Dm6 ja Dm7

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dm6, Dm7
Dm7- ja EFiab-vaunuista koostuva juna Helsingissä
Dm7- ja EFiab-vaunuista koostuva juna Helsingissä
Perustiedot
Tyyppi kiskobussi
Liikennöitsijä Valtionrautatiet
Valmistaja Valmet
Lukumäärä 15 (Dm6)
197 (Dm7)
Valmistusvuodet 19541963
Museoitu 21 kpl
Numerointi 4000–4014 (Dm6)
4020–4216 (Dm7)
Istumapaikkoja 64 paikkaa
Lempinimi Lättähattu
Tekniset tiedot
Huippunopeus 95/115 km/h
Paino 15-18 t
Pituus 16 660 mm
Leveys 3 100 mm
Korkeus 3 400 mm
Pyörästö (1A)'(A1)'dm
Pyörän halkaisija 613 (Dm6) mm
790 (Dm7) mm
Moottori Valmet 815 D
Moottorin teho 180 hv (130 kW)

Dm6 ja Dm7 (kansankielessä Lättähattu) ovat Valtionrautateiden käyttämiä Valmetin vuosina 1954-1963 valmistamia dieselmoottorivaunuja eli kiskobusseja. Erilaiset liitevaunut mukaan luettuina niitä valmistettiin yhteensä yli 400 kappaletta[1]. Dm6- ja Dm7-sarjat korvasivat valmistuessaan höyryveturivetoiset junat suurelta osin Suomen rautateiden paikallisliikenteessä. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988[2], mutta niitä on vielä jonkin verran tilausliikenteessä ja museojunissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulle tultaessa oli Suomen linja-autoliikenne elpynyt sodan jäljiltä, ja se uhkasi rautatieliikenteen asemaa paikallisliikenteessä. Vastatakseen paremmin linja-autoliikenteen aiheuttamaan kilpailuun, 1952 Valtionrautatiet tilasi Valmetilta seitsemän kiskobussia, joille se antoi sarjatunnuksen Dm6. Seuraavana vuonna tilattiin vielä 8 yksikköä lisää. Lisäksi Valmet valmisti näitä kiskobusseja varten 15 liitevaunua. Dm6-sarjan moottorivaunut valmistuivat vuonna 1954. Niissä oli huomattavan pienikokoiset pyörät, jotka aiheuttivat ongelmia, jopa kiskoilta suistumisia, joissakin risteysvaihteissa. Dm6-sarja sai aluksi numerot 2800-2814[1], mutta ne numeroitiin pian uudelleen 4000-4014[3].

Pian Dm6-sarjan jälkeen Valtionrautatiet tilasi Valmetilta lisää lähes samanlaisia kiskobusseja, jotka saivat sarjatunnuksen Dm7. Dm6-sarjan käyttökokemusten perusteella Dm7-sarjaan tehtiin joitakin muutoksia. Suurin ero oli pyörän läpimitan kasvattaminen lähes 20 senttimetrillä[4]. Dm7-moottorivaunuja valmistettiin vuosina 19551963 yhteensä 197 kappaletta (nrot 4020–4216) ja erilaisia liitevaunuja lähes saman verran. Kolme moottorivaunua (nrot 4145–4147) muutettiin kiitotavaran kuljetukseen sopiviksi DmG 7 -moottorivaunuiksi. Dm7-sarjan suuremman pyöräkoon takia ne olivat myös hieman korkeampia kuin Dm6-sarja, minkä takia niiden yhteen kytkeminen ei aluksi onnistunut. Niinpä Dm6-sarjan kiskobusseja korotettiin niin, että niiden kytkimet saatiin samalle tasolle Dm7-sarjan kanssa[1].

Nämä Lättähatut valmisti Valmet Oy Lentokonetehdas Tampereella[2]. Moottorit valmistettiin Valmetin Linnavuoren tehtaalla Siurossa[5]. Lättähattujen konstruktio perustui Ruotsissa kehitettyyn neliakseliseen kiskobussiin (TGOJ YCos ja SJ YCo4), jonka valmistajalta, Hilding Carlsson Mekaniska Verkstadilta Valmet sai lisenssivalmistusoikeudet [1]. Lättähattu-nimitys on peräisin 1950-luvun puolivälin nuorisomuodista; varsinkin helsinkiläiset teinipojat käyttivät ajan amerikkalaisista elokuvista matkittua huopahattua, jonka kupu oli painettu lättään[6]. Valtionrautateitten järjestämän nimikilpailun voitti nimiehdotus Sinikko, joka ei kuitenkaan vakiintunut kiskobussin nimitykseksi[6].

