Introvertti ja ekstrovertti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Introvertti ja ekstravertti ovat persoonallisuuden orientoitumisen piirteitä, jotka kuuluvat sveitsiläisen psykiatrin ja syvyyspsykologin C.G. Jungin psykologiseen typologiaan. Typologiaa on kauan käytetty psykologisten persoonallisuustestien peruskysymyksiin. Voi yleisesti sanoa että introvertti on sisäänpäinkääntynyt ja ekstravertti ulospäinkääntynyt. Ekstravertit orientoituvat ulkoisen maailman kautta ja sopeutuvat helposti ulkoiseen maailmaan. Introvertit orientoituvat maailmaan sisäisen kautta.[1] Kirjoitustapa ekstrovertti o-kirjaimella on väärä.[2]

Käsitteen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologi C. G. Jung määritteli kirjassaan Psychologische Typen (1921) introversion ja ekstraversion ihmisen persoonallisuutta olennaisesti leimaaviksi orientaatio ominaisuuksiksi. Jung erotteli tämän lisäksi neljä toimintoa: ajattelu, tunne, intuitio ja aisti, jotka leimaavat sekä introverttien että ekstraverttien persoonallisuutta. Jungin kehittelemä jako introverttien ja ekstraverttien orientaatio välillä on yhä käytössä persoonallisuustyyppien luokittelussa ja todettu realibiliteetin ja validiteetin hyväksi. Jungin määrittelemille typologialle perustuvat esimerkiksi Myers–Briggsin tyyppi-indikaattori (MBTI), Gray-Wheelwright-Survey ja Singer-Loomis Inventory of Personality SLIP, joita on käytetty miljoonille ihmisille. Typologia on myös kaupallistettu ja käytetty isojen järjestöjen ja firmojen työyhteisöjen kehittämiseen.[3]

Muita typologian käyttäjiä on Insights Discovery -menetelmä. Taustaominaisuuksina introversiota ja ekstraversiota hyödyntävät myös esimerkiksi Big Five -persoonallisuustesti, Reissin motivaatioprofiili (RMP) sekä Alpha Plus- ja Structogram-persoonallisuusanalyysi.[4]

Jungille kumpikin persoonallisuustyyppi oli yhtä tärkeä ja arvokas, ja hänen mukaansa ne täydentävät toisiaan auttamalla toinen toisiaan avartamaan näkemyksiään ja hyötymään uusista tarkastelutavoista.[5]

Suhdeluvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat ovat esittäneet introverttien ja ekstraverttien määrien suhteesta vaihtelevia arvioita. Marti Olsen Laneyn (2002) mukaan ihmisistä olisi ekstrovertteja 75 prosenttia. Susan Cainin (2011) mukaan ekstravertteja olisi 30–70 prosenttia. Laurie Helgoen (2008) ja Devora Zackin (2012) sekä MBTI-testiä käsittelevän kirjallisuuden mukaan ekstravertteja ja introvertteja olisi suhteessa 50:50.[6]

Introvertti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstravertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta, mutta tämä on enemmän käyttäytymyksellinen kuin kognitiivinen kuvaus. Ennen kaikkea introvertti orientautuu omasta itsestään, ja jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen reaalielämässä pikemminkin vie sitä häneltä kuin ylläpitää sitä. Introvertit tarvitsevat omaa rauhaa ”ladatakseen akkujaan”.

Introvertit ovat hiljaisia ja varautuneita, minkä kovaääniset ekstravertit usein sekoittavat itseluottamuksen puutteeseen.

Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut Tutkimuksissa[7] on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstravertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia.[8]

Ekstravertti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekstravertti suuntautuu ihmisiin ja asioihin ympäristössä päinvastoin kuin introvertti. Ekstravertti orientoituu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa kasvotusten.

Ekstravertit hakeutuvat tilanteisiin, joihin liittyvät muut ihmiset ja heidän kanssaan vuorovaikuttaminen. Ekstraverteillä saattaa olla vaikeuksia keskittyä esimerkiksi opintoihin, ellei opiskelu tapahdu pienessä vuorovaikuttavassa piirissä, koska ekstravertit ovat ulospäin suuntautuneita. Muun muassa tämän takia ekstraverttejä pidetään impulsiivisempina, koska he eivät käytä aikaa asioiden harkitsemiseen, toisin kuin introvertit.

