Hr11

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hr11
Hr11 1953 Helsingissä 1965.
Hr11 1953 Helsingissä 1965.
Perustiedot
Tyyppi dieselveturi
Liikennöitsijä Valtionrautatiet
Valmistaja Valmet
Lukumäärä 5
Valmistusvuodet 1955
Hylätty 1972
Numerointi 1950–1954
Lempinimi Lentävä Susi
Pullahuru
Tekniset tiedot
Huippunopeus 120 km/h
Paino 66,5 t
Pituus 15400 mm
Pyörästön pituus 10900 mm
Suurin akselipaino 17,0 t
Pyörän halkaisija 960 mm
Moottori Maybach MD325
Moottorin teho 2 × 450 hv (myöh. 2 × 600 hv)
Hr11 1950 Hyvinkään konepajalla
Hr11 1950 Hyvinkään konepajalla

Hr11 oli Valtionrautateiden vuosina 19551972 käyttämä dieselveturi. Veturit valmisti Valmet vuonna 1955. Veturit olivat käytössä aluksi Tampereella ja myöhemmin Turussa pika- ja kiitojunissa sekä pienessä määrin tavaraliikenteessä. Ne hylättiin epäluotettavina vuonna 1972. Veturista käytettiin lempinimiä Lentävä Susi ja Pullahuru.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionrautatiet alkoi 1950-luvulla modernisoida junakalustoaan, joka siihen aikaan koostui yksinomaan höyryvetureista ja puuvaunuista sekä joistain moottorivaunuista. Merkittävä kalustouudistus oli 1950-hankitut kiitojunavaunustot. Vuonna 1952 Valtionrautatiet tilasi viisi moottorivaunua näitä uusia junia vetämään. Suunnittelun edistyessä päätettiin painosyistä rakenne muuttaa moottorivaunusta, jossa olisi ollut matkatavaraosasto, puhtaasti veturiksi ilman matkatavaraosastoa.

Veturit valmistuivat vuonna 1955. Ne sijoitettiin aluksi Tampereelle hoitamaan Helsinkiin, Seinäjoelle, Pieksämäelle ja Poriin suuntautuvaa matkustajaliikennettä. Vuonna 1961 veturit siirrettiin Turkuun, josta ne liikennöivät Helsinkiin ja Tampereelle. Vaikka veturit hankittiin kiitojunaliikennettä varten, niitä käytettiin pääosin pikajunissa. Muun muassa Turun laivapikajuna P 29, joka lähti Helsingistä päivittäin kello 7.30, oli koko 1960-luvun alkupuoliskon tämän veturin vetämä.

Pikajunia alkoivat 1960-luvun loppupuolella vetää pääasiassa Dv12-sarjan veturit ja osa kiitojunavuoroista korvattiin uusilla Dm9-sarjan junilla. Näin Hr11-vetureita vapautui henkilöliikenteen käytöstä, ja viimeisinä vuosinaan niitä käytettiin Turusta käsin pienessä määrin myös tavaraliikenteessä.

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr11-sarjan veturit olivat neliakselisia telivetureita. Vetureiden molemmissa päissä oli ohjaamot. Moottoreina oli kaksi Maybachin 440 hevosvoiman dieselmoottoria. Vaihteistona oli Mekydro-automaattivaihteisto. Moottorit ja vaihteisto oli sijoitettu teleihin.

Hr11-vetureihin suunniteltiin alunperin rakennettavaksi matkatavaraosasto, mutta siitä luovuttiin, koska vetureista olisi muuten tullut liian painavia. Tämän suunnitelman jäljiltä vetureissa oli konehuoneen keskiosassa paljon tyhjää tilaa, johon sijoitettiin pieni työpöytä pieniä korjaustoimenpiteitä varten. Ainoana suomalaisena veturina Hr11-vetureissa oli myös WC-komero.

Veturit osoittautuivat käytössä erittäin epäluotettaviksi, ja 1956 tehtiin vetureiden hankkijan kanssa sopimus moottoreiden ja vaihteistojen uudistamisesta. Moottorit varustettiin ahtimin, ja näin vetureiden teho nousi yhteensä 1 200 hevosvoimaan. Uusitut veturit saatiin takaisin käyttöön 1958, mutta toimintavarmuus ei ollut tämänkään jälkeen moitteetonta.

Hylkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusteellisesta koneistoremontista huolimatta Hr11-sarjan käyttövarmuus oli 1960-luvulle tultaessa edelleen huono. Tehokkaammat dieselveturit, kuten Dv12, Hr12 ja Hr13, alkoivat 1960-luvun lopulla korvata Hr11-sarjaa, ja veturit hylättiin lopulta vuonna 1972. Hr1 1950 on varattu Suomen Rautatiemuseolle. Se on tällä hetkellä Hyvinkään konepajan pihassa pääosiltaan ehjänä, mutta päällisin puolin huonossa kunnossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eonsuu, Honkanen & Pölhö: Suomen veturit osa 2; Moottorikalusto. , 1995.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]