Skotlannin historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skotlannin historia alkaa jo yli 10 000 vuoden takaa. Vuodesta 1707 Skotlanti on ollut osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salaperäiset Callanishin kivet Lewisinsaarella, Ulko-Hebrideillä.

Skotlannin esihistoria ulottuu yli 10 000 vuoden päähän menneisyyteen. Nykyihminen alkoi asuttaa sen alueita viimeisen eli Veiksel-jääkauden jälkeen. Esihistorian ajalta alueelta on säilynyt suuri määrä arkeologisia löytöjä. Kirjoitettu historia alkaa vasta roomalaisten saavuttua Britanniaan. Roomalaiset pitivät hallussa Britanniaksi kutsumaansa provinssia, mutta saaren pohjoiset alueet eli Kaledonia (nyk. Skotlanti) eivät olleet Rooman valtakunnan alaisuudessa. Kaledonian asukkaita olivat eräät kelttiläiset heimot sekä mahdollisesti ei-kelttiläinen alkuperäisväestö, jota roomalaiset kutsuivat pikteiksi.

Rooman valtakunnan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin kirjoitettu historia alkaa ensimmäiseltä vuosisadalta, jolloin roomalaiset valtasivat Ison-Britannian saaren eteläosan. Vuonna 79 roomalaiset tunkeutuivat nykyiseen Skotlantiin Gnaeus Julius Agricolan johdolla. He voittivat heimon kerrallaan ja ratkaisivat lopulta Skotlannin eteläosien herruuden Mons Graupiuksen taistelussa vuonna 83 tai 84.[1]

Roomalaiset kutsuivat nykyistä Skotlantia nimellä Kaledonia. Sen asukkaita olivat eräät kelttiläiset heimot sekä mahdollisesti ei-kelttiläinen alkuperäisväestö, jota roomalaiset kutsuivat pikteiksi.

Rooma ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan valtaansa Skotlannin alueella. Joukkoja jouduttiin siirtämään muille taistelurintamille ja Isoon-Britanniaan jääneet joukot tyytyivät lähinnä puolustamaan vallattuja alueita.[1] Vuosina 121-125 roomalaiset rakensivat Hadrianuksen vallin suojaksi pohjoisen heimoja vastaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin rakennettiin vielä pohjoisemmaksi Skotlannin kapeimmalle kohdalle myös ns. Antoniuksen valli, joka hylättiin kuitenkin jo vuonna 164.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinusko tuotiin Skotlantiin 500-luvulla.[2]. Koko Skotlanti yhdistettiin yhdeksi valtioksi 1000-luvulla.[2] Aluksi Skotlannista oli muodostumassa lähes tyystin kelttiläinen kuningaskunta, poikkeuksena kapea saksien asuttama kaistale alamaitten itärannikolla. Tällöin pääkaupunkina oli Scone. Tämän kehityksen muutti kuitenkin Lothianin tulo osaksi Skotlantia vuonna 1018. Tämä englantilainen alue hedelmällisine maaperineen ja Edinburghin kalliolinnoituksineen sai aikaan muutoksen kelttiläisestä heimokuningaskunnasta anglonormannilaiseksi feodalistiseksi kuningaskunnaksi tullen samalla valtakunnan keskukseksi. Tällöin myöskin alunperin kelttiläiset Strathclyde ja Galloway englantilaistuivat.[3]

Hallitsijasuvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väitetysti vuonna 843 kuningas Kenneth I MacAlpin yhdisti Skotlannin kuningaskunnakseen. Kaikki Skotlannin hallitsijat ja nykyiset Iso-Britannian kuninkaalliset ovat olleet hänen suoria jälkeläisiään. Kuitenkin muutamaan kertaan kruunu on periytynyt tyttären lapsille, ja tällöin "hallitsijasuvun" katsotaan vaihtuneen tyttären miehen suvuksi.

  • Alpinin hallitsijasuku (848–1034)
  • Dunkeld-hallitsijasuku (1034–1286)
  • Sverren hallitsijasuku (1286–1290) kiistanalainen
  • Ensimmäinen interregnum 1286–1292
  • Balliolin hallitsijasuku (1292–1296)
  • Toinen interregnum 1296–1306
  • Brucen hallitsijasuku (1306–1371)
  • Stuartin (eli Stewartin) hallitsijasuku
    • Stewartin hallitsijasuku (1371–1567)
    • Stuartin hallitsijasuku (1567–1651)
    • Stuartin hallitsijasuku (palautettu) (1660–1707)
  • Iso-Britannian hallitsijat

Sodat Englantia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin kuningas Edvard I:n pyrkimyksenä oli yhdistää koko Britteinsaaret yhdeksi valtakunnaksi. Tämä tavoite aloitti Englannin ja Skotlannin välillä sodan (1296), joka päättyi vuonna 1328 siihen, että Englanti tunnusti Skotlannin itsenäiseksi kuningaskunnaksi.[4] Sota syttyi kuitenkin jälleen vuonna 1332. Vaikka Skotlanti koki suurta tuhoa ja hävitystä, ei Englanti pystynyt valloitukseen tälläkään kertaa, vaan vetäytyi vuonna 1338.[5]

