Suomen avaruustoiminta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen avaruustoiminta tarkoittaa tässä mitä tahansa hanketta, jossa on mukana jokin suomalaiseksi katsottava taho. Suomen julkisen vallan ja myös yritysten avaruustoiminta keskittyy miehittämättömiin avaruuslentoihin. Tähän kuuluu satelliittien ja avaruusluotainten joidenkin laitteiden, ohjelmistojen ja tieteellisten mittalaitteiden suunnittelu ja valmistaminen. Tieteellisiin laitteisiin liittyy aina myös niiden datan avulla tehtävä tiede tai muu hyödyntäminen. Hyödyntäminen on operatiivista esim. sääsatelliittien, satelliittitietoliikenteen ja satelliittipaikannuksen kohdalla, mutta perustuu muiden maiden satelliitteihin.

Suomi on ollut vuodesta 1987 alkaen Euroopan avaruusjärjestön (ESA) jäsen. ESAssa Suomea edustaa Tekes ja Työ- ja elinkeinoministeriö. Suomen avaruustoiminnan voidaan katsoa alkaneen 1980-luvun puolivälissä. Neuvostoliiton Phobos-marsluotainten pääosin ruotsalaisten ASPERA-avaruuslaitteiden suunnittelu alkoi 1. huhtikuuta 1985 ja tämä ensimmäinen osin suomalainen avaruuslaite laukaistiin avaruuteen Phobos-1-luotaimella 7. heinäkuuta 1988. Avaruustoiminta alkoi yhteistyönä Ruotsin kanssa ensin Neuvostoliiton tieteellisissä avaruuslennoissa laajeten Euroopan avaruusjärjestöön liittymisen puitteissa.

Valmistelevaa toimintaa 1925–1987[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliittien lentoon liittyvä tutkimus alkoi Suomessa Sputnik 1 -satelliitin radan seurannalla 13. lokakuuta 1957.

Vuonna 1925 Helsingin yliopiston tähtitieteen professori Gustaf Järnefelt piti tähtitieteellisen seuran Ursan kokouksessa esitelmän avaruusraketeista. Vuonna 1938 ilmestyneeseen Ursan kirjaan Tähtitiedettä harrastajille II Järnefelt kirjoitti perusteellisen artikkelin "Matkustus muihin taivaankappaleisiin", jossa hän muun muassa kuvaa matkaa Kuuhun.

Silloinen diplomi-insinööri Henrik Ryti piti Ilmailuinsinöörien kerhossa 18. syyskuuta 1951 esitelmän "Avaruuslennosta". Tämä pohjautui Rytin 69-sivuiseen Valtion lentokonetehtaan lomakkeille tehtyyn monisteeseen satelliiteista, raketeista ja avaruustekniikan tilasta maailmalla. Raportti ei tietenkään kerro mitään asiain tilasta Suomessa, koska alan toimintaa ei Suomessa ollut. Dokumentin laatiminen kertoo kuitenkin avaruustekniikan seuraamisesta suomalaisessa lentokoneteollisuudessa.

Satelliittien lentoon liittyvä tutkimus alkoi Suomessa 13. lokakuuta 1957 Gustaf Järnefeltin aloittaessa Sputnik 1:n radan seurannan.[1] Seuranta tehtiin Ilmatieteen laitoksen Jokioisten observatorion laitteilla, joita oli käytetty Väisälän säähavaintopallojen seurantaan.[2]

Martti Tiuri väitteli Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1960 Sputnik 3:n lennon vaikutuksista ilmakehän kaikkein ylimpiin osiin. Tutkimus tehtiin tutkan avulla.

Vuonna 1965 Suomi liittyi SPARMOn (myöhempi nimi SBARMO) toimintaan [3], jossa tehtiin monikansallisesti kokeita stratosfäärissä lentävillä palloilla; lentokampanjoita tehtiin Suomessa 1965–79.[4] Tällainen toiminta on monen maan kohdalla ollut avaruusalusten tieteellisten mittalaitteiden edeltäjä. Suomalaisia toimijoita olivat muun muassa Juhani Oksman ja Pekka Tanskanen Oulun yliopistosta.

Valtioneuvoston alaisuudessa toiminut Avaruustutkimuskomitea julkaisi vuonna 1969 kaikkiaan 150-sivuisen mietinnön (D78/1969) muun muassa kehottaen Suomea liittymään ESROoon, joka oli ESAn edeltäjä. Tätä pidettiin tuohon aikaan kerskakulutuksena. Avaruustoiminta liittyi tuolloin voimakkaasti sotilaallisten ohjusten kehittämiseen – todennäköisesti Suomea ei olisi tuolloin pidetty Länsi-Euroopassa luotettavana maana eikä sitä olisi hyväksytty ESROn jäseneksi.

Saksan avaruustutkimuslaitos DLR rakennutti Utsjoen Kevolla sijaitsevalle Turun yliopiston tutkimusasemalle vuonna 1968 yhden neljästä Saksan ensimmäisen satelliitin – eli Azur-satelliitin – vastaanottoasemista. Maa-asemaan kuului iso suunnattava antenni ja vastaanotto- ja nauhoituslaitteita. Azur toimi vain puoli vuotta. Kun asemaa alettiin käyttää saksalaisen Aeros-satelliitin maa-asemana, sinne tuli myös satelliitin komentolähetin. Ionosfääriä tutkinut Aeros toimi puoli vuotta vuonna 1972. Vuonna 1974 laukaistiin sen kopio Aeros B, joka toimi vuoteen 1975 asti. Senkin maa-asema sijaitsi edelleen Utsjoella. Asema siirrettiin vuoden 1975 lopulla Sodankylään. Sodankylässä maa-asemaan ainakin aiottiin käyttää kanadalais-amerikkalaisen ionosfääriä tutkivan ISIS 2 -satelliitin datan vastaanottoasemana.[5]

Vuonna 1972 TKK:n Radiolaboratoriossa aloitettiin kaukomittaustutkimus eli kaukokartoitusmittaus. Tällöin kehitettiin muun muassa merijäätä tutkivaa laitteistoa. Tämä oli TKK:n Avaruustekniikan laboratorion syntymisen varhaisia alkumerkkejä. Maaliskuussa 1974 aloitti toimintansa TKK:n radioteleskooppi, Metsähovin Radiotutkimusasema. Sen perustamisen voimahahmoja olivat Martti Tiuri ja Seppo Urpo, joka johti Metsähovin asemaa 2000-luvun alkuun asti.

Dosentti Risto Arho alkoi opettaa Tampereen teknillisessä korkeakoulussa satelliittien ratamekaniikkaa, jota hän oli tutkinut aiemmin tehden aiheesta muun muassa väitöskirjansa. TKK:ssa ratamekaniikan opetus alkoi vuonna 1974. Näissä yliopistoissa oli vuosina 1972–1979 käynyt satelliittien ratamekaniikan kurssin 55 opiskelijaa. Ensimmäinen suomalainen avaruustekniikan luento pidettiin Tampereella Tampereen Teknillisen Korkeakoulun Pyynikintien rakennuksessa vuonna 1972.[6]. Tämäkin oli heijastuksia Suomen aikomuksista liittyä Länsi-Euroopan avaruustoimintaan 1970-luvulla, mikä ei kuitenkaan toteutunut.

Geodeettiselle laitokselle alettiin vuonna 1972 kehittää satelliittilaseria, jolla tehtiin maan geoidiin liittyvää tutkimusta. Hanketta johtivat professori Seppo Halme TKK:lta ja professori Juhani Kakkuri Geodeettiselta laitokselta. Laserin suunnattavan alustan suunnitteli ja valmisti VTT:n Kojetekniikan laboratorio, josta myöhemmin tuli VTT:n Avaruustekniikan laboratorio. Satelliittilaser valmistui vuonna 1978. Sillä mitattiin etäisyyksiä geodeettisiin satelliitteihin kuten NASAn GEOS 2 ja 3, Starlette, Lageos ja Seastar-A.[6]

Suomesta tuli Euroopan avaruusjärjestön liitännäisjäsen vuonna 1987. EU-jäsenyyden myötä Suomesta tuli järjestön jäsen vuonna 1995.

