Tämä on lupaava artikkeli.

Ero sivun ”Aleksis Kivi” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Käyttäjän Sakkejoelsamuel muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Savir tekemään versioon.
Merkkaukset: rv Pikapalautus Palauta-työkalulla
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 2: Rivi 2:
{{Tämä artikkeli|käsittelee kirjailijaa. Kirjailijasta kertovaa Einojuhani Rautavaaran oopperaa käsittelee artikkeli [[Aleksis Kivi (ooppera)]].}}
{{Tämä artikkeli|käsittelee kirjailijaa. Kirjailijasta kertovaa Einojuhani Rautavaaran oopperaa käsittelee artikkeli [[Aleksis Kivi (ooppera)]].}}
{{Kirjailija
{{Kirjailija
| nimi = Aleksis Kivi
| nimi = Aleksis Kivi
| kuva = Aleksis_Kivi.jpg
| kuva = Aleksis_Kivi.jpg
| kuvankoko = 200px
| kuvankoko = 200px

Versio 7. toukokuuta 2018 kello 12.49

Tämä artikkeli käsittelee kirjailijaa. Kirjailijasta kertovaa Einojuhani Rautavaaran oopperaa käsittelee artikkeli Aleksis Kivi (ooppera).
Aleksis Kivi
todennäköisesti Albert Edelfeltin 1873 piirtämä kuva.
todennäköisesti Albert Edelfeltin 1873 piirtämä kuva.
Henkilötiedot
Syntynyt10. lokakuuta 1834
Nurmijärvi, Suomi
Kuollut31. joulukuuta 1872 (38 vuotta)
Tuusula, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti näytelmäkirjailija, prosaisti
Kirjailija
SalanimiAleksis Stenvall [1]
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Aleksis Kiven muistopostimerkki vuodelta 1934. Piirtänyt Germund Paaer Wäinö Aaltosen veistoksen mukaan.

Aleksis Kivi (oikealta nimeltään Alexis Stenvall[2]) (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872 Tuusula) oli suomalainen kirjailija. Kivi kirjoitti kansallisromaanin aseman saavuttaneen romaanin Seitsemän veljestä (1870), näytelmiä kuten Nummisuutarit (1864) ja runoja.[3][4]

Kiven teksteissä on sekä romanttisia että realistisia piirteitä. Kivi kykeni luomaan usealla kirjallisuuden alalla korkeatasoisen tuotannon aikana, jolloin suomenkielisen kirjallisuuden perinnettä, kansanrunoutta lukuun ottamatta, ei ollut olemassa.[3][4] Kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija.[5] 1900-luvun alun Kivi-renessanssista alkaen hän on ollut Suomen kansalliskirjailija.[6]

Useita Aleksis Kiven runoja ja teoksiin sisältyviä laulutekstejä on sävelletty lauluiksi. Näitä ovat muun muassa ”Onnelliset”, ”Keinu”, ”Metsämiehen laulu”, ”Oravan laulu”, ”Sydämeni laulu”, ”Seitsemän miehen voima”, ”Mitä minä huolin”.[7]

Sukutausta

Aleksis Kiven synnyinkoti Nurmijärven Palojoella.

Kiven isoisän isällä Johan Stenvallilla oli ollut Nurmijärven Palojoella sotilastorppa vuodesta 1766. Vanhimmat tunnetut esivanhemmat ovat Yrjö Blomstedtin mukaan Janakkalasta. Äidinisä Antti Hamberg eli seppänä Tuusulan Nahkelassa. Aleksis Kiven isänisä Anders Johan Stenvall oli merimies. Kirjailijan oma isä Erik Stenvall oli asunut lapsuutensa Helsingissä.[4]

Taidehistorioitsija Jaakko Puokka esitti vuonna 1979 kirjassaan "Paloon Stenvallit", että Kiven isä olisi ollut Adlercreutzin aatelissuvun avioton poika. Tutkijat ovat kyseenlaistaneet tämän.[8][9]