Skotlanti taisteli Englantia vastaan muulloinkin, esimerkiksi Vilhelm Valloittaja alisti ryöstelevän Skotlannin rauhaan vuonna 1072 ja hänen poikansa vuonna 1080. Jaakko V hyökkäsi Englantiin liitossa Ranskan kanssa mutta hävisi vuonna 1542. Vuonna 1651 Cromwell kukisti vuonna 1649 personaaliunionista irtautuneen Skotlannin.

Stuartien aika 1371 - 1714[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1371[2] alkoi vuoteen 1714 kestänyt Stuartien hallituskausi (poikkeuksena vuosien 1651-1660 lordiprotektorin / Englannin parlamentin "tasavalta"). Ensimmäinen Stuart-sukuinen hallitsija oli Robert II.

Uskonpuhdistus pantiin toimeen Skotlannissa 1520-luvulta lähtien Knoxin aloitteesta. Vuonna 1560 presbyteriaanisuudesta tuli parlamentin päätöksellä valtionuskonto.

Unioni Englannin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1567 valtaistuimelle nousseella kuningas Jaakko VI:llä oli äitinsä Marian kautta laillinen perimäoikeus myös Englannin ja Irlannin kruunuun.[2] Kun viimeisen Tudor-sukuinen hallitsija Elisabet I kuoli, Jaakko nousi myös näiden maiden valtaistuimelle 24. maaliskuuta 1603, muutti hovinsa Lontooseen ja otti hallitsijanimekseen Jaakko I. Hän oli ensimmäinen koko Britteinsaaria hallinnut kuningas ja hänen kaudestaan alkaen Englanti ja Skotlanti olivat yhdistyneenä personaaliunionissa. Vuonna 1606 otettiin myös ensimmäistä kertaa käyttöön uusi lippu, Union Jack, jossa kuningaskuntien omat vanhat liput oli yhdistetty.

Englannin parlamentin joukot kaappasivat vallan Englannin sisällissodissa 1642-1651 yhdeksitoista vuodeksi kuningas Jaakko I:n pojalta Kaarle I Stuartilta vuonna 1649. Teloituksen myötä tämän poika Kaarle II Stuart julistettiin Skotlannin kuninkaaksi (1649-1651), mutta vuonna 1651 Cromwell valtasi Skotlanninkin ja Kaarle II pakeni Ranskaan. Vuonna 1660 hänet kutsuttiin levottomuuksien vuoksi Englannin ja Skotlannin kuninkaaksi, ja Stuart-suku jatkoi valtakauttaan hetken tauon jälkeen.

Lopullinen Englannin ja Skotlannin kuningaskuntien yhdistyminen tapahtui vuonna 1707 solmitulla Unionisopimuksella, joka yhdisti maiden parlamentit ja perusti uuden Ison-Britannian kuningaskunnan.[2] Kuningatar oli koko ajan Anna I Stuart.

Skottilainen valistus ja teollinen vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unionisopimus avasi skoteille Englannin siirtomaakaupan, ja nämä valtasivatkin siitä leijonanosan. Kauppaa ja vaurastumista seurasivat Skotlannin valistusaika ja teollinen vallankumous, joiden myötä Skotlannista tuli yksi Euroopan merkittävimpiä kaupan, teollisuuden ja intellektuellin elämän keskuksia: mm. utilitarismia ja liberalismia kehittäneet filosofit David Hume, Francis Hutcheson, Adam Smith ja James Mill, sosiologian isä Adam Ferguson, nykyaikaisen geologian isä James Hutton, kirjailija Sir Walter Scott, tehokkaan höyrykoneen keksijä James Watt ym.

Uudesta valtiosta muodostui myöhemmin nykyinen Yhdistynyt kuningaskunta, mutta esimerkiksi lakien osalta Skotlanti pysyi erillisenä. Vuonna 1999 Skotlanti sai takaisin itsehallintoaan ja sille perustettiin jälleen oma parlamentti, jonka tehtävänä on Skotlannin sisäisten asioiden hoitaminen. Parlamentti on alistettu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Peter N. Williams: Scotland: A Brief History Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su), s. 3838, art. Skotlanti. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3.
  3. Trevelyan, G.M.: Englannin historia I, s. 267. Suom. Jussi Teljo ja Antero Manninen. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1948.
  4. Grimberg, Carl: Kansojen historia 8: Viikinkiretkien aika. Ristiretket n. vuoteen 1250. WSOY, 1967, 4. painos.
  5. Grimberg, Carl: Kansojen historia 10: Keskiajan syksy. WSOY, 1967, 4. painos.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.