11. huhtikuuta 1981 neuvostoliittolainen V. I. Savastianov ehdotti, että Suomi lähettäisi henkilön Neuvostoliittoon kosmonauttikoulutukseen. Vuonna 1982 Suomi päätyi siihen, ettei Ruotsin Viking 2 -satelliittiohjelmaan liitytä, kuten oli aiottu. Vuonna 1984 Suomi alkoi neuvotella Neuvostoliiton avaruusohjelmaan osallistumisesta. Neuvottelu käytiin Ruotsin välityksellä tarkoituksena osallistua sellaiseen tiedelaiteosuuteen, jossa Ruotsi olisi johtava taho. Tammikuussa 1985 tehtiin sopimus Interball-luotaimien PROMICS-3-laitteisiin osallistumisesta. Neuvostoliiton Mars-luotaimiin (Phobos) päätettiin osallistua kolmen miljoonan markan panoksella. Phobosin LIMA-D-laserlaite aiheutti hallituksen iltakoulussa Yhdysvaltain sotilaallisen "Tähtien sota" -ohjelman vuoksi pohdinnan, onko tämä Mars-luotaimen laserlaite varmasti vain siviilisovellus. Kesäkuussa 1984 Suomi jätti hakemuksen Euroopan avaruusjärjestöön ja allekirjoitti vuonna 1986 "associate member" -sopimuksen. Neuvostoliiton avaruusalan tieteellistekninen sopimus allekirjoitettiin 7. tammikuuta 1987.[2]

VTT:llä järjestettiin 18. syyskuuta 1980 "Avaruusseminaari", jolla koulittiin suomalaisia tutkijoita ja insinöörejä avaruustoimintaan liittymiseen. 16.–19.2.1987 Oulun yliopisto järjesti Avaruustutkimuksen ja -tekniikan kurssin. Tällaisia seminaareja järjestettiin 1990-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen Suomen avaruustoiminnan aloittelijavuodet olivat ohi.

Suomen jäsenyys kansainvälisissä avaruusorganisaatioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi liittyi seuraaviin kansainvälisiin avaruusalan organisaatioihin pääosin 1980-luvun aikana ja toimii tavalla tai toisella niissä edelleen.

  • COSPAR (Committee on Space Research) – suomalainen avaruustutukimusyhteisö liittyi vuonna 1958 perustettuun globaaliin yhteisöön vuonna 1964. [7]
  • INTELSAT – Suomi liittyi vuonna 1972 jäseneksi tietoliikennesatelliittiorganisaatioon. [8]
  • EUTELSAT on eurooppalainen tietoliikennesatelliittiorganisaatio, joka oli alun perin valtioiden välinen organisaatio, mutta 1990-luvun lopussa se yksityistettiin. Liikenneministeriö edusti Suomea. Alun perin varsinainen sopijaosapuoli ja Suomen edustaja organisaatiossa oli Posti- ja telehallinto. Kun EUTELSAT muutettiin valtioidenvälisestä organisaatiosta liikeyritykseksi, "Suomen intressejä" edustaa osakkeenomistajana ruotsalainen Telia-Sonera.
  • INMARSAT on kansainvälinen tietoliikennesatelliittiorganisaatio, joka alun perin oli valtioiden välinen organisaatio, jossa Liikenneministeriö edusti Suomea. Alun perin sopijaosapuoli ja Suomen edustaja hallintoneuvostossa oli Posti- ja telehallitus. 1990-luvulla INTELSAT on yksityistetty liikeyritykseksi, jossa "Suomen ja Ruotsin intressejä" edustaa osakkeenomistajana ruotsalainen Telia-Sonera.
  • COSPAS/SARSAT (Search And Rescue, Satellite Aided Tracking) on kansainvälinen, globaali, meripelastussatelliittijärjestö. Suomea siinä edustaa edustaa Rajavartiolaitos. Suomi oli pitkään "associate member" mutta vuonna 2009 Suomi nosti osanottonsa (täys)jäseneksi.
  • EISCAT – Suomi liittyi vuonna 1975 mukaan Eiscat-tutkajärjestelmään [9]
  • EUMETSAT: Suomi liittyi 12. joulukuuta 1983 tähän eurooppalaiseen sääsatelliitteja rakentavaan ja operoivaan organisaatioon.[10] Liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ilmatieteen laitos edustaa Suomea organisaatiota hallinnoivassa neuvostossa ja sen alaisissa komiteoissa. LVM maksaa sen jäsen- ja ohjelmamaksut, jotka ovat 2000-luvulla olleet noin kolme miljoonaa euroa vuodessa.
    • Kesäkuusta 2010 alkaen (kolmen vuoden) Ilmatieteen laitoksen ylijohtaja Petteri Taalas toimii EUMETSATin neuvoston puheenjohtajana.[11]
    • 2000-luvun alussa Ilmatieteen laitoksen Jorma Riissanen toimi EUMETSATin neuvoston puheenjohtajana kolmen vuoden ajan ja Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas toimii puheenjohtajana vuodet 2010–2012.
  • ESA: Suomi liittyi Euroopan avaruusjärjestön liitännäisjäseneksi 1. tammikuuta 1987 ja (varsinaiseksi) jäseneksi 1. tammikuuta 1995. Sopijaosapuolena oli Kauppa- ja teollisuusministeriö. KTM edusti ja TEM edustaa Suomea ESAn neuvostossa. KTM delegoi ESA-edustusvastuun Tekesille, joka edustaa Suomea valtaosassa ESAn komiteoista, jotka liittyvät ESAn ohjelmiin, joissa Suomi on mukana. TEM maksaa ESAn jäsenmaksun, jonka suuruusluokkaa on 2000-luvulla ollut noin kolme miljoonaa euroa. Tekes maksaa ESAn ohjelmamaksut, noin 15 miljoonaa euroa vuodessa.
    • Toukokuussa 1983 alkoi varsinainen toiminta ESA-jäsenyyden hakemiseksi, kun kauppa- ja teollisuusministeriön neuvotteleva virkamies Per-Håkan Slotte laati muistion Suomen avaruustoiminnan tilanteesta. Hallituksen ulkoasiainvaliokunta sai asiasta esityksen ja teki päätöksensä marraskuun lopussa 1983. ESAn pääjohtajalle E. Quistgaardille tammikuun 1984 alussa lähetetyssä, ulkoministeriön muotoilemassa kirjeessä Suomi esittäytyi ”teknologisesti kehittyneenä maana”, joka käytti rutiininomaisesti meteorologian, telekommunikaation ja muiden alojen satelliittisovelluksia. Kirjeessä ehdotettiin tapaamista ESAn pääjohtajan ja suomalaisten kesken. Tapaaminen toteutui 10. helmikuuta 1984 ESAn päämajassa Pariisissa. [12]
    • 23.10.1985 ESAn pääjohtaja Reimar Lüst sai luvan alkaa neuvotella Suomen kanssa ESA-jäsenyydestä. Tätä ennen ESA joutui määrittelemään tarkemmin "assosiate member" -käsitteen, johon statukseen Suomi ensiksi pyrki. ESAlla oli ministerikokous Roomassa tammikuussa 1985, mutta tähän kokoukseen Suomi ei vielä osallistunut. Neuvotteluissa Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimi apulaisosastopäällikkö Holger Rotkirch.
    • Suomen liitännäisjäsenyyssopimus (association agreement) allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1986. [13] Samana päivänä Suomi liittyi ESAn Tiedeohjelmaan ja Kaukokartoituksen valmisteluohjelmaan (Earth Observation Preparatory Programme).
    • 9.–10.10.1987 Haagin ministerikokouksessa hyväksytty ESAn budjetti oli 1 527,7 MAU (million accounting units; ilmeisesti MAU:n vaihtokurssi oli lähellä yhtä euroa?), josta Suomen ja Kanadan maksuosuus (yhteensä) oli 1,6 prosenttia. Niin sanottu teollisuuspalaute oli tuolloin nolla eli ESAsta ei tullut alussa teollisia tilauksia Suomeen. ESAssa oli töissä yksi suomalainen. VTT:n ylijohtaja, professori Pekka Jauho edusti Suomea ESAn neuvostossa.
    • 19.4.1989 ESA vietti avaruustoimintansa 25-vuotisjuhlaa. ESAn budjetti oli 2037 MAU, josta Suomen maksuosuus oli 0,1 prosenttia. Suomen kumulatiivinen palaute oli 2,1 MAU. ESAssa oli kolme suomalaista töissä. Suomea edustivat ESAn Neuvostossa Pekka Jauho, E. Eriksson ja P. H. Slotte.
    • Vuonna 1992 ESAn budjetti oli 2967 MAU, josta Suomen vuosittainen palaute kotiutti 4 MAU (Suomen jäsenyyden alusta alkaen kumulatiivisesti 10 MAU). ESAn 2 064 työntekijästä oli neljä suomalaisia.
    • 22. maaliskuuta 1994 Suomi allekirjoitti ESAn täysjäsenyyssopimuksen. Tuolloin ESAn budjetti oli 2 962 MAU. ESAssa oli 2 000 työntekijää, joista kolme oli suomalaisia. Suomeen tuli tuona vuonna tilauksia 9 MAU:n arvosta ja oli tullut kaikkiaan ESA-toiminnan alusta lukien 23 MAUn verran.
    • Vuonna 1998 Suomen maksuosuus oli 0,1 prosenttia ESAn 1 903 MAU:n suuruisesta budjetista. Suomen teollisuuspalaute oli 14 000 AU. ESAssa työskenteli kaksi suomalaista.
    • Vuonna 2014 Suomi maksoi noin 20 miljoonaa euroa ESAn jäsen- ja ohjelmamaksuja. Tämä on noin 0,5% ESAn budjetista.
  • 7. tammikuuta 1987 Suomi ja Neuvostoliitto solmivat sopimuksen yhteistyöstä avaruuden rauhanomaisen tutkimuksen ja hyödyntämisen alalla. Vuonna 1985 aloitettu yhteistyöprojekti Phobos-luotaimen parissa oli Suomen ensimmäinen satelliittien laitteiden toteutushanke. Sopimusta on jatkettu Suomen ja Venäjän federaation väliseksi.
  • Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, sen puitteissa Suomi osallistuu avaruustoimintaan ainakin EDAn ja tutkimuksen puiteohjelmien (FP6, FP7, Horizon 2020) sekä Galileo- ja Copernicus eli Kopernikus-ohjelmien kautta. Vuodesta 2011 lähtien Euroopan Komission Yritys-pääosasto on koonnut useita EU:n avaruusohjelmia yhteen ja kilpailukykyneuvosto käsittelee pääosan EU:n avaruusasioista. Suomen edustaa työ- ja elinkeinoministeriö. Suomen maksuosuus EU:n avaruusohjelmista on 1,5% niiden kustannuksista eli noin 26 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2013–2020.

