Novgorodin ja jäämien sodat

Wikipedia
Ohjattu sivulta Suomalais-novgorodilaissodat
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Novgorodin ja jäämien sodat olivat puutteellisesti dokumentoituja sotia, joita Suomessa tai Karjalassa asuneet jäämit ja Novgorodin tasavalta otaksuttavasti kävivät vuonna 1042 sekä sen jälkeen 1100- ja 1200-luvuilla.[1] Taisteluihin liittyivät jäämien ja novgorodilaisten lisäksi sekä ruotsalaiset että karjalaiset. Kronikoiden kertomukset osoittavat, että jäämien ja karjalaisten hyökkäyksiin oli mahdollista kerätä huomattava määrä joukkoja "armeijaksi", mutta tämä ei välttämättä tarkoita, että heillä olisi muuten ollut yhtenäinen hallinto. On todennäköistä, että eri heimot ja pirstaloituneet yhteisöt pystyivät keräämään suuren määrän joukkoja väliaikaisen johdon alle hyökkäyksiä varten.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäämien alkuperä on arvoituksellinen. Useimmiten on oletettu, että jäämit oli venäjänkielinen nimitys hämäläisille, mutta yhtä hyvin nimi saattoi joissakin yhteyksissä tarkoittaa muitakin länsisuomalaisia [3]. On myös huomautettu, että Äänisjärven itäpuolella on Jemtsajoki, jonka varrella sijaitsi keskiajalla Jam-niminen pogosta. On myös olemassa teoria, jonka mukaan jäämit olisivat olleet Laatokan Karjalan asukkaita, jolloin karjalaisiksi tulkittu termi korela olisikin viitannut Vuoksen alajuoksun ja Käkisalmen seudun karjalaisiin.[4]

Keskiaikaiset venäläiset kronikat ovat ainoita kirjallisia lähteitä, jotka puhuvat näistä sodista. Lähteet eivät kerro syytä sotien syntyyn tai siihen miksi ne kestivät yli sadan vuoden ajan.

Muiden itämerensuomalaisten kansojen, vatjalaisten, korela-karjalaisten ja inkerikkojen mainitaan olleen novgorodilaisten liittolaisia ja taistelleen jäämejä vastaan ilman Novgorodin suoraa sekaantumistakin.

Varhaiset taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen maininta jäämeistä on jäämien ja Novgorodin välisistä taisteluista on laurentiuslaisessa kronikkakokoelmassa, jossa Novgorodin ruhtinaan Vladimirin mainitaan olleen sodassa jam-kansan kanssa jo vuonna 1042.[5][6] Jam mainitaan myös Novgorodille verovelvollisina Nestorin kronikassa[7], mutta myöhemmissä lähteissä heitä ei mainita. On epäselvää, oliko jam vain aikaisempi nimitys jäämeille (jem), vai kokonaan eri kansa.[8]

Novgorodin ensimmäisen kronikan mukaan toinen Novgorodin ruhtinas, Vsevolod Mstislavitš hyökkäsi jäämejä vastaan suuren nälänhädän aikana vuonna 1123.[9] Kronikka ei kerro taisteluista tai niiden lopputuloksista mitään.[10]

Jäämien sekä ruotsalaisten mainitaan hyökänneen Novgorodiin vuonna 1142, mutta ei ole viitteitä että he olisivat tehneet yhteistyötä.[11] Myöhemmin jäämit hyökkäsivät uudestaan Novgorodiin vuonna 1149.[11]

Korela-karjalaiset saattoivat novgorodilaiset vielä uuteen hyökkäykseen jäämejä vastaan vuonna 1191. Tällä kertaa Novgorodin kerrotaan selkeästi tuoneen joukkonsa "jäämien maahan". Hyökkääjät polttivat maan ja tappoivat karjan.[12] Sota saattoi olla sama minkä Paavali Juusten kuvasi kronikassaan Chronicon episcoporum Finlandensium eli Suomen piispainkronikka 1500-luvulla. Kronikassa mainitaan, että venäläiset olivat polttaneet "Turun" vuonna 1198.[13] Venäläisissä kronikoissa ei ole mainintaa sodasta tuona vuonna. Turun kaupunkia ei ollut olemassa vielä tässä vaiheessa, joten tieto on tältä osin 1500-luvun väärinkäsitys.

