Lidingön kunta
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Vaakuna |
||
|
|
||
| Valtio | ||
| Lääni | Tukholman lääni | |
| Maakunta | Uplanti | |
| Keskustaajama | Lidingö | |
| Kuntakoodi | 0186 | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 30,80 km² | |
| Väkiluku | 44 081 | |
| – Tiheys | 1 431,2 as./km² | |
Lidingö on kunta ja saari Tukholman läänissä ja Uplannin historiallisessa maakunnassa Ruotsissa. Vuoden 2011 lopussa kunnassa oli 44 081 asukasta ja sen maapinta-ala oli 30,80 km².[1][2] Kunnan keskustaajama on nimeltään Lidingö, jonka lisäksi saarella sijaitsevat Brevikin ja Sticklinge udden taajamat.
Lidingön naapurikuntia ovat Vaxholm, Nacka, Tukholma ja Danderyd.
Lidingön kuntaan kuuluu sisältää sille nimensä antaneen pääsaaren lisäksi parikymmentä pienempää saarta. Lidingö sijaitsee Tukholman keskustan läheisyydessä, josta sen erottaa leveä salmi, jonka ylittäviä Lidingön siltoja pitkin saarelle kuljetaan.
Vanhempaa vuodelta 1925 peräisin olevaa terässiltaa käyttää saarelle liikennöivä Lidingöbanan-pikaraitiotie. Se ajaa reittinumerolla 21 väliä Ropsten (Tukholma) – Gåshaga. Aiemmin sen reitti ulottui Tukholmassa aina Humlegårdeniin asti, mutta raitioliikenteen lakkauttamisen jälkeen sen reitti lyheni nykyiselleen.
Kaasualan yhtiö AGAlla on pääkonttori ja osa tuotantolaitoksistaan Lidingössä. Suurin osa Lidingöbanan aiemmasta tavaraliikenteestä kulki AGAn tehtaille.
Noin 40 % Lidingön talouksista asuu omakotitaloissa.
Tietoja kunnan peltopinta-alasta vuonna 2007 ei ole saatavilla.[3]
Sisällysluettelo |
Kuntajaon kehitys [muokkaa]
Nykyinen kunta kattaa pääasiassa historiallisen Lidingön pitäjän alueen. Pitäjästä tehtiin maalaiskunta vuonna 1863, kun Ruotsissa siirryttiin nykyaikaiseen kunnallishallintoon. 1900-luvun kuntauudistukset eivät ole vaikuttaneet kunnan alueeseen. Aikaisemmin Lidingöön kuulunut Tranholmenin saari on kuitenkin liitetty osaksi Danderydiä 1.1.1971. Storholmarna-niminen saariryhmä puolestaan liitettiin Vaxholmista osaksi Lidingöä 1.1.2011. Lidingön maalaiskunta muutettiin kauppalaksi vuonna 1910 ja kaupungiksi vuonna 1926. Vuonna 1971 siitä tuli jälleen kunta, kun Ruotsissa siirryttiin yhteen kuntamuotooon.
Väestönkehitys [muokkaa]
Vuoden 2011 lopussa 18,3 prosenttia kunnan väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 15,1 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[5]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 915 Suomessa syntynyttä,[6] mikä vastasi 2,1 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 11,3 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 1 360 Suomessa syntynyttä,[7] mikä vastasi 3,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 240 608 kruunua.[8] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 269 000 kruunua.[9]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[10]
- 0–17-vuotiaat: 23,9 %
- 18–64-vuotiaat: 56,4 %
- 65 vuotta täyttäneet: 19,7 %
Elinkeinot [muokkaa]
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[11][12] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuunottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
| Elinkeino | |||
|---|---|---|---|
| Työpaikat (%) |
Työlliset (%) |
||
| alkutuotanto | 0,3 | 0,2 | |
| jalostus | 10,9 | 9,0 | |
| palvelut | 88,0 | 90,3 | |
| tuntematon | 0,8 | 0,5 | |
| Työpaikkoja ja työllisiä | 12 214 | 20 497 | |
| työpaikkaomavaraisuus | 59,6 | ||
Taajamat [muokkaa]
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 98,3 prosenttia.[13] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 741 asukasta.[13] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[14]
| # | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
|---|---|---|
| 1 | Lidingö | 31 561 |
| 2 | Brevik | 8 772 |
| 3 | Sticklinge udde | 2 943 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Pientaajamat [muokkaa]
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[15]
Kunnanvaltuusto [muokkaa]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Lidingön kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[16]
- Lidingö Första (25 valtuutettua)
- Lidingö Andra (26 valtuutettua)
Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden ääniosuudet ja paikat Lidingön kunnanvaltuustossa viimeksi pidettyjen kunnallisvaalien perusteella.
| Puolue | |||
|---|---|---|---|
| Osuus äänistä, %[17] |
Valittuja edustajia[18] |
||
| Maltillinen kokoomus | 35,66 | 19 | |
| Keskustapuolue | 16,00 | 8 | |
| Kansanpuolue liberaalit | 10,70 | 6 | |
| Kristillisdemokraatit | 4,03 | 2 | |
| Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 10,41 | 5 | |
| Vasemmistopuolue | 2,08 | 0 | |
| Ympäristöpuolue vihreät | 6,77 | 4 | |
| Ruotsidemokraatit | 1,47 | 0 | |
| Muut | 12,88 | 7 | |
| Yhteensä | 51 | ||
Muiden puolueiden saamat valtuustopaikat jakautuivat eri ryhmille seuraavasti:[19]
- Lidingöpartiet: 7 paikkaa
Seurakunnat [muokkaa]
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[20]
- Lidingö
Historialliset seurakunnat [muokkaa]
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[21] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Lidingö
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Land- och vattenareal per den 1 januari efter kommun och arealtyp. År 2012 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Mandatfördelning per valkrets - Kommun (XLS) Valmyndigheten. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda (Lyhenteet katsottu kunnan omalta tulossivulta) Valmyndigheten. Viitattu 6.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Botkyrka • Danderyd • Ekerö • Haninge • Huddinge • Järfälla • Lidingö • Nacka • Norrtälje • Nykvarn • Nynäshamn • Salem • Sigtuna • Sollentuna • Solna • Sundbyberg • Södertälje • Tukholma • Tyresö • Täby • Upplands Väsby • Upplands-Bro • Vallentuna • Vaxholm • Värmdö • Österåker |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin kunnista • Ruotsin läänit |