Suomen solmimat avaruusalan sopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on ratifioinut seuraavat Yhdistyneiden kansakuntien avaruustoiminnan sopimukset:

  • YK:n avaruusyleissopimus (SopS 57/1967)
  • YK:n avaruuslentäjiä koskeva sopimus (SopS 45/1970)
  • YK:n avaruusvastuusopimus (SopS 9/1977)

Suomi ei kuulu YK:n alaiseen COPUOS-organisaatioon.

Suomen osallistuminen luotainten ja satelliittien toteutukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkiaan suomalaisia tahoja on osallistunut satelliitti- ja avaruusluotainhankkeisiin on noin 50 kertaa (kaikkiaan noin 60 avaruusalusta, jotka on kaikki listattu alla. Ensimmäinen niistä laukaistiin heinäkuussa 1988.

Suomalaista kokonaista satelliittia ei ole toteutettu, mutta yrityksiä on ollut. TKK:n HUTSAT-mikrosatelliitista rakennettiin keskeneräiseksi jäänyt prototyyppi 1990-luvun alussa. Kansallinen Tekesin rahoittama tutkimus FS-1 pohti isompaa kansallista satelliittia vuonna 1992-3. 1990-luvulla tehtiin myös muita esitutkimuksia, mukaan lukien pari suomalaista ehdotusta ESAn avaruusaluksiksi. Suomalaisosallistuminen Tanskan Roemer-mikrosatelliittihankkeeseen päättyi vuonna 2003, koska Tanska ei pystynyt rahoittamaan satelliitin toteutuksen tanskalaisosuutta.

Keväällä 2010 Aalto-yliopistossa alkoi Aalto-1-nanosatelliitin suunnittelu, joka tähtää laukaisuun vuonna 2017. Muita cubesat-luokan hankkeita ovat Aalto-2, Suomi 100 ja Reaktor Hello World. Iceye on cubesateja suurempien alle 100 kg piensatelliittien hanke. Sähköpurjeeseen liittyen on 2010-luvulla ollut avaruusaluskaavailuja.

Hankkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ISS-avaruusasema, 15. heinäkuuta 2009 (MAXI)
  • SMOS, 2. marraskuuta 2009
  • Cryosat-2, 8. huhtikuuta 2010
  • Kansainvälinen avaruusasema, AMS-laite, 16. toukokuuta 2011
  • TanDEM-X, 21. kesäkuuta 2010
  • Radioastron, 18. heinäkuuta 2011
  • Galileo IOV, 21. lokakuuta 2011 (2 kpl)
  • Mars Science Laboratory, 26. marraskuuta 2011
  • Pleiades 1, 17. joulukuuta 2011
  • MetOp-B, 17.9.2012.
  • Galileo IOV, 12. lokakuuta 2012 (2 kpl)
  • EstCube, 7. toukokuuta 2013
  • SWARM, 22. marraskuuta 2013
  • GAIA, 19. joulukuuta 2013
  • Sentinel 1A, 3. huhtikuuta 2014
  • Sentinel 2A, 23. kesäkuuta 2015
  • Sentinel 3A, 16. helmikuuta 2016
  • ExoMars, 8. maaliskuuta 2016
  • SmallGEO, 17. tammikuuta 2017
  • Sentinel 2B, 7. maaliskuuta 2017

Osallistuminen kantorakettien toteutukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ariane-5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi ei ole osallistunut ESA:n kantorakettiohjelmiin, mutta Suomesta on tilattu Ariane 5:n ajoainetankkien pesulaitteisto, jolla tankit puhdistetaan valmistuksen jälkeen.

Suomalainen osuus maa-asemissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ARTEMIS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ARTEMIS on ESA:n kokeellinen tietoliikennesatelliitti, joka laukaistiin 17.1.2001 Ariane 5 -kantoraketilla GEO-radalla. Laukaisu oli osittainen epäonnistuminen ja Artemis pääsi lopulliselle radalleen vain käyttäen ionipropulsiotaan, joka oli tarkoitettu ratakorjauksiin GEO-radalla. Tämä lyhentää satelliitin toiminta-aikaa. VTT ja Ylinen Electronics toteuttivat sen Belgian Redussa olevan ESA:n maa-aseman Ka-kaistan mikroaaltovastaanoton testivastaanottolaitteiston. Muita suomalaisia osallistuvia yrityksiä olivat Nikotron (hiilikuituinen antennin jalusta), SKS Control Techniques (antennin servojärjestelmä), Logos Test Engineering (säätöjärjestelmä) ja Conlog (ilmastointi, EMC-suojaus).[14]

Ilmatieteen laitoksen Sodankylän maa-asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmatieteen laitos rakensi maa-aseman Sodankylään muun muassa EOS-Auran datan vastaanottoa varten vuonna 2003. Vuonna 2012 sinne rakennettiin suurempi vastaanottoantenni.

Eutelsat maa-asemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VTT toteutti useita sukupolvia maa-asemia, alkaen EUTELSAT SMS maa-asemista 1980-luvun alussa.[15]

Vuonna 1985 Posti- ja telehallitus tilasi Nokia Elektroniikalta ensimmäisen kokonaan Suomessa rakennetun tietoliikennesatelliitin maa-aseman, jonka hinta oli alle 8 miljoonaa markkaa. Sen avulla välitettiin nopeudella 2Mb/s tietoliikennettä Suomesta EUTELSATin tietoliikennesatelliitin kautta Länsi-Eurooppaan. Tämän kuuden metrin antennilla varustetun 12,5/14 GHz taajuuksilla toimivan maa-aseman kehitystyö oli alkanut vuonna 1980 VTT:n, Valmetin, ja Nokian yhteistyönä.[16]

Tele-X[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tele-X oli pohjoismainen tietoliikennesatelliitti, joka laukaistiin 2. huhtikuuta 1989 Kourousta Ariane 4 -kantoraketilla. tehtävä on päättynyt ja satelliitti on 16. tammikuuta 1998 siirretty geosynkronisen kiertoradan ”hautapaikalle”.

Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat Tele-X-sopimuksen vuonna 1983. Suomen panostus oli 43 miljoonaa markkaa eli 3% hankkeen (alkuperäisestä) kustannusarviosta. Allekirjoituksen aikana uskottiin suomalaisen teollisuuden saavan 26 miljoonan markan edestä tilauksia. [17]

Vaisalan vastaanottoantennit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaisala kehitti sääsatelliittien datan vastaanottoantennit 1970-luvulla ja myi niitä 1980-luvulla.

Muita satelliittien vastaanottoantenneja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmatieteen laitoksella, Yleisradiolla, Telia-Soneralla jne. on omia maa-asemia muun muassa Helsingissä.lähde? Nämä ovat kuitenkin ulkomaisten yhtiöiden toteuttamia.

Kourou[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen Vaisala on toimittanut Euroopan avaruusjärjestön Kouroun rakettikeskukseen salamalaskureita.