Elämäkerta

Aleksis Stenvall syntyi vuonna 1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä räätäli Erik Johan Stenvallin (1798−1866) ja Anna-Kristiina Hambergin (1793−1863) perheeseen. Perheessä oli ennestään kolme poikaa, Johannes, Emanuel ja Albert. Aleksiksella oli myös sisar Agnes, joka kuoli vuonna 1851 vain 13-vuotiaana.[4]

Kirjallisia taipumuksia Aleksis osoitti ilmeisen varhain uhotessaan kotiväelle ”rupeavansa runebergiksi”.[10] Aleksis Stenvall kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi läpi elämänsä Stenvallina. Kivi oli lähinnä kirjailijanimi.[4]

Kiven äidinkieli oli suomi, mutta hänen vanhempansa osasivat myös ruotsia.[8] Aleksis Kivi hankki ruotsin kirjakielen taidon muutettuaan 12-vuotiaana Helsinkiin kouluun, mikä oli edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle.[4] Äiti toivoi Aleksiksesta pappia.[8]

Varojen puute pakotti Kiven keskeyttämään säännöllisen koulunkäynnin ja eroamaan kolmannelta luokalta 1852. Sen jälkeen hän jatkoi lukujaan yksityisesti ja pääsi ylioppilaaksi 23-vuotiaana syksyllä 1857. Vuosina 1821–1868 kirjoitti ylioppilaaksi vain seitsemän nurmijärveläispoikaa. Näistä seitsemästä Aleksis oli ainoa tavallisen kansan lapsi, kaikki muut olivat säätyläislapsia. Ylioppilasvuotenaan 1857 Kivi päätti luopua pappishaaveista ja ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi.[4]

Yliopisto-opintojen jälkeen Kivi muutti Siuntioon, ensin vuokra-asumukseen, mutta hän löysi sittemmin hyväntekijän parikymmentä vuotta vanhemmasta Charlotta Lönnqvististä, joka antoi Kiven asua täysihoidossa käytännöllisesti katsoen vastikkeetta. Myöhemmät tutkijat ovat väitelleet siitä, oliko Kiven ja Lönnqvistin välinen suhde eroottinen vai ei.[8]

Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulanjärven rantatien varrella.

Kiven merkittävin tukija oli Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon. Cygnaeus asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven kirjailijanuran tueksi. Taloudellista tukea Kivi sai myös Julius Krohnilta ja tämän isältä.[8][11]

Kiven parhaita ystäviä oli joukko J. V. Snellmanin suomalaismielisiä kasvatteja Pohjalaisesta osakunnasta: Jaakko Forsman, Johan Calamnius ja C. G. Swan. Muita Kiven tärkeitä ystäviä olivat A. R. Svanström, Adolf Theodor Forssell, Ernst Albert Forssell, Emil Nervander, Thiodolf Rein ja Viktor Löfgren-Lounasmaa.[5] Vuoden 1869 Lea-näytelmän esityksestä lähtien Kiven näytelmiä tutuksi tehnyt teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom oli Kiven ystävä vuodesta 1864. Parhaaksi ystäväkseen hän on kirjeissään maininnut koulu- ja opiskelutoverinsa metsänhoitaja Robert Svanströmin.[4]

Aleksis Kivellä ei ollut lainkaan säännöllisiä tuloja. Kivi kärsi elämänsä viimeisinä vuosina unettomuudesta ja pahenevasta alkoholismista. Rahapula, velat, kirjojen heikko menekki, professori Ahlqvistin ainainen kritiikki ja pakollinen maaseudulla asuminen masensivat Kiveä.[12]

Aleksisi Kivi oli kärsinyt koko ikänsä kivuista ja ruumiillisesta heikkoudesta ja hän sairasti lisäksi lavantaudin useampaan otteeseen. Kiven kunnossa tapahtui selvä käänne huonompaan keväästä 1870 alkaen, ja hän alkoi kärsiä muun muassa kovasta päänsärystä, sydänoireista, pahoinvointikohtauksista ja lämmönsäätelyn häiriöistä.[13]

Kiven ainoaksi jäänyt esikoisromaani Seitsemän veljestä julkaistiin toukokuussa[13], mutta kustantaja veti kirjan myynnistä[14]. Syynä oli se, että Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori Ahlqvist, joka oli teilannut myös kaikki Kiven aiemmat teokset, kirjoitti heti romaanin ilmestyttyä Finlands Allmänna Tidningissä julkaistun murhaavan arvostelun. Lukuisat ihmiset yhtyivät Ahlqvistin moitteisiin ilman, että kukaan olisi noussut puolustamaan romaania.[13]

Kivi alkoi saada syksyllä ohimeneviä ”mielenhäiriökohtauksia” ja hänet toimitettiin keväällä 1871 Helsingin Uuteen Klinikkaan, josta hänet lähetettiin edelleen Lapinlahden mielisairaalaan. Lapinlahdessa Kiven sairaus diagnosoitiin krooniseksi melankoliaksi, jonka arveltiin johtuvan verenvähyydestä, juoppoudesta ja loukatusta kirjailijakunniasta. Hoitoina käytettiin kiniiniä[13], ulostus- ja yskänlääkkeitä sekä morfiinia[14].

Kivi oli puhekykyinen vielä kesäkuussa sairaalaan joutuessaan, mutta menetti syksyn aikana puhe- ja liikuntakykynsä eikä tunnistanut lopulta edes veljeään. Kivi kotiutettiin helmikuussa 1872 lääkäreiden havaittua, ettei hoidoilla ollut suotuista vaikutusta potilaan kuntoon. Alpertti-veli otti hänet tuolloin asumaan luokseen Tuusulan Syvälahteen, jossa hän kuoli vain 38-vuotiaana joulukuussa 1872.[13]

Kiven todellisesta sairaudesta ja kuolinsyystä ei ole vieläkään varmaa tietoa. Psykiatri Lauri Saarnion mukaan Kiven oireet viittasivat johonkin elimelliseen aivosairauteen. Kuluvan vuosikymmenen aikana on esitetty, että Kiven oireet ja kuolema olisivat johtuneet borrelia-bakteerin aiheuttamasta aivotulehduksesta tai Alzheimerin taudista.[15]

Aleksis Kiven hauta on Tuusulan kirkon hautausmaalla.[16]

Tuotanto, tyyli ja maine

Kiven kirjallisen kehityksen alkuvaiheita leimasi romantiikka, mutta hänen varsinaiset taipumuksensa viittasivat selvästi realismiin. Aleksis Kivi – jota nimeä hän käytti kirjailijanimenä ensi kerran Kullervon käsikirjoituksen yhteydessä 1860 – ei taloudellisten syiden vuoksi voinut lähteä ulkomaille, mutta Turussa hän sentään kävi. Hänen lukeneisuutensa piiri ulottui kuitenkin koulu- ja yliopistokirjoista maailmankirjallisuuteen. Kivi luki kaikkea Heldin ja Corvinin Maailmanhistoriasta kemian analyyseja käsitteleviin teoksiin, sanomalehtiin, Erik Stagneliuksen ja William Shakespearen näytelmiin. Kirjallisia vaikutteita hän sai etenkin Shakespearelta, Miguel de Cervantesilta ja Ludvig Holbergilta.[3]

Kiven merkittävimmän kirjallisen tuotannon voi katsoa alkaneen sittemmin kadonneesta ruotsinkielisestä näytelmästä Bröllopsdansen.[3] Vuonna 1860 Kivi voitti Kullervo-näytelmällä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa järjestetyn kilpailun.[8] Bröllopsdansenin suomenkielisen version tuloksena syntynyt Nummisuutarit sai vuonna 1865 valtionpalkinnon. Palkinto jaettiin tuolloin ensimmäistä kertaa ja siitä kilpaili muun muassa aikansa johtava kirjailija Johan Ludvig Runeberg. Nummisuutarit on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä.[4] Vuonna 1866 ilmestyivät näytelmät Karkurit, Kihlaus ja Olviretki Schleusingenissä sekä Kiven itse kustantama runokokoelma Kanervala. Seuraavana vuonna ilmestyivät näytelmät Leo ja Liina, Yö ja päivä, Sankarteos, Lea ja Canzio.[8] Kiven kaikkiaan viidestätoista näytelmästä esitettiin hänen elinaikanaan vain Lea, jonka ensiesityksestä 1869 lasketaan suomalaisen teatterin saaneen alkunsa[3].

