Tämä on hyvä artikkeli.

Härjänoja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Härjänoja
Härjänojan kylää elokuussa 2009 Salkolantieltä nähtynä. Vasemmalla Alaskylä, oikealla Yläskylä.
Härjänojan kylää elokuussa 2009 Salkolantieltä nähtynä. Vasemmalla Alaskylä, oikealla Yläskylä.

Härjänoja

Koordinaatit: 60°34.931′N, 23°47.631′E

Valtio Suomi
Maakunta Varsinais-Suomi
Kunta Somero
Historiallinen maakunta Häme
Entinen kunta Somerniemi
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Korkeus 112,5 m
Väkiluku (2011) 38
Postinumero 31470
Suuntanumero(t) +358 (0) 2











Härjänoja (myös Ojankylä) on kylä Somerniemellä Somerolla. Kylä on tullut tunnetuksi kirjailija Helvi Hämäläisen (1907–1998) ”runokylänä”, jossa kirjailija työskenteli ja jonka luonnosta ja ihmisistä hän otti aiheita runoihinsa ja romaaneihinsa.[1] Härjänoja kuuluu viereisen Keltiäisten kyläkeskuksen vaikutuspiiriin yhdessä muiden Somerniemen Painiojärven pohjoispuolisten kylien kanssa, ja sen takamaat liittyvät karuun ja erämaiseen Tammelan ylänköön.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härjänoja sijaitsee Somerniemellä, noin neljän kilometrin päässä Helsinkiin vievältä maantieltä ja Somerniemen kirkolta, hieman syrjässä Somerniemen keskuskylistä Oinasjärvestä ja Jakkulasta, vaikka ei Somerniemen kylistä kaikkein kauimmaisena; Salkolan erämaakylään on Härjänojalta vielä kuusi kilometriä.[2][3][4]

Härjänojan naapurikyliä Somerniemellä ovat kyläkeskus Keltiäinen lännessä, Somerniemen kirkon sijaintipaikka Härjänlahti etelässä ja Liesjärven kansallispuistoon rajoittuva Salkola pohjoisessa.[2][3][4] Pusulan puolella naapureina ovat pohjoisessa useiden kylien isossajaossa erotetuista liikamaista muodostunut Kärkölän kulmakunta[5] ja etelässä pitkän ja kapean Arimaa-järven vastarannalla Hyrkkölän kylässä Arimaan kulmakunta ja kartano, jossa vuosina 1864–1918 toimi Ariman lasitehdas[6].

Koko nykyisen Someron ja samalla Somerniemen kylistä Härjänojan kylä ulottuu kauimmas itään, ja Härjänojan kylässä Kaupinkulmalla on myös nykyisen Varsinais-Suomen maakunnan itäisin piste.[7]

Maisemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Härjänoja, runouteni maisema, on suurten metsien ja pienten peltojen kylä. ”

– Helvi Hämäläinen 1993[8]

Luonnonmaantieteellisesti Härjänoja sijoittuu laajan ja harvaan asutun Tammelan ylängön reunalle,[9][10] ja pohjoiseen Tammelan suuntaan jatkuu suuria metsiä kymmeniä kilometrejä.

Kallioperä on Härjänojalla verrattain emäksistä ja koostuu muun muassa amfiboliitista, kvartsi- ja granodioriitista, gabrosta ja dioriitista. Kallioperän pinnanmuotojen hallitsevana piirteenä on Arimajärven pohjoisrantaa noudatteleva kallioperän murroslinja.[11]

” Maa ei kuitenkaan ole hedelmällistä, vaikka näyttää siltä, sillä se on kuivaa nummimaata. ”

– Helvi Hämäläinen 1993[8]

Maaperän pinnanmuodoista huomattavin on kylän luoteispuolitse kulkeva Kolmanteen salpausselkään liittyvä reunamuodostuma, ja peltojen maalajina on harjujen lievealueilla yleisesti esiintyvä hieno hieta. Kylän takamaat ovat pääosin kallio- ja moreenimaata, paikoin myös kumpumoreenia.[12][13] Osa moreenimaista on huuhtoutumattomia eli supra-akvaattisia, mikä tarkoittaa, että maa ei ole jääkauden jälkeen jäästä vapauduttuaan joutunut veden huuhtomaksi.[14][15] Supra-akvaattisen alueen raja on Tammelan ja Someron rajaseudulla noin 120 metriä.[16][4] Tämä ylittyy Härjänojan pohjoisosassa laajalti ja korkeimmat alueet yltävät jopa yli 140 metrin.[17] Korkein kohta kylässä on 152,8 metrin korkeuteen yltävä Lakiamäki Kovelojärven eteläpuolella ja yli 140 metrin kohoavia kohtia on myös Kaupinkulmalla, Korkialan, Hämihuhdan, Vahalammin ja Valkaman luona sekä Salkolanjärven eteläpuolella.[3][4][17]

Vesistöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Härjänojan suurin järvi on itäpäästään syvä ja karu, länsipäästään matala ja rehevä Arimaa.

Vesistöaluejaossa kylä on vedenjakajalla Saaristomeren ja Suomenlahden välillä. Enimmät kylän pelloista ja taloista ovat Paimionjoen vesistöön kuuluvan, Painiojärveen laskevan ojan varrella, josta kylä on saanut nimensä.