Miehitetyt avaruuslennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto pyysi Suomelta 1980-luvulla kosmonauttia, mutta tätä pidettiin poliittisesti vaikeana. 1980-luvulla suomalaisia hävittäjälentäjiä pyydettiin useasti kosmonauteiksi, mutta pyyntöihin vastattiin kohteliaasti kieltävästi. Siksi tämä kutsu osallistua miehitettyihin lentoihin johti Suomen osallistumaan Neuvostoliiton miehittämättömiin avaruuslentoihin. Alussa osallistuminen tapahtui ruotsalaisen avaruuslaitteen kehitystyöhön osallistumalla. Samaan aikaan Suomi oli liittymässä EUMETSAT-organisaatioon ja alkoi neuvotella ESAn jäsenyydestä.

ESAssa Suomi jättäytyi miehitettyjen lentojen ohjelman ulkopuolella jopa siinä määrin, ettei osallistu Aurora-ohjelmaan, jossa kehitettään miehitettyjä lentoja edeltäviä avaruusluotaimia ja laskeutumisaluksia.

Vuonna 2009 suomalaisia hakijoita oli useita satoja ESAn astronauttihaussa ja yksi suomalainen on kymmenen kärjessä, muttei tullut valituksi. ESAn miehitettyihin lentoihin kuulumattoman maan astronauttipaikan voitti odotetusti Englanti.

Kesän 2009 NASAn sukkulalennon yhdysvaltalainen astronautti eversti Kopra sai Suomen lehdistössä nimikkeen "sisunautti", koska hänen isoisänsä oli suomalainen siirtolainen. Kopra esiintyi Heurekassa 21. heinäkuuta 2010 ja tapasi Suomen vierailullaan tasavallan presidentin 22. heinäkuuta.[18]

ESAn astronauttihaun suosio on ehkä eräs syy Ylen vuoden 2010 Finnautti-televisiosarjaan, jossa tosi-TV-formaatilla käytiin avaruuslentäjän paikasta kilpaa.[19]. Kilpailu ei johtanut avaruuslentoon, mutta nosti miehitettyjen avaruuslentojen teeman esille kansallisesta perspektiivistä.

Suomalaisia yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aboa Space Research Oy (ASRO) on turkulainen vuonna 1999 perustettu avaruusteknologiayhtiö, joka syntyi Turun yliopiston avaruustieteen ja tähän liittyvien satelliittien mittalaitteiden osaamisen pohjalta. [20]
  • AL Safety Design Oy on osallistunut mm. Huygens laskeutujan tutkakorkeusmittarin PA-toimintaan (PA=Product Assurance). AL Safety Design on toiminut tilauksesta PA-managerina myös Planck LFI-70 instrumentin suunnittelussa ja rakentamisessa sekä vastaavissa tehtävissä eräiden SMOS satelliitin instrumenttien osalta. Tulevista tapahtumista on mainittava vielä Rosetta luotaimen rendezvous komeetan kanssa v.2014. Laskeutujan suunnitteluun ja suomalaisten osien laadunvarmistukseen osallistui FMI:n kanssa yhteistyössä myös AL Safety Design. Lisätietoja [1]
  • DA-Design Oy osti SF-Design Oy:n vuonna 2007, joka oli syksyllä 2006 ottanut Elektrobit Microwaveen kuuluneen Insinööritoimisto Ylisen avaruusliiketoiminnan itselleen. Oston jälkeen DA-Design-yritys on osallistunut menestyksellisesti eurooppalaisen Sentinel 1- kaukokartoitussatelliitin tarjouskilpailuissa.
    • Elektrobit Microwave syntyi kesällä 2005. Siihen kuului Suomen avaruustoiminnan pioneeriyrityksiin kuuluva Insinööritoimisto Juhana Ylinen, jonka Elektrobit osti 2000-luvun alussa. Elektrobit Microwave-yksikköön kuuluu entinen PJ Microwave sekä entinen Ylinen (Electronics). Se tekee mikroaaltolaitteita Kauniaisissa (Ylinen) ja Oulussa. Ylisen avaruusalan referenssejä ovat erilaiset tutkat sekä mikroaaltolaitteet ruotsalaisessa Odin-satelliitissa ja ESAn Huygens-luotaimessa. Sen ensimmäinen loppuun viety avaruuslaite, Radioastron-satelliittiin tarkoitettu radiometri, jäi käyttämättömäksi, koska Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä eivät koskaan saattaneet Radioastron-satelliittia valmiiksi. Ylisen perusti ja sitä johti dipl.ins. Juhana Ylinen, jonka isä oli Suomen tunnetuimpiin kuuluva lentokonesuunnittelija Arvo Ylinen. Tämä merkitsi sitä, että yhtiöllä oli tavanomaista pienempi kynnys siirtyä avaruustoimintaan. Vuonna 2006 sillä oli tekeillä laitteita muun muassa ESAn SMOS- ja Planck-satelliitteihin. 24. elokuuta 2006 yhtiön lehdistötiedote kertoi aikomuksesta lakkauttaa avaruusliiketoiminta.[21]
  • HARP Technologies Oy on 2000-luvulla perustettu espoolainen teknologiayritys, joka toimii radio-, mikroaalto- ja millimetriaaltotaajuksien laitteiden suunnittelussa myös avaruusalalla. [22]
  • Iceye Oy on 2010-luvulla Espoon Otaniemeen perustettu avaruusteknologiayhtiö, joka kehittää piensatelliitteja,, joista ensimmäinen on tarkoitus laukaista avaruuteen vuona 2017 [23]
  • Opteon Oy: Tuorlan observatorion osaaminen on luonut Opteon Oy:n, joka on toimittanut ESA:n Herschel- ja ADM-Aeolus avaruusaluksiin niiden isojen peilien hionnan.[24]
  • Oxford Instruments Analytical on englantilaisomisteinen yhtiö. Avaruustekniikkaa toteuttava ryhmä syntyi ensin Outokumpu-yhtiön sisälle 1980-luvun puolivälissä (Outokumpu Electronics, Outokumpu Instruments) ja itsenäistyi 1990-luvun alussa MBO-kaupalla. Suomalainen Metorex International liittyi Oxfordiin vuonna 2004. Yhtiö tekee ESAn, NASAn ja JAXAn sekä Venäjän avaruusalusten röntgen- ja gammadetektoreita perustuen sen kokemuksiin muun muassa metalliteollisuuden tutkimuslaitteisiin. Toimipaikka on Espoossa.[25]
  • Patria Aviation Oy oli vuoden 2006 alussa Suomen suurin avaruustekniikkayhtiö. Patrian synty toi yhteen konserniin myös avaruusalan yhtiöitä.
    • Patriaan syntyi avaruuselektroniikkaa toteuttava yksikkö. Siihen tuli Hollming Oy Elektroniikka-yhtiön – sittemmin Finnyards Electronics Oy – avaruuselektroniikkayhtiö Tampereella. Finnyardsin avaruuselektroniikan yhdistyminen Patriaan oli osa konsolidoitumista, joka on ollut globaalisti tyypillistä ilmailu-, avaruus- ja puolustusvälineteollisuudelle jo vuosikymmenet, mutta kiihtyi 1990-luvun alusta eli kylmän sodan lopusta lähtien. Yksikön nimet muuttuivat organisaatiomuutosten tahdissa: avaruustekniikka oli Patria Advanced Solutionsissa oli vuodet 2002–2005. Vuonna 2006 avaruustekniikka siirtyi Patria Systemsiin, kun lukuisia toimintoja sisältänyt Advanced Solutions hajotettiin eri yksiköihin.[26] Vuonna 2014 PAtria myi avaruuselektroniikan sveitsiläiselle RUAG-konsernille.
    • Patria Aerostructures Oy muodostui Valmet lentokoneteollisuuden (Jämsä) avaruusalusten rakenteita (pääosin hiilikuitulujitettuja muovirakenteita) valmistavasta tehtaasta. Se toimii, myös vuoden 2014 RUAG-kaupan jälkeen, Patria-konsernissa.
  • Reaktor Space Lab Oy on piensatelliitteihin keskittyvä yritys, jonka perustivat vuonna 2016 Reaktor ja Aalto-yliopiston satelliittitiimi.[27]
  • RUAG Space Finland Oy syntyi vuonna 2015, kun 18. joulukuuta 2014 Patria myi avaruuselektroniikkayksikkönsä sveitsiläiselle RUAG-yhtiölle [28].
  • Space Systems Finland on vuonna 1988 perustettu avaruusalusten tietokoneohjelmia tekevä yhtiö Espoossa.[29][30]
  • Vaisala Oy lähti liiketoimintana rakentamaan meteorologien tarvitsemia satelliittivastaanottimia vuonna 1966. Yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja professori Vilho Väisälä oli tutustunut alaan Yhdysvalloissa, jossa University of Wisconsin Madisonissa oli vastapuolena. Sinne perustettu Space Science and Engineering Center oli perustajansa prof. Verner E. Suomen johdolla eräs satelliittimeteorologian merkittävimpiä pioneereja. Diplomi-insinööri Ove Jägermalmin johdolla kehitetty satelliittikuvien vastaanottojärjestelmä esiteltiin kaupallisesti Wienissä, ensimmäisen YK:n avaruuden rauhanomaista käyttöä käsittelevän konferenssin yhteydessä elokuussa 1968.
    • 1970-luvun alussa Vaisala kehitti automatisoidun vastaanottojärjestelmän perustuen professori Martti Tiurin (HTKK) ideaan kiinteästä monikeilaisesta antenniryhmästä. Tämä oli samalla ensimmäinen Vaisala Oy:n digitaaliseen teknologiaan perustuva tuote.
    • Vastaanotinjärjestelmiä toimitettiin 1970-luvun loppuun mennessä noin 45 lähes yhtä moneen maahan. Niiden avulla vastaanotettiin useiden satelliittiperheiden tuottamia pilvikuvia (amerikkalaiset NIMBUS, ESSA ja ATS sekä Neuvostoliiton Meteor) sekä näkyvän valon että infrapunan alueilla.
    • Väisälää yrityksen toimitusjohtajana seurannut diplomi-insinööri Yrjö Toivola ajoi voimakkaasti Suomen liittymistä Euroopan avaruustutkimusjärjestön (ESRO) jäseneksi. Kun tähän ei ollut 1970-luvulla poliittisia edellytyksiä, tuotelinja lopetettiin. Alalle palattiin vielä 1980-luvulla jolloin Vaisala Oy toimitti VTT:n tukemana satelliittikuvien käsittely- ja arkistointijärjestelmän Suomen Ilmatieteen laitokselle. Jatkohankkeena nähty Merentutkimuslaitoksen jääpalvelun järjestelmä päätyi kuitenkin yksin VTT:n toteutettavaksi.
    • Vaisala Oy osallistui aktiivisesti Neuvostoliiton MARS-92 ohjelman alustavaan suunnitteluun Ilmatieteen laitoksen johtamassa hankkeessa. Yhtiön osalta kehitys kariutui Neuvostoliiton hajoamisen tuomaan epävakauteen. Vaisala jäi kuitenkin eräiden antureiden toimittajaksi vastaaviin myöhempiin projekteihin.
    • Vaisala Oy:n radiosondeihin on 1990-luvun puolivälistä lähtien sisältynyt GPS-pohjainen paikannusjärjestelmä. Luotauspallon mukana lentävä sondi sisältää yksinkertaistetun vastaanottimen jonka avulla ilmakehän lävitse nousevan pallon liikettä voidaan seurata ja siten mitata tuulen suunnan ja nopeuden vaihtelut eri korkeuksilla. Yhtiö on kehittynyt sovelluksen markkinajohtajaksi.
    • Ilmatieteen laitos on käyttänyt Vaisalan kehittämää anturitekniikkaa muun muassa Mars-mönkijöissä ja Titan-kuun tutkimuksissa.[31]

Yliopistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen suomalaisen satelliitin, Aalto-1:n, lentomalli maaliskuussa 2016.
  • Aalto-yliopiston Espoon Otaniemen kampus eli 31.12.2009 asti Teknillinen korkeakoulu sisältää edelleen useita erillisiä avaruustutkimusta harjoittavia yksiköitä. 1.1.2011 Otaniemen kampuksen "entinen TKK" jakautui neljäksi Aaltoon kuuluvaksi yliopistoksi.
    • Automaatiotekniikan laboratorio on tutkinut sekä planeetta-ajokkeja (rover) että näytteenoton tarvitsemia porauslaitteita. Jälkimmäinen tutkimusaihe siirtyi VTT:n Automaatiotekniikan tutkimusalueelta TKK:hon 2000-luvun alussa. Laboratorio on ollut mukana muun muassa 1990-luvun lopulla ESAn MIRO-projektissa,[32] jossa kehitettiin venäläiseen Mars-ajokkiin poraus- ja näytteenottolaitteisto. Vuoden 2005 lopussa se kehitti iskuporauslaitteistoa italialaiselle yritykselle.[33] Laboratorion avaruushistoria alkaa vuodesta 1972, jolloin se kehitti Geodeettiselle laitokselle satelliittilaseria, jonka avulla geodeettisten satelliittien kiertoratoja määritettiin. Laboratorio myös kouluttaa EU:n tuella avaruusrobotiikkainsinöörejä kansainvälisessä koulutusohjelmassa.
    • Aallon Sähkötekniikan korkeakouluun kuuluu Radiotieteen ja -tekniikan laitos, joka sisältää entisen avaruustekniikan laboratorion (joka aloitti toimintansa vuonna 1987) toiminnot. Laitoksen avaruustekniikan osa sekä tutkii kaukokartoitussatelliittien dataa että kouluttaa avaruusalan insinöörejä. Se pyrki rakentamaan oman piensatelliitin (HUTSAT) 1990-luvun alussa. Se on yhdessä TKK:n Radiotekniikan laboratorion (joka on osa ESAn ulkoista laboratoriota, MilliLabia) kanssa kehittänyt radiometrejä kaukokartoitukseen. Tämä työ on osin liittynyt satelliittikaukokartoitukseen mm. ESAn SMOS-mission kohdalla. Vuonna 2008 tiedekuntauudistus yhdisti muun muassa Radiolaboratorio ja Avaruustekniikan laboratorion, jolloin syntyi Radiotieteen ja -tekniikan laitos. Sen avaruustekniikan opetus painottuu satelliittikaukokartoitukseen ja siinä erityisesti mikroaalto-aallonpituuteen, mutta antaa perustiedot avaruusolosuhteista ja satelliittitekniikasta. Sen professorit Antti Räisänen ja Martti Hallikainen kuuluvat Suomen avaruustoiminnan pioneereihin. Vuonna 2010 avaruustekniikka aloitti uuden satelliitin, Aalto-1, suunnittelun, jota on vetänyt prof. Jaan Praks.
    • Aallon Insinööritieteiden korkeakoulun Maanmittaustieteiden laitoksen "Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio" opettaa ja tutkii kaukokartoitusta ml. satelliittikaukokartoitus. Se harjoittaa myös satelliittipaikannuksen tutkimusta. Sen professoreihin kuuluu Martin Vermeer ja Kirsi Virrantaus (Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun varadekaani).
    • Aallon Insinöötieteiden korkeakouluun kuuluvan Sovelletun mekaniikan laitoksen "Kevytrakennetekniikan laboratoriossa" on tehty komposiittimateriaalien kehitystyötä 1970-luvun alusta lähtien, avaruussovellutuksiin 1990-luvun alusta lähtien. Osana Lentotekniikan oppituolia opetetaan satelliittien rakennesuunnittelua. Laboratoriossa tehdyn komposiittimateriaalien suunnitteluohjelmiston kaupallistamiseksi perustettiin 1990-luvun lopulla Componeering-yhtiö Helsinkiin.[34] Avaruusalan opetuksesta vastaa professori Olli Saarela.
    • Aallon Sähkötekniikan korkekoulun Metsähovin radioteleskooppi on merkittävä suomalainen avaruuden tutkija, joka syntyi 1970-luvun alussa professoreiden Martti Tiuri ja Seppo Urpo toiminnan tuloksena. Osa sen toiminnasta liittyy satelliittien (esimerkiksi ESAn Planck) avulla tehtävään avaruustutkimukseen. Yksikön johtajana on tohtori Joni Tammi.
  • Helsingin yliopisto on koonnut 2000-luvun alussa avaruustutkimuksen Fysikaalisten tieteiden laitokseen mukaan lukien vuosien 2008-2009 aikana Tähtitieteen laitoksen, joka on aktiivisin Helsingin yliopistossa – röntgenastronomian – avaruuslaitteiden toteutuksen johtamisessa.[35] Helsingin yliopisto vuodesta 1957 alkaen satelliittien seurantaan Ilmatieteen laitoksen Nurmijärven observatoriosta käsin. Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden laitos perustivat 1. tammikuuta 2006 yhteisen avaruuskeskuksen[36] Kumpulan kampukselle. Sitä johtaa professori Hannu Koskinen. Hannu Koskinen johti myös yliopiston Geofysiikan ja tähtitieteen osastoa, jonka muut professorit ovat Karri Muinonen, ja Kari Enqvist, kunnes nousi Fysiikan laitoksen johtajaksi. Eläkkeelle siirtyneitä yliopiston avaruusalan johtavia henkilöitä ovat mm. tohtori Osmi Vilhu ja professori Kari Lumme.
  • Oulun yliopisto oli Suomen yliopistoista avaruustutkimuksen pioneereja muun muassa stratosfääripallojen lennättämisessä 1960-luvulta lähtien. Se ja siihen 2000-luvun alussa liitetty Sodankylän geofysiikan observatorio ovat osallistuneet luotainrakettimittauksiin toimittaen magnetometrejä esimerkiksi NASAn luotainraketteihin vielä 2000-luvulla. Avaruusalalla Oulun yliopisto on harjoittanut yhteistyötä Ruotsin Kiirunan avaruustutkimusinstituutin kanssa toimittaen etenkin lankapuomimekanismeihin perustuvia sähkökenttäinstrumentteja ESA:n Cluster ja NASAn Polar-satelliitteihin ja toimittamalla IBS plasmaspektrometrin NASA:n Cassini-luotaimeen. Sodankylän avaruustutkimuksen merkittävä mittalaite on yksi kansainvälisen EISCAT-tutkaverkon osa. Tutkaa on käytetty mm. avaruusromun mittauksiin. Oulun yliopiston emeritusprofessorit Jorma Kangas, Juhani Oksman ja Pekka Tanskanen ovat Suomen avaruustoiminnan pioneerejä.
  • Turun yliopiston Fysiikan ja tähtitieteen laitoksessa syntyi 2000-luvun alussa VISPA-yhteenliittymä, johon kuuluu Tuorlan observatorio ja Avaruustutkimuslaboratorio.
    • Turun yliopiston Avaruustutkimuslaboratorion ERNE-projektin johtaminen ja tieteellinen suunnittelu ja käyttö loi 1980-luvun jälkipuolella osaamista, jota hyödyntää sen oman tieteellisen tutkimuksen lisäksi kampuksella toimiva Aboa Space Research Oy -yritys.[37] Sen toiminnasta eläkkeelle on siirtynyt professori Jarmo Torsti. Laboratoriota johtaa prosessori Eino Valtonen.
    • Tuorlan observatorio on keskittynyt maanpäällisiin havintoihin ja sinne perustettiin Suomen ESO-keskus (FINCA) vuonna 2010. Observatorio on ollut aktiivisin Suomessa astrobiologian opetuksen aloittamisessa. Sen professoreihin kuuluu Mauri Valtonen ja Esko Valtaoja. Sen kampuksella toimii avaruusteknisten peilien hiontaa tekevä Opteon Oy, jonka johdossa on FL Tapio Korhonen.

Tutkimuslaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • European Forest Institute on kansainvälinen metsäntutkimusinstituutti, jonka päätoimipaikka on Joensuussa.
  • Vuonna 2015 Maanmittauslaitokseen liitetty Geodeettinen laitos tekee kaukokartoitustutkimusta ja satelliittipaikannustutkimusta. Sillä on mm. pysyvä GPS-mittausverkosto kautta Suomen. Sen avaruuspioneereja ovat prof. Kuosmanen, prof. Kakkuri ja prof. Risto Kuittinen, joiden työtä jatkaa 1. kesäkuuta 2011 alkaen professori Jarkko Koskinen.
  • Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt etenkin malmivarojen etsintään ja kaivostoimintaan liittyvää kaukokartoitusta vuosikymmeniä, 2000-luvulle asti sillä oli omia tai Ilmavoimilta lainattuja lentokoneita mittauskäytössä. Se on käyttänyt myös satelliittien keräämää mittausaineistoa tutkimuksiinsa.
  • Ilmatieteen laitos on Suomen avaruushistorian pioneerilaitos. Se on edustanut Suomea EUMETSAT-sääsatellliittiorganisaatiosssa jo vuodesta 1983 alkaen ja se on käyttänyt sääsatelliittien kuva-aineistoa sääennustuksissa jo ennen sitä. Sen Geofysiikan tutkimusosasto (vuodesta 2004 alkaen "Avaruus ja yläilmakehä", sittemmin "Uudet mittausmenetelmät") lähti ensimmäisten suomalaisten avaruuslaitteiden toteutuksen vetämiseen keväällä 1985. Geofysiikan tutkimusta vuoteen 2004 johtaneen professori Risto Pellisen rooli Suomen avaruustoiminnan kehittämisessä oli merkittävä. Ilmatieteen laitos on johtanut sekä otsoni-, aurinko- ja planeettatutkimuksen avaruuslaitehankkeita ja tekee näihin aiheisiin liittyvää avaruuden ja ilmakehän tieteellistä tutkimusta.[38] Planeettatutkimuksessa se on toteuttanut etenkin Marsin pinnalle toimitettavien laitteiden osana olevia Marsin kaasukehää mittaavia järjestelmiä. Vaisala Oyj on osallistunut näihin toimittamalla niihin paine-, kosteus- ja lämpötila-antureita. Ilmatieteen laitoksen Sodankylän toimintoihin kuuluu mm. satelliitin maa-asema. Ilmatieteen laitoksen avaruusprofessoreihin kuuluvat Hannu Koskinen, Jarkko Koskinen, Jouni Pulliainen ja Tuija Pulkkinen, joka 1.1.2011 siirtyi Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakouluun dekaaniksi ja sittemmin Aallon vararehtoriksi.[39] – hänen tilalleen Ilmatieteen laitoksessa tuli tohtori Minna Palmroth. Vuonna 2011 Jarkko Koskisesta tuli Geodeettisen laitoksen ylijohtaja.
  • Suomen ympäristökeskus tekee kaukokartoitustutkimusta, joka keskittyy mereen, vesistöihin ja maanpeitteeseen.
    • Merentutkimuslaitos (MTL), joka lakkautettiin itsenäisenä laitoksena vuoden 2008 lopussa, oli monien kaukokartoitusdatan käyttäjien lailla avaruustoimintaan datan käyttäjänä osallistuva taho. Talvimerenkulun jääkartoissa satelliittikaukokartoitus tuo taloudellisesti merkittävää hyötyä yhteiskunnalle. MTL:n toimet jaettiin Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kesken.
  • Luonnonvarakeskus LUKE syntyi 2014, kun METLA ja eräitä muita tutkimuslaitoksia yhdistettiin. Näistä METLA on tehnyt mm. Suomen metsävarojen inventointeja satelliittitekniikkaan perustuen, jossa professori Erkki Tomppo on ollut johtavassa roolissa.
  • VTT Oy:llä oli 1990-luvulla erityinen avaruustekniikan laboratorion. Se toimi useiden avaruuslaitteiden toteutusprojektien vastaava osapuolena 1980-luvun puolivälistä noin kymmenen vuoden ajan. Laboratorion avaruushistoria alkoi vuodesta 1972, jolloin se kehitti Geodeettiselle laitokselle satelliittilaseria, jonka avulla geodeettisten satelliittien kiertoratoja määritettiin. Se osallistui muun muassa Phobos, SOHO, Cassini, Huygens, TWINS, EOS Aura (OMI) tehtävien suomalaisosuuksien toteuttamiseen. VTT toteuttaa edelleen monien suomalaisten avaruuslaitteiden värähtelytestit, mutta se on luopunut niiden EMC- ja tyhjiötestauksesta. Myös avaruuslaitteiden tietokoneohjelmistojen kehittäminen VTT:n Oulun tietokonetekniikan laboratoriossa päättyi 1990-luvun lopulla. 2000-luvun alussa eläkkeelle siirtynyt professori Väinö Kelhä oli tämän laboratorion kautta avainasemassa suomalaisen avaruuslaitetekniikan ja sitä kautta avaruusteollisuuen kehittämisessä Suomessa 1980-luvun lopussa ja 1990-luvulla. 2000-luvulla VTT:n avaruustekniikassa avainasemassa ovat tohtori Heikki Saari ja professorit Arttu Luukanen, joka siirtyi pois VTT:ltä perustaessaan Asqella Oy:n, ja Jussi Tuovinen sekä satelliittikaukokartoituksessa professori Tuomas Häme.

