Introvertti ja ekstrovertti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Introvertti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Introvertti ja ekstrovertti ovat persoonallisuuspiirteitä. Niitä käytetään eri teorioissa vähän eri merkityksissä, mutta ekstrovertti tarkoittaa ulospäin suuntautunutta ja introvertti sisäänpäin kääntynyttä. Tieteessä hyväksytyin teoria niistä on viiden suuren persoonallisuuspiirteen teoria (Big Five).

Ekstroversio eli ulospäin suuntautuneisuus on aktiivisuutta, taipumusta kokea myönteisiä tunnetiloja ja hakeutua ympäristöihin, jotka tarjoavat elämyksiä. Alapiirteitä ovat lämminhenkisyys, seurallisuus, itsevarmuus, aktiivisuus, jännityshakuisuus ja iloisuus. Matala ekstroversio on introversiota, jollainen henkilö on varautunut ja viihtyy mieluummin muutaman läheisen ystävän kanssa kuin suurissa ihmisjoukoissa.[1]

Jungin versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologi C. G. Jung määritteli kirjassaan Psychologische Typen (1921) introversion ja ekstroversion ihmisen persoonallisuutta olennaisesti leimaaviksi orientaatio-ominaisuuksiksi. Jung erotteli tämän lisäksi neljä toimintoa: ajattelu, tunne, intuitio ja aisti, jotka leimaavat sekä introverttien että ekstroverttien persoonallisuutta. Jungin kehittelemä ihmisten jaottelu introvertteihin ja ekstrovertteihin on yhä käytössä persoonallisuustyyppien luokittelussa.[2]

Jungin määrittelemille typologialle perustuvat esimerkiksi Myers–Briggsin tyyppi-indikaattori (MBTI), Insights Discovery -menetelmä, Gray-Wheelwright-Survey ja Singer-Loomis Inventory of Personality SLIP. Typologia on myös kaupallistettu, ja sitä on käytetty isojen järjestöjen ja yritysten työyhteisöjen kehittämiseen.[2][3]

Jungin typologiassa introvertti on sisäänpäinkääntynyt ja ekstrovertti ulospäinkääntynyt. Ekstrovertit orientoituvat ulkoisen maailman kautta ja sopeutuvat helposti ulkoiseen maailmaan. Introvertit orientoituvat maailmaan sisäisen kauttaselvennä.[4]

Taustaominaisuuksina introversiota ja ekstroversiota hyödyntävät lisäksi esimerkiksi Big Five -persoonallisuustesti, Reissin motivaatioprofiili (RMP) sekä Alpha Plus- ja Structogram-persoonallisuusanalyysi.[2]

Jungille kumpikin persoonallisuustyyppi oli yhtä tärkeä ja arvokas, ja hänen mukaansa ne täydentävät toisiaan auttamalla toinen toisiaan avartamaan näkemyksiään ja hyötymään uusista tarkastelutavoista.[5]

Jung mainitsi myös kolmannen persoonallisuustyypin, joka on hänen mukaansa kaikkein yleisin. Tätä tyyppiä kutsutaan ambivertiksi, ja se on sekoitus kumpaakin ääripäätä.[6][7]

Jungin teoria, MBTI ym. eivät täysin vastaa nykyistä tieteellistä käsitystä mutta ovat hyvin suosittuja populaariteksteissä.

Suhdeluvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat ovat esittäneet introverttien ja ekstroverttien määrien suhteesta vaihtelevia arvioita. Marti Olsen Laneyn (2002) mukaan ihmisistä olisi ekstrovertteja 75 prosenttia. Susan Cainin (2011) mukaan ekstrovertteja olisi 30–70 prosenttia. Laurie Helgoen (2008) ja Devora Zackin (2012) sekä MBTI-testiä käsittelevän kirjallisuuden mukaan ekstrovertteja ja introvertteja olisi suhteessa 50:50.[8]

Introvertti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta[9] , mutta tämä on enemmän käyttäytymyksellinen kuin kognitiivinen kuvaus. Ennen kaikkea introvertti orientoituu omasta itsestään, ja jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen reaalielämässä pikemminkin vie energiaa häneltä kuin ylläpitää sitä.

Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut. Tutkimuksissa[10] on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia.[11]

Ekstrovertti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekstrovertti suuntautuu ihmisiin ja asioihin ympäristössä päinvastoin kuin introvertti. Ekstrovertti orientoituu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa kasvotusten.[9]

Ekstrovertit hakeutuvat tilanteisiin, joihin liittyvät muut ihmiset ja heidän kanssaan vuorovaikuttaminen. Ekstroverteillä saattaa olla vaikeuksia keskittyä esimerkiksi opintoihin, ellei opiskelu tapahdu pienessä vuorovaikuttavassa piirissälähde?. Muun muassa tämän takia ekstroverttejä pidetään impulsiivisempina, koska he eivät käytä aikaa asioiden harkitsemiseenlähde?, toisin kuin introvertit. Eloisuus ja seurallisuus ovat kuitenkin sosiaalisesti arvostettuja piirteitä.

Aivotoiminnan eroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivotutkimuksissa on havaittu, että introvertti–ekstrovertti-jatkumo perustuu biologiaan. Ihmisaivoista löytyy fysiologisia vastaavuuksia eri persoonallisuuden ominaisuuksille ja vaihtelevalle toiminnalle..[4]

Introverttien aivojen otsalohkon kuorella on voimakkaampaa sähköistä toimintaa kuin ekstroverteilla. Alueelle sijoittuvat oppiminen, päätöksenteko, muisti ja ongelmanratkaisu.[4]

Introverttien ja ekstroverttien aivoissa veri virtaa eri reittejä. Introverteilla ärsykkeet joutuvat kulkemaan pidemmän matkan aivojen hermoradoissa kuin ekstroverteilla.[4]

Introverteillä on korkeammat asetyylikoliinipitoisuudet kun taas ekstroverteilla on havaittu korkeammat aktiivisuudet dopamiinin kulkureiteillä. Asetyylikoliini on välittäjäaine, joka vaikuttaa keskittymiseen, muistiin ja oppimiseen. Dopamiini sen sijaan yllyttää liikkeelle, tekee uteliaaksi, vaihtelunhaluiseksi ja saa kaipaamaan palkkioita. Välittäjäaineiden pitoisuuden erot vaikuttavat siihen, että introvertteja luonnehtii turvallisuushakuisuus, harkitsevuus ja riistiriitojen välttely, ja ekstrovertteja palkitsemisen tarve, ilo, into, kiihkeys ja riskinotto. Jos ekstrovertit eivät saa ulkoisia ärsykkeitä, he kärsivät dopamiinivajeesta ja pitkästyvät.[4]

Introvertteja ohjaa parasympaattisen hermoston toiminta ja ekstrovertteja sympaattisen hermoston toiminta. Parasympaattinen hermosto huolehtii levosta, elpymisestä ja kehon hoivasta, ja se rauhoittaa sydämen sykettä ja vahvistaa ruoansulatusta. Sympaattinen hermosto vastaa suorituksista kuten kehon puolustautumisesta, pakenemisesta ja ponnistuksista.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ehnberg, Lars: Unia. satuja ja myyttejä. Johdatus C.G.Jungin analyyttiseen psykologiaan., s. 42. Noxboox, 2013.
  • Löhken, Sylvia: Hiljaisissa on voimaa! : miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa?. Suomentanut Tielinen, Kirsimarja. Into, 2016 (saksankielinen alkuteos 2014). ISBN 978-952-264-648-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Metsäpelto, Riitta-Leena & Rantanen, Johanna (teoksessa Meitä on moneksi, 2009), s. 76–79, 87.
  2. a b c Löhken 2016, s. 29–30.
  3. Ehnberg, Lars: Unia. satuja ja myyttejä. Johdatus C.G.Jungin analyyttiseen psykologiaan., s. 42. Noxboox, 2013.
  4. a b c d e f Löhken 2016, s. 31–34.
  5. Löhken 2016, s. 31.
  6. Larry Kim: Why Ambiverts Are More Successful And Influential Than Extroverts The Huffington Post. 13.10.2014. Viitattu 25.12.2016.
  7. Etkö ole intro- tai ekstrovertti? Saatat olla siis ambivertti Iltalehti. 29.7.2015. Viitattu 25.12.2016.
  8. Löhken 2016, s. 35.
  9. a b Oletko enemmän introvertti vai ekstrovertti? Nämä 15 piirrettä paljastavat duunitori.fi. 28.6.2020. Viitattu 11.12.2020.
  10. Eysenck 1990; Wilson, 1978, Zuckerman; 1991
  11. Pervin 2003, 44-45.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cain, Susan: Hiljaiset. Introverttien manifesti. (Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking, 2012.) Suomentanut Lea Peuronpuro. Helsinki: Avain, 2012. ISBN 978-951-692-910-4.
  • Jonkman, Linus: Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous. (Introvert: Den tysta revolutionen, 2013.) Suomentanut Ulla Lempinen. Jyväskylä: Atena, 2015. ISBN 978-952-300-114-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]