Wikipedia:Älä pure uusia tulokkaita

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
n · k · m

Wikipedia ei kehity ainoastaan nykyisten aktiivikäyttäjien muokkausten avulla, vaan myös monien kirjautumattomien ja uusien tulokkaiden muokkausten ansiosta. Me kaikki olemme joskus olleet uusia Wikipedian käyttäjiä.

Jotta Wikipedia voisi kasvaa kattavaksi ja laadukkaaksi tietosanakirjaksi, meidän pitäisi saada hankkeeseen mukaan mahdollisimman monia motivoituneita kirjoittajia mahdollisimman monelta eri alalta. Koska uudet tulokkaat ovat mahdollisia tulevaisuuden aktiivikäyttäjiä, he ovat siten myös Wikipedian tärkein voimavara.

Uusia käyttäjiä tuleekin ohjeistaa ystävällisesti ja kärsivällisesti noudattamaan Wikipedian käytäntöjä ja käytösohjeita, sillä mikään ei karkota mahdollisesti arvokkaita muokkaajia nopeammin pois kuin vihamielisyys. Myös ylimielisyys ja alentuvuus ovat epäystävällisiä asenteita. Vaikka jotkut uusista käyttäjistä osaavatkin heti toimia käytäntöjen mukaan, meidän ei tule olettaa sitä kaikilta. Kaiken lisäksi erittäin suuri osa artikkelien varsinaisesta asiasisällöstä on peräisin juuri kirjautumattomien käyttäjien ja uusien tulokkaiden muokkauksista. Muista myös, että Wikipedian käytösohjeiden mukaisesti tulokkaitakin kehotetaan muokkaamaan sivuja rohkeasti.

Jos uusi käyttäjä on mielestäsi tehnyt virheen, oleta ensisijaisesti hyvää tahtoa hänen puoleltaan ja pyri antamaan mahdollinen palaute käyttäjälle positiiviseen sävyyn. Jos et keksi mitään hyvää sanottavaa, saattaa olla parasta, ettet sano mitään. Positiivinen palaute johtaa paljon useammin toivottuun lopputulokseen kuin negatiivinen ja saa uuden käyttäjän tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Samalla kasvaa todennäköisyys sille, että hän tekee uusia ja kenties parempia muokkauksia tulevaisuudessa.

Pienellä suvaitsevaisuudella ja lisävaivalla voi olla suuri hyöty projektille. Tässä olennaista on juuri suvaitsevainen ja ystävällinen asenne. Wikipedia ei ole hauska vandaalintorjuntapeli, jonka tarkoituksena on kerätä muokkauspisteitä, vaan tietosanakirja, jonka tarkoituksena on olla mahdollisimman laadukas, ja yhteisö joka on mahdollisimman hyvä yhteistyöympäristö tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Mitä enemmän erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista kirjoittavia ihmisiä projektiin osallistuu, sitä parempi on lopputulos.