Eloisuus ja seurallisuus ovat kuitenkin sosiaalisesti arvostettuja piirteitä. Ekstraversion yleinen ihannointi näkyy esimerkiksi siten, että puheliaita pidetään älykkäämpinä ja kiinnostavampina kuin hiljaisia, vaikka tutkimusten mukaan puheliaisuus ei korreloi älykkyyden kanssa.[9]

Aivotoiminnan eroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivotutkimuksissa on havaittu, että introvertti–ekstravertti-jatkumo perustuu biologiaan. Ihmisaivoista löytyy fysiologisia vastaavuuksia eri persoonallisuuden ominaisuuksille ja vaihtelevalle toiminnalle.[1]

Introverttien aivojen otsalohkon kuorella on voimakkaampaa sähköistä toimintaa kuin ekstraverteilla. Alueelle sijoittuvat oppiminen, päätöksenteko, muisti ja ongelmanratkaisu.[1]

Introverttien ja ekstraverttien aivoissa veri virtaa eri reittejä. Introverteilla ärsykkeet joutuvat kulkemaan pidemmän matkan aivojen hermoradoissa kuin ekstraverteilla.[1]

Introverteillä on korkeammat asetyylikoliinipitoisuudet kun taas ekstraverteilla on havaittu korkeammat aktiivisuudet dopamiinin kulkureiteillä. Asetyylikoliini on välittäjäaine, joka vaikuttaa keskittymiseen, muistiin ja oppimiseen. Dopamiini sen sijaan yllyttää liikkeelle, tekee uteliaaksi, vaihtelunhaluiseksi ja saa kaipaamaan palkkioita. Välittäjäaineiden pitoisuuden erot vaikuttavat siihen, että introvertteja luonnehtii turvallisuushakuisuus, harkitsevuus ja riistiriitojen välttely, ja ekstravertteja palkitsemisen tarve, ilo, into, kiihkeys ja riskinotto. Jos ekstravertit eivät saa ulkoisia ärsykkeitä, he kärsivät dopamiinivajeesta ja pitkästyvät.[1]

Introvertteja ohjaa parasympaattisen hermoston toiminta ja ekstravertteja sympaattisen hermoston toiminta. Parasympaattinen hermosto huolehtii levosta, elpymisestä ja kehon hoivasta, ja se rauhoittaa sydämen sykettä ja vahvistaa ruoansulatusta. Sympaattinen hermosto vastaa suorituksista kuten kehon puolustautumisesta, pakenemisesta ja ponnistuksista.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ehnberg, Lars: Unia. satuja ja myyttejä. Johdatus C.G.Jungin analyyttiseen psykologiaan., s. 42s. Noxboox, 2013.
  • Löhken, Sylvia: Hiljaisissa on voimaa! : miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa?. Suom. Tielinen, Kirsimarja. Into, 2016 (saksankielinen alkuteos 2014). ISBN 978-952-264-648-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Ehnberg, s. 42s, myöhemmät viite 1 Löhken 4
  2. Ehnberg, Lars: Unia, satuja ja myyttejä. Johdatus C.G.Jungin analyyttiseen psykologiaan., s. 48, viite 1. Noxboox, 2013.
  3. Ehnberg, Lars: Unia. satuja ja myyttejä. Johdatus C.G.Jungin analyyttiseen psykologiaan., s. 42. Noxboox, 2013.
  4. Löhken 2016, s. 29–30.
  5. Löhken 2016, s. 31.
  6. Löhken 2016, s. 35.
  7. Eysenck 1990; Wilson, 1978, Zuckerman; 1991
  8. Pervin 2003, 44-45.
  9. Hiljaisia tyyppejä tarvitaan työpaikoilla, Työpiste-verkkolehti 2.5.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cain, Susan: Hiljaiset. Introverttien manifesti. (Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking, 2012.) Suomentanut Lea Peuronpuro. Helsinki: Avain, 2012. ISBN 978-951-692-910-4.
  • Jonkman, Linus: Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous. (Introvert: Den tysta revolutionen, 2013.) Suomentanut Ulla Lempinen. Jyväskylä: Atena, 2015. ISBN 978-952-300-114-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]