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dm7-vaunut aktiivipalveluksessa Jyväskylässä vuonna 1987

Dm6- ja Dm7-sarjat huolehtivat lähes koko maan paikallisliikenteestä korvaten suurelta osin höyryveturivetoiset junat. Ne oli sijoitettu kaikille suurimmille varikoille. Vaunut olivat erittäin kevyitä, joten niillä saattoi liikennöidä huonokuntoisillakin rataosilla. Höyryjuniin verrattuna nopeat ja nopeasti kiihtyvät moottorivaunut mahdollistivat aikataulujen nopeuttamisen ja tiheämmät pysähdykset.[2][7] 1960-luvulla kuitenkin kiskobussien käyttö väheni sähköistyksen edetessä ja paikallisliikenteen vähentämisen takia. Monia junavuoroja lakkautettiin kokonaan, ja Sm1- ja Sm2-junat korvasivat Lättähatut Helsingin seudun paikallisliikenteessä. Näistä syistä Dm6-sarja joutuikin konepajakorjauskieltoon 1970-luvun alussa, ja ne hylättiin lopulta vuosina 1972 ja 1974[1]. Dm7-sarja jatkoi vielä liikennöintiä 1980-luvulle saakka enimmäkseen Savon ja Karjalan alueilla. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988[1].

Kaikki Dm6-sarjan yksilöt on romutettu, mutta Dm7-sarjan moottorivaunuja sekä niiden liitevaunuja näkee vielä jonkin verran tilausliikenteessä ja museojunissa (mm. Porvoon museorautatiellä, äänekoskelaisella Keitele-Museolla Keski-Suomessa, PoRhalla Oulun seudulla ja Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä) sekä sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi (Ttv) muutettuina.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähtöä odottava Porvoon museorautatien Lättähattu Helsingin rautatieasemalla syksyllä 2006
Pieksämäeltä Jyväskylään matkaava Lättähattu Jyväskylän Aholaidassa kesällä 2013

Dm6- ja Dm7-kiskobussit olivat moottorivaunuja, joissa oli kaksi kaksiakselista teliä ja niiden päällä itsekantava teräskori[1]. Sekä moottorivaunut että liitevaunut oli varustettu Scharfenberg-automaattikytkimillä, jotka mahdollistivat automaattisen kytkeytymisen toiseen Dm6- tai Dm7-sarjan kiskobussiin tai liitevaunuun[1]. Muun rautatiekaluston kanssa niitä ei voitu suoraan kytkeä yhteen, vaan väliin tarvittiin erityinen sovituskappale. Suurin mahdollinen yhteenliitettävä vaunumäärä oli 10 vaunua. Yhtä moottorivaunua kohden saattoi liittää aina yhden liitevaunun. Dm6- ja Dm7-kiskobusseissa oli 56+7 matkustajapaikkaa istumajärjestyksessä 3+2.[4][8]. Sekä moottori- että liitevaunujen kaikki matkustajaosastot olivat 2. luokan avo-osastoja.

Alun perin kaikki Dm6- ja Dm7-moottorivaunut numeroon 4174 asti varustettiin 4-vaihteisella Wilson R11A -vaihteistolla, joka mahdollisti suurimmaksi nopeudeksi 95 km/h. Viimeiset 42 moottorivaunua eli numerot 4175-4216 varustettiin saman valmistajan 5-vaihteisella R11B-vaihteistolla, jonka avulla saavutettiin juuri ja juuri 115 km/h nopeus[9]. R11B-vaihteistossa ilmenneiden ongelmien vuoksi suurin osa näistä vaihteistoista kuitenkin vaihdettiin R11A-vaihteistoiksi[1]. Nelitahtinen, 8-sylinterinen 180 hevosvoiman Valmet 815 -dieselmoottori[1] oli sijoitettu vaunun toiseen ohjaamoon, niin sanottuun moottoripäähän. Voimansiirto oli mekaaninen. Numerosta 4197 alkaen Dm7-moottorivaunut varustettiin kiskojarruin.

Variaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuksi (Ttv 17) muutettu Dm7-moottorivaunu hylättynä Oulussa

DmG7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1970-1971 muutettiin kolme Dm7-sarjan moottorivaunua (4145-4147) pelkästään tavaran kuljettamiseen tarkoitetuiksi DmG7-moottorivaunuiksi[1]. Muutostyöt tehtiin VR Turun konepajalla. DmG7-vaunuissa ei ollut kiinteitä istumapaikkoja, vaan koko vaunu oli tavaraosastoa[10]. Vain moottorittoman päädyn ohjaamossa oli muutama kääntöistuin.

Vaunuilla liikennöitiin rataosilla Pori-Riihimäki-Imatra ja Riihimäki-Helsinki[1]. DmG7-vaunut hylättiin vuonna 1981.

Ttv[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1970-1985 muutettiin 16 Dm7-moottorivaunua sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi[1]. Ne saivat litteran Ttv ja numerot 3-18[9]. Ttv-vaunut maalattiin puna-harmaa-keltaisiksi, ja niihin asennettiin katolle huoltotaso. Suurin osa Ttv-vaunuista on hylätty.

Liitevaunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eia oli Dm6-sarjaa varten vuonna 1954 rakennettu liitevaunusarja. Niissä oli matkustajaosasto, joka sisustukseltaan ja järjestelyiltään vastasi Dm6-moottorivaunua; Dm6-moottorivaunuihin verrattuna Eia-liitevaunuista oli vain poistettu moottori sekä muut vetovaunuun vaadittavat laitteet. Eia-vaunuja rakennettiin vain neljä kappaletta ja ne saivat numerot 12000-12003[11]. Myöhemmin kaikki sarjan vaunut muutettiin Eiab-sarjaan.

EFia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EFia oli Dm6-sarjaa varten vuonna 1954 rakennettu liitevaunusarja. Niiden matkustajaosastoa oli pienennetty, koska niissä oli matkustajaosaston lisäksi konduktööri- ja matkatavaraosastot. EFia-vaunuja rakennettiin 11 kappaletta ja ne saivat numerot 11500-11510[12].

Eiab[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eiab oli Dm7-sarjaa varten rakennettu liitevaunusarja. Niissä oli matkustajaosasto, joka sisustukseltaan ja järjestelyiltään vastasi Dm7-moottorivaunua; Dm7-moottorivaunuihin verrattuna Eiab-liitevaunuista oli vain poistettu moottori sekä muut vetovaunuun vaadittavat laitteet. Eiab-vaunut saivat numerot 12000-12013[13]. Ne vaunut hylättiin vuosina 1976 ja 1979[11].

EFiab[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoon museorautatien kolmesta Dm7-moottorivaunusta ja kahdesta EFiab-liitevaunusta koostuva museojuna

EFiab oli Dm7-sarjaa varten rakennettu liitevaunusarja ja kaikkein yleisin Dm6- ja 7-junien liitevaunutyypeistä. Puolet vaunusta muodosti matkustajaosasto, ja toisen puolen matkatavara- ja konduktööriosasto.

FPoab / PFoab[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FPoab ja PFoab olivat postiliitevaunuja. Sarjoissa ei ollut teknisiä eroavaisuuksia, vaan nimi kertoi vaunun omistajasta; FPoab-vaunut olivat VR:n ja PFoab-vaunut Posti- ja Lennätinhallituksen omistamia[14]. Niitä rakennettiin 26 kappaletta. FPoab vaunut saivat numerot 10201-10213 ja PFoab-vaunut numerot 10101-10113[14].

Geoab[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geoab oli pelkästään tavaran kuljetukseen tarkoitettu liitevaunu, eikä niissä ollut lainkaan matkustajapaikkoja.