Tämän jälkeen lähteissä ei ole mainintaa Novgorodin sodista useisiin vuosikymmeniin. On mahdotonta sanoa, johtiko vuoden 1191 sota väliaikaiseen Novgorodin valtaan joissakin Suomen tai Karjalan alueen osissa. Joka tapauksessa myöhäisempi kronikka 1220-luvulta kertoi, että venäläiset ruhtinaat eivät pystyneet oleilemaan jäämien maassa.

Ruotsi ja katolinen kirkko käyvät Novgorodia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samoihin aikoihin myös Ruotsilla oli omat taistelunsa Novgorodin kanssa. Paavi Aleksanteri III lähetti vuonna 1171 tai 1172 Ruotsin jaarli Guttormille ja Uppsalan arkkipiispalle kirjeen, jossa hän näyttää viitanneen Suomen alueen asukkaiden sotiin Novgorodia vastaan. Kirjeessään paavi kehotti miehittämään "finnien" eli otaksuttavasti suomalaisten linnoitukset ja varmistamaan heidän pitäytymisensä kristinuskossa vastineeksi suojelusta.[14] 1400-luvun lopulla vaikuttanut historioitsija Erius Olai esitti väitteen, että Linköpingin piispa Kol (k. 1196?) oli toiminut Suomen jaarlina ("Dux Finlandiae"),[15] mahdollisesti vastaten Suomeen tuoduista ruotsalaisjoukoista samaan tapaan kuin jaarli Jon, jonka kerrotaan taistelleen venäläisiä ja inkerikkoja vastaan yhdeksän vuoden ajan 1100-luvun lopussa.[16]

Myös aiemmalla ns. ensimmäisellä ristiretkellä, joka keskiaikaisten lähteiden mukaan tapahtui vuonna 1150,[17] on voinut olla yhteys jäämien ja Novgorodin sotiin. Jos retki on tositapahtuma ja se on todella tehty 1150-luvulla, se ajoittuu levottoman 1140-luvun jälkimaininkeihin, vaikka myöhemmät legendat kuvasivatkin sen puhtaasti kristinuskon levittämiseksi tehdyksi sotatoimeksi. Jotkut historioitsijat ovatkin nähneet retken suorana reaktiona jäämien vuonna 1149 kärsimään tappioon. Se on myös liitetty paavin kaksikymmentä vuotta myöhemmin mainitsemaan finnien yhteistyöhön ruotsalaisten kanssa.[18]

Paavi Honorius III valtuutti Suomen piispan pystyttämään kauppasaarron "barbaareja" vastaan vuonna 1221 saatuaan Uppsalan arkkipiispalta hälyttäviä uutisia näiden toimista.[19] "Barbaarien" kansallisuutta ei kerrota kirjeessä, mutta kun kauppasaartoa kahdeksan vuotta myöhemmin laajennettiin, sen sanottiin suoraan olleen venäläisiä vastaan.[20]

Venäläiset lähteet mainitsevat jäämien ja ruotsalaisen yhteistyön mahdollisena vuonna 1240, jolloin jäämit ja arvoitukselliset, epävarman tulkinnan mukaan varsinaissuomalaisia erikseen tarkoittavat "suumit" (sum) mainitaan ruotsalaisten tukena Nevan taistelussa.[21] Toinen maininta jäämien, suumien ja ruotsalaisten yhteistyöstä on vuodelta 1256.[22]

Viimeinen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laatokanlinnan (kuvassa 1400-luvun ulkomuodossaan) päällikkö torjui jäämien hyökkäyksen vuonna 1228

Viimeinen tunnettu sota Novgorodin ja jäämien välillä käytiin 1220-luvulla, kronikoiden tietojen mukaan usean vuosikymmenen rauhan jälkeen. Kun Vladimirin Jaroslav II oli turvannut valtansa Novgorodissa, hän järjesti hyökkäyksiä Viroon, jäämien maahan ja Karjalaan. Jäämejä vastaan kohdistunut hyökkäys tapahtui yhdessä karjalaisten kanssa talven 122627 aikana.[23][24]

»Samana vuonna Jaroslav, Vsevolodin poika, lähti meren yli Novgorodista jäämejä vastaan, missä kukaan venäläinen ruhtinas ei ollut pystynyt olemaan; ja hän valloitti maan ja palasi Novgorodiin ylistäen Jumalaa suurella määrällä vankeja. Mutta he, jotka olivat hänen kanssaan, eivät pystyneet pitämään kaikkia vankeja, he tappoivat osan heistä, mutta päästivät vielä useamman vapaaksi.»

Jäämien tekemä kostoretki 2000 miehellä kesällä 1228 Vanha-Laatokkaan epäonnistui täydellisesti, kuten Novgorodin ensimmäinen kronikka kertoo.[11][25]

»Jäämit tulivat Laatokalle sotiakseen, ja sana siitä tuli Novgorodiin Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä (6.8.). Ja novgorodilaiset ottivat proomunsa ja soutivat Laatokalle ruhtinas Jaroslavin mukana. Vladislav, Laatokanlinnan vouti ja Vanha-Laatokan kansa eivät odottaneet novgorodilaisia, vaan menivät heidän (jäämien) kimppuun veneillään, joissa he tappelivat. He tapasivat heidät ja taistelivat; ja sitten tuli ilta; ja he (laatokkalaiset) nousivat maihin saarelle, mutta jäämit olivat rannalla vankien kanssa, sillä he olivat taistelleet lähellä järveä maihinnousupaikalla ja Aunuksessa. Samana iltana he pyysivät rauhaa, mutta vouti ja laatokkalaiset eivät hyväksyneet sitä; ja jäämit tappoivat kaikki vankinsa ja juoksivat metsiin hylättyään veneensä. Monet heistä kuolivat siellä, mutta heidän veneensä oltiin poltettu. -- Ja ne, jotka olivat tulleet, 2000 tai useampi, tapettiin, Luoja tietää; loput (jotka eivät olleet paenneet) tapettiin kaikki»

Sota oli viimeinen jäämien ja Novgorodin välillä käyty taistelu, jonka yhteydessä venäläiset lähteet eivät mainitse Ruotsin osallistumista. Suomessa toimineen piispan pyynnöstä paavi julisti vuonna 1229 Visbyä, Riikaa ja Lyypekkiä koskevan kauppasaarron Novgorodia vastaan.[26] Muutama vuosi myöhemmin hän määräsi Kalparitariston lähettämään joukkoja suojelemaan Suomea, mutta näiden mahdollisista toimista Suomessa ei ole jäänyt mitään tietoja.[27][28]