Avaruustoiminnan hallinto Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1985 perustettu Avaruusasiain neuvottelukunta on ylin Suomen julkisen sektorin avaruustoimintaa koordinoiva elin. Sitä johtaa työ- ja elinkeinoministeriö (aiemmin liikenneministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö) ja sihteeristönä toimii Tekesin Avaruus ja ympäristömittaukset -yksikkö. Suomessa ei ole avaruusjärjestöä, joten neuvottelukunta toimii verkottuneen hallinnon keskuksena. Neuvottelukunnalla on mandaatti antaa vain suosituksia. Vuonna 2010 aloittanut 3-vuotinen neuvottelukunta toimii aiempaa korkeammalla virkamiestasolla ja sen sihteeristö on laajennettu kattamaan myös muita ministeriöitä kuin TEM.

TEM maksaa ESAn jäsenmaksun, joka on 2000-luvulla noussut kahdesta kolmeen miljoonaan euroon vuodessa. Tekes maksaa ESAn ohjelmien maksut, 2000-luvulla yhteensä noin 15–17 miljoonaa euroa vuodessa. VM maksaa EU-veron kautta Suomen maksuosuuden (1,5%) Euroopan Komission avaruusohjelmista (Galileo, 7 miljardia euroa, Kopernikus, 4 miljardia euroa, Horisontti 2020 puiteohjelman avaruusohjelma 1,5 miljardia euroa – kaikki kautena 2014-2020), jolloin Suomen EU:n avaruusohjelmien vuotuinen rahoitusosuus on noin 26 miljoonaa euroa. EU:n avaruustoiminnnan kasvu 2000-luvulla on ollut Länsi-Euroopan avaruustoiminnan suurin muutos, myös Suomen avaruustoiminnalle.

Suomen Akatemia on toinen puoli neuvottelukunnan sihteeristöä. Se rahoittaa avaruustieteen ja kaukokartoituksen ja muita avaruusalan tieteellisiä tutkimusprojekteja vuosittaisen kilpaillun rahoituksen kautta. Kansainvälinen evaluaatio on pääasiallinen työkalu rahoitettavien projektien valinnassa.selvennä Avaruusalalla ei ole mitään euromääräistä kiintiötä Akatemian rahoitysprosessissa. Poikkeuksellisesti Suomessa lasketaan avaruustoimintaan maanpäällisten ESOn, EISCATin ja NOTin fasiliteettien jäsenmaksut, jotka rahoitetaan Suomen Akatemian kautta. Nämä merkitsevät noin 4 miljoonan euron panostusta.

Neuvottelukunnan jäsenistö edustaa kaikkia avaruustoimintaa harjoittavia ministeriöitä, osin niiden alaisten laitosten kautta, ja avaruusteollisuutta. Jäsenten lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu avaruustekniikan eri alojen asiantuntijoita.

Liikenne- ja viestintäministeriö on ollut kolmanneksi suurin Suomen avaruustoiminnan rahoittaja, koska sen alainen Ilmatieteen laitos maksaa EUMETSATin jäsenmaksun (luokkaa kolme miljoonaa euroa vuodessa). Galileo-paikannussatelliittien Suomen maksaman EU-rahoitusosuuden vuoksi sen merkitys rahoittajana on noussut vuodesta 2007 alkaen.

Suomalaiset avaruusalan yhdistykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Avaruustieteen etuja valvoo COSPARin kansallinen komitea.
  • Avaruustekniikan alan yritykset toimivat Teknologiateollisuuden PIA- eli "Puolustusväline, ilmailu- ja avaruus"-toimialaryhmän Avaruus-ryhmän kautta. Avaruusryhmä sulautui ilmailuryhmään syksyllä 2011 toimittuaan itsenäisenä ryhmänä muutaman vuoden ajan, vuonna 2016 jälleen omana ryhmänä.
  • Kaukokartoituksen edustaja on Kaukokartoituskerho.[40], joka järjestää vuosittain loka- tai marraskuussa Kaukokartoituspäivät. Toinen alan yhdistys on vuonna 1931 perustettu Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen seura [41].
  • Satelliittitietoliikenteellä on oma yhdistyksensä Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry [42], jonka jäseniä ovat satelliitti- ja kaapelitelevisioalan yhtiöt, muun muassa satelliittiantenneja valmistavat firmat.
  • Satelliittipaikannuksella ei ole yhdistystä, mutta ala liittyy vahvasti paikkatietoon, jolla toimii ProGIS ry [43]. ProGIS järjestää joka marraskuussa Paikkatietomarkkinat.
  • Suomen avaruustutkimusseura (SATS) kokoaa yhteen kaikki alan ammattilaiset ja harrastajat, sekä julkaisee Avaruusluotain-lehteä, joka pitkään oli ainoa Suomen avaruushistorian tallentaja.[44]
  • Ursa on suomalainen vuonna 1921 perustettu tähtitieteellinen yhdistys. Sen jäsenlehti on Tähdet ja avaruus.

Avaruustoiminnan lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ei ole varsinaista avaruustoimintaa koskevaa avaruuslainsäädäntöä.[45] Kansainvälisesti toimintaa ulkoavaruudessa säätelevät YK:n avaruussopimukset.[45]

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on 16.1.2017 asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kansallista avaruuslainsäädäntöä.[45] Määriteltäviä asioita ovat muiden muassa satelliittien rekisteröinti- ja lupamenettelyt, tarve mahdollisille lisävakuutuksille ja etukäteen tehtävien riskianalyysien vaatimukset.[45] Työryhmän toimikausi on 1.2.–29.12.2017.[45]

