Botkyrkan kunta

Wikipedia
Ohjattu sivulta Botkyrka
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 59°12′N, 17°50′E

Botkyrkan kunta
Vaakuna
Vaakuna
Botkyrka Municipality in Stockholm County.png
Valtio Ruotsin lippu Ruotsi
Lääni Tukholman lääni
Maakunta Södermanland
Keskustaajama Tumba
Kuntakoodi 0127
Pinta-ala
 – Maa 194,17 km²
Väkiluku 84 677
 – Tiheys 436,1 as./km²
Tilastotietojen lähteenä Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluvun ajankohta 31.12.2011[1] ja maapinta-alan 1.1.2012.[2]
Tukholman metroa Fittjassa.
Kerrostaloja Hallundassa.
Tullingesjönin järvi.

Botkyrka (ääntämys: [bu:ttšyrka]) on kunta Tukholman läänissä Ruotsissa. Se sijaitsee Södermanlandin historiallisessa maakunnassa Tukholman lounaispuolella. Vuoden 2011 lopussa kunnassa oli 84 677 asukasta ja sen maapinta-ala oli 194,17 km².[1][2] Botkyrkan keskustaajamana toimii Tumba. Pääosa kunnan väestöstä asuu kuitenkin Tukholman taajamaan kiinni kasvaneilla asuinalueilla. Nämä alueet sijaitsevat kunnan pohjoisosassa ja niihin kuuluu myös Tullinge.

Botkyrkan naapurikuntia ovat Haninge, Nynäshamn, Södertälje, Salem, Ekerö ja Huddinge.

Botkyrkan asukkaista 54,1 % on ulkomaalaistaustaista, mikä on eniten koko Ruotsissa.[3]

Botkyrka on saanut nimensä vuonna 1176 rakennetun Botkyrkan kivikirkon mukaan. Kirkko puolestaan on saanut nimensä marttyyrina kuolleen Pyhän Botvidin mukaan. Kunnan alue on ollut jo kauan ihmisten asuttama ja sieltä on löydetty pronssi- ja rautakautisia asuin- ja hautapaikkoja sekä pronssiajalle ajoitettuja kalliopiirroksia.

Vuonna 2007 kunnassa oli 29,57 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 15,2 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1862 kuntauudistuksissa nykyisen kunnan alueelle muodostettiin Botkyrkan ja Grödingen maalaiskunnat aikaisemmista pitäjistä. Vuonna 1904 Botkyrkaan perustettiin Tumban taajaväkinen yhdyskunta, joka lakkautettiin vuonna 1956. Aluejakoa ei muutettu vuoden 1952 kuntauudistuksessa, mutta vuonna 1971 Grödinge yhdistettiin Botkyrkaan. Vuonna 1974 kuntaan yhdistettiin vielä Salemin kunta, mutta jo vuonna 1983 se erotettiin takaisin omaksi kunnakseen.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Botkyrkan kunnan väestönkehitys 1950–2010
Vuosi Asukkaita
1950
  
8 939
1955
  
9 960
1960
  
13 688
1965
  
18 807
1970
  
26 673
1975
  
57 286
1980
  
65 218
1985
  
66 326
1990
  
68 542
1995
  
69 500
2000
  
73 097
2005
  
76 592
2010
  
82 608
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6]

Vuoden 2011 lopussa 54,1 prosenttia kunnan väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 38,1 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[7]

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 3 438 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 4,2 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 26,0 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 6 321 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 9,6 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 180 709 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 13 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 23,9 %
  • 18–64-vuotiaat: 63,0 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 13,0 %

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuunottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 0,5 0,3
  jalostus 19,6 16,9
  palvelut 78,3 81,9
  tuntematon 1,7 0,9
  Työpaikkoja ja työllisiä 22 637 36 499
  työpaikkaomavaraisuus 62,0

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnassa on 5 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 97,4 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 137 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Tukholma* 54 280[17]
2 Tumba* 22 647[17]
3 Vårsta 2 396
4 Norra Riksten 839
5 Sibble 309

Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Tukholman taajamassa on 1 372 565 asukasta, ja se kuuluu osittain myös Danderydin kuntaan, Haningen kuntaan, Huddingen kuntaan, Järfällan kuntaan, Nackan kuntaan, Sollentunan kuntaan, Solnan kuntaan, Sundbybergin kuntaan, Tukholman kuntaan ja Tyresön kuntaan. Koko Tumban taajamassa on 37 852 asukasta, ja se kuuluu osittain myös Salemin kuntaan.[17]

Entiset taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]

Luettelossa mainituista taajamista kaikki ovat sittemmin kasvaneet yhteen Tukholman taajaman kanssa.[18]

Pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]

Entiset pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[20]

Kunnanvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Botkyrkan kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[21]

  • Botkyrka Södra (33 valtuutettua)
  • Botkyrka Norra (28 valtuutettua)

Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden ääniosuudet ja paikat Botkyrkan kunnanvaltuustossa viimeksi pidettyjen kunnallisvaalien perusteella.

Kunnallisvaalien tulos 2010
Puolue
Osuus
äänistä, %[22]
Valittuja
edustajia[23]
  Maltillinen kokoomus 21,60 13
  Keskustapuolue 1,50 0
  Kansanpuolue liberaalit 5,42 3
  Kristillisdemokraatit 3,51 2
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 36,19 24
  Vasemmistopuolue 6,57 4
  Ympäristöpuolue vihreät 7,06 4
  Ruotsidemokraatit 4,00 3
  Muut 14,15 8
  Yhteensä 61

Muiden puolueiden saamat valtuustopaikat jakautuivat eri ryhmille seuraavasti:[24]

Kunnanosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[25]

  • Botkyrka
  • Grödinge

Historialliset seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[26] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Botkyrka
  • Botkyrka kbfd*
  • Grödinge
  • Tumba
  • Tumba kbfd*

Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystävyyskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
  2. a b Land- och vattenareal per den 1 januari efter kommun och arealtyp. År 2012 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
  3. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 31.7.2012. (ruotsiksi)
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. a b c Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  18. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  19. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  20. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  21. Mandatfördelning per valkrets - Kommun (XLS) Valmyndigheten. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
  22. Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
  23. Val till kommunfullmäktige - Valda Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
  24. Val till kommunfullmäktige - Valda (Lyhenteet katsottu kunnan omalta tulossivulta) Valmyndigheten. Viitattu 6.10.2012. (ruotsiksi)
  25. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  26. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Botkyrkan kunta.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Botkyrka kommun  –  Kuntajaon kehitys käännöstä.