Etelässä kylään rajoittuu Karjaanjoen vesistöön kuuluva pitkä ja kapea, 184 hehtaarin laajuinen Arimaa-järvi (korkeus 89,6 m), joka on muodostunut Tammelan ylängön reuna-alueille tyypilliseen syvään kallioperän murrokseen.[18] Arimajärveen laskevat Myllyjokea pitkin Härjänojan kylän takamaiden pienet järvet, Myllyjärvi (korkeus 107,2 m), Levo-Patamo (korkeus 107,3 m), Vehka-Patamo (korkeus 115,5 m) ja Kovelo (korkeus 121,0 m), sekä Pusulan puolelta Patamo (korkeus 107,9 m), Kivijärvi (korkeus 116,3 m) ja Härjänojan rajalla sijaitseva Särkijärvi (korkeus 117,5 m).[19] Järvistä Levo-Patamo on tunnettu punaisista lumpeistaan, ja järven kaunis maisema on antanut aiheen Helvi Hämäläisen runoon Rakastettu järvi kokoelmassa Lapsellinen maa (1943).[20][21][22][23][24]

Pohjoisessa, Pusulan Kärkölän rajalla on 153 ha laajuinen karu ja ruskeavetinen Heinjärvi (korkeus 117,4 m), johon liittyvät pienemmät Heinlammi (korkeus 117,5 m) ja Vahalammi (korkeus 117,9 m). Myös Heinjärvi on osa Karjaanjoen vesistöä ja kuuluu Pusulanjoen latvajärviin. Järviketjunsa ylimpänä järvenä sen valuma-alue on pieni.[25]

Elävä luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emäksisen kallioperän ansiosta Härjänojan metsissä on runsaasti käenkaali-mustikkatyypin lehtoja. Tauno Toivosen ja Hilkka Ritalan laskelmien mukaan Arimaajärven koillispuolisella dioriitti- ja amfiboliittikallioperän alueella esiintyi 1950-luvulla Somerniemen 37 lehtolajista 28, ja muun muassa metsälehmusta esiintyi monikymmenrunkoisina kasvustoina.[26]

Suojelluista luontokohteista kylän alueelle ulottuu kaksi Natura 2000 -aluetta. Koirlammen–Arimaan purolehto Arimaa-järven rannalla liittyy Haukkamäen Natura-alueeseen Nummi-Pusulassa. Se perustettiin yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi vuonna 1955, ja siihen liittyy Nummi-Pusulan puolella myöhemmin Natura-alueeksi muodostettu Haukkamäen kallioalue Arimaa-järveen rajoittuvine jyrkänteineen.[27][28] Siellä on kerrottu asuvan haltijan, jonka huudon myös Helvi Hämäläinen on kertonut kuulleensa.[29] Koirlammen–Arimaan purolehdossa esiintyviä lehtokasveja ovat muun muassa imikkä, metsälehmus, lehtokuusama, lehtokorte, mustakonnanmarja ja harvinaisuutena humala.[27] Toinen Natura-alue Härjänojalla on kylän pohjoisosassa sijaitseva, luonnonsuojelualueeksi perustettu Valkaman metsä, joka muodostaa merkittävän vanhan metsän kohteen.[30][31]

Maakunnallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi Härjänojalla on arvioitu metsälaitumesta, sekametsähaasta ja harvinaiseksi luokitellusta tuoreesta pienruohoniitystä koostuva Yli-Kaupin laidun Kaupinkulmalla. Siellä esiintyivät 1990-luvulla tehdyssä inventoinnissa muun muassa jäkki, hirssisara, nurmitatar, nurmirölli ja laidunpoimulehti.[32][33]

Luonnonmuistomerkkinä kylässä on rauhoitettu saarni Kaupinkulman Uuden-Kaupin maalla.[34][35]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asutushistoriaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härjänojan kylästä ei vuonna 2006 Somerolla toteutussa arkeologisessa inventoinnissa löydetty esihistoriallisiksi ajoitettuja muinaisjäännöksiä.[36] Läheltä Vahalammia kylän pohjoisosta löytyi kuitenkin yksi ajoittamaton röykkiö.[37]

Kylä on saanut nimensä sen halki virtaavan, Somerniemen Painiojärveen laskevan samannimisen ojan mukaan.

Ensimmäinen asiakirjamaininta Härjänojan kylästä on vuodelta 1509. Vuonna 1539 kylässä on ollut viisi taloa ja vuonna 1702 kuusi. Viimeistään 1700-luvulla talot esiintyvät nimillä Karppi, Kilo, Sarvi, Sirro, Uro ja Verkkala. Vuosilta 1731 ja 1764 olevien karttojen mukaan kylä on ollut 1700-luvulla jakautuneena kahteen osakylään: kylälle nimen antaneen, Painiojärveen laskevan ojan varressa sijainneeseen Alaskylään, johon luettiin Uron, Sirron ja Verkkalan talot, ja ylempänä tienristeyksessä sijainneeseen Yläskylään, johon luettiin Sarven, Karpin ja Kilon talot. Isonjaon myötä muodostui vielä ojan pohjoispuolelle Uusikylä, jossa nykyään on Sirron talo.[38] Taloista Verkkala on edelleen vanhalla paikallaan, mutta muut ovat siirtyneet eri puolille kylän vanhoja kotitiluksia joko vuosina 1794–1799 toimeenpannun isonjaon seurauksena tai viimeistään 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa, Sarvi vuonna 1880, Kilo 1914 ja Karppi 1920-luvulla.[39][40][41]

Isossajaossa, jossa Härjänoja oli omana jakokuntanaan[38], muodostettiin jaossa jääneelle liikamaalle Heinjärven läheisyyteen neljä kruunun uudistaloa: Kauppi, Valkama, Uusitalo ja Taniainen. Näistä Valkama halottiin vuonna 1809 kahtia Valkamaan ja Vahalammiin ja Kauppi vuonna 1852 Ali-Kauppiin ja Yli-Kauppiin.[41] Nykyisissä kartoissa tämän kylän pohjoisosan nimenä on Kaupinkulma.

