Wikipedia:Kierre

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wikipedia on tietosanakirja. Sen käyttämisen ainoa varsinaisesti perusteltu tarkoitus on kirjoittaa entistä parempia artikkeleita tai edistää tätä järkevillä ylläpidollisilla toiminnoilla. Tästä huolimatta Wikipedia on myös sosiaalinen yhteisö, jossa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Kierteen vaiheet[muokkaa wikitekstiä]

Kierre imaisee käyttäjän ulos Wikipediasta yllättävän nopeasti.
Kierteessä olevan käyttäjän wikistressiä kuvaava käyrä

Usein Wikipedian yhteisöön ilmestyy uusi käyttäjä, jolla on suuria odotuksia kyvyistään parantaa Wikipediaa. Hän aloittaa, tekee tavanomaiset virheet ja saa opastusta muilta käyttäjiltä. Kehittyminen on normaalia ja käyttäjä alkaa saada kunnioitusta muilta. Sitten tulee käänne. Yhtäkkiä käyttäjä kohtaa jonkin pienehkön ristiriidan itselleen tärkeässä asiassa.

Ensimmäinen vaihe ristiriidassa on keskustelu artikkelin keskustelusivulla. Käyttäjä kirjoittaa kymmeniä näytöllisiä tekstiä kantansa puolustamiseksi ja saattaa käydä pienimuotoista muokkaussotaa. Koska käyttäjän edustama näkemys on vähemmistössä, hän ei saa vastakaikua yhteisöltä.

Kohta käyttäjä käyttää kaiken aikansa muokkaussodan ja kiistan ylläpitoon. Keskustelussa käytettävä kieli on jo aika kovaa. Peitellyt tai avoimet natsikortit ja eri tasoiset henkilökohtaiset hyökkäykset nousevat esiin. Ensimmäisenä vaiheena varsinaisessa syrjäytymisessä ovat 3RR-käytännön rikkomisesta johtuvat lyhyehköt estot. Samalla aloitetaan kommenttipyyntö- tai välitysmenettely, jossa käyttäjä saa entistä enemmän neniinsä.

Eston saatuaan ja jouduttuaan yhteisön torjumaksi käyttäjä toteaa, että kabaalia muistuttava ylläpitäjäklikki yrittää kohdella häntä epäoikeudenmukaisesti. Estoaan käyttäjä kiertää IP-osoitteella, jolla hän muistuttaa estonsa epäoikeudenmukaisuudesta. Mahdollisesti käyttäjää muokkaustyyliltään tuntuvasti muistuttava IP-käyttäjä jatkaa samaa kiistaa. Kiista voi siirtyä kokonaan käsittelemään työjärjestyskysymyksiä. Kieli huononee, argumentit toistavat itseään molemmin puolin ja käytäntörikkomukset pahenevat.

Kiistan viimeisenä vaiheena on täydellinen syrjäytyminen. Käyttäjä alkaa luoda sukkanukkeja ja muokkaa vaihtuvilla IP-osoitteilla. Sukkanuket ja IP-osoitteet tunnistetaan välittömästi, muokkaukset kumotaan ja käyttäjä lopettaa muutaman kuukauden jälkeen häiriköinniksi laskeneen toimintansa. Wikipedia on menettänyt arvokkaan muokkaajan.

Kierteen syitä[muokkaa wikitekstiä]

Kierteeseen joutumista pohdittaessa on hyvä pohtia, minkälaiset käyttäjät muokkaavat Wikipediaa. Monet meistä ovat introverttejä nörtähtäviä naisia ja miehiä. Erityisesti miespuolisilla käyttäjillä saattaa olla eriasteisia autismin muotoja, kuten Aspergerin syndroomaa. Tällaisille ihmisille Wikipedian järjestäytynyt ympäristö tarjoaa erinomaisen paikan harrastaa. Wikipedialle aspergerikko on arvokas, sillä hän kykenee monesti valtaisiin työurakoihin hyvin erikoistuneitten aiheitten parissa.

Huonona puolena Wikipedian muokkaajaprofiilissa on se, että autistisiin oireisiin taipuvaiset henkilöt ovat usein sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja. Asiat otetaan tosissaan ja vähäinenkin huumori johtaa henkilökohtaisesta hyökkäyksestä syyttämiseen. Samasta syystä sovinnon teko on vaikeaa. Jos esimerkiksi tavarajunien aikataulut ovat henkilön harrastus, niistä saatetaan vääntää kättä viimeiseen asti, vaikka valtaväestölle asia on merkityksetön. Nuori ikä ei paranna asiaa yhtään.

Yleensä kierteeseen joutuu uusi muokkaaja. Tämä johtuu siitä, että vanhemmilla muokkaajilla on Wikipedian yhteisössä sosiaalista pääomaa. Heitä kunnioitetaan ja heidän äkkipikaisiakin toimiaan ymmärretään. Tämä on ymmärrettävää ja normaalia ihmisyhteisön käytöstä. Toisaalta vanhemmat muokkaajat ovat joutuneet itse ristiriitoihin. Moni on ollut kierteen jossain vaiheessa, mutta kyennyt katkaisemaan syrjäytymisen ketjun. Samalla muokkaajat ovat oppineet käyttäytymään tavoilla, joilla he välttävät Wikipedian viralliset sanktiot. Tätä uudet, monesti nuoret, käyttäjät eivät osaa, jolloin he vetävät päälleen sanktiojärjestelmän. Sitä käyttävät henkilöt voivat olla aivan yhtä monomaanisia pilkunviilaajia kuin kierteessä olevat, mutta he hallitsevat Wikipediassa toimimisen. Kaikki nämä seikat johtavat siihen, että uusi wikipedisti syrjäytyy varsin helposti.

Kierteen katkaiseminen[muokkaa wikitekstiä]

Riidan lopettanut käyttäjä tarkastelemassa Wikipediassa odottavaa tekemätöntä työtä.

Kierteen voi aina katkaista. Pitkänkin eston jälkeen on elämää. Jos riidan lopettaa, se jää keskustelusivulle, jokin artikkeli on hiukan huonompi, mutta muokkaamista voi edelleen jatkaa. Wikipedia kehittyy. Tätä kannattaa pohtia, jos huomaa olevansa syrjäytymiskierteessä.

Kierteen voi katkaista vain syrjäytymässä oleva käyttäjä itse. Muut käyttäjät voivat kuitenkin jarruttaa sitä. Tämä tapahtuu olettamalla hyvää tahtoa ja välttämällä toisen ärsyttämistä. Henkilökohtaiset vetoomukset eivät yleensä auta. Sen sijaan pitkäänkin riidelleen käyttäjän kohteleminen ihmisenä on aina hyödyksi. Me kaikki olemme näyttöjemme takana ihmisiä, emme ongelmia.

Katso myös[muokkaa wikitekstiä]