Kansallisromaanin aseman saavuttanut Seitsemän veljestä julkaistiin 1870. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijakunta antoi romaanista kiittävän lausunnon ja puolusti kirjailijaa seuran kokouksessa August Ahlqvistin murskakritiikin jälkeen. Myöhempiä lukijoita ovat puhutelleet muun muassa romaanin luonnekuvaus, huumori ja rikas kieli[3].

Kiven näytelmissä ja romaanissa yhdistyvät realismi ja huumori. Yhdistelmä on vieläkin suomalaisen kirjallisuuden leimallisimpia piirteitä. Myös luonnonläheisyys ja sopeutumattomien yksilöiden, kansanihmisten, ymmärtävä kuvaaminen ovat olleen noista ajoista alkaen keskeisiä suomalaisen kirjallisuuden teemoja. [17]

Kivestä tuli kansalliskirjailija, koska hän oli ensimmäinen suomeksi julkaissut ammattikirjailija.[18] Hän osoitti työllään, että suomeksi voi kirjoittaa runoja ja näytelmiä, jopa romaanin.[19] Kivi täytti Snellmanin kansalliskirjallisuudelle esittämät tavoitteet paremmin kuin kansallisromantiikan ajan kirjailijat: hän kirjoitti suomeksi ja kertoi omasta ajastaan.[17]

Parhaat Kiven näytelmät ovat kuuluneet suomalaisen teatterin vakinaiseen ohjelmistoon. Elokuvasovituksiakin on tehty Nummisuutareista, Seitsemästä veljeksestä, Kihlauksesta ja Kiven elämästä. Hänen teoksiaan on käännetty arviolta 40 kielelle[20], muun muassa Seitsemän veljestä yli 20 kielelle ja Kullervo-näytelmä on käännetty kiinaksi.[21]

Aleksis Kiven valittuja teoksia on ilmestynyt useina laitoksina, ensimmäisen kerran vuosina 1877–1878. Otava julkaisi vuonna 1969 Erkki Tantun kuvittaman kolminiteisen valikoiman Aleksis Kiven mestariteokset.[22] Kiven teoksista alettiin vuonna 2010 julkaista tekstikriittisiä editioita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamina. Editiot perustuvat käsikirjoitusten ja ensipainosten ja muun alkuperäisaineiston tutkimukseen. Tekstin liitteenä ovat esittely ja laaja kommentaariosio. Toistaiseksi on julkaistu Jyrki Nummen johdolla kirjevalikoima sekä näytelmät Nummisuutarit ja Kullervo.[23]

Huomionosoituksia

Wäinö Aaltonen: Aleksis Kiven muistopatsas, 1939.
Aleksis Kiven hauta Tuusulan kirkkomaalla.

Kansalliskirjailija Aleksis Kiven päivää vietetään hänen syntymäpäivänään 10. lokakuuta, joka on myös liputuspäivä. Se on samalla myös suomalaisen kirjallisuuden päivä ja Helsingin yliopiston Eteläsuomalaisen osakunnan vuosipäivä. 1960-luvulle saakka se oli lisäksi Suomen kouluissa yleisesti vapaapäivä. Seitsemällä veljeksellä on ollut vahva asema suomalaisessa kouluopetuksessa.[3]