Lainsäädännön aloittamisen taustalla on muiden muassa se, että Suomesta on tulossa ns. avaruusvaltio, kun Aalto-yliopiston ensimmäinen piensatelliitti laukaistaan avaruuteen todennäköisesti keväällä 2017.[45] Myös useita muita satelliittihankkeita on vireillä.[45] Tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulujen opinnäytetöiden lisäksi pienet kaupalliset satelliitit tulevat yleistymään.[45]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Radio-ohjelma Sputnikin seurannasta Helsingistä, mukana muun muassa professori Järnefelt
  2. a b Risto Pellinen, "From Sputnik to the ascent of Finnish space research", esitys, FinCOSPAR, Hotelli Korpilampi, Espoo, 4.10.2007
  3. Vetypalloilla avaruuteen – Avaruustutkimuksen alkuvaiheita Oulussa
  4. http://spaceweb.oulu.fi/index.php?tag=history
  5. Juhani Oksman, Tekokuut tutkivat revontulia, Avaruusluotain, numero 1, 1977
  6. a b Avaruusluotain, numero 3, 1979
  7. http://m.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kuuhun_marsiin_saturnukseen Leena Tähtinen, Kuuhun, Marsiin, Saturnukseen, Tiede-artikkeli 7/2003
  8. http://m.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kuuhun_marsiin_saturnukseen Leena Tähtinen, Kuuhun, Marsiin, Saturnukseen, Tiede-artikkeli 7/2003
  9. http://m.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kuuhun_marsiin_saturnukseen Leena Tähtinen, Kuuhun, Marsiin, Saturnukseen, Tiede-artikkeli 7/2003
  10. Ilkka Seppinen, Risto Pellinen, The history of Finnish space activities, Beauchesne, Paris, 2009
  11. http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1277184370.html
  12. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/259/232 Sputnikista suomalaisen avaruustutkimuksen nousuun, Risto Pellinen ja Ilkka Seppinen, Tieteessä tapahtuu, 5/2007
  13. http://www.esa.int/fin/ESA_in_your_country/Finland/25_vuotta_avaruustoimintaa_Suomessa/(print) 25 vuotta avaruustoimintaa Suomessa, ESA, 3.6.2010
  14. Artemis ESA. Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  15. http://en.scientificcommons.org/7994357
  16. "EUTELSAT-asema Suomeen", Avaruusluotain-lehti, Suomen avaruustutkimusseura ry, numero 2/1985, s.3
  17. Mitä Missä Milloin- vuosikirja 1984, kohta "29.10.1983"
  18. http://www.heureka.fi/portal/suomi/heureka-uutiset/?id=709
  19. http://www.slu.fi/finnautti/
  20. http://www.asro.fi/en
  21. DA Design – Space technology Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  22. http://www.harptechnologies.com/
  23. http://www.tekes.fi/nyt/uutiset-2015/suomalaiset-minisatelliitit-nakevat-olosuhteissa-kuin-olosuhteissa/
  24. Opteon OY – Superior Angular Resolution Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  25. Hi-Techonology Tools and Systems Oxford Instruments. Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  26. Patrian sivusto Viitattu 26.4.2009.
  27. Reaktor ja Aalto-yliopiston satelliittitiimi perustavat uuden satelliittiyrityksen Suomeen 6.4.2016. Reaktor. Viitattu 16.11.2016.
  28. http://www.patria.fi/en/news+and+events/news/patria+sells+its+space+unit+to+ruag.html
  29. Space Systems Finland Ltd. Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  30. Space projects at SSF Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  31. MSL – Marsin geologiaa ja säätä tutkimaan Ilmatieteen laitos. Viitattu 16.11.2016.
  32. Matti Anttila: MRoSA2 Project Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  33. Uusi Mars-porauslaiteprojekti TKK:lle ESA. Viitattu 26.4.2009.
  34. Componeering Inc. Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  35. http://www.helsinki.fi/hub/4_2009/helsingin_yliopisto_hub0409.htm
  36. Kumpulan avaruuskeskus Viitattu 26.4.2009.
  37. Aboa Space Research Oy Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  38. http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruushavainnot
  39. http://www.aalto.fi/fi/current/news/view/2010-10-25-002/
  40. http://www.kaukokartoituskerho.fi
  41. http://foto.hut.fi/seura/fsprs.html
  42. http://www.sant.fi/
  43. http://www.progis.fi/
  44. Avaruusluotain-lehti
  45. a b c d e f g h Työryhmä valmistelemaan kansallista avaruuslainsäädäntöä - Artikkeli Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 19.3.2017.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja ja artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Ryti piti "Avaruuslennosta"-esitelmän Ilmailuinsinöörien kerhossa 18. syyskuuta 1951. Esitelmään liittyvä 69-sivuinen Valtion lentokonetehtaan lomakkeille tehty moniste on ensimmäinen suomalainen satelliiteista, raketeista, avaruustekniikan tilasta jne. kertovat raportti. Raportti ei sinänsä kerro asiain tilasta Suomessa, mutta dokumentin laatiminen kertoi jotain kansainvälisen avaruustekniikan seuraamisesta Valtion lentokonetehtaalla.
  • Teknillisen aikakauskirjan numero 21 vuodelta 1962 sisältää seuraavat artikkelit teemalla "Avaruusaika ja Suomi"
    • Henrik Ryti: "Avaruuslento-teknilliset toteuttamismahdollisuudet"
    • Pekka Ahonen: "Avaruustietoliikenne"
    • Pauli Inkinen: "Kantoraketit avaruustutkimuksessa"
    • Martti Tiuri: "Tekokuut"
  • Väinö Kelhä, Pieni avaruuskirja, Kustannusosakeyhtiö Ajatus, Hämeenlinna, 2000. ISBN 951-566-030-0. Tämä VTT:n avaruustekniikan tutkimusprofessori Väinö Kelhän historiikki kertoo Suomen avaruusajan alusta. Se kertoo alan tapahtumista vuodesta 1987 alkaen aina 1990-luvun loppuun asti.
  • Markus Hotakainen (toimittaja), Avaruustutkimuksen näkymiä : seminaarisarja Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksella keväällä 1987. Helsinki, 1988.
  • Seppinen, Ilkka: Suomalaisen avaruustutkimuksen historia: Euroopan avaruusjärjestön jäsenyyteen asti. Helsinki: Yliopistopaino, 2004. ISBN 951-570-573-8. Kirja kattaa tapahtumat vuoteen 1995 asti, mutta avaruustutkimuksen taustat laajalti ja ajallisesti kattavasti 1800-luvulle asti. Kirjasta on julkaistu/julkaistaan englanninkielinen versio, jonka kirjoittajat ovat Ilkka Seppinen ja Risto Pellinen. Englanninkielisen version nimi on "The history of Finnish space activities".
  • Tekesin noin vuosina 1988–2003 julkaisema Avaruusuutiset-lehti ilmestyi 3–6 kertaa vuodessa ja kuvasi ajankohtaisia suomalaisia avaruusprojekteja yms. Sen jälkeen Tekes raportoi vuoteen 2008 asti Suomen avaruustoiminnasta Euroopan Tiede ja Tutkimus-lehdessä, jonka jälkeen www.avaruus.info-sivusto muodostui tiedotusväyläksi, joka korvautui http://spacefinland.fi/ -sivustolla.
  • Suomen avaruustutkimusseuran Avaruusluotain-lehti on kuvannut avaruustekniikan kehitystä vuodesta 1966 lähtien ml. 1960-luvun, 1970-luvun ja 1980-luvun alun kaavailut avaruustoiminnan aloittamisesta Suomessa ja sen jälkeen avaruustoiminnan tilaa.
  • Suomen Akatemia
    • Suomen tieteen tila ja taso. Suomen Akatemia, Edita, Helsinki, 1997. ISBN 951-37-2279-1. Sisältää avaruustieteen ja geotieteiden (yhteisen) arvioinnin.
    • Sven-Erik Hjelt, Juhani Keinonen, Avaruustutkimus, geotieteiden ja tähtitieteen tutkimus, Suomen Akatemia, 1997?
    • Suomen tieteen tila ja taso 2009, Suomen Akatemia, lokakuu 2009. Sisältää avaruustutkimuksen ja geotieteiden arvioinnin. [2]
    • Suomen tieteen tila 2012, Suomen Akatemia, lokakuu 2012. Tieteen tila 2012 Sisältää avaruustutkimuksen ja geotieteiden arvioinnin.
  • Työ- ja elinkeinoministeriö
    • Vuosien 2013–2020 avaruusstratgeia julkistettiin 28.2.2013: [3]
    • Vuosien 2009–2011 avaruusstrategia julkistettiin 3. maaliskuuta 2009: [4]
    • Avaruustoiminta Suomessa: kansallinen strategia ja kehittämisen tavoitteet 2005–2007, Kauppa- ja teollisuusministeriö, KTM Julkaisuja 15/2005, ISBN 951-739-882-4, 2005.Sähköinen versio pdf)
    • Avaruustoiminta Suomessa: Kansallinen strategia ja kehittämisen tavoitteet, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 1/2002, ISBN 951-739-677-5, 2002
    • Avaruustoiminta Suomessa: Kansallinen strategia ja kehittämisen tavoitteet, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 1/1999
    • Avaruusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan kansallinen strategia vuosille 1996–1998, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 1/1996
    • Avaruusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan organisointi Suomessa, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 4/1995
    • Avaruusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan kansallinen strategia, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 2/1994
  • Liikenneministeriö julkaisi Suomen ensimmäisen avaruusstrategian vuonna 1987:
    • Suomi ja avaruus, Liikenneministeriö, Avaruusasian neuvottelukunta, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1987, ISBN 951-860-621-8
  • Opetusministeriö:
  • Hannu Koskinen, "Suomalaisen avaruustutkimuksen juhlavuosi 2005", Mitä Missä Milloin 2006, Otava, Keuruu, 2005. ISBN 951-1-20203-0
  • Tekesin vuosien 1995–2000 Space 2000 -avaruuslaitetekniikan ja Globe 2000 -kaukokartoitustekniikan teknologiaohjelmien arviointi Tekes (pdf-tiedosto) (englanniksi)
  • Tekesin tilaama Suomen avaruustoiminnan arviointi tehtiin vuonna 2012: [5], Vaikuttavuutta sovelluksista – Suomalaisen avaruustoiminnan arviointi, 13.6.2013.
  • Ilkka Seppinen, Finland and the Space Era, ESA HSR-32, April 2003 – [6]
  • Risto Pellinen, Ilkka Seppinen, "Sputnikista suomalaisen avaruustutkimuksen nousuun", [7] (pdf), Tieteessä tapuhtuu, 5/2007
  • Ilkka Seppinen, Risto Pellinen, The history of Finnish space activities, Beauchesne, Pariisi, 2009, ISBN 978-2-7010-1551-4
  • Towards Mars! Extra, Raud Publishing, Helsinki, 2006. ISBN 952-9689-18-7. Sisältö: Mars Express, Spirit, Opportunity, Nozomi, Mars Odyssey, tulevien Mars-lentojen kuvauksia.
  • COSPARin Suomen kansalliskomitean "Space Research in Finland"-raportit, vuodesta 2000 alkaen myös sähköisinä versioina
  • Risto Pellinen ja Ilkka Seppinen: Sputnikista suomalaisen avaruustutkimuksen nousuun. TIETEESSÄ TAPAHTUU 5/2007. Kirjoitus perustuu esitelmään Tieteen päivillä 10.1.2007. (pdf-tiedosto)
  • Terhi Kuusisto, Avaruus Helsinkiin?, Helsingin kaupunki, 2004, Selvitys avaruuskeskuksen perustamisesta Helsinkiin, http://www.hel2.fi/ksv/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Esityslistat/liitteet/050210108.pdf
  • Eduskunnan TUTKAS-yhdistyksen vuoden 2009 Avaruus-seminaari

Suomenkielisiä avaruusaiheisia verkkosivuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]