Lea (näytelmä)
| Lea | |
|---|---|
| Kirjoittaja | Aleksis Kivi |
| Kirjoitettu | 1867–1868 |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Tapahtumapaikka ja -aika | Jerikon kaupunki Jeesuksen aikana |
| Kantaesitys | 10. toukokuuta 1869 |
| Kantaesityspaikka | Nya Teatern, Helsinki |
| Henkilöt | |
| Henkilöt |
|
Lea on Aleksis Kiven kirjoittama näytelmä, jonka ensi-ilta oli 10. toukokuuta 1869 Helsingin Nya Teaternissa. Se oli ensimmäinen teatterilavoilla virallisesti esitetty Kiven näytelmä, jolla oli suuri merkitys koko suomenkielisen ammattiteatterin syntymiselle. Lea osoitti, että vakavasti otettavaa ja laadukasta teatteria voidaan tehdä myös suomeksi. Näytelmän synnyttämän innostuksen johdosta perustettiin samana syksynä Suomalainen Seura, jonka draamaosastosta puolestaan syntyi vuonna 1872 nykyisen Kansallisteatterin edeltäjä Suomalainen Teatteri.
Aleksis Kivi kirjoitti Lean asuessaan Siuntion Fanjunkarsissa ja sai näytelmänsä valmiiksi vuoden 1868 alkupuolella. Tämän jälkeen hän lähetti Lean sekä kaksi muuta kirjoittamaansa näytelmää Sankarteos sekä Leo ja Liina lehtori B. F. Godenhjelmille kieliasun tarkistamista varten. Hän puolestaan toimitti näytelmät edelleen Viipurin Suomalaiselle Kirjallisuusseuralle, joka valitsi niistä julkaistavaksi Lean. Näytelmä julkaistiin helmikuussa 1869 yhteensä 500 kappaleen painoksena.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viisinäytöksinen Lea perustuu Luukkaan evankeliumin kertomukseen Jeesuksen ja Jerikon kaupungissa vaikuttaneen publikaani Sakkeuksen kohtaamisesta. Näytelmässä Sakkeuksen tytär Lea ja saddukeus Aram ovat rakastuneita toisiinsa, mutta isä haluaa naittaa tyttärensä Aramia varakkaammalle fariseukselle Joasille. Lea on aikaisemmin vastustanut Sakkeuksen suunnitelmia, mutta kuultuaan Jeesuksen opetuksia, hän omaksuu tämän saarnaaman rakkauden opin ja päättää suostua isänsä tahtoon. Tämän jälkeen tyttärensä päätöksestä liikuttunut Sakkeus haluaa tavata Jeesuksen ja kääntyy itsekin hänen oppiensa seuraajaksi, kuten myös Aram ja Sakkeuksen palvelija Ruben. Lopulta isä suostuu Lean ja Aramin avioliittoon ja pettynyt Joas kiroaa heidät kaikki. Näytelmän loppuratkaisussa Lea, Sakkeus, Aram ja Ruben puolestaan Jeesuksen opetuksien mukaan siunaavat Joasin. Kivi on kuvannut Joasin ns. farisealaisuuden perikuvana, hänen toimintaansa ohjaa pelkästään rahanhimo ja oman edun tavoittelu, jonka vuoksi Joasin on mahdotonta kuvitella muistakaan ihmisistä mitään muuta.[2]
Ensi-ilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytöksen valmistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lean kantaesitys oli Helsingissä toukokuussa 1869. Esityksestä vastasi Suomalainen Seuran draamallinen osasto.[3] Leaa aikaisemmin oli Kiven näytelmistä esitetty hänen vuonna 1866 kirjoittamaansa Kihlausta, jonka Suomen kaartin aliupseerit esittivät Helsingissä tammikuussa 1869. Aliupseerien harrastajateatterin esitystä ei kuitenkaan suomalaisissa teatterihistoriikeissa ole laskettu mukaan suomenkielisen ammattiteatterin edeltäjien joukkoon. Pian Kihlauksen saaman ensiesityksen jälkeen Jyväskylässä ilmestynyt suomenmielinen Kansan Lehti noteerasi juuri painosta tulleen Lean ja vaati sitä nopeasti esitettäväksi suomenkielisenä, ennen kuin näytelmä ehdittäisiin kääntämään ruotsiksi Nya Teaternin ohjelmistoon.[4]