Novgorodin ja jäämien väliset sodat olivat tekijä, joka otaksutaan vaikuttaneen lopulliseen noin vuonna 1249 toiseen ristiretki Suomeen.[29] Ruotsin vakiinnutettua lopullisesti valtansa Suomessa 1200-luvun keskivaiheilla taistelut jatkuivat osana Ruotsin ja Novgorodin välistä sotaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Murray, Alan: The Clash of Cultures on the Medieval Baltic Frontier. Ashgate Publishing Ltd., 2009. ISBN 075466483X. Google Books. (englanniksi)
  • Line, Philip: Kingship and State Formation in Sweden, 1130-1290. BRILL, 2007. ISBN 9004155783. Google Books. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Murray 2009, s. 74–99
  2. Line 2007, s. 413
  3. Termin "jem" suhteesta suomalaisiin: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä. Historian aitta XXI. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä 1989. ISBN 951-96006-1-2.
  4. Uino, Pirjo: Ancient Karelia. Archaeological Studies. Helsinki 1997
  5. Line 2007, s. 448
  6. Arkistolaitos - Laurentiuslaisen kokoelman kuvaus suomalaisesta sodasta vuonna 1042. (ruotsiksi) Viitattu 29.9.2007
  7. Nestorin kronikka. (venäjäksi)
  8. Nestorin kronikka ei mainitse lainkaan inkerikkoja tai karjalaisia, vaikka nämä asuivat suomalaisten ja Novgorodin alueen välissä. Jo vuonna 1043 samainen ruhtinas taisteli myös Bysanttia vastaan. 1000-luvulla Novgorodilla ei myöskään ollut vielä vapaata pääsyä Itämerelle, koska Neva oli yhä ruotsalaisten hallussa.
  9. Huldén, Lena, Klinge, Marketta: Itärajan vartijat 1. Otava, 2004.
  10. Arkistolaitos - Novgorodin ensimmäisen kronikan kuvaus vuoden 1123 sodasta. (ruotsiksi). Viitattu 29.9.2007
  11. a b c Murray 2009, s. 88
  12. Arkistolaitos - Novgorodin ensimmäisen kronikan kuvaus vuoden 1191 sodasta. (ruotsiksi). Viitattu 29.9.2007
  13. Suomen piispainkronikka. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 476. Pieksämäki 1988.
  14. Arkistolaitos - Paavi Aleksanteri III:n kirje jaarli Gottormille ja Uppsalan arkkipiispalle. (latinaksi). Viitattu 30.9.2007.
  15. Suomen Museo 2002, s. 66. Huomattavaa on, että sana "dux" tarkoitti vielä 1100-luvulla jaarlia, mutta 1200-luvun lopulta lähtien herttuaa.
  16. Suomen museo 2002, s. 65. On myös mahdollista, että jaarlit Jon ja Kol ovat alun perin sama henkilö. Jaarli Jon on ilmeisesti sama "Johannes Dux" joka on haudattu Linköpingin tuomiokirkkoon.
  17. Huomattava on, että 1900-luvun alusta alkaen monet historioitsijat ovat ajoittaneet retken vuoteen 1155 käyttämällä vähintäänkin kyseenalaisia päättelyketjuja. Kts. Heikkilä, Tuomas. Pyhän Henrikin legenda. Karisto Oy Hämeenlinna 2005. ISBN 951-746-738-9.
  18. Linna, Martti. Suomen alueellinen pyhimyskultti ja vanhemmat aluejaot. Vesilahti 1346-1996. Jyväskylä 1996. Sivu 197.
  19. Arkistolaitos - Paavi Honorius III:n kirje Suomen piispalle vuodelta 1221. Viitattu 30.9.2007.
  20. Arkistolaitos - Paavin kirjeet vuodelta 1229 Riga ja Lübeck. Viitattu 30.9.2007.
  21. Line 2007, s. 447
  22. Arkistolaitos - Novgorodin ensimmäisen kronikan kuvaus vuoden 1256 ruotsalaisten ja suomalaisten hyökkäyksestä Narvaan ja venäläisten vastahyökkäyksestä Suomeen. Viitattu 30.9.2007.
  23. Line 2007, s. 418
  24. Arkistolaitos - Laurentiuslaisen kronikan kuvaus vuoden 1226 hyökkäyksestä (ruotsiksi). Viitattu 30.9.2007
  25. Arkistolaitos - Novgorodin ensimmäisen kronikan kuvaus suomalaisten hyökkäyksestä Vanha-Laatokkaan 1228. (ruotsiksi). Viitattu 30.9.2007
  26. Line 2007, s. 435
  27. (latinaksi)Arkistolaitos - Paavi Gregorius IX:n kirje 24.11.1232. (latinaksi). Viitattu 30.9.2007
  28. Gregorius IX:n kirjeet: [1], [2], [3], [4], [5], [6], [7].
  29. Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY 1987. ISBN 951-0-14253-0. ss. 55-59.