Kontiomäki

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kontiomäki on toinen Paltamon päätaajamista. Se sijaitsee Kainuussa valtatien 5 itäpuolella, Vt 5:n ja Vt 22:n risteyskohdasta 2,5 kilometriä pohjoiseen, ja noin 24 kilometrin päässä koilliseen Kajaanin keskustasta, Oulujärven itäpäässä. Lähimmät kylät ovat Paltamon Mieslahti ja Jokimäki sekä Kajaanin Jormua. Asukkaita taajamassa on noin 650 [1].

Kontiomäen taajama on syntynyt alun perin puhtaasti rautatieläiskyläksi. Vielä 1970-luvulla Valtionrautatiet oli käytännössä kylän työväen ainoa työnantaja. Yhä tänäkin päivänä suuri osa kontiomäkeläisistä on rautatieläisiä.

[muokkaa] Liikenne

Kontiomäki ja Kontiomäen rautatieasema ovat valtaväylien risteyskohdassa. Siellä risteävat rataosat Iisalmi–Kontiomäki, Joensuu–Kontiomäki, Oulu–Kontiomäki, Kontiomäki–Vartius ja Kontiomäki–Ämmänsaari, valtatiet Vt 5 ja Vt 22 sekä kantatie 89. Aiemmin myös läheinen Oulujärvi oli merkittävä kulkuväylä. Kontiomäen asemalla pysähtyvät kaikki Iisalmi–Oulu -reittiä kulkevat VR:n henkilöjunat. Vuoteen 1993 alkuun asti Kontiomäen kautta kulki myös matkustajajunia Joensuusta Ouluun. Vuonna 1981 lakkautettiin henkilöjunaliikenne rataosalta Kontiomäki–Pesiökylä–Taivalkoski.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Koordinaatit: 64°20′15″N, 28°06′35″E


Tämä Kainuuseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä