Cullodenin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cullodenin taistelu
Osa jakobiittikapinaa
Yhteenotto Cullodenissa, maalannut David Morier
Yhteenotto Cullodenissa, maalannut David Morier
Päivämäärä:

16. huhtikuuta 1746

Paikka:

Culloden, Skotlanti

Lopputulos:

Hallituksen voitto

Osapuolet

Jakobiitit

Iso-Britannia

Komentajat

Charles Edward Stuart

Wilhelm Cumberland

Cullodenin taistelu (gaeliksi Blàr Chùil Lodair) oli 16. huhtikuuta 1746 käyty taistelu jakobiittikapinallisten ja Ison-Britannian hallituksen välillä. Taistelu käytiin lähellä Cullodenia, joka sijaitsee Invernessistä itään.Se päättyi brittihallituksen voittoon ja heidän komentajansa Wilhelm Cumberland sai kutsumanimen teurastaja Cumberland vankien ja pakoon lähteneiden raa'asta kohtelusta. Britit kitkivät taistelun jälkeen myös Ylämaiden klaanijärjestelmän kieltäen esimerkiksi tartaanit ja säkkipillit.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles Edward Stuart, jakobiittien tukema kruununtavoittelija.

Stuart-suvun kruununtavoittelija Charles Edward Stuart oli voitokkaan Falkirkin taistelun jälkeen joutunut johtamaan jakobiittiarmeijansa Invernessiin odottamaan talven loppua. Jakobiittejä tukevat Ylämaiden klaanit olivat luvanneet palata jälleen taisteluihin keväällä. Näin tapahtuikin maaliskuun puolella,mutta Charlesin joukkoihin ei kuitenkaan liittynyt niin paljon miehiä kuin hän olisi toivonut, eikä ranskalaisten pitkään lupaamia joukkoja ei edelleenkään kuulunut. Samaan aikaan hänen vihollistensa joukot lähestyivät Aberdeenista jakobiittien leiriä. Jakobiittien tulinäin ryhtyä taisteluun vaikka heidän joukkonsa olivatkin vajaalukuiset. Useissa taisteluissa jakobiittejä johtanut George Murray neuvoi Charlesia ottamaan vihollisen joukot vastaan Dalcrossissa, jossa hankala maasto suosi klaanien sotilaita. Charles kuunteli kuitenkin mielummin irlantilaisen palkkasoturinsa John O'Sullivanin neuvoa taistella Cullodenissa, jossa maasto oli avoin. Charles oli ylpeä Ranskasta ja Falkirkissa saaliiksi saamistaan tykeistä, ja halusi pistää ne käyttöön. Jakobiitit saapuivat Cullodeniin 15. huhtikuuta, mutta hänen vastustajansa ei saapunutkaan paikalle odotetusti. Brittejä komentanut Wilhelm Cumberland oli antanut joukoilleen päivän vapaaksi. Illan tullessa Murray ehdotti Prestonpansin taistelussa toiminutta suunitelmaa kiertää yöllä vihollisen selustaan. Charles suostuikin tähän, mutta liikeelle lähteneet joukot eksyivät hankalalla reitillä. Noin kahdelta aamulla brittien etujoukot havaitsivat jakobiitit ja yllätyksen edun menetettyään nämä palasivat takaisin leiriinsä. yrityksestä uupuneet sotilaat kävivät nukkumaan, mutta jo parin tunnin päästä he heräsivät Cumberlandin joukkojen saavuttua paikalle.[1]

Osapuolten joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakobiittien armeijaan kuului noin 5 000 miestä, joista suurin osa kuului Ylämaiden klaaneihin. Klaanien miehet olivat aseistautuneet suurimmaksi osaksi perinteiseen tapaan kilvellä, sekä miekalla tai kirveellä. Vain harvalla oli käytössään musketteja. Mukana oli myös pieni osasto Ranskan armeijan sotilaita, jotka olivat värvätty lähinnä irklantilaisten pakolaisten joukosta. Joukkoihin kuului myös 200 ratsuväen sotilasta aseinaan miekat ja pistoolit. he toimivat varajoukkoina selustassa. Raskaat tykit olivat joukkojen etulinjan keskellä. Cumberlandin herttuan armeija oli lähes kaksi kertaa jakobiittejä suurempi. Osa heistä oli alamaiden skotteja, jotka vastustivat jakobiittejä. Myös muutamat Ylämaiden klaanit olivat liittyneet hänen puolelleen.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panoraamakuva taistelupaikalta.