1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alkupuolelta alkaen kylään muodostui myös torppia.[41] Vuoden 1901 henkikirjassa näitä oli kylän vanhoilla taloilla yhteensä 16 ja Kaupinkulman uudistaloilla 7.[42]

Varhaisia elinkeinoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhoja maatalouden sivuelinkeinoja Tammelan ylängön metsäisillä alueilla olivat järvimalmin nosto ja tervanpoltto. Järvimalmia saatiin Somerniemen alueella Salkolanjärvestä ja Liesjärvestä Salkolassa ja Heinjärvestä Härjänojalla, mistä sitä kuljetettiin Högforsin ruukkiin Karkkilassa. Samoin tervaa poltettiin 1700-luvulta alkaen Tammelan, Lopen ja Somerniemen metsäisissä osissa, Somerniemellä erityisesti Salkolassa ja Härjänojalla.[43]

Muuta kuin paikallisen väestön ylläpitämää elinkeinotoimintaa kylässä edusti ainakin jo 1820-luvulla toiminnassa ollut, Myllyjärvestä Arimaa-järveen laskevassa Myllyjoessa sijainnut Patakosken saha. Vuonna 1853 sen omisti kauppias Wathén Helsingistä, ja myöhemmin 1800-luvun loppuvuosikymmeninä omistajana oli maapurikylässä Pusulan Hyrkkölässä Arimaan lasitehtaan omistanut Alfons Alftan.[44][6] Saha ei ollut Somerniemen ainoa; samoihin aikoihin perustettuja olivat myös Kopilan saha Pitkiönjoessa, Korkeakosken saha Keltiäisissä sekä Jakkulan ja Palikaisten sahat.[44] Vielä 1940-luvulla samalla paikalla toimi mylly, jonka omisti silloin rehtori J. Ritala.[45]

Eräs merkki yhteiskunnan uudenaikaistumisesta oli paikallisen kauppatoiminnan viriäminen lähes jokaisessa Somerniemenkin kylässä. Ensimmäinen kauppa Härjänojalla toimi Kilon talossa vuosina 1891–1893, toinen Sarven talon mailla vuosina 1896–1897 ja kolmas vuosina 1898–1903.[46]

1900-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sisällissodassa sai surmansa punaisten puolella kahdeksan härjänojalaista.[47] Rauhan palattua alkoi vuokra-alueiden lunastaminen, jonka tuloksena aiemmista torpista ja mäkituvista muodostettiin itsenäisiä tiloja, samalla kun uusia tiloja muodostui myös muuten. Näitä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä muodostuneita, pääasiassa pienehköjä tiloja on Härjänojalla sekä kylän vanhojen kotitilusten ympäristössä nykyisten Salkolantien, Hämihuhdantien ja Kilontien varsilla, että kylän kantatalojen metsälohkoilla Hämihuhdantien loppupäässä.[41][4][3][2] Härjänojan, Härjänlahden ja Keltiäisten kylien rajalle tästä uudemmasta asutuksesta on muodostunut paikallisesti leikillisesti "Hansun kaupungiksi" nimitetty Keltiäisten kylän keskustaajama.[48][2]

Myös kauppatoiminta vakiintui 1900-luvun aikana. Vuodesta 1903 1930-luvulle kylällä piti kauppaa Frans Oskari Vallenius (myöh. Valtimo) Sarven vanhalla tontilla Ylöskylässä sijaitsevassa rakennuksessa. Hansuun, Keltiäisten kylän keskustaajamaan Keltiäisten ja Härjänojan kylien rajalle, oli vuonna 1918 perustettu Keltiäisten kylän alueelle Someron osuuskaupan myymälä, joka vuonna 1928 siirtyi uuteen kiinteistöön Härjänojan kylän puolella rajaa ja jatkoi siellä toimintaansa.[46][41] Sähkölaitos Somerniemelle perustettiin vuonna 1928, ja vuonna 1945 sähköistämättöminä osina kuntaa mainittiin enää Härjänojan metsäkulma, Palikaisten Myllylä, Salkola, Suojoki ja Mäyrämäki.[49]

Talvi- ja jatkosodassa kuoli kymmenen härjänojalaista.[50] Maanhankintalain toimeenpanon yhteydessä sodan jälkeen, jolloin ensisijaisina maanluovuttajina olivat muusta kuin maataloudesta toimeentulonsa saavat maanomistajat, Härjänojan tilat eivät joutuneet luovuttamaan maata, koska luovuttavia tiloja oli Somerniemen muissa kylissä runsaasti. Vapaaehtoisilla kaupoilla myytiin kuitenkin siirtoväkeen kuuluville kylästä kaksi tilaa, joiden pinta-alat olivat 19 ja 15 hehtaaria.[51]

Sotien jälkeen taloustoiminta vilkastui. Merkkinä tästä Tanjaksen kulmalla oli 1940–50-lukujen vaihteessa pieni kauppaliike, jonka asiakkaina olivat lähinnä Heinjärven alueella työskentelevät metsurit. Tänne muodostettiin vuonna 1951 Somerolle asutetulle luovutetun karjalan siirtoväelle asutusyhteismetsänä Someron yhteismetsä, joka sai maita myös Pusulan ja Lopen metsäisiltä alueilta.[52]

Yhteiskunnan rakennemuutos alkoi näkyä 1960-luvun jälkeen ja näin muun muassa Someron osuuskaupan Keltiäisen myymälä Hansussa lopetti toimintansa vuonna 1977.[46] Samoina vuosikymmeninä alettiin etenkin järvien rannoilta erottaa kesämökkitontteja. Näitä on paljon varsinkin suurimpien järvien Arimaan ja Heinjärven ympäristössä mutta yhä enemmän myös pienemmillä järvillä. Samalla myös entistä useampi entisistä pienistä maanviljelystiloista on siirtynyt kesäasuntokäyttöön tai jäänyt tyhjilleen.[4][3][2][40][53]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylään päästään Somerniemen kirkolta ja Helsingintieltä (Seututie 280) alkavalta ja Valtatie 2:lle Somerniemen Salkolassa johtavalta Salkolantieltä, joka on Liikenneviraston ylläpitämä paikallistietasoinen yhdystie. Siitä erkanee Kivijärventielle Pusulassa päättyvä sorapäällysteinen yksityistie Hämeenhuhdantie (Someron murteessa esiintyvä ja Helvi Hämäläisen käyttämä muoto nimestä on Hämihuhta), josta edelleen on yhteys Kärköläntielle (yhdystie 1280) Pusulassa. Kylän pohjoisosassa Kaupinkulmalla Salkolantieltä Kärköläntielle Pusulaan johtaa sorapäällysteinen yksityistie Kaupinkulmantie ja Salkolantieltä Valtatielle 2 Pusulassa johtaa Salkolanjärven itäpuolitse sorapäällysteinen yksityistie Vedenpuutontie. Kaupinkulman- ja Hämihuhdanteitä yhdistää Pusulan rajalta Heinhoville johtava sorapäällysteinen yksityistie Kovelontie, ja kylän keskustasta Hämihuhdantien alusta Arimajärven rantaan johtaa sorapäällysteinen yksityistie Kilontie.[54][55] Postitoimipaikkana koko kylässä on Somerniemi (postinumero 31470), paitsi Kaupinkulmalla Kaupinkulmantien loppupäässä Pusula (postinumero 03850).[56]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteessa Someron keskustaajamaan ja läheisiin kaupunkiseutuihin Härjänoja, kuten koko Somerniemi, on syrjäistä maaseutua, eikä se ole osa yli 40 asukkaan yhtenäistä kyläaluetta muuten kuin Keltiäisten keskustaajamaan rajautuvilta vähäisiltä osiltaan.[57] Härjänojan kylän väkiluku vuonna 2011 oli 38, mikä teki siitä Someron kylistä 37. suurimman ja entisen Somerniemen kylistä yhdeksänneksi suurimman yhdessä Vesanojan kanssa.[58] Kesäasutusta kylässä on runsaasti.[59]

Palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härjänojalla ei ole koskaan ollut omaa koulua, vaan koulua käytiin vuodesta 1881 vuoteen 1991 naapurikylässä Keltiäisissä, jonka koulupiiriin kuuluivat on myös viereiset Vesanojan ja Härjänlahden kylät, ja Härjänojan pohjoiselta metsäkulmalta vuosina 1924–1964 myös Salkolassa. Salkolan koulun lakattua vuonna 1964 ja Keltiäisten koulun loputtua vuonna 1991 kouluun on kuljettu koko kylästä ensin Keltiäisiin ja sitten Oinasjärvelle.[60][61] Lähin kauppa, ainoa Someron jäljellä oleva kyläkauppa, on Keltiäisissä noin kilometrin päässä.[62] Kylän pohjoisosassa Heinjärven rannalla on Someron yhteismetsän omistama Heinhovi, jota käytetään pienimuotoisena kokoontumistilana ja metsästysseura Heinhovin eräveikkojen keskuspaikkana.

Rakennettu ympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Härjänojan Uuttakylää. Vainioiden halki virtaa Härjänoja.

Vuonna 1990 kylän vanhoista kantataloista oli ennen vuotta 1940 rakennettuja asuinrakennuksia Turun maakuntamuseon selvityksen mukaan Karpilla, Kilolla, Sarvella ja Sirrolla. Näistä Karpin rakennukset siirrettiin nykyiselle paikalleen kyläkeskuksesta 1920-luvulla ja Kilon vuonna 1914, kummatkin siellä sijainneiden vanhojen rakennusten hirsistä. Sarven rakennukset on siirretty nykyiselle paikalleen jo 1880-luvulla, ja talouskeskus on paikallishistoriallisesti merkittävä. Sirron nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1933. Isossajaossa muodostuneista uudistaloista ennen vuotta 1940 rakennettu asuinrakennus oli vuonna 1990 ainakin Valkamalla; se oli rakennettu 1930-luvulla.[41]

Jäljellä olevia entisiä torppia tai vanhoja lohkotiloja, joissa oli vuotta 1940 edeltäviä rakennuksia, olivat vuonna 1990 kylän rintamailla Syrjälä (lohkottu Sirrosta peinnönjaossa, asuinrakennus vuodelta 1939), Valtimo (rakennettu alkujaan Sarven vaarintuvaksi 1800-luvun puolivälissä, toiminut sitten kauppana) ja Mäenpää (entinen Sarven torppa, asuinrakennus 1800-luvun lopulta). Kauempana vanhojen kantatalojen metsälohkoilla sijaitsivat Kalliomäki (asuinrakennus 1880-luvulta), Lautalato (entinen Sarven torppa, asuinrakennus vuodelta 1934), Mylläri (tuvan vanhin osa 1800-luvun lopulta), Mäkilato (entinen Kilon torppa, asinrakennus todennäköisesti vuodelta 1858) ja Vanhalahti (entinen Kilon torppa, asuinrakennus 1930-luvulta). Isossajaossa muodostettujen uudistalojen torpista olivat jäljellä Korkiala (asuinrakennus 1900-luvun alusta) ja Tölmälä (asuinrakennus 1800-luvun lopusta).[41] Vanha asuinrakennus oli näiden lisäksi myös ainakin Kaapolassa, joka oli entinen Uron torppa.[41][63]

Asutusmaantieteellisesti poikkeuksellinen on Tammelan ylänköseudulla havaittava savolaistyyppinen mäkiasutus.[10][14] Tällaista mäkiasutusta ovat Härjänojan Kaupinkulmalla sekä isossajaossa muodostetut uudistalot kuten Yli- ja Ali-Kauppi, Valkama ja Vahalammi, että niiden torpat, kuten Tölmälä ja Korkiala, jotka kaikki sijaitsevat yli 140 metrin korkeuteen yltävien supra-akvaattisten kohoumien rinteillä tai la'illa.[3][4] Samanlaista sekä sijainniltaan että syntyhistorialtaan on myös viereisen Pusulan Kärkölän asutus.[5][3][4]

Yhteisöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylässä toimivia yhteisöjä ovat Härjänojan kalastuskunta ja metsästysseura Heinhovin eräveikot, ja merkittävä toimija on myös kylän pohjoisosassa, Heinjärven ympärillä metsämaita omistava Someron yhteismetsä. Kalastuskunnan suurin vesialue on Heinjärvi ja lähinnä suurin Härjänojan kylään kuuluva osa Arimaajärvestä. Heinhovin eräveikkojen jäseninä on vain Härjänojan kylän pohjoisosassa maita omistavan Someron yhteismetsän osakkaita, ja seuralla on metsästysmaita myös Nummi-Pusulassa ja Lopella. Osakkaina yhteismetsässä ovat Karjalan siirtoväelle muodostettujen tilojen omistajat eri puolilta Someroa.[52][64] Kylään liittyy myös Somerniemeä kotipaikkanaan pitävä Matti Matinpoika Sarven sukuseura.[65][66] Muutoin härjänojalaiset ovat toimineet Somerniemellä toimivissa yhdistyksissä, ja kylällä järjestettyjen suurempien tapahtumien järjestelyihin on osallistunut myös naapurikylän Keltiäisten kylätoimikunta.[67]

