Humala
| Humala | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Hamppukasvit Cannabaceae |
| Suku: | Humalat Humulus |
| Laji: | lupulus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Humulus lupulus |
|
| Katso myös | |
Humala (Humulus lupulus) on hamppukasveihin (Cannabaceae) kuuluva monivuotinen köynnöstävä hyöty- ja koristekasvi. Se kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa lauhkeilla seuduilla.
Humalaa viljellään paljon Keski-Euroopassa koska emikukintojen lupuliinihartseja käytetään oluen valmistuksessa.[1]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Humala kasvattaa useita metrejä pitkiä köynnöstävia varsia, jotka leviävät maata pitkin laajana, sotkuisena kasvustona tai nousevat sopivissa paikoissa jopa kuuden metrin korkeudelle puiden runkoja pitkin. Kiipeämistä auttavat varressa olevat pienet ankkurimaiset karvat.[2][3] Sekä varsi että lehdet ovat karheita. Vastakkain olevat lehdet ovat sahalaitaisia, sormijakoisia ja kooltaan jopa 25 cm pituisia. Isommat lehdet ovat viisijakoisia, pienemmät kolmijakoisia tai ehyitä.[4]
Humala on kaksikotinen kasvi, joten sen hede- ja emikukinnot ovat eri yksilöissä. Kukinnot ovat lehtihankaisia. Perälliset hedekukat ovat jopa yli 10 cm pitkiä, monihaaraisia ja harsuja. Kehälehtiä ja heteitä on viisi kappaletta. Kukinnan jälkeen hedekukat kuihtuvat. Perättömiä emikukkia on runsaasti. Ne ovat rakenteeltaan tiiviitä ja luotteja niissä on kaksi kappaletta. Kukinnan jälkeen emikukkien tukisuomut suurenevat 2–3 cm pitkiksi käpymäisiksi "humaliksi", jotka ovat voimakastuoksuisia ja väriltään kellanvihreitä. Suomessa humala kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on pähkylä.[4] Laji kuitenkin tekee siemeniä erittäin harvoin ja leviää pääasiassa syvälle maahan tunkeutuvan ja laajalle leviävän juurakon avulla.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Humala on levinnyt hyvin laajalle maailmassa, osittain ihmisen avustuksella. Sitä tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, Pyreneiden niemimaan eteläosia sekä Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu Keski-Siperiaan ja paikoin Keski-Aasiaan. Laji on yleinen myös Japanin pohjois- ja keskiosissa. Pohjois-Amerikassa humalaa tavataan pääasiassa mantereen itä- ja keskiosissa. Muualla humalaa kasvaa muun muassa Uudessa Seelannissa ja paikoin Etelä-Amerikassa.[5] Suomessa humalaa tavataan luonnonvaraisena Etelä-Lapin korkeudelle saakka.[4] Suurimmassa osassa Suomea laji on alkuperäislaji, mutta osa luonnonvaraisista esiintymistä on viljelyperäisiä erityisesti maan pohjoisosissa.[2]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luonnonvaraisena humala on merenranta-, järvenranta- ja puronvarsilehtojen kasvi. Villiintyneenä viljelykasvina laji saattaa säilyä pitkään pihoilla, entisillä talonsijoilla, aidanvierillä ja pensaikoissa.[4] Humalan tuholaisia ovat esimerkiksi humalayökkönen (Hypena rostralis) ja humalakirva (Phorodon humuli).