Noab[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noab oli vankienkuljetusliitevaunu. Niitä valmistettiin ainoastaan yksi kappale, ja se sai numeron 12251[15]. Vaunu muutettiin Geoab-tavaraliitevaunusta vuonna 1965[15]. Noab-vaunu oli käytössä pääasiassa Oulun ja Kontiomäen välisellä rataosalla, koska siellä oli vanginkuljetustarvetta eikä rataosalla liikennöinyt muita junia kuin moottorivaunuja.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valmistettu:
    • Dm6: 15
    • Dm7: 197
    • Liitevaunut: yli 200
  • Valmistaja: Valmet
  • Pyörästö: (1A)'(A1)'dm
  • Pyörän halkaisija:
    • Dm6: 613 mm
    • Dm7: 790 mm
  • Paino työkunnossa: 15-18 tonnia
  • Suurin nopeus: 95 km/h (alun perin 115 km/h vaunuissa 4175-4216)
  • Vaihteisto: Wilson R11A (alun perin R11B vaunuissa 4175-4216)

Päämoottori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valmistaja: Valmet
  • Tyyppi: 815 D
  • Toimintatapa: 4-tahtidiesel
  • Pyörimisnopeus: 2 000 r/min
  • Teho: 180 hv / 130 kW
  • Sylinteriluku: 8 kpl
  • Sylinterin halkaisija: 120 mm
  • Iskun pituus: 130 mm

Valmistusvuodet (numerot)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säilyneet Dm7-moottorivaunut ja -liitevaunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajo- ja hinauskelpoiset Dm7-moottorivaunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaunu # Valmistettu[1] Hylätty[1] Sijoitettu Omistaja/liikennöitsijä Liikenteessä
4020 1955 1983 Hyvinkää Suomen Rautatiemuseo Ei
4114 1958 1988 Haapamäki, Keuruu Suomen Rautatiemuseo Ei
4117 1958 1987 Jyväskylä Keitele-Museo Kyllä
4120 1958 1988 Haapamäki, Keuruu Suomen Rautatiemuseo Ei
4135 1959 1988 Jyväskylä Keitele-Museo Kyllä
4136 1959 1988 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Varalla
4140 1959 1988 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Ei
4142 1959 1988 Oulu Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry Kyllä
4162 1960 1996[16] Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Ei
4163 1960 1996[16] Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Kyllä
4185 1961 1988 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry Kyllä
4187 1961 1988 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry Varalla
4200 1962 1988 Jyväskylä Keitele-Museo Kyllä
4201 1962 1988 Porvoo Porvoon Museorautatie ry Romutettu 2012
4203 1962 1988 Tallinna, Viro  ? Ei
4204 1962 1988 Oulu Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry Kyllä
4207 1962 1988 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Kyllä
4209 1962 1988 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry Kyllä
4211 1962 1988 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Kyllä
4215 1962 1988 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry Ei
4216 1963 1984 Toijala, Akaa Veturimuseo Ei

Liikennöintikelpoiset liitevaunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki liikennöintikelpoiset liitevaunut ovat sarjaa EFiab. Lisäksi ainakin Eia- ja Eiab-sarjojen liitevaunuja on yksityisomistuksessa eri puolilla Suomea, ja niitä käytetään erilaisina varastoina.

Sarja Liitevaunu #[4] Valmistettu[4] Sijoitettu Omistaja/liikennöitsijä Liikenteessä
EFiab 11592 1959 Porvoo Porvoon museorautatie ry Kyllä
EFiab 11594 1959 Jyväskylä Keitele-Museo Kyllä
EFiab 11599 1959 Haapamäki Haapamäen Museoveturiyhdistys ry Kyllä
EFiab 11601 1959 Porvoo Porvoon museorautatie ry Romutettu 2012
EFiab 11637 1961 Oulu Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry Kyllä
EFiab 11639 1961 Porvoo Porvoon museorautatie ry Kyllä
EFiab 11655 1961 Toijala Veturimuseo Ei

Ttv-vaunuiksi muutetut Dm7-moottorivaunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottorivaunujen muutostyöt Ttv- eli sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi suoritti VR:n Turun konepaja.

Ttv # Dm7 # Valmistettu[1] Muutettu[1][4] Tilanne
3 4026 1955 1970 Romutettu Kuopiossa n.1991
4 4164 1960 1971  ?
5 4138 1959 1972  ?
6 4025 1955 1974 Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa[17]
7 4041 1955 1975  ?
8 4047 1956 1976  ?
9 4150 1959 1976 Romutettu varaosalähteeksi
10 4044 1955 1977  ?
11 4086 1957 1978  ?
12 4077 1957 1979 Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa
13 4093 1957 1980 Romutettu?[18]
14 4022 1955 1980  ?
15 4105 1958 1981 Porvoon Museorautatie ry:n hallinnassa
16 4033 1955 1982 Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa[17]
17 4194 1961 1983 Romutettu n.2010[19]
18 4092 1957 1985  ?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]