Tunnettuja härjänojalaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härjänojalla asui ja työskenteli eri aikoina 1930-luvulta 1960-luvulle kirjailija Helvi Hämäläinen (1907–1998), jonka äidinpuoleinen suku oli Somerniemeltä. Hän kuvasi sekä runoissaan että romaaneissaan kylää, sen luontoa ja ihmisiä ja nimitti Härjänojaa "runokyläkseen".[1] Tunnettu Härjänojan kesäasukas on kalabiologi ja tietokirjailija Lauri Koli, joka on toiminut pitkään muun muassa Härjänojan kalastuskunnassa ja Someron vesiensuojeluyhdistyksessä.[68] Tunnettuihin syntyperäisiin härjänojalaisiin kuuluu Härjänojan Vahalammilla syntynyt, Nurmijärven Rajamäellä biologian ja maantieteen lehtorina työskennellyt biologi ja opettaja Tauno Toivonen (1932–2003), joka ansioitui etenkin Somerniemen ja Lounais-Hämeen kasviston tutkijana ja julkaisi yhdessä Hilkka Ritalan kanssa vuonna 1955 teoksen Somerniemen pitäjän kasvisto.[69][70] Härjänojan Kaupinkulmalla harjoitti 1970-luvun alussa luonnonmukaista maataloutta muotokuvistaan tunnettu taidemaalari Ingrid Söderström (1898–1974).[71]

Helvi Hämäläinen ja Härjänoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie Härjänojalle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Iltapäivän aurinkoa Härjänojalla elokuussa 2009.

Haminassa syntyneen, pääosan elämästään Helsingissä asuneen kirjailija Helvi Hämäläisen äidinpuoleinen suku oli Somerniemeltä. Hänen äitinsä Ida Hämäläisen (o.s. Mikkelsson, 1880–1951) isä Mikko Mikkelsson (1847–1894) oli ollut Palikaisten kartanon puuseppä.[72][73] Ensimmäisen kesänsä Somerniemellä Helvi Hämäläinen vietti äitinsä ja sisarustensa kanssa vuonna 1919 Palikaisissa enonsa Oskari Kortteen luona, ja kesät 1921–1922 Ida Hämäläinen lapsineen asui Pusulan Arimaalla sisarensa Sandra Alénin luona.[73] Arimaalle Helvi Hämäläinen palasi vielä kesiksi 1935 ja 1936 ja kirjoitti siellä romaaninsa Katuojan vettä, runonäytelmät Aaverakastaja ja Kuunsokea sekä luonnosteli romaania Tyhjä syli.[74]

Vuodesta 1939 Hämäläinen työskenteli etenkin kesäisin Somerniemen Härjänojalla ja asui ensin äitinsä ja poikansa Jussi Haapmanin (1932–1985) kanssa serkkunsa Lempi Kreanderin luona. Täällä syntyi muun muassa Hämäläisen pääteos, sivistyneistökuvaus Säädyllinen murhenäytelmä. Vuonna 1941 kirjailija osti kylästä purettavan rakennuksen, josta sai oman mökin. Siellä hän kirjoitti muun muassa romaanit Velvoitus, Hansikas, Kylä vaeltaa, Pouta, Ketunkivi ja Tuhopolttaja, runokokoelmat Lapsellinen maa, Voikukkapyhimykset ja Pilvipuku sekä runonäytelmät Viheriä poika ja Pilvi. 1960-luvulla Hämäläinen oleskeli myös siskonsa Taimi Lohmanin luona Härjänojan Mikkolassa, ja 1970-luvulla hänen poikansa ja miniänsä rakensivat lähelle uuden mökin, jonka nimeksi tuli Ketunkivi. Siellä vietettiin muun muassa Helvi Hämäläisen 80-vuotispäiviä vuonna 1987 sekä lukuisia muita juhlia.[75]

Runot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Olen kylän runoilija. Minä kerään heinää, minäkin olen kerännyt heinää ruskeaksi palaneelta nummelta, kerään heinää unen suurisilmäiselle karjalle, jota ruokin, runoilija kerää heinää tuonen tytön lailla unta varten, unen karjan syödä kultaheinää. ”

– Helvi Hämäläinen 1957[76]

” Onko nummella kulkenut sininen lammas, onko viheriävillainen lammas nummella ollut, onko punavillaisia lampaita ja keltaisia nummella kun näin sinistä näin vihreätä ja keltaista villaa ovat kylän naiset saaneet villatakkeihinsa. Kuin mustikoita, vihreitä lehtiä, punaisia kukkia, onko lammas kasvanut värikästä villaa. ”

– Helvi Hämäläinen 1958[77]

Härjänojan ja Somerniemen luonto ja ihmiset ovat läsnä sekä Hämäläisen runoissa että romaanien maaseutukuvauksissa. Muistelmissaan vuonna 1993 Hämäläinen kertoo, miten "Härjänojan kylä suorastaan tulvi runon aiheita. Asuin keskellä runoa ja tunsin olevani kylän runoilija: toiset tekivät kylässä muut työt, minä runoilijan työt."[78] Tästä kertoo runo "Härjänojankylässä" kokoelmassa Surmayöt (1957), jossa kyläläisten niittäessä heinää niityillä runoilija kerää heinää ruskeaksi palaneelta nummelta unen suurisilmäiselle karjalle.[76] Kokoelmissa Surmayöt (1957) ja Punainen surupuku (1958) rakastettu kylä muuttuu kuitenkin myrkytetyksi viitaksi[79][80], ja myös kylän autioitumista kuvataan useissa runoissa.[81] Runossa "Kuolema nummella" kokoelmasta Sukupolveni unta (1987) kylän nummilla soittaa enää vain kuolema, ei enää ohikulkijana vaan kylän ainoana asukkaana.[81][82]

Romaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä Hämäläisen proosateoksia, joissa esiintyy somerniemeläisiä aiheita, on pienoisromaani Kylä palaa (1938). Aiheen romaaniin kirjailija sai, kun hänen tätinsä Sandra Alén oli kertonut hänelle vuonna 1898 tapahtuneesta Somerniemen Jakkulan kylän palosta.[83][84] Sittemmin romaanin Hansikas (1943) maaseutukuvauksilla ja romaanin Kylä vaeltaa (1944) eräillä henkilöhahmoilla ja tapahtumilla oli härjänojalaisia esikuvia.[85] Tapahtumiltaan ja ympäristöltään kokonaan Härjänojan kylään sijoitettuja ja siellä kirjoitettuja ovat kirjailijan itsensä mukaan pienoisromaanit Pouta (1946) ja Ketunkivi (1948), ja todellisiin tapahtumiin perustuivat kirjailijan mukaan myös pienoisromaanit Tuhopolttaja (1949) ja Karkuri (1961). Näistä varsinkin kaksi viimeistä johtivat kirjailijan kokemaan vieroksuntaan kyläyhteisössä samaan tapaan kuin Säädyllisen murhenäytelmän henkilöhahmojen tunnistettavat esikuvat aiemmin suhteessa sivistyneistöpiireihin. Tästä hän kirjoitti runossaan "Myrkytetty viitta". Vuonna 1993 Hämäläinen kuvasi suhdettaan kylään sanomalla, että "koko kyläni on noussut taivaaseen".[86][79] Vuonna 1998 ilmestyi vielä postuumina Ketunkiven sisarteos Kylänruusut, joka poikkeaa muista Hämäläisen kyläromaaneista siinä, että kylän nimeksi ilmoitetaan Härjänoja, vaikka itse tarina onkin unenomainen.[87][88]

Muistaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Helvi Hämäläisen merkitys on Somerolla ja Somerniemellä yleisesti tunnustettu. Runonäytelmä Viheriä poika (1946) sai kantaesityksensä Somerolla vuonna 1996 osana Someron lukion ilmaisutaidon ryhmän kesänäytelmäkurssia.[89] Helvi Hämäläisen pojan Jussi Haapmanin lanko, kirjallisuudentutkija Esko Rahikainen on kirjoittanut Helvi Hämäläisen suvusta ja vaiheista Härjänojalla kirjat Tie Härjänojaan. Muistiinpanoja kirjailija Helvi Hämäläisen suvun taipaleelta (1987)[90] ja Kylä, kirjailija ja talonemäntä. Muistoja ja muistiinpanoja Helvi Hämäläisestä, Salme Sirrosta ja Somerniemen Härjänojan kylästä (2003), joka ilmestyi Somerniemi-seuran julkaisuna.[91] Vuonna 2003 Somerniemi-seura ja Amanita Oy järjestivät Somerniemellä Helvi Hämäläinen -päivän kirjailijan muiston vaalimiseksi. Kuulijoita paikalla oli yli 400.[92] Esko Rahikaisen kirjoittama esittely Helvi Hämäläisestä Somerniemellä on julkaistu Someron kaupunginkirjaston verkkosivulla.[1]