Kirjailijan ja runoilijan muistoksi on perustettu Aleksis Kiven Seura 1941. Turussa on vuodesta 1945 toiminut Turun Aleksis Kivi -kerho. Hänen syntymäkotinsa Nurmijärven Palojoella on entistetty ja järjestetty museoksi 1952. Aleksis Kiven kuolinmökki, jonka Helsingin yliopiston ylioppilaskunta osti Albert Stenvallilta vuonna 1910, on nähtävillä Tuusulassa. Mökissä on nähtävillä Kiven Raamattu ja kuolinsänky.[24] Kirjailijan asuinpaikkoja merkitseviä muistolaattoja on Helsingin Katajanokalla, Forumin liikekeskuksessa ja Tapaninkylässä.[25] Venäläiset purkivat vuokra-aikanaan Siuntiossa sijaitsevan Fanjunkarsin torpan, jossa Kivi kirjoitti pääosan tuotannostaan. Uusi Fanjunkars vihittiin kulttuuritaloksi 2006.[26] Vuodesta 1953 lähtien Aleksis Kiven synnyinseudulla, Nurmijärven Palojoella, on järjestetty kesäisin Kivi-juhlat-teatteritapahtuma, jossa esitetään Kiven tuotantoa. Esityspaikka on Kiven lapsuuden leikkipaikka.

Aleksis Kiven katu -nimisiä katuja löytyy useista Suomen kaupungeista, muun muassa Helsingin Alppiharjusta ja Tampereen keskustasta.[27] Helsingin Alppiharjuun Kiven syntymän 100-vuotisjuhlavuonna 1934 valmistunut Suomen silloin suurin kansakoulu nimettiin Aleksis Kiven kouluksi. Nykyisin se on yhtenäinen vuosiluokkien 1-9 peruskoulu.[28][29]

Kiven elämästä on tehty seuraavat elokuvat:[30]

Harri Saksala on säveltänyt ja levyttänyt Kiven runoja albumillisen. Yksitoista teosta sisältävä Aleksis Kivi -levy ilmestyi vuonna 1984.[31] Einojuhani Rautavaara on säveltänyt Aleksis Kivi -oopperan, joka kertoo tyylitellysti Kiven elämästä. Oopperassa käytetään runsaasti sekä Kiven omia että hänen vastustajansa August Ahlqvistin tekstejä.[32]

Suuret suomalaiset -kilpailussa 2004 Kivi äänestettiin yhdeksännelle sijalle.[33]

Muistomerkit

Pääartikkeli: Aleksis Kiven patsaat ja muistomerkit

Aleksis Kivestä on yhteensä 11 patsasta ja muistomerkkiä. Hänestä ei tiettävästi ole säilynyt yhtään valokuvaa, sen vuoksi kaikki hänestä tehdyt veistokset ja kuvat perustuvat piirroksiin.[34]

Helsingin Rautatientorilla, Kansallisteatterin edessä on vuonna 1939 pystytetty Wäinö Aaltosen veistämä Aleksis Kiven patsas. Nurmijärven kirjaston edessä olevassa puistikossa on Aukusti Veuron vuonna 1934 veistämä patsas.[8]

Kiven rintakuvat ovat Nurmijärven yhteiskoulun juhlasalissa ja Erland Stenbergin (1879) veistämä Kansallisteatterissa. Kiven mahdollisesti tuntenut tai nähnyt Erland Stenberg suunnitteli myös kirjailijan hautapatsaan (1877).[16]

Tampereella Vanhan kirjastotalon puistossa on Wäinö Aaltosen veistämä, vuonna 1928 paljastettu veistos Runoilija ja muusa. Turun yliopiston silloisen päärakennuksen, entisen Hotelli Phoenixin edustalla paljastettiin vuonna 1949 Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven patsas, joka pystytettiin uudelleen vuonna 1962 teatteritalon edustalle.[35] Myös Mäntän Keskustorilla on Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistopatsas (1930).[36]

Tuusulan Hyrylässä, Jääkärin puistossa on Alpo ja Nina Sailon veistämä Aleksis Kiven patsas Metsän poika (1984).[37]

Teokset

Seitsemän veljeksen 1. painos julkaistiin neljänä vihkona Suomalaisen kirjallisuuden seuran "Novelli-kirjastossa".
Ensimmäinen sivu Akseli Gallen-Kallelan kuvittamasta Seitsemän veljeksen laitoksesta vuodelta 1908.