Suomenmielinen näytelmäkirjailija Kaarlo Bergbom oli saanut Lean käsikirjoituksen haltuunsa heti sen ilmestyttyä tammikuussa 1869. Helmikuussa hän esitteli sen pääkaupungin nuorten teatteriharrastajien tapaamisessa, jossa näyttelijä Oskar Gröneqvist luki tekstin ääneen. Ryhmä kutsui itseään kuvanveistäjä Johannes Takasen mukaan nimellä "Takaniitit", se oli alun perin syntynyt Roomassa opiskelevalle Takaselle taloudellista tukea keränneistä opiskelijoista.[5]
Kivi itse suhtautui Lean esittämiseen myönteisesti, mutta kuitenkin hieman epäillen. Bergbomille kirjoittamassaan kirjeessä hän pohti, löytyykö Helsingistä Lean osaan sopivaa suomenkielistä naisnäyttelijää. Kiven mukaan se oli vaikea rooli, joka vaati kokeneen näyttelijän.[5] Helmikuun lopussa Lean osaan saatiin suostumaan Helsingissä vaikuttanut ruotsalainen näyttelijä Charlotte Raa, vaikka hän ei osannut yhtään suomea. Raa opetteli vuorosanansa käyttäen apunaan häntä varten tehtyä ruotsinkielistä käännöstä. Sakkeuksen rooliin valittiin Oskar Gröneqvist, Aramin osan sai Niilo Perander ja muissa rooleissa nähtiin Berndt Ahnger (Joas) sekä Taavi Hahl (Ruben).[6]
Näytelmä oli alun perin tarkoitus esittää Arkadia-teatterissa, mutta ongelmaksi muodostui Nya Teaternissa näytelleen Charlotte Raan sopimus, joka ei sallinut hänen esiintymistään kaupungin toisella näyttämöllä.[7] Lopulta Lea päätettiin esittää Nya Teaterinissa, jossa se nähtiin Raan sopimuksesta johtuen vain yhden ainoan kerran, maanantaina 10. toukokuuta. Samassa näytännössä esitettiin myös J. L. Runebergin runosta Pilven veikko rakennettu lyhyt kohtaus, toinen näytös Friedrich von Flotowin oopperasta Martha sekä kuultiin alkusoitot Flotowin Aless Stradellasta ja Wolfgang Amadeus Mozartin Don Giovannista.[8]
Kiven poisjäänti ensi-illasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksis Kivelle oli varattu paikka ensi-iltaan teatterin salongista. Hän oli saapunut Helsinkiin viittä päivää aiemmin jättämään Seitsemän veljeksen käsikirjoituksen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle ja jäänyt sen jälkeen oleskelemaan kaupunkiin. Kivi oli paikalla vielä sunnuntaina 9. toukokuuta seuraamassa näytelmänsä viimeisiä näyttämöharjoituksia Nya Teaternissa, mutta Arkadia-teatterin ensi-iltaan hän ei enää seuraavana päivänä ilmestynyt. Kirjailija Emil Nervander oli tavannut Kiven tämän majapaikassa vielä esityspäivän aamuna, jolloin hän oli sanonut tulevansa paikalle. Kun Nervander oli mennyt noutamaan Kiveä esitykseen, löysi hän viestin, jossa Kivi kertoi lähteneensä veljensä Emmanuelin luokse Nurmijärven Raalaan. Sieltä hän jatkoi edelleen seuraavana päivänä kotiinsa Siuntioon.[9]
Ensimmäisissä lehtikirjoituksissa Kiven poissaoloon ei kiinnitetty suurta huomiota, koska hänet tiedettiin ihmisaraksi. Kiven ei vain oletettu ymmärtäneen tilaisuuden suurta merkitystä. Myöhemmin fennomaanien kannalta noloa poissaoloa selitettiin hermojen menetyksellä ja Kiven orastavilla mielenterveysongelmilla. Tapauksen saattaa kuitenkin selittää pelkästään Kiven pelko ensi-illan epäonnistumisesta. Vaikutuksensa arvellaan olleen myös sillä, että Kaarlo Bergbomin sisar Emilie Bergbom oli ohjeistanut Kiveä pukeutumaan ensi-iltaa varten juhlapukuun, jollaista hänellä kuitenkaan ei ollut. Lisäksi Bergbom oli mahdollisesti huomauttanut Kivelle tämän alkoholinkäytöstä.[9]