Härjänoja 2000-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Helvi Hämäläisen lähipiiriin kuulunut kirjastonhoitaja Esko Rahikainen kuvailee 2000-luvun Härjänojaa vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassaan Kylä, kirjailija ja talonemäntä. Havaintona oli, että monet kylän vanhoista pientiloista, "paikoista" niin kuin Helvi Hämäläinen pientiloja paikallisessa kielenkäytössä muisti nimitetyn, olivat tyhjillään, ja joidenkin rakennuksista osa oli jo romahtamassa. Tämä oli vuonna 2003 tilanne muun muassa Kaapolassa, jonka kauniisti harmaantuneessa pihapiirissä kirjailijan sukulaiset olivat viettäneet kesäjuhlia. Myös monet entiset pienet pellot olivat kasvaneet umpeen. Kylän kantataloissa oli kuitenkin vielä pysyvä asutus, ja monet tiloista säilyivät myös kesäasuntokäytössä. Osa pelloista oli vuokrattu kylän ulkopuolelle, ja töissä saatettiin käydä Somerolla tai jopa Helsingissä. Lehmiä oli enää vain Kaupinkulman Yli-Kaupilla. Myös uusia kesäasuntoja rakennettiin, rantojen täytyttyä nyt myös jo rannattomille metsätonteille, ja vireyttä paikkakunnalle toivat myös lähellä sijaitsevat Ämyrin tanssilava ja Somerniemen kesätori.[53]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aaltonen, Esko: Somerniemen historia. [Somerniemi]: Somerniemen kunta ja seurakunta, 1945.
  • Haavikko, Ritva & Hämäläinen, Helvi: Ketunkivellä. Helvi Hämäläisen elämä 1907–1954. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18612-0
  • Haavisto, Maija, Tuulikki Grönlund, Pertti Lahermo & Carl-Göran Stén: Someron kartta-alueen maaperä. (Suomen geologinen kartta 1:100 000. Maaperäkarttojen selitykset. Lehti 2024) Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, 1980. ISBN 951-690-131-X Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 29.11.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kärki, Manu: Somerniemi. Muistojen kirja. (Somerniemi-seuran julkaisuja 2) Somero: Amanita, 1992. ISBN 951-95973-2-8
  • Kärki, Manu (toim.): Somerniemi sodassa 1939–45. (Somerniemi-seuran julkaisuja 5) Somero: Amanita, 1996. ISBN 951-95973-8-7
  • Kärki, Manu: Porukalla. Somerniemeläisen yhteistoiminnan historia. Somero: Amanita, 2007. ISBN 978-952-5330-23-6
  • Rahikainen, Esko: Kylä, kirjailija ja talonemäntä. Muistoja ja muistiinpanoja Helvi Hämäläisestä, Salme Sirrosta ja Somerniemen Härjänojan kylästä. Somero: Amanita, 2003. ISBN 952-5330-11-7
  • Ritala, Hilkka & Toivonen, Tauno: Somerniemen pitäjän kasvisto. Archivum Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae 'Vanamo', 1955, nro 10:2, s. 95-125. Helsinki: Suomalainen eläin- ja kasvitieteellinen seura Vanamo.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Rahikainen, Esko: Helvi Hämäläinen Someron kaupunginkirjasto. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 24.1.2010.
  2. ↑ a b c d e Peruskartta 1:20 000. 2024 07 Somerniemi. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1980.
  3. ↑ a b c d e f g Peruskartta 1:20 000. 2024 10 Hyrkkölä. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1992.
  4. ↑ a b c d e f g h Peruskartta 1:20 000. 2024 11 Salkola. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1992.
  5. ↑ a b Sihvo, Pirkko: Myllymäen torppa. Elämää Pusulan Kärkölän erämaassa.. Helsinki: Museovirasto, 2000. ISBN 951-616-056-5
  6. ↑ a b Rahikainen, Marjatta: Miesten maailma: Ariman lasitehdas muistitiedon ja historiankirjoituksen valossa. (Teoksessa: Matkoja moderniin: lähikuvia suomalaisten elämästä. Historiallinen arkisto 107) Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1996. ISSN 0073-2540 0-12-345678-9 Tekstin verkkoversio (rajattu käyttöoikeus) (pdf) (viitattu 17.10.2008). (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  7. ↑ Kuusela, Anna: Idän rajattomat. Turun Sanomat, 1.2.2015, 111. vsk, nro 31, s. 15-16.
  8. ↑ a b Haavikko & Hämäläinen 1993: 515.
  9. ↑ Liesjärven luonto Luontoon.fi. Metsähallitus. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 17.2.2009.
  10. ↑ a b Maisemanhoito. Maisema-aluetyöryhmän mietintö I, s. 24-25. (Ympäristöministeriö, Ympäristönsuojeluosasto, Mietintö 66/1992) Helsinki: Ympäristöministeriö, 1993. ISBN 951-47-5194-9
  11. ↑ Ritala & Toivonen 1956: 96.
  12. ↑ Geokartta Geologian tutkimuskeskus. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 17.2.2008.
  13. ↑ Suomen geologinen kartta. Maaperäkartta 1:100 000. 2024 Somero. Geologinen tutkimuslaitos, 1974.
  14. ↑ a b Ritala & Toivonen 1956: 97.
  15. ↑ Haavisto et al. 1980: 15-18.
  16. ↑ Somerpalo, Sirpa & Luppi, Päivi: Hämeen maakunnallinen maisemaselvitys, s. 30-31. (Hämeen liiton julkaisu II:90) Hämeenlinna: Hämeen liitto, 2003. ISBN 952-9802-54-4
  17. ↑ a b Haavisto et al. 1980: 6-7.
  18. ↑ Aartolahti, Toive: Die Geomorphologie des Gebiets von Tammela, Südfinnland, s. 13. (Fennia 97:7) Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 1968. (saksaksi)
  19. ↑ Heinjärvi ja sen eteläpuolella olevat metsäjärvet Someron kalastusalue. Arkistoitu 3.9.2007. Viitattu 17.2.2009.
  20. ↑ Levo-Patamon hoitosuunnitelma (pdf) Someron kaupunki. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 17.2.2009.
  21. ↑ Toivonen, Tauno: Punakukkainen lumme Somerniemellä, s. 91–95. (Teoksessa: Koli, Lauri: Someron vedet) Somero: Somerniemi-seura ja Somero-Seura, 1993. ISBN 951-95973-4-4
  22. ↑ Hovila, Mikko: Punaista pohjanlummetta (Nymphaea alba, ssp. candida) esiintyy edelleen Somerolla. Lounais-Hämeen luonto, 2008, nro 95, s. 28-31. Forssa: Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys.
  23. ↑ Koli, Lauri: Someron vedet, s. 8-9. Somero: Amanita, 1993. ISBN 951-95973-4-4
  24. ↑ Levo-Patamo Someron kaupunki. Viitattu 16.3.2010.[vanhentunut linkki]
  25. ↑ Heinjärvi Someron kalastusalue. Viitattu 17.2.2008.[vanhentunut linkki]
  26. ↑ Ritala & Toivonen 1956: 98.
  27. ↑ a b Koirlammi–Arimaa purolehto Someron kaupunki. Viitattu 16.3.2010.[vanhentunut linkki]
  28. ↑ Haukkamäki Uudenmaan ympäristökeskus. Viitattu 28.3.2010.