Näytelmät

Romaani

Runokokoelma

Kertomuksia

Kirjeitä

Käännöksiä muille kielille

  • Alex Matson, Seven Brothers. 1. laitos, New York: Coward-McCann, 1929. 2. laitos, Helsinki: Tammi, 1952. 3. laitos, toim. Irma Rantavaaran, Helsinki: Tammi, 1973.
  • Impola, Richard A., Seven Brothers. New Paltz, NY: Finnish-American Translators Association, 1991.
  • Douglas Robinson, Heath Cobblers (Nummisuutarit) and Kullervo. St. Cloud, MN: North Star Press of St. Cloud, 1993.
  • Douglas Robinson, The Brothers Seven. Bucharest, Romania: Zeta Books, 2017.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Czech National Authority DatabaseView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ Kivien nimet. Yle.fi:Aristoteleen kantaapää
  3. ↑ a b c d e f g Suuri henkilökirja 2001, s. 336.
  4. ↑ a b c d e f g h i Rahikainen, Esko: Kansalliskirjailija Aleksis Kivi. Nurmijärven kunta. Viitattu 3.10.2014.
  5. ↑ a b Suomalainen tietosanakirja 1990, s. 307–308.
  6. ↑ Perttula, Irma: Elämän vuodet Aleksis Kivi. Nurmijärven kunta. Viitattu 3.10.2014.
  7. ↑ Yleisradion äänitearkisto: Database of The Finnish Institute of Recorded Sounds 1901 – 1999 aanitearkisto.fi. Viitattu 17.3.2009.
  8. ↑ a b c d e f g h Sihvo, Hannes: Kivi, Aleksis (1834–1872) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2.7.2012. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 25.11.2014.
  9. ↑ Nuotto Juhani: Kiven syntyperä Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. Viitattu 28.3.2016.
  10. ↑ Hurme: Olviretki Schleusingenissa. Fanfaari, 1, nro 2009, s. 23.
  11. ↑ Krohn-suvun vaellustarina saunalahti.fi. Viitattu 22.2.2014.
  12. ↑ Rahikainen, Esko: Metsän poika: Aleksis Kiven elämä. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6677-7.
  13. ↑ a b c d e Eino Kauppi: Ylilääkärin muistiinpanot Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. Viitattu 22.4.2016.
  14. ↑ a b Nousiainen Anu: Tässä paikassa kauan sitten. Helsingin Sanomien kuukausiliite, 4/2016, s. 12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.4.2016.
  15. ↑ Sinnemäki, Anssi: Aleksis Kiven taudinkuva Tieteessä Tapahtuu. Viitattu 22.4.2016.
  16. ↑ a b Holms S: Aleksis Kiven hautamuistomerkki Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. 2014. Nurmijärven kunta. Viitattu 28.3.2016.
  17. ↑ a b Aleksis Kivi – kirjallisuutemme peruskivi (1834–72) Kieli, kirjallisuus ja identiteetti – Etälukio, äidinkieli. Viitattu 28.3.2016.
  18. ↑ Liukkonen Petri: Aleksis Kivi (1834–1872) – Alexis Kivi (Kiwi) – originally Alexis Stenvall Author's Calendar. Viitattu 28.3.2016.
  19. ↑ Miksi Aleksis Kivi on tärkeä? Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. Viitattu 28.3.2016.
  20. ↑ Rahikainen, Esko
  21. ↑ Chapman Chein (2006): Whu Jansau Luk. Näytelmä on käännetty mandariinikiinaksi sekä kantoninkiinaksi.
  22. ↑ Kokoomateoksia Kiven tuotannosta Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. Nurmijärven kunta. Viitattu 28.3.2016.
  23. ↑ Helena Ruuska: Nyt kuuluu Aleksis Kiven oma ääni Helsingin Sanomat. 2013. Viitattu 10.10.2015.
  24. ↑ Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä 10.10. Yle. Viitattu 28.3.2016.
  25. ↑ Muistolaatat A. Kivi, Suomen kansalliskirjailija. Nurmijärven kunta. Viitattu 13.5.2012.
  26. ↑ Siuntiossa vihittiin käyttöön Aleksis Kiven torppa Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2016.
  27. ↑ Kadut ja tiet Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. Nurmijärven kunta. Viitattu 28.3.2016.
  28. ↑ 14.03.2006 – Aleksis Kiven koulun 70-vuotistapaaminen Vierivät Kivet – Yle Vintti. Viitattu 28.3.2016.
  29. ↑ Aleksis Kiven peruskoulu Helsingin kaupunki. Viitattu 28.3.2016.
  30. ↑ Haku: Aleksis Kivi Elonet. Viitattu 2.4.2016.
  31. ↑ Harri Saksala: Lauluja, vuosia, elämää – Osa 1 Rocket Records. Viitattu 28.3.2016.
  32. ↑ Ranta S: Aleksis Kiveen nojautuvia suomalaisia oopperoita Aleksis Kivi – Kansalliskirjailija. 2014. Nurmijärven kunta. Viitattu 28.3.2016.
  33. ↑ Suuret Suomalaiset –äänestyksen tulos Yle Vintti. 2004. Viitattu 28.3.2016.
  34. ↑ Miltä Aleksis Kivi näytti?
  35. ↑ Wäinö Aaltonen: Aleksis Kiven muistomerkki Turun museokeskus. Viitattu 6.4.2016.
  36. ↑ A. Kivi, Suomen kansalliskirjailija Tuusulan kunta. Viitattu 12.2.2013.
  37. ↑ Patsaat A. Kivi, Suomen kansalliskirjailija. Nurmijärven kunta. Viitattu 13.5.2012.