Taistelut Cullodenissa alkoivat noin yhdeltä iltapäivällä. lordi bury ratsasti jakobiittejä kohti tiedustellakseen näiden asemia. Jakobiitit avasivat tulen ampuen kuitenkin ohiö.Charles antoi myös käskyn tykeilleen avata tuli. Jakobiittien tykkimiehet ampuivat kohti Cumberlandia,mutta eivät kuitenkaan tähän osuneet. Brittien tykit avasivat vastaavasti tulen ottaen kohteekseen jakobiittien tykit. Kokeneempina amujina he tuhosivat jakobiittien tykit ja alkoivat ampua jalkaväkeä. Tässä vaiheessa Murray pyysi Charlesilta lupaa aloittaa hyökkäys. Charles kuitenkin viivytteli ja kun hän lopulta luvan antoi hänen viestinkantajansa ammuttiin matkalla. Klaanien sotilaat eivät ymmärtäneet viivyttelyn tarkoitusta. Klaani Macintoshin miehet lähtivät rynnäkköön kohti brittejä muiden klaanien seuratessa pian perässä. Brittien musketti- ja tykkituli kaatoivat suuren osan hyökkääjistä, mutta osa pääsi silti brittien linjoihin. Heidätkin kuitenkin lyötiin ja hyökkäys alkoi kääntyä paoksi. Cumberlandin käskyjen mukaan klaanien jäsenia kohdeltiin pettureina ja heidät saattoi ampua ilman oikeudenkäyntiä. Klaanien jäseniä jahdattiin, otettiin kiini ja teloitettiin brittien seuratessa pakenijoita Invernessiin.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittisotilaat etsimässä kapinallisia taistelun jälkeen, epäillyiksi joutuivat usein tavalliset siviilit[1].

Taistelussa ja sitä seuranneessa paossa kuolleiden jakobiittien tarkkaa määrää ei tiedetä. Taistelukentällä heitä kuoli ainakin tuhat ja useita satoja paon aikana. Lisäksi satoja haavoittuneita kuoli kun heille ei annettu Cumberlandin käskyjen mukaan hoitoa. George Murray oli päässyt pakoon ja koonnut jälleen joukon 1 500:sta klaanien miehestä. Lisäksi hänen joukkoihinsa liittyi MacPershonin klaani, joka oli ollut matkalla liittyäkseen jakobiittien joukkoihin. Kruununtavoittelia Charlesia ei kuitenkaan näkynyt missään. Paria päivää myöhemmin murray sai Charlesilta kirjeen, jolla tämä vapoautti klaanien jäsenet valoistaan ja kertoi palaavansa Ranskaan. Murray lähti pakolaiseksi neuvvoen klaanien johtajia tekemään saman. Britit kostivat ylämaiden asukkaille polttamalla peltoja, linnoja, sekäö vangitsemalla 3 500 miestä. He joutuivat oikeuden eteen, mutta tuntemattoman suuri osa heistä kuoli jo ennen tätä. 120 klaanien johtajaa tuomittiin kuolemaan ja 700 kuolki myöhemmin vankiloissa, haavoittuneena tai tauteihin. Suurin osa lähetettiin siirtomaihin orjatyöläisiksi. klaanijärjestelmä päätettiin tuhota, tartaanit, säkkipillit ja aseet kielletiin. Ylämaille levisi näin Alamailla jo hallinnut kulttuuri.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Rupert Matthews: England Versus Scotland, s. 221-227. Leo Cooper, 2003. ISBN 0 85052 949 2. (englanniksi)