hyacinth.
Saattueen komentajana toimi Gibraltarille sijoitetun Force H:n komentaja amiraali Sir James Somerville, jonka komentama laivasto-osasto koostui taistelulaiva HMS Ramilliesista, taisteluristeilijä HMS Renownista sekä hävittäjistä HMS Encounter, HMS Faulknor, HMS Firedrake, HMS Forester, HMS Fury, HMS Gallant, HMS Greyhound, HMS Griffin ja HMS Hereward.
Aleksandriaan sijoitetusta Välimeren laivastosta muodostettu kaukosuojausosasto kontra-amiraali Hollandin komentama Force D koostui raskaasta risteilijästä HMS Berwick ja keveistä risteilijöistä HMS Manchester, HMS Newcastle, HMS Sheffield ja HMS Southampton.
Lentokoneita kuljettava tukialusosasto ei osallistunut taisteluun. Osastoon kuuluivat lentotukialus HMS Ark Royal, jonka kannella oli 12 hävittäjää, 12 syöksypommittajaa sekä 40 torpedokonetta (eli 700, 800, 808, 810, 818 ja 820 laivueet). Tukialuksen lähisuojana olivat hävittäjät HMS Jaguar ja HMS Kelvin.
Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italian laivastosta osallistui taisteluun kaksi osastoa:
- amiraali Angelo Iachinon komentamista raskaista risteilijöistä Bolzano, Fiume, Gorizia, Pola, Trieste ja Trento, joiden saattajina olivat Soldati-luokan hävittäjät Ascari, Carabiniere, Lanciere, Oriani, Alfieri, Carducci ja Gioberti.
- amiraali Inigo Campionin johtamassa osastossa olivat taistelulaivat Vittorio Veneto ja Giulio Cesare saattajinaan Soldati-luokan hävittäjät Alpino, Bersagliere, Fuciliere, Granatiere, Dardo, Freccia ja Saetta.
Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brittien saatua tiedon Italian laivaston liikkeelle lähdöstä kaukosuojaus osasto lähetettiin pohjoiseen vastaanottamaan hyökkäävä osasto ennen sen saapumista tulitusetäisyydelle rahtialuksista. Britit saivat tiedon hieman ennen puoltapäivää, että Italian laivasto on noin 50 merimailin päässä lähestymässä saattuetta. Force D ei kuitenkaan ollut vielä saapunut Aleksandriasta ja brittiosasto oli alakynnessä. Force D havaittiin kuitenkin taivaanrannassa 15 minuuttia myöhemmin ja osastojen voimat tasapainottuivat. Italialaisilla oli kuitenkin pieni etu taistelulaivojen tykkien suuremmasta kantamasta ja järeämmästä kaliiperista, briteillä oli kuitenkin mukanaan lentotukialus, jonka lentokoneet tasoittivat tykkien kantamien eron. Toisaalta Italian laivasto-osaston komentajaa oli kielletty ryhtymästä avoimeen taisteluun brittilaivaston kanssa.
Brittien taisteluryhmityksessä kontra-amiraali Lancelot Hollandin osasto siirtyi eteen ja amiraali Somervillen osaston etelämmäs. Vielä kauempana etelässä oli lentotukialus HMS Ark Royal saattajineen valmistautumassa lähettämään ilmaan Fairey Swordfish -torpedokoneita. Italian laivasto oli jaettu kolmeen taisteluosastoon jossa kaksi oli muodostettu raskaista risteilijöistä saattajineen ja kolmannen muodosti taistelulaivat saattajineen taaempana.
Hieman puolen päivän jälkeen oli selvää, että oli syntymässä taistelu kahden lähes tasavahvan laivasto-osaston välillä. Tällöin italialaisten komentaja antoi käskyn irtautua taistelusta ja käski raskaiden risteilijöiden suojata irtautumisen. Nyt oli kuitenkin etummainen raskaista risteilijöistä muodostettu osasto kurssilla, joka pakotti sen taistelemaan.
Kummankin laivaston etummaisten risteilijäosastojen ollessa tulitusetäisyydellä italialainen raskas risteilijä Fiume avasi ensimmäisenä tulen. Kumpikin osasto tulitti toistaan italialaisilla ollessa kuitenkin pieni etu suuremmasta tykkien kaliiperista ja lukumäärässä. Taustalla ollut brittien taistelulaiva HMS Ramillies tasoitti eroa vain hetken ennen kuin hitautensa vuoksi jäi jälkeen taistelijoista.
Italialaisen risteilijäosaston johtaja vara-amiraali Angelo Iachino sai käskyn irtautua taistelusta ja osasto nosti nopeutensa 30 solmuun, savuttivat ja poistuivat taistelupaikalta. Tällöin italialainen hävittäjä Lanciereen osui HMS Manchesterin ampuma kranaatti vasempaan kylkeen vaurioittaen alusta pahoin. Alus hinattiin takaisin satamaan.
Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taistelu päättyi ratkaisemattomana.
Brittiläiseen risteilijä HMS Berwickiin osui taistelun aikana kahdeksan tuuman kranaatti, joka tuhosi Y-tornin ja tappoi seitsemän miehistönjäsentä. Toinen osuma ei aiheuttanut merkittäviä vaurioita.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bauer, Eddy: Toinen Maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6.
- Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present - an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
- Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
- Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)
- Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Spartiventon taistelu (englanniksi)
- Spartiventon taistelu (italiaksi)