  29. ↑ Rahikainen 2003: 33.
  30. ↑ Valkaman metsä 11.9.2008. Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 16.3.2010.
  31. ↑ Valkaman metsä Someron kaupunki. Viitattu 16.3.2010.[vanhentunut linkki]
  32. ↑ Lehtomaa Leena: Varsinais-Suomen perinnemaisemat, s. 367-368. (Alueelliset ympäristöjulkaisut 160) Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2000. ISBN 952-11-0703-0
  33. ↑ Kemppainen, Ritva & Leena Lehtomaa: Varsinais-Suomen perinnebiotooppien hoito-ohjelma, s. 103. (Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15/2008) Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2008. ISBN 978-952-11-3101-1 (pdf) Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 16.3.2010).
  34. ↑ Luontokohteiden suojelu Lounais-Hämeessä Lounaisluonto.net. Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 16.3.2010.
  35. ↑ Uusi-Kaupin saarni Someron kaupunki. Viitattu 16.3.2010.[vanhentunut linkki]
  36. ↑ Seppälä, Sirkka-Liisa: Somero: arkeologinen perusinventointi. Helsinki: Museovirasto, 2007.
  37. ↑ Somero Vahalammi Muinaisjäännösrekisteri. Museovirasto. Viitattu 23.1.2010.[vanhentunut linkki]
  38. ↑ a b Alanen, Timo: Someron ja Tammelan vanhin asutusnimistö. Nimistön vakiintumisen aika, s. 189–192. Somero: Amanita, 2004. ISBN 952-5330-14-1
  39. ↑ Lounaispaikan karttapalvelu Lounaispaikka. Viitattu 17.2.2009.[vanhentunut linkki]
  40. ↑ a b Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 17.2.2009.
  41. ↑ a b c d e f g h Lehtonen, Kaarin: Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 50–57. Turku: Turun maakuntamuseo, 1990. ISBN 951-9125-77-9
  42. ↑ Erikäinen, Timo: Somerniemen torpat vuoden 1901 henkikirjassa Timo Erikäinen. Arkistoitu 20.1.2012. Viitattu 15.3.2010.
  43. ↑ Aaltonen 1945: 285.
  44. ↑ a b Aaltonen 1945: 282.
  45. ↑ Aaltonen 1945: 284.
  46. ↑ a b c Kärki 1992: 7-9, 16
  47. ↑ Kärki 1992: 135-137.
  48. ↑ Kärki 2007: 460-461.
  49. ↑ Aaltonen 1945: 281-282.
  50. ↑ Kärki 1996: 222-259.
  51. ↑ Kärki 1996: 199, 205.
  52. ↑ a b Kärki 2007: 394, 419-423.
  53. ↑ a b Rahikainen 2003: 56–92.
  54. ↑ Someron kaupunki – karttapalvelu Someron kaupunki. Arkistoitu 23.12.2009. Viitattu 23.11.2009.
  55. ↑ Tienumerokartta. 1:200 000. Turun tiepiiri. 02. Eteläosa. Helsinki: Tiehallinto, 1.1.2009. Kartan verkkoversio (viitattu 27.11.2009)
  56. ↑ Postinumerohaun tulos Posti. Viitattu 14.3.2010.
  57. ↑ Helminen, Ville & Ristimäki, Mika: Kyläasutuksen kehitys kaupunkiseuduilla ja maaseudulla, s. 14-15, 33. (Suomen ympäristö 24) Helsinki: Ympäristöministeriö, 2008. Julkaisun verkkoversio (viitattu 6.3.3016).
  58. ↑ Kaipainen, Sauli: Somero on 48 kylän muodostama kaupunki. Somero, 10.6.2011, 86. vsk, nro 43, s. 17.
  59. ↑ Karttaikkuna Paikkatietoikkuna. Maanmittauslaitos. Viitattu 2.4.2010.
  60. ↑ Aaltonen 1945: 260.
  61. ↑ Kärki, Manu: Somerniemen kansakoulujen historia, s. 40, 55-68, 263-276. (Somerniemi-seuran julkaisuja 6) Somero: Amanita, 2001. ISBN 952-5330-07-9
  62. ↑ Tarmo lähikauppa Somerniemi Tarmo Lähikauppias -ketju. Arkistoitu 13.8.2009. Viitattu 27.8.2009.
  63. ↑ Rahikainen 2003: 74-76.
  64. ↑ Talikka, Lauri, Ritva Talikka & Tatu Vanhanen: Kauraketo. Vuoksenrantalainen kyläyhteisö Somerolla, s. 130-133. Somero: Somero-Seura, 2001. ISBN 952-91-3310-3
  65. ↑ Kärki 2007: 454-456.
  66. ↑ Matti Matinpoika Sarven Sukuseura ry Genealogia.fi. Suomen sukututkimusseura. Arkistoitu 7.4.2008. Viitattu 16.11.2009.
  67. ↑ Kärki 2007: passim, 462-463.
  68. ↑ Kärki 2007: 419-423.
  69. ↑ Suoranta, Antero: Tauno Toivonen, opettaja, luonnontutkija 14.9.1932–18.11.2003. Lounais-Hämeen luonto, Määritä ajankohta! Forssa: Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys.
  70. ↑ Ritala & Toivonen 1955.
  71. ↑ Rekolainen, Osmo: Ingrid Söderström, muotokuvan mestari. Someron Joulu, 1977, s. 13-16. Somero: Somero-seura. Lehti digitoituna Somero-Seuran sivuilla. (pdf) Viitattu 15.10.2019.[vanhentunut linkki]
  72. ↑ Haavikko & Hämäläinen 1993: 17–20
  73. ↑ a b Rahikainen 2003: 9–14.
  74. ↑ Haavikko & Hämäläinen 1993: 185–195, 212–223
  75. ↑ Rahikainen 2003: 14–19, 58–61
  76. ↑ a b Hämäläinen Helvi: Härjänojankylässä, s. 61–62. (Kokoelmasta Surmayöt (1957). Teoksessa: Valitut runot) Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10777-8
  77. ↑ Hämäläinen Helvi: Nummella, s. 139. (Kokoelmasta Punainen surupuku (1958). Teoksessa: Valitut runot) Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10777-8
  78. ↑ Haavikko & Hämäläinen 1993: 534
  79. ↑ a b Hämäläinen Helvi: Myrkytetty viitta, s. 63–65. (Kokoelmasta Surmayöt (1957). Teoksessa: Valitut runot) Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10777-8
  80. ↑ Haavikko Hämäläinen 1993: 600–603
  81. ↑ a b Kähkönen, Marjut: Ei kenenkään veli. Naiskirjailijuuden metaforat Helvi Hämäläisen lyriikassa, s. 227–228. Helsinki: SKS, 2004. ISBN 951-746-507-6
  82. ↑ Hämäläinen, Helvi: Kuolema nummella, s. 10. (Teoksessa: Sukupolveni Unta) Porvoo: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14569-6
  83. ↑ Haavikko & Hämäläinen 1993: 228–233
  84. ↑ Rahikainen 2003: 14
  85. ↑ Haavikko & Hämäläinen 1993: 498, 560–567
  86. ↑ Haavikko & Hämäläinen 1993: 574–603
  87. ↑ Hämäläinen, Helvi: Kylänruusut. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22871-0
  88. ↑ Kylänruusut. Hämäläinen, Helvi WSOY. Viitattu 16.3.2010.[vanhentunut linkki]
  89. ↑ Tapahtumat Kärsälän ruusutila. Arkistoitu 10.10.2008. Viitattu 17.2.2009.
  90. ↑ Rahikainen, Esko: Tie Härjänojaan. Muistiinpanoja kirjailija Helvi Hämäläisen suvun taipaleelta. Espoo: Lintu, 1987. ISBN 951-95401-2-1
  91. ↑ Rahikainen 2003.
  92. ↑ Mattsson, Ulla: Härjänojalle jäi Hämäläisen sininen varjo. Turun Sanomat, 15.6.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.2.2009.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Härjänoja.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Härjänoja&oldid=22431782”