Sydämeni laulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sydämeni laulu on Aleksis Kiven kirjoittama runo, joka on alkuaan ilmestynyt Kiven romaanissa Seitsemän veljestä. Runo sisältyy kirjan viimeiseen eli neljänteentoista lukuun, ja se on kirjan viimeinen runo. Kirjassa runo on Seunalan Annan eli Eeron vaimon pienelle lapselleen laulama laulu. Runolla ei ole kirjassa nimeä, mutta juuri ennen runoa Anna sanoo "Sentähden kuule mun lauluni; se johtaa sun Tuonelan ruhtinaan maahan. Oi kuule mun sydämeni laulu!", minkä vuoksi runoa yleisesti kutsutaan Sydämeni lauluksi. [1]

Se sisältyy myös muun muassa Kiven kauneimpien runoja kokoelmaan Sydämeni laulu : Valikoima runoja (SKS 1984)[2]. Jean Sibeliuksen säveltämä runo on kehysjuonena Arvo Tammisen dokumenttielokuvassa Sydämeni laulu[3]. Runosta on saanut nimensä myös Kiven elämästä kertova musikaali Sydämeni laulu[4].

Sydämeni laulun on säveltänyt kuoroteokseksi myös Aarre Merikanto vuonna 1943[5] sekä Einojuhani Rautavaara vuonna 1998 (Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperan teemoista sekakuorolle sävelletyn sarjan muokkaus mieskuorolle valmistui vuonna 2005).[6] Runon ovat säveltäneet myös muun muassa Kim Borg, Kaj Chydenius ja Harri Saksala. [7]

Sydämeni laulu

    Tuonen lehto, öinen lehto!
    Siell’ on hieno hietakehto,
    Sinnepä lapseni saatan.

    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Tuonen herran vainiolla
    Kaitsea Tuonelan karjaa.

    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Illan tullen tuuditella
    Helmassa Tuonelan immen.

    Onpa kullan lysti olla,
    Kultakehdoss’ kellahdella,
    Kuullella kehräjälintuu.

    Tuonen viita, rauhan viita!
    Kaukana on vaino, riita,
    Kaukana kavala maailma

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]