Skotlantilainen valistus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skotlantilainen valistus oli 1700-luvun huomattavien älyllisten ja tieteellisten saavutusten jakso Skotlannissa ja osa laajempaa valistusliikettä. Vuonna 1750 skotit olivat Euroopan oppineimpien joukossa, lukutaitoisia oli arviolta 75 prosenttia väestöstä.[1]

Valistusajan yleiseen tapaan skotlantilaisen valistuksen edustajat pitivät tärkeinä ihmisjärkeä ja sitä, että hylätään auktoriteetit, joita ei voi oikeuttaa järjellä. He suhtautuivat erityisen optimistisesti ihmisen kykyyn parantaa yhteiskuntaa ja luontoa järjen avulla. Myös empirismi ja käytännöllisyys sekä hyöty yksilölle ja yhteiskunnalle olivat skotlantilaisen valistuksen kulmakiviä.

Skottilaisen valistuksen saavutuksia syntyi monilla aloilla, joita olivat muun muassa filosofia, taloustiede, insinööritieteet, arkkitehtuuri, lääketiede, geologia, arkeologia, oikeustiede, maanviljely, kemia ja sosiologia. Huomattavia tuolloisia skottilaisia ajattelijoita olivat Francis Hutcheson, Alexander Campbell, David Hume, Adam Smith, Thomas Reid, Robert Burns, Adam Ferguson, John Playfair, Joseph Black ja James Hutton.

Vaikutukset olivat huomattavia sekä Euroopassa että Anglo-Amerikassa, jonka tekninen ja sosiaalinen kehitys oli pitkälti skotlantilais-amerikkalaisten ansiota.

Kuningaskuntien yhdistymisen, vaurastumisen ja kalvinismin seurausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat yhdistyivät vuonna 1707 Iso-Britannian kuningaskunnaksi. Tämä avasi skoteille Englannin siirtomaakaupan, ja he ottivatkin siitä nopeasti haltuunsa valtaosan. Vaurastuminen tuki sivistystä ja sen ansiosta skotlantilaiset oppineet alkoivat vaikuttaa entistä useammin Skotlannissa Manner-Euroopan sijaan.

John Knoxin johtama tiukan uskonpuhdistus oli nostanut valtaan presbyteerisen kirkon. Sen kalvinismi korosti säästeliäisyyttä, ahkeruutta ja yritteliäisyyttä. Raamatun opiskelun painottaminen sai kirkon parantamaan koululaitosta ja teki lukutaidon yleisemmäksi kuin muualla Euroopassa.

Ylämaa oli klaanien hallitsemaa mutta alamaa urbaania ja edistyksellistä: Glasgow, Edinburgh ja Aberdeen yliopistoineen.

Voltaire sanoi "Haemme Skotlannista kaikki sivistyksemme aatteet" ("We look to Scotland for all our ideas of civilisation")[2][3].

Empirismi ja induktiivinen päättely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlantilaisen valistuksen ensimmäinen suuri filosofi oli Glasgow'n yliopiston filosofian professori (1729-1746) Francis Hutcheson,[4]. Hän muun muassa muotoili utilitarismin ja konsekventialismin perustan, moraalifilosofisen ajatuksen siitä, että hyvää on se, mikä tuottaa ”suurimman onnellisuuden suurimmalle joukolle”.

David Hume oli kehittämässä tieteellistä menetelmää (tiedon luonne, todisteet, kokemus ja kausaatio) sekä eräitä moderneja asenteita tieteen ja uskonnon suhteesta. "Hän uskoi kokeelliseen menetelmään ja vihasi taikauskoa"[4]. Tosin useimmista valistusajattelijoista poiketen Hume oli pessimisti.

Adam Smith kirjoitti ensimmäisenä modernin taloustieteen kirjana pidetyn Kansojen varallisuuden. Kirjalla oli pian huomattava vaikutus Britannian ja Yhdysvaltojen talouspolitiikkaan sekä yhä koko maailmaan[5].

Skottilainen valistus tuotti myös tieteen ihmisestä.[6]

Muita tunnettuja olivat mm. lääkäri ja kemisti William Cullen, juristi ja agronomi James Anderson, fyysikko ja kemisti Joseph Black ja ensimmäinen moderni geologi James Hutton[4][7].

Skottilaisen valistuksen katsotaan usein päättyneen 1700-luvun lopussa[6], mutta vielä ainakin 1800-1850 skotlantilaisen tieteen vaikutus oli huomattava (James Hutton, James Watt, William Murdoch, James Clerk Maxwell, lordi Kelvin ja Sir Walter Scott).