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Humalan emikasvia on käytetty oluen ja siman valmistamiseen hyvin pitkään.[6] Keskiajalla oluen mausteena käytettiin useammin gruit-mausteseosta, mutta gruit vaihtui kaikkialla Euroopassa humalaan 1100-1500-luvuilla.[7] Suomessa ensimmäiset maininnat humalan käytöstä ovat 1300-luvulta. Jo keskiajalla tilalliset olivat sakon uhalla velvoitettuja ylläpitämään humalatarhaa. Aina vuoteen 1915 Suomessa oli laissa määrätty, kuinka monta humalasalkoa kussakin talossa tuli olla. Ennen oluen teollisen valmistuksen alkamista humalaa kasvatettiinkin hyvin yleisesti, ja humalasalot olivat tyypillinen näky maalaistalojen ja torppien pihoissa.[6][8][9] Kartanoissa humalankasvatus saattoi olla hyvin laajamittaista. Esimerkiksi Herttoniemen kartanon humalisto sisälsi 1820-luvulla 200 humalasalkoa. Humalanviljelyn laajuudesta kertovat myös monet paikanimet, kuten Helsingissä esiintyvät nimet Humallahti ja Humalistonlahti.[8] Humalanviljely loppui vähitellen 1800-luvun kuluessa, kun panimoteollisuus siirtyi käyttämään tuontihumalaa.[3] Nykyään Suomen panimoissa käytetty humala on pääasiassa tšekkiläistä tai saksalaista alkuperää.[6]
Suomessa on edelleen voimassa vuoden 1734 lakiin kuulunut rakennuskaari, jonka seitsemännen luvun mukaan ”jokaisessa talossa pitää olla humalisto” ja siinä tulee olla vähintään 200 humalasalkoa. Määräyksen laiminlyönnistä on saman lain mukaan annettava sakkorangaistus.[10] Käytännössä kyseessä on kuollut kirjain, jonka noudattamista ei enää edellytetä eikä valvota.
Vaikka humalankasvatuksella ei enää ole Suomessa kaupallista merkitystä, se on edelleen yleinen koristekasvi. Puutarhoissa kasvatetaan sekä emi- että hedekasveja.[4] Lääkekasvina humalaa käytetään sen rauhoittavan ja vatsan toimintaa lisäävän vaikutuksen takia.[9] Kasvia on käytetty myös kuitukasvina kehruussa.[5]
Humala oluen valmistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oluessa humalaa käytetään antamaan oluen makuun karvautta ja hedelmäisiä aromeja, kirkastukseksi sekä estämään pilaantumista.[8] Karvaan maun olueen antaa hedelmöittymättömien emikasvien "käpyjen" tähkäsuomujen erittämä lupuliini.[3] Eri humalalajikkeet antavat erityyppisiä makuvivahteita.[11]
Oluenpanossa käytettyjä humalalajikkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
|
Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Humala Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).
Humalan hedekukkia.
Humalan emikukkia.
Humalan emikukista syntyviä "käpyjä".
Humalan lehtiä nuoresta täysikasvuiseen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Facta 2001 s. 218–219
- ↑ a b c Oulun kasvit 2005, s. 434.
- ↑ a b c Hyötykasvit värikuvina 2009, s. 170.
- ↑ a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 96.
- ↑ a b Humle, Humulus lupulus L. Den Virtuella Floran. Viitattu 19.2.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Ålands flora 2010, s. 130–131.
- ↑ Mika Rissanen: The Reformation had some help from hops academia.edu. Viitattu 21.9.2016.
- ↑ a b c Helsingin kasvit 1998, s. 32.
- ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 97.
- ↑ Rakennuskaari 1.1.1734/2 Finlex.fi Viitattu 21.11.2012.
- ↑ Olutakatemia : 4. Muut raaka-aineet. Delidox ravintolat. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 19.2.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Humalan (Humulus lupulus) levinneisyys Suomessa Viitattu 19.2.2021
- Humala, Humulus lupulus Yrttitarha. Viitattu 19.2.2021.
- Humala, Humulus lupulus Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Viitattu 19.2.2021.
- Humala, Humulus lupulus LuotoPortti. Viitattu 19.2.2021.
- Humala (Humulus lupulus) Valokki – nettikasvio. Viitattu 19.2.2021.
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Humulus lupulus (TSN 19160) itis.gov. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- Humulus lupulus L., common hop Natural Resources Conservation Service – USDA.gov. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- Humulus lupulus Linnaeus, Sp. Flora of China. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- Humulus lupulus (Cannabaceae) Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- Humulus lupulus, (hop) Centre for Agriculture and Biosciences International – CABI. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
| Juurekset: lanttu | mustajuuri | nauris | palsternakka | porkkana | piparjuuri | punajuuri | retiisi | selleri Kaalit: keräkaali | kiinankaali | kukkakaali | kyssäkaali | lehtikaali | punakaali | parsakaali | ruusukaali | kurttu- eli savoijinkaali |