Kirjallisuutta

  • Aaltonen, Jukka & Lahti, Ilpo & Salminen, Jouko K.: Nyt ei auta pelko eikä vapistus. Aleksis Kiven terveydestä, kirjeistä, unista ja seitsemästä veljeksestä. Turku: Turun Aleksis Kivi -Kerho, 2015. ISBN 978-952-93-5532-7.
  • Holma Jaakko: Totta vai tarua? ― Aleksis Kiven kuolinmökin museoarvo ja aitous. pro gradu. Jyväskylän yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.3.2016).
  • Juutinen, Juha: Linnut Aleksis Kiven tuotannossa. Lintumies 4/1985, s. 174–181.
  • Ketonen, Oiva: Kohtalon vaihtoehdot. Aleksis Kivi, August Ahlqvist ja sivistyneistön vähäinen kansalaisrohkeus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-16013-X.
  • Kinnunen, Aarne: Nummisuutarit komedia viidessä näytöksessä (1994)
  • Kinnunen, Aarne: Aleksis Kiven näytelmät. Analyysi ja tarkastelua ajan aatevirtausten valossa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  • Kivi, Aleksis: Kirjeet. Kriittinen editio. Päätoimittaja Juhani Niemi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-390-6.
  • Lehtonen, J. V.: Nurmijärven poika. Kuvia Aleksis Kiven elämästä. Helsinki: Otava, 1934. ISBN 978-951-0-34891-8.
  • Meri, Veijo: Aleksis Stenvallin elämä. 4. täydennetty painos (1. painos 1973). Helsingissä: Otava, 1975. ISBN 951-1-10489-6.
  • Meri, Veijo: Elon saarel tääl. Aleksis Kiven taustoja. Helsingissä: Otava, 1984. ISBN 951-1-07994-8.
  • Rahikainen, Esko: Kivi. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2525-6.
  • Rahikainen, Esko: Lumivalkea liina. Aleksis Kivi ja rakkaus. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-579-0.
  • Rahikainen, Esko: Metsän poika. Aleksis Kiven elämä. Helsingissä: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6677-7.
  • Rahikainen, Esko: Impivaaran kaski. Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-107-0.
  • Douglas Robinson, Aleksis Kivi and/as World Literature. Leiden ja Boston: Brill.
  • Sihvo, Hannes: Elävä Kivi: Aleksis Kivi aikanansa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-421-5.
  • Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kivi. Elämä ja teokset. 6. painos (1. painos 1915). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12389-7.
  • Yli-Paavola, Jaakko & Laaksonen, Pekka (toim.): Tulinuija. Aleksis Kiven seuran albumi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-135-3.


Aiheesta muualla

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Aleksis Kivi.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksis Kivi.

 

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksis_Kivi&oldid=17290889”