Ryhtä

From Wikipedia
Jump to navigation Jump to search

Tämä artikkeli kertoo kylästä Somerolla. Muista merkityksistä katso Ryhtä (täsmennyssivu).

Ryhtä on kylä Somerolla Paimionjoen vesistön etelärannalla noin 10 kilometriä Somerolta Kosken suuntaan. Kylän väkiluku vuonna 2011 oli 19, mikä teki siitä Someron 47 varsinaisesta kylästä väkiluvultaan 43. suurimman.[1] Ryhdän naapurikyliä ovat Kärilä lännessä, Lahti pohjoisessa, Kimala idässä ja Syvänoja etelässä.[2] Kylä kuuluu Pyölin postinumeroalueeseen 31530 Pyöli.

Historialtaan Ryhtä on yksinäistalo, joka säilyi jakamattomana aina vuoteen 1927. Vanhalla kylätontilla Paimionjoen rannalla sijaitseva tilan talouskeskus muodostaa maisemallisesti ja paikallishistoriallisesti merkittävän kokonaisuuden.[3] Nimi Ryhtä esiintyy Suomessa Someron Ryhdän ohella vain talonnimenä Tammelan Kallion kylässä. Nimet kuitenkin lienevät toisistaan riippumattomia. Isossajaossa kylä on ollut omana jakokuntanaan, mutta alun perin sen arvellaan olleen samaa jakokuntaa viereisten Kimalan, Kärilän, Lahden ja Pyölin kanssa.[4]

Lähteet[edit | edit source]

  • Lehtonen, Kaarin: Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turku: [Turun maakuntamuseo], 1990. ISBN 951-9125-77-9.

Viitteet[edit | edit source]

  1. Kaipainen, Sauli: Somero on 48 kylän muodostama kaupunki. Somero, 10.6.2011, 86. vsk, nro 43, s. 17.
  2. Lehtonen 1990: 505.
  3. Lehtonen 1990: 414-415.
  4. Alanen, Timo: Someron ja Tammelan vanhin asutusnimistö. Nimistön vakiintumisen aika, s. 255-256. Somero: Amanita, 2004. ISBN 952-5330-14-1.