Näytelmän saama vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Myös nimiosan esittäjä Charlotte Raa kertoi olleensa ennen ensi-iltaa hyvin hermostunut ja jopa peloissaan. Hermoilua aiheutti hänen selviytymisensä suomenkielisestä roolista, lisäksi Raa oli saanut tuntemattomilta tahoilta viestejä, joissa häntä uhattiin vihellyskonsertilla, mikäli Raa uskaltaisi astua näyttämölle. Ensi-ilta osoittautui kuitenkin suureksi menestykseksi. Raan ääntämyksessä oli outo aksentti, mutta hän ei kuitenkaan tehnyt yhtään virhettä. Helsingfors Dagbladin kriitikko Carl Gustaf Estlander antoi tunnustusta Charlotte Raan valtavalle työlle, jonka hän oli tehnyt omaksuessaan itselleen vieraskielisen roolin. Eliel Aspelin-Haapkylän kertoman mukaan viimeisten repliikkien jälkeen seurasi hetken hiljaisuus, kunnes yleisö puhkesi valtaviin suosionosoituksiin. Paikalla olleisiin fennomaaneihin esitys teki valtavan vaikutuksen. Heidän johtohahmonsa Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kirjoitti veljelleen Jaakko Forsmanille, kuinka hän ei saanut seuraavana yönä unta nähtyään salillisen ihmisiä juhlimassa suomalaisuutta. Yrjö-Koskisen tavoin myös Uusi Suometar kuvasi esitystä käännekohdaksi suomalaisessa teatterissa. Tämän jälkeen Lean ensi-illasta muodostui jopa myyttiseksi luonnehdittu suomenkielisen ammattiteatterin syntyhetki. Sen innoittamana perustettiin myöhemmin saman vuoden lokakuussa Suomalainen Seura, josta puolestaan syntyi Suomalainen Teatteri vuonna 1872.[9]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teatterimuseon esitystietokannan mukaan näytelmä on nähty Suomen ammattiteattereissa ensi-illassa yhteensä 45 kertaa. 2000-luvulla sitä on esittänyt Nälkäteatteri Juha Hurmeen ohjaamana.[10] Suomen näytelmäkirjailijaliiton vuosittain jakama Lea-palkinto on saanut nimensä Kiven näytelmästä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Paavolainen, Pentti: Nuori Bergbom – Kaarlo Bergbomin elämä ja työ I, 1843–1872, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Helsinki, 2014. ISBN 978-952-66702-2-5. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
- Varpio, Yrjö (päätoim.): Suomen kirjallisuushistoria 1: Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin. Päätoimittaja: Yrjö Varpio. Toimittaneet Yrjö Varpio ja Liisi Huhtala. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1999. ISBN 951-717-886-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lea. Näytelmä yhdessä näytöksessä Doria. Viitattu 15.10.2015.
- ↑ Yövieraat: Lea 4.8.2003. Turun Sanomat. Viitattu 15.10.2015. [vanhentunut linkki]
- ↑ Suomen kirjallisuushistoria 1 1999, s. 332, 334
- ↑ Paavolainen, s. 393–394.
- ↑ a b Paavolainen, s. 397–399.
- ↑ Paavolainen, s. 401, 404, 409.
- ↑ Paavolainen, s. 408.
- ↑ Paavolainen, s. 414.
- ↑ a b c Paavolainen, s. 415–425.
- ↑ Ilona-tietokanta Teatterimuseo. Arkistoitu 21.3.2012. Viitattu 30.9.2010.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kivi, Aleksis: Yö ja päivä, Lea, Alma, Margareta. Kriittinen editio. Toim. Pentti Paavolainen (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Juhani Niemi ja Jyrki Nummi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aleksis Kivi:Lea; Margareta Project Gutenbergissä
- Aleksis Kivi -korpus (SKS) (Arkistoitu – Internet Archive) Toim. Sakari Katajamäki, Ossi Kokko ja Elina Kela. FIN-CLARIN: Finnish Language Resource Infrastructure / CSC – Tieteen tekniikan keskus: Kielipankki 2013. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa laadittu korpus Aleksis Kiven kirjeistä, teoskäsikirjoituksista ja kirjailijan elinaikana julkaistuista painoksista.)
- Lea – digitaalinen kriittinen editio. Toim. Pentti Paavolainen (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Juhani Niemi ja Jyrki Nummi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1466. Helsinki: SKS 2020.