Useimmat skottilaisen valistuksen keskeiset ajattelijat tunsivat toisensa ja olivat usein läheisiä ystäviä. "Heitä innoittivat suunnaton uteliaisuus, optimismi inhimillisestä kehityksestä ja pettymys vanhoihin teologisiin riitoihin. Yhdessä he loivat kulttuurisen kulta-ajan."[6]

Keskeisiä skottilaisen valistuksen hahmoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi seuraavat olivat tiiviissä vierailu- ja kirjeenvaihtoyhteydessä Edinburghin oppineisiin[7]:

Toisin kuin Ranskan tai muiden maiden filosofien piirit, skottilaisen valistuksen edustajat eivät riidelleet vaan tukivat toisiaan, vaikka olivatkin usein tiukasti eri mieltä keskenään. "Hutcheson, Hume, Smith, Ferguson ja Reid olivat kaikki laajalti tunnettuja mutteivät kukaan läheskään sellaisia kulttihahmoja kuin Hegel, Marx, Emerson, Wittgenstein, Sartre tai Foucault. -- olivat kuin Dickensin turiseva ja hyväntahtoinen Pickwick Club".[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Herman, Arthur (2003). How the Scots invented the Modern World. 4th Estate, Limited. ISBN 1841152765. 
  2. Barroso, José Manuel: The Scottish enlightenment and the challenges for Europe in the 21st century; climate change and energy (html) Enlightenment Lecture Series, Edinburghin yliopisto. 28.11.2006. ”I will try to show why Voltaire was right when he said: 'Nous nous tournons vers l’Écosse pour trouver toutes nos idées sur la civilisation' [we look to Scotland for all our ideas on civilisation].”
  3. Visiting The Royal Society of Edinburgh… (html) Royal Society of Edinburgh. First published in The Scotsman Saturday 4 June 2005. ”Scotland has a proud heritage of science, research, invention and innovation, and can lay claim to some of the greatest minds and greatest discoveries since Voltaire wrote those words 250 years ago.”
  4. a b c d Denby, David: Northern Lights: How modern life emerged from eighteenth-century Edinburgh (html) The New Yorker. 11.10.2004. Review of James Buchan's Crowded With Genius: Edinburgh's Moment of the Mind (Capital of the Mind: Edinburgh in the UK) HarperCollins, 2003. Hardcover: ISBN 0-06-055888-1, ISBN 978-0060558888. ”The fountainhead was Francis Hutcheson, a kind of pan-Enlightenment figure who, from 1729 until his death in 1746, held the chair in moral philosophy at the University of Glasgow, where he broke with tradition by lecturing in English in addition to the common lecturing language of the time, Latin. Hutcheson, a frequent visitor to Edinburgh, was Adam Smith’s teacher and he encouraged Hume’s early efforts. He was suspicious of metaphysics or any claims not based on observation or experience. Empiricism and the inductive method was the clarion call of the Scottish Enlightenment.
    The intellectual break with the past was drastic and seemingly irreversible. In recent years, scholars have traced the rudiments of modern psychology, anthropology, the earth sciences, and theories of civil society and liberal education to eighteenth-century Scotland.”
  5. Fry, Michael (1992). Adam Smith's Legacy: His Place in the Development of Modern Economics, Samuelson, Paul & Klein, Lawrence & Modigliani, Franco & Buchanan, James M. & Allais, Maurice & Schultz, Theodore & Stone, Richard & Tobin, James & Leontief, Wassily & Tinbergen, Jan, Routledge. ISBN 978-0415061643. “Adam Smith's Legacy brings together ten Nobel Laureates in Economics, the greatest number since the prize was instituted in 1969. They explore themes as diverse as Smith's use of data, his attitude towards human capital, and his views on economic policy. Heirs to Smith and leaders of the discipline, the contributors also reflect upon the current state of economics, assessing the extent to which it measures up to the benchmark established by its founder.” 
  6. a b c Magnusson, Magnus: Northern lights (html) New Statesman. 10.11.2003. Review of James Buchan's Capital of the Mind: Edinburgh (Crowded With Genius: Edinburgh's Moment of the Mind in the U.S.) London: John Murray ISBN 0719554462.
  7. a b c Repcheck, Jack (2003). "Chapter 7: The Athens of the North", The Man Who Found Time: James Hutton and the Discovery of the Earth's Antiquity (in English). Cambridge, Massachusetts: Basic Books, The Perseus Books Group, 117–143. ISBN 0-7382-0692-X. “Onto the list should also be added two men who never lived in Edinburgh but who visited and maintained an active correspondence with the scholars there: Ben Franklin (1706-1790), the statesman and talented polymath who discovered electricity; and Erasmus Darwin (1731-1802), Charles Darwin's grandfather and the author of a precursor theory of evolution.” 
  8. a b Phillip Manning: A Toast To Times Past (html) Chapel Hill News. 28.12.2003. ”Burns penned the song [Auld Lang Syne] in 1788 during the intellectual flowering known as the Scottish Enlightenment. Burns was part of a convivial group in Edinburgh whose writing and thinking produced the Enlightenment. One of the most original thinkers in that group, the man whose work would stimulate Charles Darwin’s ideas about evolution, was a well-to-do gentleman farmer named James Hutton. He discovered the immensity of our past, the days gone by that Burns wrote about so eloquently.”

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]